30/04/2026

Koitereen syksyinen lumo

Koitere ottaa retkeni haltuun. Timo ja Ilmari jatkavat matkaa Lammassaaresta pohjoiseen Koitereen salmien yli järven pohjoisrannalle. Minut Koitereen tuuliset selät houkuttelevat useammaksi päiväksi Lammassaareen ja Maijanhuhdan saaren saunatuvan nojatuoliin.

"joka näkyy heikosti"

Koitereen alkuosa koita- esiintyy muuallakin Karjalassa (esim. Koitajoki, Koitajärvi), mutta tarkkaa alkuperää ei tunneta.

Todennäköisin selitys liittyy vanhaan verbiin koitaa, joka tarkoittaa häämöttämistä tai heikkoa näkymistä. Nimi voisi siis kuvata maisemaa tai veden läpi näkyvää – jotakin, joka koittaa silmään. Loppuosa -re on myöhempi johdin, joka liittyy järven nimeen. Koitere voi viitata häämöttävään rantaan tai järven pohjaan, joka näkyy veden läpi.

Avokanootti täynnä retkivarusteita, näkymä keulasta kohti harmaata järvenselkää ja kaukana näkyviä saaria.

Karttakuva Koitereesta, siniset nuolet kuvaavat kulkusuuntia ja leveysaste 62°54'30" on merkitty katkoviivalla.

Koitereen koko hahmottuu, kun olen upottanut sen Helsingin edustalle. Pääkuvassa nuolien pituus on viisi kilometriä. Navakalla tuulella se nostaa jo liki puolimetrisen aallokon. Kartassa luku 62°54'30" on Suomen leveimmän kohdan leveyspiiri. Viimeisessä kuvassa näkyy, että ollaan Eurooppaan nähden aika kaukana idässä, menee jo Aasian puolelle Turkkiin.

Punainen kanootti vedettynä hiekkarannalle, taustalla sininen järvi ja metsäinen saari kirkkaassa säässä.

Noin 10 000 vuotta sitten alue on vielä osittain jäätikön peitossa. Sulamisvedet kuljettavat jään alta valtavia määriä hiekkaa ja soraa. Maan kohoaminen paljastaa nämä pitkät hiekkarannat. Helppo ranta melojan rantautua.

Leiripaikka hiekkarannalla, nuotiopaikka, pöytiä ja puita, kanootti rannassa ja metsän suojassa iso kota.

Hämärä kodan sisätila, ikkunoista näkyy järvi ja metsä, nurkassa hehkuu punainen tuli.

Saaren kodan ympäristö kertoo, että kesällä täällä on varmasti vilkasta. Hämyisä kota on viihtyisä paikka kokata ja haaveilla.

Koitere rauhoittaa

Kumppanit Timo ja Ilmari jatkavat matkaa pohjoiseen. Tuuliennusteet lupaavat navakkaa etelätuulta. Päätän jäädä Lammassaaren vesille. Toisaalta pohjoinen Koitere ja patvinsuo ovat aikaisemmilta retkiltäni tuttuja, mutta täällä etelässä olen ensimmäistä kertaa.

Kolme näkymää metsään pystytetystä tarp-majoitteesta: sivulta, vinosti ja edestä, ympärillä sammalinen maasto.

Etsin teltalle vähän sivummalta paikan pehmeään varvukkoon reilusti kauas rannasta. Tarppi piilottaa telttani maisemaan. Hiljainen metsä tarjoaa hyvät unet. Jos saarelle ilmaantuu muita tulijoita, saan olla teltassani rauhassa.

Puinen laavu tai kota, keskellä tulisija ja pöydällä paistettu ateria pannulla, kahvikuppi vieressä.

Kota on minun keittiöni ja olohuone. Kota on oiva paikka kuunnella sateen ropinaa.

Neljä kuvaa ruoanlaitosta: raaka-aineet pöydällä, kalafileet pannulla, paistaminen ja valmis annos pekonin kanssa.

Kodassa on hieno valo kuvata ruokaa. "Jos haluat, että vatsa toimii, syö aamulla puuroa, jos haluat jaksaa meloa, syö pekonia." Tätä saamaani neuvoa olen jalostanut.

French Toast by Off Road Paddler: ruislepää, kauramaitoa, pekonia ja kananmuna. Pyöritän ruisleivät vatkatussa muna-kauramaito kastikkeessa. Paistuneet leivät säilyvät munakuoressa lämpöisenä, että ehdin paistaa pekonit leipien päälle ja tietysti annoksen viimeistelee reilu turaus hunajaa. Tällä jaksaa.

Useita aurinkopaneeleja kiinnitettynä puun runkoon metsässä, johdot kulkevat maahan.

Toimettomuus kuluttaa akkuja, kirjaimellisesti. Kuuntelen radiota ja tietysti selaan somea. Minulla on mukana aurinkopaneeli. Tähän vuodenaikaan, kun aurinko paistaa, se nousee noin kolmannekseen kesän korkeudesta. Kesällä päivä on lisäksi pidempi ja syksyllä on myös pilvisempää. Ihan pelkällä geometrialla kesän auringon tehosta lataukseen on jäljellä enää 40 %.

Puhelimeni latautuu kesällä muutamassa tunnissa, nyt hikisesti edes latautuu. Jos jotain, niin paneudun sekä lataukseen, että puhelimeni virrankulutukseen. Yllätyn, että aurinkokennot ylipäätään tuottavat mitään tähän aikaan vuodesta. Minulla on muutamavirtapankki matkassa, joten paneelin varassa en ole. Vaikka se on jo aika vanha, niin yllättävän hyvin se vielä toimii jopa ohuen pilviverhon läpi.

Maijanhuhdalle saunaan

Pienen harhailun jälkeen löydän Maijanhuhdalle ja saunaan. Tupa vaikuttaa olleen aidosti jonkun koti. Katso video kaikessa rauhassa kiireettömän retkeni mukaisesti.

Koitere ja Patvinsuo

Lammassaaressa kuluu useampi päivä katsellen ja puuhastellen. Timo ja Ilmari meloivat järven pohjoisreunan jokia ja tekivät pitkospuuretken Patvinsuolle. Olen merkinnyt Timon ja ilmarin kuvat.

Kivikko mäntymetsässä rinteessä, suuria lohkareita ja syksyinen aluskasvillisuus.

Harva mäntymetsä järven rannalla, puiden välistä avautuu näkymä tyynelle vedelle ja matalalle horisontille.

Auringonlasku järven yllä, matala saari siluettina ja oranssi valo heijastuu veden pintaan.

Tässä muutama Timon ja Ilmarin kuva.

Pitkospuut kulkevat ruskean suon halki kohti metsän reunaa, taivas pilvinen ja valo pehmeä.

Puinen lintutorni mäntymetsässä, henkilö kävelee pitkospuilla sitä kohti.

Meloja istuu kajakissa matalassa rantavedessä, yllään kirkas keltainen takki ja mela lepää käsissä.

Tuulinen ranta, veden syömiä kantoja ja ajopuuta hiekalla, taustalla harmaa järvi.

Hämärä järvimaisema, aallot lyövät rantaan ja horisontissa näkyy kapea oranssi valojuova.

On Koitere jylhä järvi ja se ennustettu eteläinen tuulikin tuli.

Henkilö näkyy mökin ikkunan heijastuksessa, taustalla järvi ja mäntymetsä.

Eihän sitä lähdetä, ennen kuin on tehty puut seuraavalle tulijalle.

Helppo oli puita tehdä. Hienoja halkoja ja hyvä kirves.

Entä Koitereen vesi

Kaksi kuvaa: vasemmalla kanootin vieressä naru, joka päässä veden alla on valkoinen muki, oikealla sininen mittari näyttää veden sähkönjohtavuuden lukeman kupissa.

Kotimatkalla poikkean Suomen leveimmälle kohdalle 62°56'30" pohjoista leveyttä ja tutkin veden laadun. Minulla on valkoinen posliinikuppi, jolla arvioin veden läpinäkyvyytä ja väriä. Ruskeaa soista vettä, mutta muuten se on kirkasta.

Lisäksi minulla on EC-mittari (EC = Electrical Conductivity) jolla mittaan Koitereen sähkönjohtavuuden. 10 µS/cm on todella alhainen johtokyky. Vedessä on hyvin vähän liuenneita suoloja ja mineraaleja. Tyypillinen suomalainen järvi: 50–200 µS/cm
Hanavesi: usein 100–500 µS/cm.

Koitereen vesi on hyvin puhdasta mineraalien osalta, karua ja luonnontilaista.
Tyypillinen itäsuomalainen erämaajärvi, jonka rannoilla ei juurikaan ole maataloutta. EC kertoo vain ioneista. Se ei kerro bakteereista, humuksen määrästä (väri kyllä kertoo sen silmälle) eikä happipitoisuudesta tai mahdollisista paikallisista kuormituksista.

Pamilon voimalaitos

Koitere on yksi voimakkaimmin säännösteltyjä vesialtaita Suomessa. Veden korkeusvaihtelu saa olla kaksi metriä. Vaikka Pamilon voimalaitos tuottaa vain runsaan prosentin Suomen sähkötarpeesta, niin sillä on iso merkitys nimenomaan säätövoimana. Kun talvella on tyyntä ja kova pakkanen, niin Pamilon tuottama sähkö on todella arvokasta.

Tyyni järvi ilta-auringossa, kaislat etualalla ja matalat saaret horisontissa.

Varpaatniemen satamassa odottelen Timoa ja Ilmaria. Jäämme rantaa yöksi ja vastaa aamusta lähdemme kotia kohti.

Meloja liukuu kajakilla ilta-auringon värjäämällä vedellä, rantakivet etualalla.

Laavun sisällä nuotio palaa ja paistinpannu on tulen yllä, lämmin oranssi valo täyttää tilan.

Lasiastian sisältä kuvattu näkymä, jossa pieni eläintä muistuttava mauste ja sitruunan palanen näkyvät pinnan läpi.

Pinottuja polttopuita tiiviissä kasassa, kuvattu läheltä lämpimässä valossa.

Yömaisema järven rannalta, kuu valaisee veden ja rantaan vedetyt kanootit erottuvat hämärässä.

Varpaatniemen laavu on hieno. Puita riittää ja gin&tonic rauhoittaa melojia.

Punainen avokanootti nostettuna laiturille värikkäiden varustesäkkien muodostaman rivin päälle. Alemmassa kuvassa vähemmän kasseja

Kyllä siinä muutama kassillinen tuli syödyksi.

Kiitos

Koitereen FB-ryhmälle neuvoista. Oli hieno kokemus.

Superkiitos

Koitereen kalat ja talot Oy ylläpitää Koitereen retkikohteita ja nämä minun käymäni kohteet ovat avoimia kaikille maksutta.

Off Road Paddlerin hakemisto >>>

"Valmistaudu — Varustaudu — Oli retki mikä tahansa"

06/04/2026

Sumu opettaa melojaa

Tässä blogikirjoituksessa on kuvailutulkkaus — This blog post includes audio description

Yhden yön retki Kallahden selälle Pikku Leikosaareen saunomaan. Sumu tekee iltamelonnasta ainutkertaisen elämyksen ja hallitun seikkailun.

Keltatakkinen meloja punakantisessa kajakissa erottuu harmaasta maisemasta. Etualan punalaitaisessa avokanootissa on kirkkaan punainen, sininen ja keltainen varustekassi.

Aurinko on jo matalalla kun sumu alkaa kehittyä. Olosuhteet ovat sumulle täydelliset: meriveden lämpötila nollassa, ilma meren päällä muutaman asteen lämpöisempi, tyyntä. En vaan osannut tulkita.

Sääennusteen meteogrammi näyttää olosuhteet sumun synnylle, lämpötila ja kastepiste ovat lähellä toisiaan.

Tässä vaiheessa olisi varoituskellojen pitänyt jo soida. Vakioennustajani Windy olisi kertonut, mutta olen vasta opettelemassa kastepisteen lämpötilan merkitystä.

Kastepiste on se lämpötila, jossa ilman kosteus on 100 %. Tämän huomaa, kun kylmällä ilmalla avaa saunan ulko-oven. Sumua siinä syntyy, kun kostea ja kuuma saunan ilma jäähtyy kohdatessaan kylmän ulkoilman.

Kanootti etenee hiljaa, keula osoittaa suoraan kohti näkymätöntä. Vesi on täysin sileä, liike näkyy vain hennossa vanassa. Etualalla kanootissa sinisen ja keltaisen varustekassin päällä on mustavartinen mela, jossa on keltainen lapa. Varusteet on kiinnitetty kanoottiin ristikkäin kulkevilla punaisilla kuormahihnoilla.

Pikku Leikosaareen 1,4 km

Timolle reitti on tuttu. Hän pysyy saarten tuntumassa. Minä avaan kännykästä Maastokartat ja piirrän reittiviivan sijainnistani Pikku Leikosaareen.

Neliosaisessa kartassa kulkee suora sininen reittiviiva saariston halki. Viiva leikkaa saaria ja selkiä – keltainen navigointijälki kiermurtelee reittiviivan molemmin puolin.

Sininen reittiviiva, keltainen melontareitin nauhoitus.

Olen pitänyt kanoottiani Bell Magiciä jopa reilusti suuntavakaana. Kanootti karkailee heti omille teilleen, kun silmä välttää.

Retkikartta-appi näyttää kömpelösti reaaliaikaisen etenemiseni suunnan, ja alkuun en voi uskoa, miten alan harhailla. Kaivan vielä marssikompassin ja suunistan sen mukaan.

Kuun kajastaa sumun läpi. Kanootti halkoo vettä kompassina toimiva taivaankappale apunaan.

Huomaan kuun edessä. Sumukerros on aika ohut, koska kuu näkyy hyvin. Se helpottaa suunnassa pysymistä.

Kanootti liukuu äänettömästi kohti sumun peittämää saarta. Edessä häämöttää tumma, epätarkka siluetti, joka paljastuu vasta viime hetkellä.

Foto: Timo Kivelä

Välillä emme näe toisiamme, ja tässä tupsahdan Timon editse ihan omalta reitiltäni.

Toinen meloja ilmestyy sumusta – ensin vain hahmona, sitten ihmisenä. Etäisyydet vääristyvät, ja maailma tuntuu kutistuvan muutamaan kymmeneen metriin.

Pikku Leikosaareen on matkaa n. 200 metriä.

Kuusta huolimatta harhailen. Timo on melonut koko ajan oikealla puolellani, mutta tupsahtaa nyt näkyviin ihan väärältä puolelta. Kuun asennostakin sen huomaan. Pikku Leikosaari alkaa jo näkyä.

Sumu alkaa hieman hellittää. Saari erottuu jo selvemmin, mutta maisema on edelleen pehmeäreunainen ja vaimea.

Kuvassa näkyy hatarasti mun marssikompassi, joka on aina matkassa. Se on vakio Suunnon marssikompassi peilillä. Nyt peilistä oli apua. Kompassin kehä olisi hohtanut pimeässä, mutta unohdin tuon ominaisuuden, enkä tullut valaisseeksi kehää hohtamaan.

Peilikompassin alkuperäinen ajatus oli, että yksin retkeillessä on hyvä olla peili, jos saa roskan silmään. Tuo suunnistusapu on vaan hyödyllinen bonus.

Ja sumu opetti

Mela pärskäyttää vettä kun meloja rantautuu kivikkoon. Veden pinnassa näkyy vielä ohut jääkalvo – kevään ja talven rajakohta.

Foto: Timo Kivelä

Ensimmäinen yllätys oli tasapainon harhailu. Ilman kiintopistettä maisemassa en ollut varma kanootin asennosta – ei sivusuunnassa eikä pystysuunnassakaan. Saman olen kokenut purjeveneessä yöllä merellä kovassa aallokossa, jolloin vene tuntui välillä olevan keulapystyssä. Nyt tuntui kuin kanootti olisi noussut ylämäkeen. Piti harkitusti etsiä keula-aallosta kiintopiste, johon tukeutua.

Tätä ei oikein voi harjoitella etukäteen, ja tunne on jokaiselle erilainen – mutta kun tasapaino katoaa, on välittömästi kohdistettava katse johonkin kiinteään.

Toinen uutuus oli kanootin harhailu. Heti kun lakkasin seuraamasta kompassia, kanootti kääntyi voimakkaasti ja huomaamatta. Kun kuu lopulta tuli näkyviin, se auttoi pitämään kurssin.

Timo katosi. Kanootini kurvatessa en osannut kohdistaa katsetta oikeaan suuntaan, ja Timo hävisi näkyvistä yllättävän nopeasti. Ehkä sumu oli veden pinnalla tiheämpää ja söi näkyvyyden lyhyeksi. Jossain vaiheessa yritin huutaa, mutta ääni ei kantanut – sen huomasi heti. Pilli oli toki mukana, mutta koska hätää ei ollut, jätin sen kokeilematta. Uskon, että se olisi kuulunut – mutta mistä suunnasta, se olisi jäänyt arvauksen varaan.

Ja kompassi kannattaa virittää niin, että se pysyy tukevasti paikoillaan ja on samalla helposti näkökentässä.

Onneksi oli tyyntä illan valon kajoa ja kännykän kartta. Tiesin koko ajan, että Pikku Leikosaari löytyy, siinä mielessä ei ollut hätää. Oli hieno kokemus.

Iltayö rantautumisen jälkeen. Pohjoisella vastarannalla näkyy hajanaisia valoja, jotka heijastuvat mustaan veteen. Taivas on pilvinen, kuu piilossa, sumu on hjälvennyt.

Tulimme rantaan yhdeksän maissa ja näkyvyys parani aika pian.

PIKKU LEIKOSAARI

Ja pitäähän esitellä itse kohde.

Kuvapari. Vasemmassa kuvassa mustapunaisessa lumber Jack -paidassa mieshenkilö seisoo nuotion äärellä pimeässä. Tuli valaisee kasvot lämpimän oranssina, muu ympäristö jää lähes täysin mustaksi. Oikeassa kuvassa: mieshenkilö vihreässä merinovillaisessa pusakassa valmistaa ruokaa pöydän ääressä otsalampun valossa. Pieni retkikeitin tai tulipesä palaa vieressä. Pöydällä on juomia, pulloja ja retkivarusteita.

Hauska tulipaikka ja sen vieressä ruokapöytä. Tietysti on aikainen ajankohta ja koko saari on meille kahdestaan.

Kuvapari. Vasen kuva: lähikuva pienestä retkikeittimestä, johon on aseteltu sytykepuita. Liekit ovat vasta syttymässä, ja puut risteävät siistinä tapulina. Oikea kuva: pöytä, jolla on retkivarusteita: juomatölkkejä, pulloja, ruokatarvikkeita ja astioita. Valo tulee yhdestä suunnasta, luoden vahvan kontrastin pimeään ympäristöön.

Minulla on pieni Solostove-risukeitin, jota vanerialustan päällä voi käyttää pöydällä.

Neljä kuvaa myötäpäivään: 1 lähikuvassa pieni puinen halkovaja, jossa on kasa pilkottuja puita. Lattia on ritilää ja valo tulee avoimesta ovesta. 2 Sama vaja kauempaa kallioisella rannalla. Mäntyjen välistä näkyy tyyni meri ja kauempana saaria. Tunnelma on kirkas ja rauhallinen. 3 Pieni puinen saunarakennnus tai mökki metsäisessä maastossa. Edessä on pöytä ja penkit. Aurinko paistaa puiden lomasta ja maa on kivikkoinen. 4 Saunan lauteet ja puukiuas. Lattialla on ämpäri ja vettä varten astioita. Puut ovat valmiina kiukaan vieressä.

Hyvälaatuisia puita oli reilusti ja sauna lämpeni nopeasti. Tietysti jäin kaipaamaan mahdollisuutta lämmittää pesuvettä. Tähän aikaan vuodesta se kelpaisi.

Kuvassa on vihko tai vieraskirja, johon on kirjoitettu käsin päiväyksiä ja retkimerkintöjä. Teksti kertoo kävelystä Kallahdenniemellä ja melonnasta sumussa maaliskuussa 2026. Kirjoituksessa mainitaan, että ilman elektroniikkaa saarta ei olisi löytynyt, sekä lopuksi viitataan saunaan ja allekirjoitukseen “Off Road Paddler”.

Ilkka oli tullut saarelle kävellen pari viikkoa aikaisemmin.

Kuvapari, vasen kuva: Penkin päällä on ilmapatja ja retkivarusteita, ja vieressä pieni teltta. Oikea kuva: Kuvassa näkyy kallioinen rantamaisema mäntyjen keskellä. Tunnelma on keväinen: maa on osin paljas ja aurinko valaisee kuivaa neulaspohjaa.

Uusi penkki toimi loistavasti leirin pakkaamiseen.

Kuvapari. Oikeassa kuvassa kajakki ja kanootti lepäävät sileällä rantakalliolla. Yksi henkilö keltaisessa takissa seisoo rannassa varusteiden äärellä. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, ja kuvaajan varjo näkyy kalliossa. Vasen kuva on otettu veden pinnasta käsin. Edessä on pieni kalliosaari mäntyineen, ja auringon valo kimaltuu vedessä. Kuvassa näkyy myös musta melan varsi, joka osoittaa kohti kohti rantaa.

On se ihan eri puuhaa lähteä vesille, kun näkee niin kauas kuin jaksaa katsoa.

Kuvassa käsi pitää puoliksi syötyä gyros-annosta. Taustalla on ruokarekka, jonka kyljessä lukee sinisillä, kreikkalaistyylisillä kirjaimilla GYROS sekä kuvia annoksista.

Palasimme Jyryn vajarantaan Vanhankaupunginkoskelle. Nälkä kurni ja pelastus oli Gyroksen kanarulla. Vahva suositus.

Off Road Paddlerin hakemisto >>>

"Valmistaudu — Varustaudu — Oli retki mikä tahansa"

Tilaa: Blogitekstit ( Atom )