Tuhat kilometriä Võhandumaratonia.

Kymmenen sanaa, jotka ovat juhlamelontaviikonloppuni teemat.

 

Juhlamatka Viroon on Võhandumaratonin luonteen mukaisesti virtaa, sileää, kiviä, kantamista ja äyskäröintiä ja vähän huutamistakin. Tällä kertaa on ehkä tavallista enemmän hikeä kuin jäätä.

Vuoden 2013 Võhandu-mitalistit Tallinnassa
Kalmasaun yksityispuolen altaassa. 
Kuvan ekakertalaisista otti Jyrki Uotila.

Olen aina tehnyt Baltian melonnoissa muutakin kuin melonut. Olen tutustunut sekä Viroon että virolaisiin. Paljon olen oppinut Virosta, ystävistäni ja eri puolia meloja-Jaakostakin. 

 

Kun Janne on mukana, niin sauna on oleellinen osa melontaa.

Vuonna 2013 olemme varmaan ensimmäiset suomalaiset osallistujat luokassa C1MEN. Vasemmalta Jyrki Uotila, Janne Janhunen ja minä. Kanootit, kaksi Bell Merlin II ja Esquif Echo. 

Kolmekymmentäneljätuhatta melanvetoa.

Ja miten laskien? Joen pituus on sata kilometriä, virta ja maakannakset huomioiden melottavaa jää 85 000 metriä. Yhdellä vedolla kanoottini etenee noin kaksi ja puoli metriä (85000/2,5=34 000) melanvetoa. 

 

Ja toinen laskelma: tahtini on 42 vetoa minuutissa, 34 tuhatta vetoa vie aikaa 13,5 tuntia. Normaalisti olen melonut matkan taukoineen 15 tunnissa.  

 

Selässämme olevat kilpanumerot kertovat, monesko olemme olleet ilmoittautumisessa. Ilmoittautuminen aukeaa uutena vuotena yöllä heti vuoden vaihduttua. Nopeasorminen ilmoittautuja saa pienen numeron. Ennätykseni taitaa olla 7. Toi 60-70 kertoo, että olemme ilmoittautuneet ensimmäisten sekuntien aikana.

Foto Egert Kamenik Võhandumaraton

Kun kaikkensa yrittää ja sitten onnistuu, niin siihen pitää tyytyä. Virossa ollaan sitä mieltä, että jos ei ole kerran melonut Võhandua, niin ei voi sanoa olevansa meloja. On se hieno tunne.

Vöhandumaraton on alusta asti ripustanut maaliin meloneille kaulaan upeita mitaleita. Mitali on aito ja vilpitön palkinto. Otan sen joka kerta ylpeänä vastaan.  

 

Maalissa minulla on yleensä tunne, että tämä melonta oli tässä. Seuraavana aamuna hotellin aamiaisella mieli jo harhailee, että millä kanootilla lähtisin ensi vuonna.  

 

Omjakonin seikkailu-urheilijat Heikki Hihnala & Jaakko Soivio kertoivat minulle jossain vaiheessa meloneensa Vöhandua tuhat kilometriä. Siitä tuli minullekin tavoite.

Olen melonut kahdeksan kertaa C1MEN-luokassa ja kahdesti C2MEN -luokassa.
Sampo Harju ja Janne Janhunen ovat olleet pareinani kaksikoissa.  

Melontojeni sijoituksia en ole kirjannut, mutta yllätys on suuri, kun vuoden 2023 melonnan maalissa kovaäänisestä kuulutetaan, että "maaliin tulee luokan C1MEN voittaja Jaakko Mäkikylä, Welhonpesän Hampparit". Kanoottina on toista kertaa Northstar Trillium, kevytkulkuinen retkikanootti.

Vesitornitalo, 126 reipasta porrasta ilman hissiä. Tämä on toinen kerta, kun yövyn täällä. Tämän Airbnb -huoneiston olen saanut jo kahdesti varattua aika viime hetkellä. Pitää vaan muistaa illalla ottaa kerralla kaikki tavarat mukaan. Portaita ei viitsi montaa kertaa kipittää.  

 

Auton saa pysäköidä pihalle ja eikä ranta ole kaukana. Aamulla ei tuhraannu aikaa siirtymisiin. Korkealla on hiljaista ja saan hyvät unet.

 

Voit hyvin kuvitella, että Ilmajoen kokoisen, 12 000 asukkaan Võrun majoitukset varataan kaikki, kun tulossa on yli kolmetuhatta melojaa huoltojoukkoineen. 

 

Paras - ja kallein - paikka on Georgi Hotelli. Olen sielläkin muutaman kerran majoittunut. Nykyään se pitää kuulemma varata jo vuotta aikaisemmin. Hyvä palvelu, runsas aamiainen, hienot huoneet, auton saa pihalle.  

 

Toinen hyvä majapaikka on ihan rannassa oleva Tamula hotelli . Se on vähän vanhanaikainen ja kylmä. Vähän niukka aamiainen minun makuuni.  

"Room with a view."

Olen huono syömään aamiaista. Tankkaan illalla ennen nukkumaan menoa. Yhdestä ruokamyrkytyksestä oppineena teen iltaruuan Suomessa. Tavallisesti jauhelihapastaa. 

 

Nyt löytyi tuurilla uusi aamiaispaikka Ränduri Pubi ihan keskustassa sekin ja auton saa pihalle. Heillä on runsas ja monipuolinen aamiainen. Huomasin, että yläkerrassa on majoitushuoneita. Voi tietysti olla aika meluisa nukkua, koska alakerta on Võrun suosituin pubi. 

 

Kukkulan kuningas -selfie lähtörannassa.

Viemme kanootin rantaan jo illalla. Kaikki mahdollinen varustelu tehdään etukäteen, ettei aamulla tule kiire tai unohduksia. Meloja emme silti jätä yöksi kanoottiin. Pakollisia varusteita on kirjattu sääntöihin, mutta mitään katsastusta ei ole. 

 

Minulla on vyöpaukkuliivi, sitä joella yksi kilpakumppani ei huomannut ja tuli meidän viereen ja sanoi ystävällisesti, että liivit ovat pakolliset ja ne pitää olla puettuna päälle, muuten melonta hylätään. Näytin vyöliiviäni ja sanoin sen olevan CE-hyväksytty. Erosimme ystävinä.

Tällä kertaa kaksikkona on Arctic Watersportin   

Ari Holmin rotomold-tekniikalla paistama Upper Canada. Ei mikään kilpuri, varsinkaan meidän runsaan 200 kilon miehistöpainolla. 

 

Tänä vuonna vettä oli harvinaisen vähän, pohjapadot kivisiä ja virtapaikoissa kiviä on paljon. Siihen kolisteluun tämä on oiva kulkuneuvo. Kanootti kesti kivien murjontaa sen verran hienosti, että nimesin sen Hengissä-Perille-Kanootiksi. Foto Pasi Nuutinen 

Vesillä on hyvä olla ajoissa. Näkee hienon auringon nousun.
Foto Janne Janhunen

Foto Sven Zacek Ekstreempark private collection.

Foto Sven Zacek Ekstreempark private collection.

Aloituksesssa järven kierto on aikamoista tönimistä. Joukossa on paljon melojia, jotka eivät hallitse ohjaamista saati jarruttamista. Kannattaa pysyä ruuhkan järven puolella ja katsoa tarkkaan, koska on hyvä hetki luikahtaa kiertopoijujen ohi. 

Ensimmäinen taukopaikka, Paidra. Kuvassa näkyy hyvin huoltoporukoiden ja heidän autojensa määrä.

 

Tuli laiskanläksyä kanootin virittäjälle. Olen tapani mukaan siirtänyt kanootin penkkejä keskemmälle ja samalla vähän ylemmäs. Koska peräpenkki siirtyy keskemmälle kanoottia, niin sen takimmainen aisa jää vähän lyhyeksi. Jätän sen nojaamaan alumiini- kannakkeeseen ilman ruuvia. 

 

Tukevahko perämelojani nojaa rantautuessa taaksepäin ja tietysti penkin piena rusahtaa alumiinikorvakkeesta läpi. 

 

Kaivelen ensiapulaukkuani, jossa on myös varusteita kanootin korjaamiseen. Onneksi olen lisännyt sinne juuri keväällä muutaman nippusiteen. Ne tulevat nyt hyötykäyttöön. Kevlarnaru on jo vanhempi varuste. 

Kaikesta huolimatta korjaamisen improvisoinnissa ja sitten tekemisessä kuluu aikaa. Muistan, että säännöissä on aikatarkastusasemille takarajat saapumiselle. Suvahavvan myllypadolle ei ole kuin kahdeksan kilometriä, mutta aikaa on nyt vajaa kaksi tuntia. Matkan varrelle ei saa tulla viivästyksiä, muuten meidän juhlamelonta on tässä. 

Ja tietysti Võhandujoki virittää yllättävän jarrun. Yhdessä kohtaa kaikki melojat komennetaan maihin. Ohitamme maitse niemen raahaamalla kanoottia heinikkoa  pitkin. Mutkan takana on kuulemma vaarallisesti kallellaan oleva iso puu, joka voi koska tahansa kaatua jokeen. 

 

Ihan turha viivytys tähän väliin ja kaiken lisäksi aivan turha lisäkuormitus väsyneelle kropalle. Kaikki energia pitäisi suunnata melontaan maastojuoksun sijaan 

 

Ja vielä tulee yksi kokkare lisää: Kanootti ei kaadu pohjapadossa, mutta haukkaa melkein parrasta myöden vettä. Pumppaamme pitkään, ennen kuin saamme kevennettyä kannoottia niin, että saamme kiskottua sen ylös rannalle lopputyhjennykseen. Janne kaipaa kunnon äyskäriä, joka on ensi kerralla mukana. 

 

Leevakun voimalaitoksen kohdalla on minulla usein ollut maratonin kuoleman paikka. 

 

Energiat alkavat olla vähissä, pitäisi jaksaa meloa ja vielä ylläpitää hiestä märässä kropassa lämpöä. 

 

Nyt on ollut jopa helteinen päivä, mutta kroppa alkaa silti olla loppu. Kysyn Jannelta, että saanko ottaa Leevakussa 20 minuutin nokoset Pasin Opelissa? Janne ei ole kovin innostunut aiheesta "kunhan sitten heräät ja jatkat melontaa". Vakuutan, että olen mikrounien mestari.  

 

Vaihdan itselleni kuivan aluspaidan ja kävelen Pasin kanssa autolle. Ukkonen jyrähtelee ja näyttää tulevan sade. Annan Pasille ohjeen, että herättää minut 20 minuutin kuluttua, mutta jos alkaa sataa kaatamalla, niin odotetaan, että ukkonen menee ohi.  Saan nukkua Pasin Tintun kainalossa. Kun herään, olen kuin uusi mies. Pieni uni on yllättävän tehokas. 

Pasi ja Janne ovat saamassa hermarin. Säätäjä-Jaakko pääsee vauhtiin. Edessä on viisitoista kilometriä meanderoivaa, pusikkoista jokea. En lähde sinne seikkailemaan pilkkopimeässä. 

 

Viritän kännykästä Sport Trackerin niin, että saan siihen valot läpinäkyvää kuivapussia näpäyttämällä. Ja jotta virta riittää, niin laitan pussiin akun lataamaan kännykkää. Varalla on vielä Garminin gepsi. En ole sitä yleensä käyttänyt navigointiin, vaan lähinnä nopeus- ja matkamittarina. 

 

Lisäksi varmistan, että kahdessa otsalampussa on tuoreet akut ja että ne toimivat. 

 

Alku on jännää, otsalamppu on hankala. Kun melakäsi vaihtaa puolta, niin valokiila heijastuu kädestä silmiin ja häikäisee hetkeksi. Pitää meloa mela alhaalla ja ikään kuin soutaa. Janne joutuu takana tekemään lisää vastaohjausvetoja. Navigointi toimii ja pian himmennän otsavaloa ja kuikuilen sillä vain rantoja ja mahdollisia pidempiä vinoja runkoja, jotka ylettyvät joen päälle. 

 

"Where does the river go?" "That is wrong way!" Ohitamme muutamia melojia, jotka tuntuvat olevan eksyksissä. Teemme yhden lyhyen harhan, mutta muuten etenemme hyvin. Kroppa toimii kuin olisin vasta melonnan alkumetreillä. Uni Opelissa on ihmelääke. 

 

Räpinässä saamme kantoapua, juon Batteryn ja sitten vesille. Tämän pätkän olen monasti melonut pimenevässä illassa. Joki on jo leveä ja rannat selkeitä. Onnistumisen tunne siivittää meitä molempia. 

Meloin maaliin omatekemällä majavanhäntämelalla,
jonka olen maalannut Ukrainan väreihin.

 

On pitkä rupeama takana. Loppuaikamme 19 tuntia 25 minuuttia ja 41 sekuntia. Olemme niin häntäpäässä, että mitalit ovat jo loppuneet. Saamme rintamerkit ja lupauksen, että isot mitalit tulevat postissa. Maratonin suosio yllätti järjestäjät ja siksi mitaleita ei ollut varattu riittävästi. 

 

Maalialue on jo aika hiljainen kun sidomme Pasin kanssa kanoottia katolle. On aikainen sunnuntaiaamu. Mieli on sekava. Ajelemme kohti Jannen varaamaa mökkiä ja sen saunaa.

Katamme mökin pöydälle rantautumisjuoman. Olen varannut mukaan sisareltani Johannalta perimäni Armagnac -pullon sisareni syntymävuodelta 1942.  

 

Hän oli saanut sen 60-vuotis-lahjaksi, mutta ei koskaan malttanut avata sitä. Avasin pullon vuosi sitten syntymäpäivänäni. Kun lähdin tähän Vöh-1000 -melontaan, ajattelin, että tätä tapahtumaa voisin juhlistaa ystävieni kanssa tuolla hienon ruskealla juomalla.

Nedsajan metsätalo ja sauna oli hieno Jannen saunavalinta. Hyvät löylyt ja makoisat unet. Olimme sen verran sekaisin melonnasta ja pitkästä valvomisesta, ettei kukaan meistä muistanut ottaa majoituksesta kuvia. Nuo kuvat ovat Nedsajan Airbnb-sivuilta. 

Iiron paikallisen mestarin tekemä saunapiru. Eestiläisillä on saunavaim. Naispuolinen saunasuojelija, jonkakanssa tulee olla varovainen ja käyttäytyä saunassa kunnolla. Häntä ei kannata suututtaa.

Suomalais-Virolaista äijämeininkiä. Jannen lukiokaverilla, Iirolla on pitkään ollut mökki Virossa. Nyt tontille, Võhandujoen rantaan, tulvarajan yläpuolelle on noussut vanhoista hirsistä savusauna, jonka löylyistä pääsemme nauttimaan. Kuistilla juttelemme Iiron ja hänen naapureidensa kanssa nauttien virolaisesta vieraanvaraisuudesta.

Kun katselen Võhandujoelle, on vaikea ajatella, missä mielentilassa olen edellisenä päivänä melonut tuosta ohi. Iiiro oli uimassa, kun menimme tuosta ohi.

Huolto-Pasi ja huoltoauto saavat levätä hekin. Huolto on ihan oma maailmansa. Paimentaa hymyssä suin epämukavuusalueella toimivia miehiä, joiden katse on vain seuraavassa joen mutkassa. 

 

Kiitos Iirolle löylyistä ja yösijasta. Ja kiitos naapureille savukalasta ja hiillosperunoista. 

Aurinko tulee esiin ja levittelen varusteitamme kuivumaan. North-West Importin kuivasäkit suojaavat, mutta kun kanootti on liki partaita täynnä vettä, niin paljon myös kastuu. Hikon neopreeni saappat kastuvat, kun vesi tulee varresta sisään. Minulla on Ursuitin välikuivapuku, joka suojaa hyvin, mutta varpaat puoli vuorokautta märissä saappaissa kyllä kostuvat. 

Tartossa kunnon melojan on poikettava Wernerin kahvilassa leivoksilla. Maanantaina Viron kansallismuseo on kiinni, olen siellä kerran käynyt, mutta se kestää toisenkin katselun. 

Kolme katsetta maailmaan Fotografiskassa: Feng Li hämmästyttää oudon arjen surrealistisilla silmänräpäyksillä, Elliott Erwitt hurmaa mustavalkoisella huumorilla ja humanismilla, ja Lembit Peegel dokumentoi Viron lähihistoriaa herkästi ja tarkasti. Kolme näyttelyä, kolme hyvin erilaista tapaa katsoa ihmisyyttä. 

 

Oma tunneskaala tuntuu edelleen olevan Võhandun jälkimainingeissa. Yleensä, kun olen tullut ulos Fotografiskasta, tunnen olevani monta elämystä rikkaampi. Nyt ei napannut. 

Mutta aina voi palautua tapaamalla vanhan ystävän oluen äärellä. Ystäväni Mart, joka on ollut myös huoltomiehenäni, tuli tapaamaan meitä Balti Jaaman torille. Lämpökamerakuvasta näkee, että olut oli kylmää.

"Olen meloja, en mikään marjanpoimija" on ystävälläni tapana rehvastella. Balti Jaamin hallissa kannattaa olla marjanpoimija. Tarjonnan määrä ja raikkaat tuoksut tekevät vaikutuksen. Ostan kotiin hedelmäisiä tuliaisia. Innostun niin, että soitan Riitalle videopuhelun ja hän saa valita hedelmiä etänä. Loistava palvelu.  

”Olette varustautuneet hyvin, mutta valmistautuminen näyttää jääneen vaiheeseen.” Huolto-Pasin hyvä kommentti. 

 

Varustautuminen ja valmistautuminen eivät korvaa toisiaan, molemmat pitää tehdä kunnolla.

Valmistautuminen kostautuu. Võhandun suola on aikainen ja arvaamaton pohjolan kevät. Monasti olen päässyt melomaan muutaman sata kilometriä ennen Võhandua. Olen myös osallistunut kuntoille viikkoa aikaisemmin olevaan Turi-Tori -melontaan. Nyt talvi vaan jatkui ja jatkui. 

 

Käytiin Jannen kanssa kerran Pyhtäällä melomassa jäiden keskellä. Saadaan kokeiltua, että penkkien korkeus on ok ja kanootti kulkee tasapainossa kun Janne on takana ja minä edessä. Janne on kuntoillut pitkin talvea sekä salilla että uiden. Minä en ole tehnyt muutamaa pientä melontalenkkiä lukuunottamatta mitään. 

 

Bonuksena tulen päivää aikaisemmin hankalalla yölennolla kahden viikon lomareissulta Espanjasta. Huono kunto ja päälle univelkaa. Valmistautuminen on ala-arvoista ja se näkyy marssivauhdissa. 

 

Olemme varustautuneet vanhalla rutiinilla. Penkin rikkoutuminen on minun moka. Kyllä veneet pitää viritellä niin, että ne kestävät vettä. Tehokas äyskäri pumpun lisäksi on ilmiselvä puute. Pumppaaminen on hapokasta treeniä äyskäröinnin rinnalla. 

 

Kaikesta huolimatta todella hankalan melonnan lopuksi olemme kaikki kolme sitä mieltä, että ensi vuonna uudelleen. Ei ole mitään hyötyä oppia, jos ei sovella oppeja käytäntöön. 

 

Kiitos huolto-Pasille V-sanoista.

 

Jäämme Võhandulla kiinni kaikesta  

missä olemme fuskanneet. 

Luonto on armoton.

Võhandumaraton — Võhandumaraton Googlemapsissa 
Georgi Hotelli — Tamula Hotelli — Ränduri Pubi 
Nedsajan metsämaja — Omjakon 
Wernerin kahvila, Tarto — Eesti Rahva Muuseum  

Arctic watersport — Upper Canada

Welhonpesä — Ortlieb – North West Import

Ursuit MPS — Hiko

Pilvet liikkuvat minä en.

 

Meri rakensi tämän retken.

"Vänön selkä tulee kallion takaa näkyviin. Meri vaahtoaa valkoisena. Kirkkaassa auringonpaisteessa vesi näyttää virtaavan tuulen mukana lännestä itään, vasemmalta oikealle. 

Tuuli puskee kallioiden väliin ja tarttuu melani lapaan. Kanootti ei etene. Korjaan keulaa tuuleen ja kanootti liikkuu sivuttain.

Alakäsi käy aallokossa veden alla, vesi on yllättävän lämmintä. Hellitän ja annan kanootin kääntyä takaisin myötätuuleen. Liu’un takaisin luodon suojaan. Hiljaisuus ja keveys valtaavat mielen.

Kanootti liukuuu tuulen mukana salmen läpi. Kaarran oikealle ja palaan leirimme rannan suojaan. Ystäväni Timokin palaa vesiltä. Keitämme iltapäiväkahvit. Tänään ei tarvitse lähteä mihinkään. Ei välttämättä huomennakaan.!"

Mitä me teemme Vänössä? 
Meidän piti kiertää Ahvenanmaa.

Olin vuosi sitten Veneilytoimittajien kanssa Visit Ålandin vieraana ja tutustuimme Ahvenanmaan saariston hienoihin kohteisiin, jotka ovat mahdollisia myös melojalle. [>>> Ahvenanmaa blogi]

Tänä kesänä tuli Timon kanssa ajatus kiertää Ahvenanmaa meloen. Viikko matkamelontaa Ahvenanmaan upeassa saaristossa. 

Olisimme työviikon jälkeen lauantaina aamusta Maarianhaminassa. Meillä olisi seitsemän päivää aikaa meloa takaisin Maarianhaminaan ja olisimme sunnuntaina illalla kotona Helsingissä.

Päivämatkat ovat kohtuullisia, 25-35 kilometriä. Eväitä saa matkan varrella, ei tarvitse huolehtia ruoan pilaantumisesta. Välillä pääsee leirintäalueelle saunomaan ja terassille vilvoittavalle.

Mutta, mutta.

Seitsemän yötä tarkoittaa seitsemän kertaa kanootin purku ja leirin pystytys. Aamulla teltta kasaan, tavarat kasseihin, aamiainen ja kanoottien pakkaus. Kaksi tuntia leirisulkeisia aamuin illoin.

Ahvenanmaan kierrolla viritämme ja puramme leiriä karkeasti laskien melkein työviikon verran. En muista löytäneeni saaristosta hyvää teltan paikkaa seitsemän kertaa peräkkäin. Retkeen kuuluu siis ainakin kaksi huonosti nukuttua yötä hankalassa telttapaikassa. Lisäksi pitää muistaa jokamiehenoikeudet. Ahvenanmaalla on leiriytymiseen hyvä kysyä maanomistajan lupa [>>> Visit Åland]. Lisäksi on paljon saaria, joissa on lintujen suojelun vuoksi maihinnousurajoituksia.

Ja tämän Ahvenanmaan resuamisen palkkio olisi: rasti kohtaan Ahvenanmaa kierretty. 

Ahvenanmaa saa jäädä
toiseen kertaan.

Avomerimaisema kiinnostaa meitä. Voisimme mennä Itämeren reunalle Vänön saaren eteläpuoliseen saaristoon. Siellä on paljon pieniä saaria ja puuttomia luotoja kivikkoisessa ympäristössä. 

 

Merikartassa alue on veneilijöille tyhjää, on vain muutama katkoviivoilla merkitty veneväylä. Täällä voisimme meloa rauhassa.

Karu, erämainen melottava ison meren reunalla on enemmän meidän makuumme.

Etsimme kartoilta ja ilmakuvista asumatonta saarta leiripaikaksi. Jätämme luontokohteet rauhaan, vältämme Saaristomeren kansallispuiston saaria leiripaikkana.

Meidän retkiviikolle on luvattu kovia tuulia, 12-14 m/s. Pitää löytää saari, jonne pääsee ja ennen kaikkea josta pääsee aikanaan pois.

 A  Stockhamn, avomerimaisema lounaaseen, sokkeloisia lahtia ja suojaisaa puustoa. Kohtalaisen iso saari, jossa on vaihtoehtoja leiripaikalle ja käveltävää tuulisten päivien ohjelmaksi. Saaren eteläpuolella on mielenkiintoinen Gärsär, jossa on autiotupa. 

Stockhamnista Vänösen on vajaat kymmenen kilometriä melontaa. Suurin osa matkasta on saarien suojaamaa, mutta reitillä on yksi yli kilometrin pituinen selkä, joka on avoin sekä pohjoiseen että etelään. Huonolla tuurilla kaatumisen jälkeen ajelehtimismatka voi olla useita kilometrejä. Nyt ei olla seikkailemassa, vaan nauttimassa merestä. A – Stockhamn, ei jatkoon.

 B  Trälan on todella houkutteleva. Se on kivinen luoto keskellä ei mitään. Trälan on meidän molempien suosikkikohde. Se on avomeren reunalla ja luonnon armoilla kaikista ilmansuunnista. Tulevan viikon sääennuste kannustaa hylkäämään Trälanin saman tien.

Vaikka pääsisimme sinne, olisi vähänkin kovemmalla tuulella tekemätön paikka päästä sieltä pois. Joskus, kun on enemmän aikaa odotella suotuisia tuulia, niin tuonne pitää mennä kokeilemaan, pysyykö teltta kalliolla, kun Itämeri puhaltaa. Tähän jäi syyhy.  Silti, B – Trälan, ei jatkoon. 

 C  reilun kokoinen Bärsskär vaikuttaa houkuttelevalta. Sokkeloinen, suojaisten salmien ympäröimä saari ja avomerimaisema Örön suuntaan. Sieltä on vajaan kilometrin levyisen selän ylitys Vänöseen. Saari on asumaton, eikä ole kuulu kansallispuistoon. Ilmakuvista näkyy metsää ja normikartasta näkyy valkoisia, matalia rantoja rantautumiseen. C – Bärsskär, jatkoon.

 D  Stubbo Bärsskär on Iltasanomien uutisen mukaan Marimekon omistajan, Mika Ihamuotilan lahjoittama saari Itämeritietouden levittämiseen. Siellä voi kaksi ihmistä majoittua Nolla-mökissä. Vieraiksi toivotaan lehtimiehiä tai influencereita. Minä täytän täpärästi kriteerit. Tällä aikataululla vierailu tänne tuskin ratkeaa. Panen korvan taa. D - Stubbo Bärsskär, jatkoon tulevaisuudessa.

 C  Bärsskär on kohteemme.

 

 

Tarkoitus on jättää auto Kasnäsiin ja nostaa kanootit ja retkivarusteet Vänön lauttaan. Sitten minuun iskee laiskuus. Omat tavarat ovat sikin sokin autossa, niitä pitäisi levitellä Kasnäsin rannassa ja nyytittää kassit ja säkit merikuljetusta kestäväksi kokonaisuudeksi.

Menen yhteysaluksen, Stellan luo ja jututan nuorta kansimiestä. Kysyn, kun kippari herää, sanoo kansimies. Nuori poika, joka voisi olla Gustaf Ericssonin purjelaivan kansimies. Hänestä paistoi ylpeys olla aluksella töissä ja samalla näkyi kunnioitus ylempiä kohtaan. Kenenkään hytin ovea hän ei menisi kolkuttelemaan yhden helsinkiläisen melojan kysymyksen vuoksi. 

Tuntia ennen laivan lähtöä alkaa miehistöä liikuskella laivassa. Saan luvan ottaa auton mukaan lautalle. Kansimiehen koko olemus näyttää, että hän hoiti asian hienosti. Olen samaa mieltä.

Kun auto on Vänössä, Voimme pakata kanootit kaikessa rauhassa eikä meidän edes tarvitse ottaa mukaan koko viikon tarpeita. Tulemme joka tapauksessa Vänösen tankkaamaan, jos ei muuta niin makeaa vettä.

Auto jää Vänön sataman yläpuolelle katselemaan merta. Avaimen vien Vänön sydämeen, rantakaupparavintola Strandhuggetiin. Avain jää tänne, jos autoa pitää siirtää esimerkiksi lääkärihelikopterin tieltä sivummalle.

Foto Timo Kivelä

Sokkeloinen saaristo vie meidät pienelle retkelle, siis eksymme. Kierrämme Brässkärin vastapäivään ja lopulta osumme houkuttelevaan leirirantaan. 

Vastassa on pehmeä kaislikko, johon on hyvä rantautua kanooteilla. Tasaisella kalliolla on mukava oleskella ja pitää leirikeittiötä.  Ylempänä männikössä sammal on pehmeää patjaksi ja metsä suojaa telttoja aamuauringolta ja liian aikaiselta herätykseltä.

Viritämme runsaan leirimme tarpin suojaan. Ylempänä metsässä, pehmeässä sammalikossa odottavat hyvän unen telttamme. Aamulla voimme lähteä melomaan, mutta emme jatka matkaa.

Foto Timo Kivelä

Tuotesijoittelua: kolmijalkainen WalkStool kesti retkilläni yli 20 vuotta, mutta tuli keväällä tiensä päähän. Löysin Welhonpesästä vähän reteemmän Helinox -tuolin. Kaupassa se näytti heppoiselta, mutta on tukeva ja hyvä istua sekä nojatuolina, että eteenpäin nojaten.

Foto Timo Kivelä

Minulla on mukana lehtiö ja tusseja. Veistelen kuivista kaisloista ruokokyniä, joilla piirtelen. Taidot ovat vähän ruosteessa, mutta suhtaudun zeniläisesti. Aina voin kirjoittaa ruokokynällä haikun tai vain tuijotella merelle. Otin kiikaritkin mukaan pitkästä aikaa.

Timolla on repussa runoutta ja vähän tiukempaa runoutta.

Kiireettömät aamut teltassa ovat ihan omanlaisensa nautinto. Aamuaurinko on sen verran tarkka, että osuu telttaan. Wechsel Forum -telttaani saan helposti tehokkaan, viilentävän läpivedon. Naapuriteltasta kuuluu Timon kuorsaus. Voin hyvin kääntää kylkeä ja jatkaa unia.

Olen sää-addikti. Kun aloitin liikkumisen merillä 80-luvulla, säätiedotus merenkulkijoille tuli muutaman kerran päivässä. Säätiedotusten lisäksi katselin taivaalle ja seurasin ilmapuntarin liikkeitä.

Nykyään minusta tuntuu välillä siltä, että ulkona ei sada, ellen näe sadetta kännykältä säätutkasta.

Katselen ennusteita, mutta tärkeimpänä pidän reaaliaikaista säätietoa. 

Ilmatieteenlaitoksen Merisää-kartta antaa hyvän kokonaiskuvan reaaliaikaisista tuulitiedoista. Sivua saa vähän ensin hakea, mutta siitä voi tehdä suoran linkin kännykkään. [>>> Merisää] 

Toiseksi suosituin tietolähde ennusteisiin on Windfinder -appsi. Lunastin siitä maksullisen version. Lisäksi olen jo pidempään käyttänyt Windy –appsia. Sieltä saa hyvän käsityksen matalapaineiden liikkeistä ilmanpaine-isobaari-viivojen animaationa. Bonuksena on yhden näppäimen takana sade/ukkostutkakuva.

Kaikki tämä tekniikka kuluttaa virtaa. Minulla on useampi virtapankki ja sarjaan kytkettynä kaksi GoalZero -aurinkokennoa. Kenno on jo muutaman vuoden vanha, eikä ole koskaan oikein vakuuttanut minua. Päivä pilvipoutaisessa valossa lataa akkuun vähän enemmän kuin puhelin kuluttaa vuorokaudessa. Kenno lataa saman merkkistä 19 000 mAh akkua, joten kuvion pitäisi pelata yhteen.

Viikkoa lyhyemmillä retkillä virtapankit riittävät, ne ovat nykyään halpoja ja tehokkaita. Kylmään aikaan otan akun sisälle makuupussiin. 

Tällä alueella ei ole virallisia väyliä eikä merimerkkejä. Luotojen välissä eksyy helposti. Navigointia helpottaa Maastokartat –appsin reitin nauhoitus (maksullinen ominaisuus) ja tietysti marssikompassi.  

 

 A  Kun lähden ylittämään selkää noin-kompassin suuntaan, niin jo viiden minuutin melonnan jälkeen voin katsoa kartalta piirtyykö reitti toivottuun suuntaan.

 B  Apsi nauhoittaa reittiä ja merkkaa sen kilometrin pätkiin. On muitakin nauhoittavia ohjelmia, mutta minä olen tottunut tähän. Sportracker on minulla myös käytössä. Lähinnä kirjaamassa melottuja matkoja. Karttaselain ja Retkipaikka näyttää leiri- ym -tietoja. 

 

Kevyttuulisena päivänä on hienoa meloa Itämeren reunalla. Meren pinta näyttää kirkkaalta ja sileältä, mutta iso meri huokailee, vanha maininki nostaa kanoottia majesteetillisesti ylös ja alas. 

Suojaisat kapeikot saarien ja luotojen välissä rytmittävät selkiä. Melon mielelläni ihan rantaa seuraten. 

Foto Timo Kivelä

Yhden leirin taktiikan etuja: tyhjällä kanootilla on kevyt kulkea selkien yli ja voin koluta saarien välisiä kapeikkoja. Illaksi pääsen takaisin kotisaaren valmiiseen leiriin.

Lainaan Stora Buskärin puuttoman rannan grillistä muutaman irtotiilen kanoottini ankkuriksi. Olen itse solminut tämän musta-keltaisen keula- ja peränarun. Se on hyvin monikäyttöinen lenkkiketju. Sen avulla pystyn tarvittaessa kiipeämään takaisin kanoottiin, jos sattuisin lipsahtamaan nurin. Sillä on nimikin: Henkiriepu.

Tämä Stora Buskärin lampi voisi yhtä hyvin olla Balin viidakossa. 

Stora Buskär viheriöi ja naapurisaaret kukkivat kalliota. Olemme Timon kanssa ainoat vieraat tälläkin saarella. Jos tuon veden häivyttäisi, voisimme olla kesäisessä tunturi-Lapissa. Paitsi ettei ole räkkää. Ainoat lentävät ovat lokkeja ja joku satunnainen merikotka.

Timo kävi useamman kerran uimassa. Minä olen vesipeto vain veden pinnan yläpuolella. Timo myös snorklasi. Olin todella hermostunut. Kuulun siihen ikäpolveen, että jos merellä ihminen on vedessä, niin moni asia on mennyt pieleen. Ilman happea loppuelämä on hyvin lyhyt. Minusta ei ole sukeltajaksi.

Ei seutu ihan yksinäistä ole. Rouva on menossa Vänön kaupalle asioilleen. Veneestä näkee, että sillä voi käydä kaupassa, vaikka meri möyryäisi. Ja villapaita veneilyliivinä.  Saaristolaisten vanha tapa, kun meri alkaa olla kalastajaa voimakkaampi, on sitoa itsensä kiinni veneeseen. Näin ruumis löytyy ja päätyy maalliseen hautaan.

Naapurisaaressa Jurmossa oli pahin uhkaus vihamiehelle: Kun kuolet ja sinut haudataan, tulen ja kaivan sinut ylös ja heitän ruumiisi mereen.

 

Kotirannassamme riittää kiireettömälle katseltavaa ja kuvattavaa. Ilta-auringossa kimaltelevat Örön linjataulut. Kevyellä tuulella olisi voinut tehdä päiväretken Örön saarelle. 

Kauempana rannasta näkyy tummansininen meri. Saaren takaa puhaltaa navakasti. Tuulen suojassa on miellyttävää viettää rauhallista iltaa. Hämärän laskeutuminen ja luonnon kuuntelu, tapahtumia kerrakseen. 

Voin vaikka kuvata täyden kuun kuvaajaa. Illassa on aikaa ajatella ja haaveilla, kun ei tarvitse suunnitella aamun herätystä, leirin purkua, pakkaamista ja matkaan lähtöä.

Klikkaa kuvaa tai tekstilinkkiä
Pääset blogijuttuun, jossa
kerron, kuinka Vänö johdatti minut
vetypallon haaksirikkoon vuonna 1893.
  Vänön saaressa linkki >>>

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.