Off Road Paddler

2025/03/12

Sikamessias ja talonpoikaisveneiden guru

"Tilataan takila ja purjeet
Harro Koskiselta"

"Mitä? Siltä Sikamessias-taiteilijalta?"

"Tietääkö se jotain
merisoutuveneiden takiloinnista?"

Tiiliseinällä roikkuu suuri juliste, jossa lukee “Harro Koskinen - Aika Saaressa, 25.1.–27.4.2025, Salon taidemuseo Veturitalli.” Julisteessa on kuva saaristomaisemasta, jossa näkyy hiljainen merenranta ja vanha venevaja. Taustalla näkyy auringonlasku tai aamuvarhainen valo.

Harro Koskinen herätti heti niin hienoja muistoja, että piti ajaa Saloon Veturitalliin katsomaan hänen näyttelyään.

Ystäväni Lauri Hovi opiskeli venepuusepäksi ja teki oppilastyönä perinteisen merisoutuveneen. Lauri tiesi Harro Koskisen perinnevenetaidot ja tilasi häneltä takilan piirustukset ja purjeet. Minulle Harro muistutti ainoastaa hänen Sikamessias -taideteoksesta, josta hän sai 1969 jumalanpilkka -syytteen.

Mustavalkoinen valokuva esittää miestä käsin ompelemassa suurta kangasta vanhanaikaisessa huoneessa. Hän istuu yksinkertaisella puisella tuolilla, päällään huppari ja villapaita. Ikkunasta tulee luonnonvaloa, joka valaisee hänen keskittynyttä ilmettään. Huoneen sisustus on perinteinen, seinillä on tapettia ja vanhanaikaisia huonekaluja.

Osallistuimme merisoutuveneellä Viaporin Tuoppiin. Tuuli oli navakkaa ja menimme koko ajan sillä hilkulla, että pysyimme pystyssä Lauri ohjasi ja minä ajoin purjetta. Välillä vene haukkasi reilusti merivettä sisään, mutta laakean muodon ansiosta vesi loiskahti jo seuraavassa kallistuksessa takaisin mereen.

Kuva esittää läheltä suurta ruskeaa purjetta, jossa näkyy paksuja ompeleita ja vahvistettuja narukiinnityksiä. Purje on ankkuroitu lattiaan, ja aivan sen alareunan alla on vanha mekaaninen ompelukone, joka viittaa purjeen käsintekemiseen ja perinteiseen veneenvarusteluun.

Pärskiessämme vastatuuleen tuli mieleen Myrskyluodon Maijasta lähtien kaikkia vanhoja saaristolais juttuja. Kun huomasimme, että aluksemme selviää, niin välillä, kovan väännön jälkeen katsoimme toisiamme ja purskahdimme nauruun.

Suuri valkoinen purje tai kangasmainen rakenne on pystytetty sisätilaan näyttelyesineeksi. Se on ripustettu ylhäältä ohuilla naruilla ja ankkuroitu lattiaan mustilla painoilla. Kangas on kulunut ja siinä näkyy ompeleita ja kiinnitysrenkaita. Taustalla on näyttelytila, jossa on valokuvia saaristomaisemista.

Kun pääsimme kääntymään avotuuleen, huomasimme, mikä kilpuri veneemme oli. Menimme rinta rinnan rungoltaan paljon isompien Folkkareiden kanssa, jotka sentään ajoivat spinaakkerilla.

Kuvassa näkyy museotilan valkotiiliseinäinen käytävä, josta avautuu näkymä näyttelytilaan. Vasemmalla seinällä on valokuva punasävyisestä makuuhuoneesta, jossa on kaksi vuodetta. Oikealla näkyy infotaulu, jossa lukee “Aika Saaressa.” Taustalla näyttelytilassa erottuu iso purjerakenne, joka on osa näyttelyn installaatioita.

Pääsimme kaatumatta ja kunnialla Katajanokan taakse, missä Laurilla oli venepaikka. Kun vene oli kiinni, rojahdimme molemmat selällemme laiturille, tuijotimme taivasta ja annoimme hengityksen tasaantua.

Näyttelytekstitaulu, jossa kerrotaan Porsskärin saaren historiasta ja Harro Koskisen kiinnostuksesta paikkaan. Se kertoo, kuinka hän vuokrasi ja kunnosti saarta vuosina 1985–2015, ja kuinka saaristolaisympäristön perinteinen tunnelma haluttiin säilyttää.

Tämä näyttely on paljon rauhallisempi kuin muistoni. Näyttely kertoo Harro Koskisen ja Porsskärin saarella olevan vanhan kalastajarakennuksen välisestä rakkaudesta.

Näyttely kertoo Harro Koskisen ja Porsskärin saarella olevan vanhan kalastajarakennuksen vaiheista.

Kuvat on vedostettu alumiinipohjalle ja varsinkin tuoreimmissa kuvissa on hämmästyttävän terävä piirto. Kuvien tunnelma menee henkeen.

Näyttelytekstitaulu, jossa kerrotaan saarella vietetystä ajasta ja sen kunnostustöistä. Teksti kuvailee, kuinka vanhaa saaristolaisympäristöä on pyritty säilyttämään perinteisellä tavalla, ja että aika saarella näyttäytyy erilaisena kuin nykyelämä. Taustalla näkyy vanha kartta ja koordinaatit 60°27’35.9”N 20°47’11.3”E, jotka viittaavat Ahvenanmaan saaristoon.

Perinteinen saaristolaistalon tupa, jossa on pitkä puinen pöytä ja penkit, joiden päällä on pehmeitä lampaantaljoja. Seinillä on vanhanaikaista kukkatapettia, ja huoneessa on punainen keinutuoli sekä kangaspuut. Ikkunasta tulee luonnonvaloa, ja huone henkii vanhan ajan saaristolaistunnelmaa.

Näyttelytekstitaulu, jossa kerrotaan saariston karuista oloista ja luonnon vaikutuksesta elämään ja rakennuksiin. Teksti kuvailee talvien eristyneisyyttä, myrskytuulien vaikutuksia sekä ihmisen jatkuvaa työtä ympäristönsä ylläpitämiseksi. Taustalla on vanha kartta ja koordinaatit 60°27’35.9”N 20°47’11.3”E.

Mustavalkoinen talvikuva, jossa vanha farmariauto on pysäköity lumiselle jäälle suuren venevajan eteen. Vajan katolla on kerros lunta, ja ympäristö näyttää syrjäiseltä ja hiljaiselta. Kuva kertoo ajasta, jolloin jää oli tarpeeksi paksu auton painon kestämiseksi.

Mustavalkoinen valokuva vanhasta puuveneestä, joka on kiinnitetty laituriin. Veneen sisäpinta kiiltää, ilmeisesti tuoreen tervauksen ansiosta. Taustalla näkyy kallioista saaristomaisemaa ja yksinkertainen laiturirakennelma. Vesi kimmeltää auringonvalossa.

Värikuva, jossa kaksi henkilöä purjehtii perinteisellä puisella saaristolaisveneellä. Veneen suuri valkoinen purje kohoaa korkealle sinistä taivasta vasten. Veneessä istuva henkilö pitelee peräsintä, kun toinen säätää purjetta. Taustalla näkyy pieni metsäinen saari.

Plussaa valokuvanäyttelyistä poikkeavasta tavasta, että kuvien kodalla ei lue kameran merkkiä, ei filmin laatua eikä käytettyä aukkoa. Tekniikan laatu näkyy kuvissa.

Valokuva Harro Koskisen kirjasta *Talonpoikaisveneet Saaristomerellä*. Kannen kuvassa näkyy saaristomaisema, jossa vanha perinteinen purjevene on rannassa, ja ihmisiä seisoo sen kannella. Taustalla näkyy tyyni meri ja auringonlaskun sävyttämä taivas.

Kirjan sisältösivu, jossa kerrotaan venetyyppien yhteisistä piirteistä suomeksi ja ruotsiksi. Vasemmalla sivulla on kuva suuresta purjeveneestä, jonka miehistö istuu kannella. Teksti kuvailee perinteisten veneiden rakenteellisia ja käytännöllisiä ominaisuuksia.

Veturitallin museomyymälässä oli näyttelystä kaksi kirjaa. Toinen kertoi Porsskärin talon tarinaa ja toinen kertoi veneiden tarinaa.

Merenkulkija minussa valitsi ilman muuta venetarinat. Kirja on hienosti suomeksi ja ruotsiksi vierekkäisillä palstoilla. Teksti on rauhallista ja helppolukuista kerrontaa.