sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Sata kilometriä pitkä musta aukko, Vöhandumaraton 2014


Tällaista menoa ei Suomessa näe: 560 joukkuetta kiersi ensin starttijärven,
5 kilometriä ja sitten jono jo venyi sopivasti joelle. Vantaanjokimaraton on hyvä alku!
Foto Martti Ala-Rantala

Vuosi sitten tästä pääsi vesille.
Foto Martti Ala-Rantala

 ”Tää oli tässä.”

Nopeuteni putoaa koko ajan. Vesi ei imeydy mahasta, vaatteet ovat hiestä märät. Vastatuuli saa palelemaan. Keskeytän.

Vielä on jäljellä yksi Gullö Runt ja yksi Sommarö runt. Viisi tuntia melontaa jo melotun kymmenen tunnin lisäksi. Tässä ei ole mitään järkeä. Mieli alkaa tosissaan rakentaa järkisyytä keskeyttämiselle.

Saavun Leevakun voimalaitospadolle. Huoltomiehemme Mara ottaa kanootin keulasta kiinni ja kiskaisee meidät molemmat maihin. Jalat on jäykät, nouseminen kanootista sattuu. Kannamme kanootin tien yli. ”Taidan keskeyttää” sanon Maralle. ”Ota nyt ensin vähän soppaa”, vastaa Mara.

Haen huoltopisteestä lihakeittoa, leipäpalan ja mehun. Lipittelen lämmintä keittoa ja nakerran hapanleipää. Tulee jo vähän lämmin. Muistan, että minulla on mukana kuiva fleece-paita. Riisun varusteet. Minulla on kaksi aluspaitaa päällekkäin, ne ovat läpimärät enkä meinaa saada niitä riisuttua. Naisten käyttämällä ristiotteella paitojen helmoista saan ne vihdoin pois päältä. Fleece tilalle ja melontavermeet päälle.

Kuiva olo ja lämmin keitto nostavat moraalia. Vielä kun Mara sanoo, että matkaa ei ole kuin 25 kilometriä arvioimani 35 sijaan, päätän jatkaa.



Vöhandussa on ihan oma meininki. Tuo 228:n hapsuhattu oli asiallisemmasta päästä.
Melottiin kaverin,
Rene Berezin, kanssa tasatahtiin maaliin saakka, ohittelimme toisiamme useammankin kerran matkan aikana. Maalissa hän oli 7 minuuttia minua edellä.
Foto Martti Ala-Rantala
Jane pisteli menemään kunnon vauhdilla koko matkan.
Sai mut kiinni ekalla maatauolla ja sen koommin en miestä nähnyt..
Foto Martti Ala-Rantala

Loppumatkaa sujuu.

Keskityn tekniikkaan, kurotan melan mahdollisimman eteen pyöristämällä hartioita. Kiihdytän melaa vedessä niin, ettei se pidä ääntä. Jos lapa kurlaa, menee tehoja hukkaan. Räpinan voimalaitoksen ohitus menee helposti. Jaloittelu auttaa ja lähden hyvillä mielen viimeiselle 9 kilometrin osuudelle. Tulee jo pimeä. Peesaan pitkään ensin yhtä inkkarikaksikkoa ja sitten yhtä leveää, sit-on –top –tyyppistä kajakkia. Molemmat tekevät ison peräaallon, jossa pysyy hyvin.

Maalissa suomalaisen Omjakonin joukkueen huolto nostaa minut kanootista ja nappaa mukaansa. Pojat ovat juhlineet luokkavoittoa ja kokonaiskisan neljättä sijaa. Menemme käsikynkkää autolle ja minut pyydetään kuskiksi. Auto on lämmin ja otan tarjouksen ilomielin vastaan. Kontrasti mustalta joelta isoon Foordiin on aikamoinen. Kanootti jää kaikkineen rantaan meidän oman porukan huoleksi, koko asia ei tule edes mieleen.

Meloinko ollenkaan?



Tässä mennään eikä meinata! Omjakonin Heikki Hihnala takana ja Jaakko Soivio edessä.
Oltiin samassa majapaikassa. Oli hienoa kuulla, kuinka hommia hoidetaan viimeisen päälle.
Foto Martti Ala-Rantala

Suomalaiset inkkaristit näyttivät Vöhandumaratonissa närhen munat!

Heikki Hihnala ja Jaakko Soivio, Omjakonin joukkue, voitti jo toisen kerran C2MEN - luokan. Kokonaiskisassa he olivat neljänsiä.  Kärjen kovaa taistoa kuvaa, että pojat jäivät ykkösestä 20 minuuttia ja kolmossija meni sivu suun 0,2 sekunnilla. Kolmonen, K1- meloja ratsasti poikien peesissä loppuosuuden ja kiskaisi ohi maalilinjalla.

Onnittelut hienosta suorituksesta Heikille ja kaimalle ja onnea kesän kovaan koitokseen Yukon 1000-kisaan!



Vertailin Vöhandu-maratonin tuloksia viimevuotiseen.

Vuosi sitten oli tulva ja joki oli nopea, nyt vettä oli vähän ja se hidasti menoa. Lisäksi jäiden vuoksi vuodentakaisen reitin todellinen pituus oli 86 km, tänä vuonna harvakseltaan reittiä kirjannut gepsini pysähtyi lukuun 96 km. Todellinen matka oli nyt varmasti se ilmoitettu 100 km.

Oman luokkamme nopein kanootti tuli tänä vuonna 1h 51 min myöhemmin maaliin kuin vuosi sitten. Toiseksi tullut käytti matkaan 2 h 34 min kauemmin kuin vuosi sitten. Kolmonenkin meloi nyt 1 h 34 min pidempään. Siihen verrattuna Janne Janhusen aikaparannus, 1h 2 min ja jopa minun 53 minuutin aikaparannus on sikahyvä suoritus. Ero kärkeen kapeni sekin kahdella tunnilla.

Emme ole kovia melojia, mutta meillä oli loistokanootit: Jannella amerikkalaisen gurun, David Yostin piirtämä Bell Wildfire ja minulla saman miehen piirtämä Swift Keewaydin. Bellejä ei enää ole Suomessa kaupan, mutta Swiftejä saa Welhonpesästä.

Onnittelut Jannelle hienosta suorituksesta. Mulla ei ollut mitään jakoa Jannen vauhtiin.

Virolainen melojakollega Martin Martin Ilumets onnitteli meitä ja sanoi, että suomalaiset C-melojat alkavat olla legenda Vöhandussa. Dih!



Kuvaajamme ja huoltomiehemme Mara ilmestyy aamu-usvasta.

Tein pahoja virheitä jo ennen melontaa.

En suhtautunut vakavasti aikaiseen herätykseen. Herätys meillä oli viiden aikaan ja kisa lähti seitsemältä. Olen aamu-uninen, eikä noin aikaisin herätessä maistu juuri mikään. Lähdin liikkeelle liian tyhjällä vatsalla juomani vesi lakkasi hyvin nopeasti imeytymästä.

En miettinyt vaatetusta loppuun saakka. Aamulla oli jopa pikku pakkanen, päivällä 16 astetta lämmmintä ja illalla taas joen pinnassa ja vastatuulessa ilma oli viisiasteista. Hikiset vaatteet olisi pitänyt vaihtaa kuiviin ajoissa.
 

Pakkasin kanootin huolimattomasti.

Mulla oli liikaa painoa ja vähän väärässä paikassakin. Toinen, kuumavesitermos oli turha. Lihaliemitermos olisi riittänyt. Vesipulloja oli turhan monta ja niiden paikka olisi ollut tasapainon kannalta edempänä.

Jouduin kahdesti vaihtamaan gepsiin patterit. Olin huolimattomasti ottanut mukaan miltei tyhjiä vaihtoparistoja. Turhaa ajanhukkaa näprätä pattereita.



Saimme rauhassa askarella kanootit vesille. Loput 540 joukkuetta olivat starttipaikan kaupunginpuoleisella rannalla. Olimme täällä jo vuosi sitten. Voin suositella.


Töpeksin lisää meloessa.

Olisi kannattanut malttaa syödä jotain heti ensimmäisellä kantopaikalla. Tai viimeistään ensimmmäisen voimalaitoksen ohituksessa, jossa oli järjestäjän tarjoamaa keittoa. Viimevuonna keittoa sai jonottaa turhan kauan, nyt luulin säästäväni aikaa. Säästö kostautui.

Perille pääsin pahaa sisuani. Ei ollut mukava melonta tällä kertaa. Kanootti oli hyvä, loistava. Samoin retken muut osuudet saunomisineen. Oli hauska matkata hyvässä porukassa.

Kiitokset ja onnittelut kisakumppaneille ja superkiitos hienoille huoltojoukoille. Ilman Maraa olisin keskeyttänyt ja ilman häntä olisi moni hieno kuva jäänyt ottamatta.

Nää on opettavaisia melontoja. Ja kun aikaa kultaa muistot, oli tääkin hieno melonta.


"The Race was good but the car was bad" Jannelle syötetään mikrofonia 90 kilometrin kohdalla.
Foto Martti Ala-Rantala

Janne ehti maaliin päivänvalossa.
Foto Martti Ala-Rantala
Perillä.Foto Martti Ala-Rantala


Äijät laivalla. Ehkä me sittenkin ollaan kovia jätkiä. Ees vähän.Foto Martti Ala-Rantala



Vielä ehdit mukaan Vantaanjokimaratoniin!

Matka on 20 tai 40 km.



2 kommenttia :

Kiitos kommentista. Vastaan, kunhan huomaan kommentin. Jos on kiire, laita email suoraan tai vaikka Facebookin kautta mulle.