Kuljen virtoja ja polkuja korppi oppaana.
Olen muutaman varustemyyjän Ambassadör, suosittelija. Ambassadör luottaa sekä tuotteisiin että saamaansa palveluun.
Maksetut tarinat kerron samalla luottamuksella kuin muutkin seikkailut.
Tarinat syntyvät retkillä, eivät sopimuksissa.
Offroad Paddler ei ole tekoäly ja voi tehdä virheitä. Kansikuva Mari Jannela
Valitsin Koitajoen mukaan Leveyspiirin vesiin. Joki on aiemmilta
melonnoilta tuttu ja ystävällinen retkikohde.
Jääkausi on hiertänyt kivet hienoiksi hiekkasärkiksi, joita Koitajoen
rannoilla on useita.
Vesi on tummaa soista vettä, mutta yllättävän vähän hiukkasia. Olen juonut Koitajoen vettä, oli raikasta, kuin lähdevettä.
Leveyspiste on helposti saavutettava. Tunti melontaa alavirtaan ja
kevyttä vastavirtaa takaisin.
No ei ihan niin. Tällä vedellä virtapaikoista en päässyt ylös ja nousen
joesta Alajoen ylittävän sillan pielestä. Keulahihna hampaissa ryömin
kuivalle maalle.
En ole tainnut vielä sanoa, että ei tässä ole mitään järkeä. Juuri näin,
ei tässä ole mitään järkeä, mutta tämä ei ole retkimelonta, vaan retki
Suomen leveimmälle kohdalle ja kaikki keinot ovat sallittuja.
Kolibri poseeraa siltä kohdalta, jossa on Koitajoki teipattuna kanootin
partaaseen.
Hyttysiä harmittaa. Kolibri tulee kevyesti perässä mun superkärryillä.
Ostin Welhonpesästä
VKV-kärryt
vuosia sitten. Jos niitä vielä on kaupan, niin suosittelen.
Olen sen verran ahkera, että ehdin ihailemaan auringonlaskua Koitereelle.
Siis tämä tie ei vie siihen rantaan, johon haluan. Eksyin, mutta hieno
maisema silti.
Virmajärvi kuuluu Ilomantsin kuntaan, jossa asukkaita on noin 4 300
ja asukastiheys on 1,55 asukasta neliökilometrillä.
Ilomantsin vaakunan aihe viittaa seudun runonlaulajiin aikana,
jolloin kanteleissa oli vain viisi kieltä. Elias Lönnrot keräsi
ilomantsilaisten runonlaulajien säkeitä talteen 1800-luvun alussa,
ja näistä säkeistä on koottu muun muassa Kanteletar. Vaakunan
selitys on
puna-mustahalkoisessa kilvessä kolme hopeista, viisikielistä
kannelta vieretysten; kielet mustia. Ilomantsin vaakunan on suunnitellut Ahti Hammar vuonna
1954.
Leveyspiirin retken teema on Suomi. Retkiviskin sijaan ostan Ilomantsin
Alkosta pullon Koskenkorvaa. Kerron myyjälle, mihin tarpeeseen ostan
evästä.
"Olet ostoksilla Suomen itäisimässä Alkossa"
Pissatauko retken korkeimmalla kohdalla, Palovaaran huipulla 200
metriä merenpinnasta. Vasta jälkeenpäin huomaan, että
olin Ilomantsin mottitaisteluiden päämuistomerkkien luona.
Vaikka itse Palovaaran alueella ei suoranaisesti käyty taisteluita,
paikka valittiin muistomerkin sijainniksi sen hyvän saavutettavuuden
vuoksi. Sieltä on myös suora näköyhteys kesän 1944 todellisille
taistelu- ja mottialueille. Elokuussa 1944 Palovaarassa sijaitsi
suomalaisten tykistön tulenjohtopaikka.
Laitan kellon herättämään. Haluan olla EU:n ja Suomen itäpisteellä
aamulla tasan kello 07:45. Silloin aurinko on suoraan idässä. Kärrään
kanootin Itäpisteelle, onneksi ei ole muita kulkijoita ihmettelemässä
puuhiani tähän aikaan aamusta.
Virmajärven rannalla on Suomen ja EU:n mantereen itäisin piste. Ranta on
rajavyöhykkeellä ja sinne saa mennä ilman erikoislupia.
TDS/EC-mittari mittaa veden sähkönjohtavuutta, joka syntyy veteen
liuenneista ioneista (suoloista ja mineraaleista). Laite ei erottele, ovatko
nämä ionit peräisin luonnollisista lähteistä (kallioperä, maaperä,
orgaaninen aines) vai ihmisen aiheuttamasta kuormituksesta (jätevedet,
lannoitteet, teollisuus).
TDS = Total Dissolved Solids (kokonaisliuenneet kiintoaineet) - Kertoo, kuinka monta milligrammaa liuennutta ainetta on litrassa vettä,
yksikkönä yleensä ppm (parts per million) tai mg/l (nämä ovat käytännössä
sama asia veden kohdalla). - Mittari ei oikeasti punnitse liuenneita aineita suoraan, vaan se laskee
TDS-arvon EC-mittauksesta muunnoskertoimen avulla (yleisimmin kerroin
~0,5–0,7, laitteesta riippuen).
EC = Electrical Conductivity (sähkönjohtavuus) - Tämä on se, mitä mittari oikeasti fyysisesti mittaa: kuinka hyvin vesi
johtaa sähköä kahden elektrodin välillä.
- Yksikkö on µS/cm (mikrosiemensiä per senttimetri) tai mS/cm. - Puhdas vesi johtaa sähköä huonosti; mitä enemmän vedessä on liuenneita
ioneja (Na⁺, Cl⁻, Ca²⁺, Mg²⁺, karbonaatit jne.), sitä paremmin se johtaa
sähköä. Mittari ei kerro veden juomakelpoisuudesta, lähinnä yleisestä
puhtaudesta.
Suomen ja Venäjän raja on lähimmillään suolampareen takana. En suosittele
ulkomaanmatkailua tätä kautta.
Tämä ohje on aikaisemmalta retkeltäni Itäpisteeseen. Kun luin ohjeen,
niin soitin heti maanantaina rajavartiostoon ja kerroin, että olen
ottanut kuvia ja julkaisen ne mm. blogissani. Toisessa päässä mietittiin. "Joo, kiitos soitosta, meidän pitää hakea
se vanha taulu pois sieltä."
Komea, kuusikielinen opastaulu on nyt tullut tilalle.
Pitää myös kehua saavutettava, siisti hyyskä.
Itäpiste ja oikeastaan koko Suomi on paljon idempänä kuin
kuvittelin. Muutaman matkailijan kanssa keskustellessa hekin
hämmästyivät, kuinka idässä olemme.
Ilta Kymijoen Kultaalla on jo pitkällä ja hämärä laskeutuu, kun Katri
kääntää kanoottinsa kumoon. Haluan aloittaa Meloja kolmosen näytöt
pelastautumisilla. Rauli on varannut meille illaksi saunan ja
mökkimajoituksen, joten pääsemme uimisten jälkeen lämpöiseen
löylyyn.
Katri tekee pelastautumisen 35 kiloisella Upper Canada -kaksikolla, jossa on asialliset 30" kellukesäkit keulassa ja perässä.
Blogi on kuvailutulkattu.
Myönnän olleeni hieman skeptinen pelastautumisten suhteen.
Yksinpelastautuminen avokanoottiin on harvoin kaunista katsottavaa edes
päivänvalossa ja lämpimässä vedessä.
Turhaan epäilin. Molemmat kokelaat kiipeävät takaisin kanoottiin
rauhallisesti ja järjestelmällisesti, aivan kuin esittäisivät harjoiteltua
numeroa. Meloja kakkosen jälkeen kumpikin on melonut ja hionut
avokanoottitekniikoitaan useita satoja kilometrejä.
Tässä vielä parireskutus päivänvalolla. Kuvasin tämän Meloja kakkosen
suorituksesta edelliskesänä. Kehittelimme tätä tekniikkaa yhdessä ja
tykästyimme siihen. Tämä sivusta pelastaminen tyjenjämisineen toimii
vaikka kanootissa olisi retkivarustusta. Slingi on tarpeen pelastettavan
noustessa kanootin yli.
Saunan lauteilla mietin vielä joen pimeyttä. Se, mitä näin, ei ollut
harjoiteltu numero. Katri ja Rauli osasivat. Juuri se on kakkosen ja
kolmosen välinen raja. Kakkonen osoittaa, että tekniikat ovat hallussa
suotuisissa oloissa. Kolmonen osoittaa, että kanootti pysyy hallinnassa,
kun tuuli, virta ja muut melojat tekevät tilanteesta vaativan.
Meloja 3 -kortin kriteereissä on lossausten, alatukien ja koskenlaskun
lisäksi yksi kohta, jota on vaikea mitata:
sitoutunut asenne melontaan. Pimeällä joella sitä ei tarvinnut
mitata. Se näkyi.
Tiedän, että huomisesta päivästä, jolloin käymme läpi kaikki muut
vaatimukset, tulee minulle helppo.
Meloja kakkonen antaa välineet harjoitella. Kolmonen antaa varmuuden
lähteä.
Kanootin varusteissa syntyi pitkän narun pakkaamiseen vähemmän käytetty
kahdeksikko-vyyhteäminen. Narun voi työntää kellukesäkin viereen nyytti
nyytiltä ja tarvittaessa naru juoksee ulos sotkeutumatta.
Tällä kertaa testissä käytimme perinteistä märkää karttaa ja kompassia. Hyvin löytyivät suunnat ja sijainti.
Henkilökohtaiset varusteet olivat Katrilla ja Raulilla käytännönläheisiä
ja näissä varusteissa on jo huomioitu mahdollinen kaverin tarvitsema
apu.
Muutama huomio Meloja 3:n vaatimuksista:
Ennakkovaatimuskolme kymmenen kilometrin retkeä ei riitä. Lisäisin vaatimuksiin vuoden
kokemusjakson ja 200–500 kilometriä melottua matkaa.
Kalusto on määritelty sooloksi Seurojen kalusto on pääsääntöisesti kaksikoita, ja
monella melojalla itselläänkin on kaksikko, jota hän meloo myös
soolona.
Meloin Suomen rannikon 16,5 -jalkaisella Bell Northstar -kanootilla. Kuva sanomalehti Kaleva, Eljas Salmén
Moni 15–16-jalkainen kaksikko on lähtökohtaisesti käytettävissä myös
soolona. Minä esimerkiksi meloin Suomen rannikon 16-jalkaisella
kaksikolla, joka oli modifioitu säätöpenkilliseksi sooloksi.
Oikeastaan ainoa tilanne, jossa kaksikko voi olla sooloa parempi, on
yksinpelastautuminen. Soolossa pitää yleensä käyttää joko melakelluketta
tai vesipunttua vastapainona.
Kanootin mallin sijaan kirjaisin vaatimuksiin, että suoritukset melotaan
yksilapaisella melalla ja yksin meloen.
Pelastautumisille voisi harkita ajanottoa, koska kylmissä vesissämme on olennaista päästä vedestä pois mahdollisimman nopeasti. Ja ajanotto toimii kannustimena harjoitella tämä osio varmaksi rutiiniksi.
Takaperin lossauksen vaatimus on epäselvä Takaperin lossaus on tekniikka, jolla siirrytään virrassa sivuttain menettämättä juurikaan korkeutta. Varsinainen virran ylitys on varmempi tehdä keula vastavirtaan.
Melonta avokanootilla on pääosin kotivajalta lähtevää sileän veden melontaa. Kuvassa Seurasaaren silta.
Navigointitaidot -osioon lisäisin jo Meloja kakkosessa tutustumisen nykytekniikan mahdollisuuksiin sekä navigoinnissa että sään ennustamisessa ja reaaliaikaisessa havainnoinnissa. Näiden käytöstä on hyötyä aina, kun lähtee melomaan.
Näitä voisi miettiä virtaavan veden meloja 3 osiossa:
Koskitaidot erottaisin omaksi osuudekseen tai lieventäisin vaatimusta. Retkille löytyy useita helppoja jokireittejä, joilla riittää I-luokan kosken hallittu läpilasku.
Virtaavan veden osaamista voi syventää opettelemalla virran lukemista ja analysointia. Se auttaa myös arvioimaan, mikä koski kannattaa ohittaa kantamalla.
Sami ja Emppu Jongujoella. Kuva: Jyrki Suikkanen
Vesitilanne: sama koski voi olla eri luokkaa eri virtaamalla. Kokelaan pitäisi osata katsoa virtaamatiedot ja huomioida säännöstelyn juoksutusmuutokset ennen lähtöä.
Riskikohteet: siivilät eli kaatuneet puut, pohjapadot ja myllypatojen palautevirrat sekä kylmän vuodenajan ja jäiden riskit. Suomen joissa ne ovat usein koskia vaarallisempia.
Kanootin varustaminen koskikuntoon, heittoliinan käyttö pelastamisessa, koskiuinti sekä kanootin uittaminen köysillä ala- ja ylävirtaan.
Tandem ja soolo koskessa: ohjaajan ja keulamelojan roolit sekä komennot. Kokelaan on hyvä näyttää osaamisensa molemmilla paikoilla.
Kantaminen: kanootin ja varusteiden kantaminen sujuvasti ohituspaikoilla ja ylösnostot jyrkiltä rannoilta.
Ryhmämelonta: käsimerkit, ryhmän järjestys koskessa ja turvamelojan sijoittaminen kosken vaativan kohdan alapuolelle.
P.S.
Meloja kolmen jälkeen keskustelin aiheesta muutaman kokeneen melojan kanssa, siksi tämä kirjoitus ei ole vain kertomus siitä, mitä tehtiin.
Mitä sinä lisäisit Meloja 3 -vaatimuksiin tai jättäisit niistä pois? Pitäisikö pelastautumiset tehdä ajanotolla? Entä mitkä virtaavan veden taidot ovat sinulle olleet tärkeimpiä Suomen joilla?
Kerro kommenteissa omat kokemuksesi ja ideasi. Ne voivat auttaa seuraavia kokelaita ja ehkä myös Meloja-kriteerien kehittämistä. Voit tähän alle kommentoida nimettömänäkin.
Klikkaa Ei kommentteja ja pääset kirjoittamaan kommentin.
