2015/09/20

Hyvä elämys kiertämään – melanveto kerralla.

Kävin melomassa Helsingin invalidien yhdistyksen, HIYn, jäsenten kanssa heidän liikuntapäivänään. Melonta palautti mieleen muita vastaavia tilaisuuksia, joissa olen saanut olla mukana.


Suojaisa ranta oli otollinen näille melonnoille.
Eräs HIYläinen kysyi, voiko yksikätinen meloa. Lupasin opetella yksikätisen tekniikan ensi kerraksi.

On helppo elvistellä kanssamelojille, kun on väistellyt kauhukoskia ja ollut kasvotusten karhun kanssa. On paljon vaikeampi elvistellä, kun ei ole tehnyt kuolemaa halveksuvia sankaritekoja, vaan on melottanut ihmisiä hyvälle mielelle.

Kaiken takana on nainen. Melkein. Melonta- ja soutuliitto lähestyi Hevossaaren hamppareita ja kysyi, voimmeko mennä melottamaan Helsingin invalidien yhdistyksen, HIYn, jäseniä heidän liikuntapäivänään. Vaimoni Riitta on yhdistyksen jäsen ja puhui minut ympäri.


Olin osa päivän ohjelmaa. Hui!

Jännitti. Yhtään en tiennyt minkälaisia ihmisiä tulen melottamaan. Käsipuolia, jalkapuolia, jollain voi olla ominaisuutena epävakaa tasapaino.

Otin Hamppareiden Nahanin, joka pysyy pystyssä, vaikka kyytiin tulisi pyörätuolia käyttävä meloja. Ei haittaa.

Kerrankin piti olla todellinen turvasuunnitelma. En voinut edellyttää osallistujilta uimataitoa. Into lähteä vesille oli ainoa vaatimus. Yhdistyksellä oli omasta takaa eri kokoisia pelastusliivejä, siis nimenomaan kunnolla kelluttavia ja oikein päin kääntäviä.

Päivä meni hyvin, kesäinen melonta oli jokaiselle melojalle elämys. Mutta ennen kaikkea päivä oli elämys minulle. Ja ilman muuta olin ylpeä, että olen sen luokan guru, että kaikki meni hyvin.
Näillä pojilla oli kaikki kunnossa, he olivat mukana HIYläisen isoäitinsä kanssa.
Melonta oli pojille elämys: metsästimme pitkään veden pinnalla purjehtivaa höyhentä,
jota tuuli kuljetti edellämme.

 Loppuiko tämä tähän?


Päivän jälkeen tuli mieleen muutama vastaava melonta, jossa olen ollut mukana. Helsingin melojien edesmennyt puheenjohtaja, Markku Soikkeli houkutteli minut mukaan melottamaan Omaiset Huumetyön Tukena ry:n porukoita. Tarkoitus oli, että melotuksesta olisi tullut Helsingin melojissa perinne.

Espoon Eskimoissa olin mukana melottamassa autistiperheiden lapsia ja taisi siellä olla mukana useampi vanhempikin.

Avokanoottiyhdistys vei vesille Pienperheyhdistyksen jäseniä Vuosaaressa. Jos melonta oli lapsille elämys, niin kyllä se oli meille vetäjillekin. Hauskaa oli.
Tässä vielä yksi tyytyväinen elämysmeloja.
Sukulaispoika ekaa kertaa kanootissa.
Tykkäsi, meloi koko ajan, ei kysynyt kertaakaan,
joko ollaan perillä.

Hyvä kiertämään.

Nyt, kun melontaseurojen hallitukset rustaavat ensi kauden toimintasuunnitelmia, toivon, että jokainen seura ottaa ohjelmaan yhden tällaisen todellisen hyvän mileen melonnan.

Toivon, että nämä melonnat muodostuvat ekan kerran jälkeen perinteeksi jokaisessa melontaseurassa. Pannaan hyvä elämys kiertämään, se on yllättävän jännää melontaa.
Lasten kanssa on hyvä olla liikkeellä, kun
päivä on lämmin. Lapsen pieni kroppa ei pysty
varastoimaan lämpöä yhtä hyvin kuin aikuisen.

Vaikka näissä kuvissa ollaan liikkeellä avokanootilla, niin yhtä hyvin tällaiset melotukset voi tehdä kajakkikaksikolla. Oleellista on, että melojalla käytössä on kokoonsa nähden oikean kokoiset pelastusliivit. Helposti moni ajattelee, että lapsi osaa uida. Jos hän joutuu yllättäen veteen, voi olla, että uimataito unohtuu.

Leppoisia melontojen suunnitteluja itse kullekin säädylle. Toivotan ma.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.