lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kanootin varustelu

Kanoottia kannattaa tuunata.

Kanootti ei ole valmis, kun sen kaupasta hakee. Olen jokaiseen kanoottini tehnyt vähintään kiinnityslenkit partaaseen sekä keula- ja perälenkit sellaiseen kalustoon, jota käytän koskessa.

Vakiovarusteisiin kuuluu myös ilmasäkit antamaan lisäkantavuutta, kun olen liikkeellä tyhjällä kanootilla. Jos kanootti kaatuu, saa sen tyhjennettyä vedestä kun sen kääntää ilmasäkkien varassa. Koskessa taas ilmasäkit pitävät kaatuneen kanootin suurimmaksi osaksi veden yläpuolella ja kanootti ei yleensä jää kiviin kiinni.

Tuulipressunkin olen kerran tehnyt. On kaksi koulukuntaa, toinen haluaa koskiin aukkopeitteen ja toinen koulukunta uskoo kanoottiin kiinnitettyihin kelluttaviin säkkeihin ja varusteisiin. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan.

Kun kanootti kaatuu koskessa, se täyttyy vedellä aukkopeitosta huolimatta. Vedellä täyttynyt, syvällä uiva kanootti tuhoutuu kosken kiviin melko varmasti. Sen lisäksi vettä täynnnä oleva kanootti, jonka tyhjenemistä pressu haittaa, painaa satoja kiloja ja on liki mahdoton pelastettava.


Narulenkit. Kanootin partaaseen kiinnitetty muoviputkella suojatut narulenkit. Lenkkien kautta on pujotettu vireä hihna, jonka alle voi pakata tavaroita.

Vettyykö kuitukanootti, kun partaaseen porataan reikiä? Tätä kysytään usein. Näitä naruja on ollut minulla käytössä yli kymmenen vuotta. Ongelmia ei ole ollut, vaikka kanootteja on säilytetty maapohjaisessa, kosteassa tilassa. Normaalistikin kanottiin tulee naarmuja, syviäkin, eikä niistä ole imeytynyt vettä rungon kuituihin. Samoin hiilikuitumelat rispaantuvat, mutta vesi ei näytä aiheuttaneen vaurioita. Oletan, että laatukanooteissa käytetty epoksihartsi kestää hyvin vettä.

Tässä tapauksessa alla on ilmasäkki. Ilmasäkin ja hihnojen välissä on säkin pintaa suojaava muovinen hyttysverkko. Linkki rakentamisesta kertovaan kuvasarjaan >>>

Pelastuslenkki keulaan ja perään.

Kanootin keulalenkki, joka on sekä kanootin ulkopuolella että sisäpuolella. Keulalenkki on sitä varten, että jos kanootti jää virrassa jumiin, pinniin, niin tästä lenkistä saa sen kiskottua rannalle.
 

Lenkistä ei ole tarkoitus kantaa kanoottia. Jos tätä käytetään kantamiseen, niin naru hiertyy pikkuhiljaa haperoksi läpiviennin kohdalta. 

Sisäpuolinen lenkki - siihen saa tukevasti kiinni esim. heittoliinan, jota voi käyttää kanootin pelastamiseen tai hinaamiseen. Samaan lenkkiin saa kiinnitettyä ilmasäkin kärjestään kiinni, niin se ei lipsahda kiinnitysnauhojen ali pois paikoiltaan.
Linkki rakentamiskuviin >>>
Tuulipressun teko. Kun meloin Suomen rannikon - 5 viikon retki - päätin lisätä kanoottiini tuulipressun.
Pressun tarkoitus on vähentää tuulen vastusta ja pitää kanootti edes vähän kuivempana pitkien melontaosuuksien aikana. Sade ja melan pirskottama vesi ei juurikaan keräääntynyt kanoottiin.
Merellä aallokko on sen verran loivaa, että merestä ei vettä tullut kanottiin.

Koskikäyttöön tämä pressu ei pidä rittävästi vettä.
Linkki kuvasarjaan >>>

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.