Vänön saarella tiivistyy minulle tarina toisensa perään. Bärsskärin melontaretken jälkeen (Linkki blogijuttuun >>>) meillä on Timon kanssa hieno mahdollisuus tutustua Vänön saaren vähän perusteellisemmin.
Vänön satamassa on kalliolla kookas, valokuvauksellinen veneen runko. Vasta kotona huomaan, että olen kuvannut kalevalaisen purren. Sehän on kuin Akseli Gallen-Kallelan öljyvärimaalaus, Purren valitus vuodelta 1907. Maalauksessa soturi muistelee menneitä lahonneen purtensa äärellä ja katselee poispäin lentävää kurkiauraa.
Vänön laituri on saarielämän keskus. Yksi mies pakkaa yhteysalus Strellan tuomia uuden saunan kattolautoja hänen dalmatialaisensa tarkassa valvonnassa. Huviveneilijän pikkutyttö tulee ostaman jäätelöä perheen laivakoiran kanssa. Istun Strandhuggetin terassilla ja kuuntelen naapuripöytien kepeitä juttuja. Parissakin pöydässä aistin selvästi ensimmäisen huurteisen keventävän tunnelman, kun edellinen ilta ollut pitkä ja kostea.
Täyden palvelun Strandhugget tarjoaa jokaiselle jotakin ja kaikille ystävällisesti på båda språk.
Vierasvenelaiturilla ihastelen hienoa puuvenettä. Jututan myös pariskuntaa, jolla on alkuperäinen Finn Express -purjevene. Vene kiinnittää huomiotani siksi, että se oli 80-luvun alussa kuuma uutuus. Sain silloin tehdä tästä hyvin toimivasta retkiveneestä esitteen. Veneen suunnittelija on Ron Holland, joka on piirtänyt myös Swan 441-veneen, jossa olin useana vuonna avomerikilpailussa miehistössä. Tapasin Ron Hollandin Sardiniassa Swan Cupissa 2000-luvun alussa.
Hauskat ja vilpittömän ystävälliset kyltit opastavat vieraat saaren uumeniin. Opasteiden ilme hakkaa mennen tullen graafisen designin. Viestit ovat selkeitä ja helppolukuisia.
Vänön saarella asuu ympärivuotisesti enemmän lampaita kuin ihmisiä.
Marika ja Joakim Modigin suomenlampaat pitävät saaren ja muutaman lähisaaren kasvuston kurissa ja maiseman avonaisena. Joka kevät syntyy 80 karitsaa. Lampaat laiduntavat Vänössä ja lähisaarilla kesän. Marika keritsee pöröiset lampaat ja kehräyttää villat langoiksi manner-Suomessa. Omien lampaiden villan tuotanto ei kuitenkaan riitä, vaan tarjolla on myös muita Marikan värjäämiä lankoja. https://www.kera.fi/.
Timo ehdottaa, että melomme tutustumaan Vänön saaren uimarantaan ja sen läheisyydessä olevaan Vänön kappeliin. Myös hiekkarannan tunnelmallinen puusee, josta voi rauhassa ihailla vehreätä merimaisemaa, houkuttelee.
Rantakalliolla on joku hauska tyyppi. Siellä punnertaa nuori mies. Hän tekee pitkän setin venyttely- ja voimailuliikkeitä. Olisikohan maratoonari tai ultrajuoksija, arvelen. Mies näkyy polvillaan kanootti -kuvan yläreunassa.
Rannasta on lyhyt kävely Vänön kappelille. Se on yksinkertainen tumma puurakennus, jonka katonharjalla on risti. Kappelin synnystä on erilaisia tarinoita. Yhden kertomuksen mukaan saarelle pelastunut kapteenin puoliso olisi kiitollisuudesta pystyttänyt kappelin. Toisen, tunnetumman kertomuksen mukaan sen rakensi kippari Klas, joka ajoi karille Kappelinniemen eteläpuolella. Osoittaakseen kiitollisuuttaan henkiin jäämisestään, hän pystytti kappelin "Kappalsuddenille". Oli miten oli, niin alkuperäinen Vänön kappeli oli vanha, se mainitaan kirkonkirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1680.
Alkuperäinen kappeli lahosi ja kerrotaan, että joku innokas kulottaja poltti kappelin jäänteet 1800-luvun puolivälissä.
Tämä nykyinen rakennus on vuodelta 1974, jolloin Kemiön Rotaryt päättivät rakentaa rukoushuoneen uudelleen. Seuraavana vuonna rakennustalkoissa oli 28 nuorta Finlandia Camp -75 –leiriläisiä yhdestätoista maasta.
Miehinen kaljuunan keulakuva hallitsee tilaa kappelin oven yläpuolelta. Keulakuva esittää mahdollisesti englannin kuningas Alfredia. Keulakuva löytyi Vänön vesille 1854 uponneesta fregatti Alfredista 1970-luvulla.
Kappelin kolmimastoisen votiivilaivan on valmistanut Johannes Rousku Dragsfjärdistä.
Tunnelmoimme Timon kanssa pitkään kappelissa. Yllättäen sisään tulee turistipariskunta. Mehän emme Timon kanssa ole turisteja, me olemme paikkoja tutkivia melojia. Se on ihan eri asia.
Nyökkään tervehdyksen tulijoille. Olen heille ilmaa, mikään ei värähdä heidän kasvoillaan. – Ulkomaalaisia, ajattelen, enkä yritä sen enempää kontaktia. Aika pian pariskunta kolistelee ulos ja rauha palaa kappeliin.
En ole uskonnollinen, mutta kuulun kyllä kirkkoon. Käyn kirkoissa katselemassa ja kokemassa tilaa.
Jossain valtavassa katedraalissa tuntuu välillä siltä, että ovatko ihmiset rakentaneet sen siksi, että rukoukset nousisivat tehokkaammin taivaita kohti.
Vänön pienen kappelin hämärässä minusta tuntuu siltä, että täältä yhteys ylöspäin nousee kuin nuotion savu, pystysuorana haikuna.
Seinän virsitaulussa on kesän kunniaksi numero 535. Suomenruotsalaisessa virsikirjassa se on Suvivirren numero. Den blomstertid nu kommer.
Palatessamme hiekkarannalle, turistipariskunnan rouva tulee vastaamme huusin suunnasta. Rouva valittaa miehelleen huussista. Kuulen, että he puhuvat suomea. He kulkevat ohitsemme kohti satamaa eivätkä vieläkään tervehdi.
Luen tätä vajaa kuin egyptologi hieroglyyfejä. Ostaisin koska tahansa tuosta lokki-kala –tunnuksesta tehdyn Vänö-T-paidan.
Kulturhuset, lukee kivinavetan näköisen rakennuksen oven pielessä. Ovi on auki ja menemme sisään. Täällä ei enää näytä eikä tuoksu navetalta, valtava tila on auki kattoa myöten. Navetan kivijalka on muurattu erikoisista kivistä. Ne ovat Taalintehtaan rautaruukin kuonakiveä. Kiviä käytettiin saaristossa rakennuskivinä. Ruukki perustettiin vuonna 1686 ja se oli toiminnassa vielä vuonna 2012.
Kulttuuritalon vintille vievät jyrkät portaat, mutta ensin kurkistan avaraan huoneeseen portaiden vieressä. Jos täällä, paksujen kattoparrujen alla, ei kokoonnuta tärkeisiin, niin sitten ei missään.
Kiipeämme Timon kanssa vintille, jossa on kahdet kangaspuut. Toisessa on keskeneräinen räsymatto. Istun jakkaralle ja pujotan mattoon muutaman kerroksen. Timo ottaa minusta kuvan.
Seinän vieressä huomioni kiinnittyy punaisen ilmapallon pienoismalliin. Nappaan siitä kuvan muistoksi. Mieleen tulee hatara muistikuva, että Saaristomerelle olisi 1800-luvun lopulla tullut joku ruotsalainen vetypallolla.
Asia jää kiertämään mielessäni. Kun palaan Rööperiin, alan kaivella vetypallon tarinaa.
Otan yhteyttä Vänö Vännerin Facebook -sivulle, FB linkki >>>
Vänö Vänner on Vänön saaren tietokeskus, sieltä löytyy tiedot, kuinka saarelle pääsee, jos ei halua meloa sinne: linkki täällä >>>
Punaisen pallon tekijä löytyykin Facebookin kautta. Eelin Hoffström-Çağıranin häiden teema oli matkailu ja hän teki tämän pallon yhdeksi häiden koristeeksi. Hän hämmästyi itsekin, että pallo on vielä tallessa ja löytyi.
 |
| Kuva Nils Strinberg |
Alan kaivella vetypallon haaksirikon tarinaa. Yksi tarina löytyy Benedict Zilliacuksen kirjasta Utöar, kirja on käännetty suomeksi nimellä Ulkosaaristossa. Tukholmalainen patenttivirkailija S. A. Andrée haaksirikkoutui 19. lokakuuta 1893 pienelle Eskörnin saarelle. Saaren nykyinen nimi on Äskören.
Andrée oli kovan onnen seikkailija. Hänen tarkoituksensa oli esitellä vetypallolla lentämistä Tukholman rahvaalle. Tuuli teki tepposet ja pienen lenkin sijaan pallo ajautui Ahvenanmerelle. Andrée oli pukeutunut frakkiin ja eväänä oli lähinnä pullo konjakkia. Vedyn nostovoima alkoi hiipua ja lopulta pallo ja kori raahautuivat merta pitkin ohi asutun Brunskärin saaren. Rannalla oli piika, joka kuuli, kun Andrée sanoi riikinruotsiksi ”Det går klart för land.” Piika juoksi kauhistuneena talolle ja sanoi, että maailmanloppu tulee, pilvet puhuvat!
Seuraavana päivänä isäntä Edvard oli varma, että joku alus oli pimeässä haaksirikkoutunut ja lähti lähisaariin katsomaan, löytyykö mitään. Äskörenin rannalla hän näki miehen huitovan huomiota märässä frakissa. Edvard kysyi mieheltä, mitä hän täällä tekee? ”No se pirulainen jatkoi matkaa”, vastasi Andrée.
S. A. Andrée joutui viisi vuotta myöhemmin toiseenkin haaksirikkoon. Tämä teki hänestä yhden kuuluisista ruotsalaisista tutkimusmatkailijoista.
Saariston mystiset tarinat houkuttelevat ja päätän tehdä seuraavan melontaretkeni tuonne Äskörenille.
 |
Klikkaa kuvaa tai tekstilinkkiä |
