Ilta Kymijoen Kultaalla on jo pitkällä ja hämärä laskeutuu, kun Katri kääntää kanoottinsa kumoon. Haluan aloittaa Meloja kolmosen näytöt pelastautumisilla. Rauli on varannut meille illaksi saunan ja mökkimajoituksen, joten pääsemme uimisten jälkeen lämpöiseen löylyyn.
|
| Blogi on kuvailutulkattu. |
Myönnän olleeni hieman skeptinen pelastautumisten suhteen. Yksinpelastautuminen avokanoottiin on harvoin kaunista katsottavaa edes päivänvalossa ja lämpimässä vedessä.
Turhaan epäilin. Molemmat kokelaat kiipeävät takaisin kanoottiin rauhallisesti ja järjestelmällisesti, aivan kuin esittäisivät harjoiteltua numeroa. Meloja kakkosen jälkeen kumpikin on melonut ja hionut avokanoottitekniikoitaan useita satoja kilometrejä.
Tässä vielä parireskutus päivänvalolla. Kuvasin tämän Meloja kakkosen suorituksesta edelliskesänä. Kehittelimme tätä tekniikkaa yhdessä ja tykästyimme siihen. Tämä sivusta pelastaminen tyjenjämisineen toimii vaikka kanootissa olisi retkivarustusta. Slingi on tarpeen pelastettavan noustessa kanootin yli.
Saunan lauteilla mietin vielä joen pimeyttä. Se, mitä näin, ei ollut harjoiteltu numero. Katri ja Rauli osasivat. Juuri se on kakkosen ja kolmosen välinen raja. Kakkonen osoittaa, että tekniikat ovat hallussa suotuisissa oloissa. Kolmonen osoittaa, että kanootti pysyy hallinnassa, kun tuuli, virta ja muut melojat tekevät tilanteesta vaativan.
Meloja 3 -kortin kriteereissä on lossausten, alatukien ja koskenlaskun lisäksi yksi kohta, jota on vaikea mitata: sitoutunut asenne melontaan. Pimeällä joella sitä ei tarvinnut mitata. Se näkyi.
Tiedän, että huomisesta päivästä, jolloin käymme läpi kaikki muut vaatimukset, tulee minulle helppo.
Meloja kakkonen antaa välineet harjoitella. Kolmonen antaa varmuuden lähteä.
Kanootin varusteissa syntyi pitkän narun pakkaamiseen vähemmän käytetty kahdeksikko-vyyhteäminen. Narun voi työntää kellukesäkin viereen nyytti nyytiltä ja tarvittaessa naru juoksee ulos sotkeutumatta.
Navigointitaidot -osioon lisäisin jo Meloja kakkosessa tutustumisen nykytekniikan mahdollisuuksiin sekä navigoinnissa että sään ennustamisessa ja reaaliaikaisessa havainnoinnissa.
Tällä kertaa testissä käytimme perinteistä märkää karttaa ja kompassia. Hyvin löytyivät suunnat ja sijainti.
Henkilökohtaiset varusteet olivat Katrilla ja Raulilla käytännönläheisiä ja näissä varusteissa on jo huomioitu mahdollinen kaverin tarvitsema apu.
Muutama huomio Meloja 3:n vaatimuksista:
Ennakkovaatimus kolme kymmenen kilometrin retkeä ei riitä. Lisäisin vaatimuksiin vuoden kokemusjakson ja 200–500 kilometriä melottua matkaa.
Kalusto on määritelty sooloksi Seurojen kalusto on pääsääntöisesti kaksikoita, ja monella melojalla itselläänkin on kaksikko, jota hän meloo myös soolona.
Moni 15–16-jalkainen kaksikko on lähtökohtaisesti käytettävissä myös soolona. Minä esimerkiksi meloin Suomen rannikon 16-jalkaisella kaksikolla, joka oli modifioitu säätöpenkilliseksi sooloksi.
Oikeastaan ainoa tilanne, jossa kaksikko voi olla sooloa parempi, on yksinpelastautuminen. Soolossa pitää yleensä käyttää joko melakelluketta tai vesipunttua vastapainona.
Kanootin mallin sijaan kirjaisin vaatimuksiin, että suoritukset melotaan yksilapaisella melalla ja yksin meloen.
Pelastautumisille voisi harkita ajanottoa, koska kylmissä vesissämme on olennaista päästä vedestä pois mahdollisimman nopeasti. Ja ajanotto toimii kannustimena harjoitella tämä osio varmaksi rutiiniksi.
Takaperin lossauksen vaatimus on epäselvä Takaperin lossaus on tekniikka, jolla siirrytään virrassa sivuttain menettämättä juurikaan korkeutta. Varsinainen virran ylitys on varmempi tehdä keula vastavirtaan.
Melonta avokanootilla on pääosin kotivajalta lähtevää sileän veden melontaa. Kuvassa Seurasaaren silta.
Koskitaidot erottaisin omaksi osuudekseen tai lieventäisin vaatimusta. Retkille löytyy useita helppoja jokireittejä, joilla riittää I-luokan kosken hallittu läpilasku.
Virtaavan veden osaamista voisi syventää opettelemalla virran lukemista ja analysointia. Se auttaa myös arvioimaan, mikä koski kannattaa ohittaa kantamalla.
 |
| Sami ja Emppu Jongujoella. Kuva: Jyrki Suikkanen |
Näitä voisi miettiä
virtaavan veden osiossa:
Vesitilanne: sama koski voi olla eri luokkaa eri virtaamalla. Kokelaan pitäisi osata katsoa virtaamatiedot ja huomioida säännöstelyn juoksutusmuutokset ennen lähtöä.
Riskikohteet: siivilät eli kaatuneet puut, pohjapadot ja myllypatojen palautevirrat sekä kylmän vuodenajan ja jäiden riskit. Suomen joissa ne ovat usein koskia vaarallisempia.
Kanootin varustaminen koskikuntoon, heittoliinan käyttö pelastamisessa, koskiuinti sekä kanootin uittaminen köysillä ala- ja ylävirtaan.
Tandem ja solo koskessa: ohjaajan ja keulamelojan roolit sekä komennot. Kokelaan on hyvä näyttää osaamisensa molemmilla paikoilla.
Kantaminen: kanootin ja varusteiden kantaminen sujuvasti ohituspaikoilla ja ylösnostot jyrkiltä rannoilta.
Ryhmämelonta: käsimerkit, ryhmän järjestys koskessa ja turvamelojan sijoittaminen kosken vaativan kohdan alapuolelle.
P.S.
Meloja kolmen jälkeen keskustelin aiheesta muutaman kokeneen melojan kanssa, siksi tämä kirjoitus ei ole vain kertomus siitä, mitä tehtiin. Mitä sinä lisäisit Meloja 3 -vaatimuksiin tai jättäisit niistä pois? Pitäisikö pelastautumiset tehdä ajanotolla? Entä mitkä virtaavan veden taidot ovat sinulle olleet tärkeimpiä Suomen joilla?
Kerro kommenteissa omat kokemuksesi ja ideasi. Ne voivat auttaa seuraavia kokelaita ja ehkä myös Meloja-kriteerien kehittämistä. Voit tähän alle kommentoida nimettömänäkin.
