lauantai 13. syyskuuta 2014

Kylmää ja pimeää viikolla 42

Kutsu syysretkelle Jongunjoelle
15.10. – 19.10

Jongunjoki talven kynnyksellä.

Retkisuunnitelma. 

Keskiviikkona 15.10 ajo Lieksan Nurmijärvelle Erästelyn koulutukikohtaan, jossa yövymme ja saamme halutessamme saunan, iltapalan ja aamiaisen.
 

Torstaina aamusta Jonkeriin tai Teljoon vähän sääolojen mukaan. Illaksi pitää ehtiä Otroskosken kämpälle saunaa lämmittämään. Jonkerista, 21 km,  melontaa tulee 3-4 tuntia plus tauot. Teljosta, 5 km, runsas tunti. Matkalla useita pieniä koskia ja pari kakkosta. Kaikki laskettavissa inkkarilla.
 

Perjantaina joko Valamajoen kämpälle, 17km, tai vähän pidemmälle Pälvekosken kotukselle, 25 km. Matkalla useita helppoja koskia ja yksi kakkonen, Aittokoski.
 

Lauantaina joki loppuun Viitakoskelle, 17-25 km. Illalla Erästelyllä sauna ja iltapala.
 

Sunnuntaina aamiainen ja lähtö kotiin.
 

Kaluston otamme Erästelystä, oletettavasti inkkarikaksikoita. Yleensä
olemme tehneet yhteisen ilta-aterian. Muuten omin eväin. Kuivapukua suosittelen. Olot voivat olla talviset. Otamme varoiksi muutaman teltan mukaan. Retken aikana on mahdollisuus suorittaa EPP 2 Avokanootti.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Jaakko Mäkikylä, 050 3456 935

Laita Googlen kuvahakuun Jongunjoki, niin näet, minkälaista siellä on.


Kuvalinkki: Jongunjoki meni jäähän.
Kuvalinkki: Jongunjoki lokakuussa 2010

Jongunjoen jokiseloste löytyy täältä. Erästelyn PDF




Tribute to Late Season Paddling Trip to Jongunjoki River

from Jaakko Makikyla on Vimeo.

 Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari


Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

1 kommentti :

  1. Voisin lähteä mukaanne melomaan päiväksi reitille Jonkerista Teljoon 16 km. Jättäisimme autoni Teljoon ja sinne koko ryhmän retkivarusteet eli vain päivävarusteilla yläjuoksulle - mielestäni ainut järkevä vaihtoehto meloa kyseinen reitti näin vähällä vedellä. Olen melonut reitin n. 1,5 m3/s virtaamalla ja nyt virtaama taitaa olla hieman enemmän eli n. 6-8 m3/s. T.ErästelynArto

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Vastaan, kunhan huomaan kommentin. Jos on kiire, laita email suoraan tai vaikka Facebookin kautta mulle.