2019/02/18

Hullunpuuhia vene-messuilla

Hullunpuuhat on aika yksinkertaisia.
Kun joku ajatus tulee mieleen, niin se pitää toteuttaa.


Tavallisesti hullunpuuhia kutsutaan harrastamiseksi. Harrastaminen on sitä, kun käytetään aikaa ja rahaa johonkin, joka ei ole elämälle välttämätöntä, mutta joka palkitsee ja tuottaa hyvää oloa.

Vene-messut esitteli ihmisiä ja laitteita, joilla voi toteuttaa hullunpuuhia. Hullunpuuhien yksi ominaisuus on, että tavalla tai toisella puuha karkaa käsistä. Ensin käydään iltalenkillä, sitten osallistutaan Naisten kymppiin ja kohta jo painellaan Tukholman maratonilla.

Vene-messujen kävijä haluaa surffata, toinen haikailee isoa kalaa, joku haluaa ajaa vauhdikasta venettä, joku ostaa sadetakin tai kuivapuvun. Näihin puuhiin yleensä omat rahat riittävät.
Mutta joillekin tulee niin kalliita ajatuksia mieleen, että omat rahat eivät riitä.

Messuilla oli esillä muutama hanke, jossa tarvitaan taitoa ja ominaisuuksia, että voi tehdä jotain. Mutta oleellista on, että pitää hankkia ajatuksen toteuttamiseen taloudelliset mahdollisuudet. Pitää luoda omasta tekemisestä kauppatavara, mediatapahtuma. Tai sitten halutaan saada aikaan jotain sellaista, jota ei voi ostaa, mutta jossa halutaan innostaa muita mukaan omaan hankkeeseen..

Tässä tulevat kuvaan haaveilijat. He tyytyvät haaveilemaan jostain, jonka joku toinen toteuttaa. Haaveilijalle riittää, että hän voi valita omiin, pienempiin haaveiden toteutuksiin samoja keinoja ja välineitä kuin nämä hurjimukset. Ostamalla hurjimuksen mainostamia tuotteita tavis rahoittaa hurjimuksen hanketta.

Vene-messuilla koin neljä tällaista hullunpuuhaajaa. Budjetin suuruusjärjestyksessä: Ari Huusela, Jari Saario, Seppo Muraja ja Arto Kulmala sekä Pekka Hyysalo.

Maapallon ympäri purjeveneellä

Ari Huusela on ammatiltaan lentokapteeni, mutta puuhat ovat jo niin kalliita, ettei lentäjän palkka riitä. Ari on purjehdus purjehdukselta vakuuttanut rahoittajia osallistumaan yhtä hurjempiin hankkeisiinsa. Nyt tavoitteena on 2020 Vendee Globe –kilpailu https://www.vendeeglobe.org/en.

Kilpailussa purjehditaan maapallon ympäri yhden hengen miehistöllä ilman ulkopuolista tukea 60-jalkaisilla IMOCA-luokan veneillä. Ari sai hankittua edellisessä kisassa olleen käytetyn veneen ja säästää siinä pitkä pennin. Silti hankkeen budjetti on 2,5-3 miljoonaa euroa. Ari Huuselan nelivuotiseen ohjelmaan sisältyvien purjehdusten media-arvoksi on arvioitu noin 150 miljoonaa euroa.

Edellinen Vendèe Globe lukuina
  • 29 venettä, joista kymmenen keskeytti
  • 75 päivää purjehdusta keskimäärin
  • 2.25 miljoonaa vierailijaa lähtö- ja maalisatamassa Ranskan Les Sables d'Olonnessa
  • 200 miljoonan euron media-arvo Ranskassa
  • 1,274 tuntia TV -lähetyksiä 97 kanavalla 190 maassa
  • 345 miljoonaa vierailua www.vendeeglobe.org -sivustolla

Ari pääsee todennäköisesti perille, mutta kärkeen tuskin on mahdollisuuksia kuin hyvällä tuurilla ja kärkiveneiden epäonnella. Arin nettisivut: https://www.arihuusela.com/

Kööpenhaminasta Helsinkiin soutaen

Palomies Jari Saarion projekti on taas lähempänä nykyistä omaa lajiani lihasvoimalla liikkumista. Lauttasaarelainen Jari Saario tuli viime vuonna tutuksi tempaistuaan ensin soutaen Tallinnaan ja sitten toistamiseen Tallinnaan ja vielä takaisin.

Nyt Saario aikoo soutaa tulevana kesänä Kööpenhaminasta Helsinkiin. Matkaa tulee noin 1100 kilometriä. Aikaa hän arvioi tempaukseen kuluvan kahdesta neljään viikkoa.

Saarion tavoitteena on suoriutua urakasta käymättä lainkaan satamissa. Se vaatii muun muassa juomaveden suodattamista merivedestä, sillä veneessä ei ole riittävästi tilaa kaiken juomaveden mukaan ottamiselle.

Saarion vene muistuttaa Sulkavan soudun savolaismallisia kilpureita. Veneen onkin rakentanut savolainen venemestari Pauli Parkkinen.

Olen purjehtinut Itämeren poikki lukuisia kertoja. Itämeri osaa olla sekä lempeä että paha. Katselin pitkään Saarion venettä. Veneen muoto ja muut ratkaisut ovat järvivenemäisiä. Isossa aallokossa voi tulla ongelmia terävän keulan ja perän kanssa. KUn vene lähtee ison aallon selkää surffiin, voi terävä keula leikata aallon pohjaan ja vene kääntyy hetkessä poikittain. Silloin kaatuminen on lähellä. Vene ei ole valtamerisoutuvene, joka kaatuessaan kääntyy automaattisesti takaisin oikein päin.

Peräsintäkin katselin. Tuhannen kilometrin matkalle sattuu monta notkahdusta, ruuvikiinnitteiset saranat voivat joutua koville. Samoin peräsimen säätönarut ovat aika heppoiset. Savolaismalliset puuairot ja tappihankaimet eivät nekään vakuuttaneet. On mielenkiintoista nähdä, kuinka äijän käy. Jos jotain arvaisin, niin uskon, että hän pääsee perille, mutta en usko, että se onnistuu tuolla kalustolla tarvitsematta välillä käydä maissa korjaamassa venettä. Meri on väsymätön rasittaja.
Hienoa, että Jari haastaa itseään ja merta.



Moottoriveneellä Atlantin yli

Näin se menee merellä: ensin on selkeä
suunnitelma, että tosta yli. Sitten meri luo
mutkia matkaan. Ja päästää hengissä perille,
jos on sillä päällä.
Seppo Murajan ja Arto Kulmalan hanke on suomalaisen seikkailumerenkulun historiaa. Pojat saivat veneen Marino Mustangin ja paljon muutakin tavaraa lahjoituksena. Veneen he nimesivät Psykopaatiksi. Legendaarinen seikkailu, ihme, että pojat selvisivät perille elossa.

Katselin heidän Marinoaan messuilla. Ruosteisia saranoita, rautasakkeleita, ruostunutta tavallista vaijeria. Tuli omat Atlantin seikkailut mieleen. Aitoa hullun puuhaa. Matkan budjetti on nykyrahassa laskien varmaan ollut reilusti alle 10 000 euroa. https://www.youtube.com/watch?v=WOTTi0wwlaw

Muraja hukkui Biskajanlahdella maailmanympäri-purjehduksellaan maaliskuussa 1974. 31-vuotiaan Seppo Murajan ruumis löytyi pari viikkoa myöhemmin Castetsin kaupungin edustalta lähellä Ranskan ja Espanjan rajaa.





Fight Back for the Seas

Osuin saattumoisin messujen Purjehdussataman luentopaikalle ja jäin kuuntelemaan Itämeren suojelusta innostavasti puhuvaa nuorta miestä. Teema oli Fight Back for the Seas. Meriluonnon puolesta on tehtävä tekoja, jotta luonto toipuu.

Pekka Hyysalo nousi hullunpuuhia –listalle dramaattisten tapahtumien kautta.
Pekka on elävä esimerkki Fight Back -asenteesta. Freeskilaskija Pekka Hyysalo (s. 1990) oli ammattilaisuransa alkuvaiheessa, kun yksi sekunti muutti kaiken. Huhtikuussa 2010 hän joutui Ylläksellä vakavaan hyppyonnettomuuteen, sai hengenvaarallisen aivovamman ja oli koomassa kolmisen viikkoa. Vastoin synkkiä ennusteita hän kuntoutui sisun ja periksi antamattomuuden voimalla itsenäiseen elämään.

Hyysalo loi itävaltalaisen ystävänsä avustuksella kuntoutumisensa tueksi FightBack brändin. Kun taistelu ranking sijoituksista vaihtui taisteluun hengestä, arvotkin menivät uusiksi ja nyt hän toteuttaa unelmaansa auttaa muita päävamman saaneita. Pekka Hyysalo on valittu vuoden turkulaiseksi sekä Suomen positiivisimmaksi henkilöksi 2014.
http://www.fightback.fi/


North-West-Import

North-West-Import. Klaus vanamo ja hänen tyttärensä pitivät suomalaisten melontaliikkeiden lippua korkealla.
WeNoNah-kanootteja jaksaa aina ihailla. On ne kauniita.
Ortliebin reppu-uutuus. Kevyttä vedenpitävää. Repun vetoketju on laitettu ovelasti selkäpuolelle ja kun sen avaa, on reppu reippaasti auki. Bonuksena neljä sivutaskua sisäpuolella ja ulkopuolella kaksi joustavaa juomapulloverkkoa.
Hinnat 200 euron molemmin puolin. Tykkäsin. http://www.northwestimport.fi/


Hokka Oy

Hannu Hokkaa pitää aina käydä moikkaamassa.
Messujen suosikkitavara oli Hokan pelastusliiveillä varustettu jääkarhu.
https://hokka.info/

Pirkan säilyketukku


Näihin kalasäilykkeisiin haksahdan aina. Nam, maiskis.
http://www.pirkansailyketukku.fi/

Tällaisena koin Helsingin venemessut tällä kertaa.



Off-Road -melonnan äänenkannattaja.