 |
| Kiinnitimme yhdistyksen lipun vaakaan keskelle kanoottia. Perälippuna noin iso lakana on iso jarru. |
Puran tähän alkuun Sulkavan Soudun järjestäjien synnyttämän pettymyksen tunteen. Kirjoitan sen pois, jotta pääsen tapahtuman iloisiin asioihin: melojiin ja melontaan sekä soutajiin. Kanootit ja melonta oli ensimmäistä kertaa virallisesti mukana Sulkavan Suursoudussa.
Ensimmäinen kerta, kun melojat voivat osallistua virallisesti Sulkavan Suursoutuihin.
Neljä Avokanoottiyhdistyksen melojaa otti haasteen vastaan ja kokeili, kuinka 60 kilometriä Partalan saaren ympäri sujuu melomalla. Kanootteja ja kajakkeja ilmoittautui yhteensä kahdeksan joukkuetta, joten laskeskelimme etukäteen, että soutujen palkitsemiskaavan mukaan joukkueita on riittävästi, joten kolme ensimmäistä saa tikkarin tai mikä se huomionosoitus onkaan.
Panin keväällä viestin Suursoutujen toimitusjohtajalle, Piäsoutaja Erkki Kauppiselle, että melojat jaotellaan yleensä C (kanootit) ja K (kajakit) -luokkiin. Sain vastauksen "Laitetaan korvan taakse." Vaikka meidät pantiin korvan taa, se ei meitä avokanotisteja haitannut, mutta ihmetytti kokeneen järjestäjän haluttomuus paneutua uuteen tilanteeseen, varsinkin nyt kun olemme saman kansallisen liiton jäseniä, soutajat ja melojat.
Järjestäjien asiantuntemus riittää paloittelemaan soutajat jopa penkin liikkuvuuden mukaan, mutta yksi- ja kaksilapaisella melalla melojat pannaan samaan nippuun korvan taa.
Saimme silti omien kanaviemme kautta selville, että mukana melomassa olisi kaksi kajakkikaksikkoa. Emme uskoneet pärjäävämme noin pitkällä matkalla kajakkikaksikolla meloville, joten pronssisija olisi jommalle kummalle avokanootille mahdollinen tulos.
Järjestäjille ei olisi paljoa maksanut, jos meidät Sulkavan soudun ensimmäiset melojat olisi edes kutsuttu palkintojen jaossa podiumille ja toivotettu uusi laji mukaan. Olimme huomoin ansainneet.
Jäimme kaikesta huolimatta odottamaan virallisia tuloksia kilpataululle. Tapanani on ottaa kuva tuloslistasta ja panna se nettiin: Otsikon Kanootit ja kajakit alle ei ilmestynyt mitään. Viereen ilmestyi Erikoisveneiden alle osa porukastamme, mutta meidän kakkossijalaisten tulokset puuttuivat. Menin taas kilpailutoimistoon ja kerroin uuden huolemme. "No, jos olette saaneet kunniakirjat, niin asia on kunnossa" oli vastaus. Oikea vastaus olisi ollut "nyt on sattunut lipsahdus, korjamme asian mahdollisimman pian" ja pahoittelut päälle.
Olimme mukana tekemässä melonnan ja soudun yhteistä historiaa, osallistumistamme vähäteltiin ja lopuksi jouduimme jonnekin hukuksiin.
Sulkavan Soutujen osallistujamäärä on laskenut vuosi vuodelta. Kun huomio kohdistuu vain tapahtuman konkareihin, ja uudet tulokkaat eivät tunne olevansa tervetulleita, Sokea Reettakin näkee, että alamäki jatkuu.
Tuli paska fiilis, pitäkää tunkkinne!
Tulokset ilmestyivät aikanaan nettiin, ei se enää paljoa lämmitä.
http://www.suursoudut.fi/kaikkitulokset/tulos13/ss13451.htm
Kalustona meillä oli kaksi kaksikkoa, Helsingin Melojien 16,6-jalkainen (~5 m) WeNoNah Escapade TuffWeave ja kanoottikauppias Welhonpesän yhdistykselle lainaama 17,6-jalkainen (~5,3 m) Swift Winisk Gold Fusion.
Kanootit ovat aika samoissa mitoissa ja muistuttavat toisiaan. Ne eivät ole liian suuria, eivätkä liian pieniä. Molemmat kanootit ovat kevytkulkuisia ja niillä voi pitää yllä reipasta nopeutta pitkään. Molemmissa kanooteissa on pituussuuntaan säädettävä keulapenkki, jolla kanootin trimmiä voi säätää nopeuden optimoimiseksi. Molemmat kanootit ovat keveitä, jäykkärunkoisia kuitukanootteja, joissa melan teho ei mene kanootin rungon notkutteluun.
Meloina meillä oli Kialoan ja ZRE:n taittolapaiset melat. Jokaisella meistä oli hieman erilainen mela, omaan tyyliin ja makuun sopiva. Melan on oltava kevyt ja lavan on purtava hyvin vettä. Pitkällä matkalla lapa ei ainakaan saa olla liian iso. Melan varsi ei saa olla liian pitkä eikä liian lyhyt. Pitkäkestoisessa melonnassa äärimmäisyydet syövät tehoja.
Kolme meistä aloitti kautensa huhtikuussa melomalla Virossa Vöhandu maratonin, 100 kilometriä kevättulvaista jokea yhdessä päivässä. Vöhandun meloimme yksiköillä.
Kesäkuussa Janne ja minä herkistelimme kaksikkotaitojamme ja meloimme Porkkalasta Tallinnaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun Suomenlahden yli melottiin avokanootilla. Suomenlahden ylitys on matkana vähän Sulkavaa pidempi.
Meloimme Suomenlahden hyvässä kelissä rannasta rantaan 12,5 tunnissa. Liikkeelläolon keskinopeus oli 6,1 km/t. Ylitimme Suomenlahden suomalaisen Lauri Salaman suunittelemalla ja valmistamalla isojen vesien ja kiverien mutkajokien Nahani-kanootilla.
Kokemusta pitkistä matkoista oli ainakin sen verran, että tiesimme pääsevämme perille. Mihin aikaan, jää nähtäväksi.
Sulkavan soudussa meillä oli tavoitteena meloa 60 kilometrin (58 km kartalta mitattuna) lenkki Partalan saaren ympäri yhdeksässä tunnissa taukoineen. Keli oli hieno ja kanootit kulkivat paremmin kuin osasimme odottaa. Joukkue Winiskin loppuaika oli 7:53:17 ja joukkue Escapaden 8:51:53. Vastaavat keskinopeudet 60 kilometrin melontamatkan mukaan olivat 7,6 km/t ja 6,8 km/t. Moni soutava kanssakilpailija hämmästeli nopeuttamme.
Pitkällä matkalla kanootti tuntuu olevan melojalle armeliaampi kuin kajakki. Kanootissa voi vaihtaa melonta-asentoa ja näin saada uutta puhtia matkantekoon. Kropan venyttelyyn ei juurikaan taukoja tarvita. Maatauot, lähinnä pissatauot, sujuvat nekin kanootilla nopeammin, kun ei tarvitse viritellä aukopeittoa ja voi valita rantautumispaikan aika vapaasti.
Tulimme kisapaikalle hyvissä ajoin perjantaina ja saimme telttapaikat läheltä rantaa. Lauantain starttipaikalle oli matkaa parisataa metriä. Saisimme kanootit vesille suoraan leiripaikan rannasta emmekä joutuisi hässäköimään sadan muun vesillelaskijan kanssa.
Majapaikka oli Jannen ajatus. Hän on ollut Sulkavalla aiemmin kahdesti soutaen. Homma toimi hyvin, unta vähän häiritsi naapuriteltoista kuuluva kuorsaus ja kukonlaulun aikaan alkanut kilpakumppaneiden varustautumisen äänet. Majoittuminen startin lähelle kannattaa. Majapaikassa ei voinut maksaa korteilla, vain käteinen kelpasi, kuittia emme saaneet.
En juurikaan. Ajomatkalla Helsingistä rasvailin käsiäni ja polviani. Uskoin pehmeän ihon suojaavan rakoilta. Rakkoja ei tullut. Meloin alkumatkan paljain käsin. Kun oikean yläkäden kämmentä alkoi kuumottaa, panin hanskat käteen.
Teloin talvella oikean olkapääni ja varmaan se aiheutti jonkinmoisen asentovirheen, joka hiersi kämmenpohjaa, koska vasen käsi toimi normaalisti. Hanskojen pukeminen oli myös psyykkausta: saisin tiukemman otteen melasta loppumatkan ajaksi.
Pidimme juoma/napostelutauon joka puoles tunti. Toinen jatkoi melomista, kun toinen tankkasi. Juotavana minulla oli vettä, kaupan mustikkamehua ja termospullossa laihaa lihalientä. Aloitin vesihuikalla ja sitten mustikkamehua päälle. Nesteen kulutus matkan aikana oli 1,5 litraa vettä, litra kaupan mustikkamehua vai sopaksiko sitä pitäisi sanoa? Lisäksi kupillinen lihalientä. Perämeloja Jannen nesteen kulutus oli viitisen litraa, joten nesteen tarve on hyvin yksilöllistä.
Joka täysi tunti meidän piti syödä jotain. Alkumatkasta söimme tunnin välein tomaatin. Siitä sai energiaa ja nestettä. Ruuan tehokkaan sulamisen kannalta otin ensin vesihuikan, sitten suullisen mustikkamehua ja kolmanneksi tomaatin. 36 kilometrin kohdalla pidimme maatauon. Kävimme pissalla ja ehdin ottaa termoksesta mukillisen lämmintä lihalientä. Molemmat toimet helpottivat oloa ja antoivat uutta puhtia.
Ihan loppumatkasta tuntui, että kohta mahastani putoaa pohja pois. Tein lennossa ruisleivän, jonka päälle levitin sentin paksun kerroksen homejuustoa, silkkaa rasvaa. Otin melontapuolta vaihtaessa leivästä haukun ja mutustelin sen huolella ennen seuraavaa haukkua. Söin kaksi leipää ja olo tukevoitui.
Olin unohtanut GPS:n kotiin ja Winisk oli vieras kanootti. Valitsin Winiskin Welhonpesän suosituksen pohjalta ”tää on nopee”. Otin auton navigaattorin ja kokeilimme Winiskin kulkua ennen starttia. Saimme helposti nopeuden päälle kahdeksan kilometriä tunnissa. Navigaattorin akku ei olisi riittänyt koko matkan ajaksi, joten panin se kokonaan pois.
Nyt kun tiesin suurinpiirtein kanootin nopeuspotentiaalin, luotin melontatahtiin vauhdin säätäjänä. Lisäksi mittasin kellolla viiden kilometrin poijujen välisiä aikoja.
Lähdön jälkeen innostuin kisaamaan samassa lähdössä etenevien vuorosoutajien kanssa. Pysyimme hyvin heidän vauhdissaan. Vähän lujaa mentiin edessäoleva pitkä matka huomioiden, mutta meno tuntui hyvältä. Tahti oli 44 vetoa minuutissa.
Alun viisikilometriset taittuivat yllättävän kovaa, 37 minuutin molemmin puolin (8-8,5 km/t). Kevyessä myötätuulessa pudotin tahtia 40-38 vetoon minuutissa. Silti vielä 30 kilometrin kohdalla laskin alkumatkan keskinopeutemme olevan 8,11 km/t.
Pidimme maatauon ja neljänkympin jälkeen hartiat alkoivat tuntua jäykiltä. Annoin tahdin laskea suosiolla, matkaa oli vielä edessä ihan riittävästi ja toisaalta olimme menossa reilusti alle etukäteen ajattelemani yhdeksän tuntia. Viimeisellä kympillä tahti putosi vielä pari pykälää. Jälkeenpäin väliaikoja tutkiessani huomasin, että nopeutemme ei juurikaan pudonnut tahdin hidastuessa.
Jyrkin ja Markon venekunta otti alusta asti rauhallisemmin kuin me. Emme nähneet heitä lähdön jälkeen. Kisasimme melojien kakkossijasta kajakkikaksikon kanssa, jota meloivat Mervi Auvinen ja Aili Laukkanen Parikkalan latupiioista ja pojista. Emme saavuttaneet heitä suorassa nopeudessa, mutta eivät hekään päässet meitä karkuun.
Tyttöjen maataukojen aikana pääsimme heistä ohi. Omalla tauollamme tytöt menivät ohi ja menojaan. 42 kilomerin paikkeillla näimme tyttöjen menevän rantaan ja kun tulimme heidän kohdalle, he olivat uimassa. Laskimme, että nyt meillä oli mahdollisuus kakksosijaan, joten se antoi lisäpuhtia menoomme. Vielä, kun ohitimme yhden vuorosoutuveneen, aloimme saada henkistä voimaa loppukiriin.
Meillä oli mahdollisuus päästä maaliin alle kahdeksan tunnin. Vedimme pitkän spurtin ennen 55 kilometrin poijua. Poijun kohdalla näytti jo varmalta, että pääsemme maaliin alle kahdeksan tunnin. Tulimme maaliin ajassa 7:53:17. Olimme tyytyväisiä sekä kakkossijaan että kahdeksan tunnin alitukseen.
Voi mennä pitkään, ennenkuin joku meloo avokanootilla Partalansaaren ympäri alle seitsemän tunnin. Mervi ja Auli meloivat uimatauon virkistäminä hurjan loppukirin ja tulivat maaliin vain kaksi minuuttia meidän jälkeemme.
Reitin varrella oli katsojia ja silloin tällöin saimme kannustushuutoja rannasta. ”hyvä kanootti!”. Keksimme Jannen kanssa vastavedon hiljaisille katsojille. Kun tulimme lähelle katsojia, laskimme 3-2-1 ja sitten nostimme melat pystyyn ja tervehdimme kovalla Hei –huuudolla. Katsojat heräsivät ja saimme aplodeja.
Vierellä meloneiden yksin- ja vuorosoutajien kanssa tuli myös vaihdettua kuulumisia. Monesko kerta? Mistä tulette? Miten menee? Moni soutaja hämmästeli kanoottimme vauhtia. Oli syytäkin, lopulta jopa yksi tuntia ennen meitä lähtenyt kirkkovene jäi taaksemme, pienemmistä veneistä ohitimme useita.
Lukuunottamatta hartialihasten jäykkyyttä, olo oli majapaikkamme saunan ja muutaman oluen jälkeen normaali. Panin seuraavina päivinä merkille, että söin ja join tavallista enemmän. Uni maittoi varsinkin suunnuntaina, kun olin ajanut Sulkavalta kotiin.
Tietenkin pitkä matka on aina kiinnostava ja mietin, mitä voisin tehdä paremmin ja mitä voisin kehittää omassa melonnassani. Oletettavasti seuraava koitos on meloa pitkä sileä matka solokanootilla. Tahdin merkitystä ei voi jaksamisessa aliarvioida. Omalla kohdallani uskon tasaiseen menoon. Olen pieni diesel.
Koko melontaporukkamme puolesta sanon, että kun meloo 60 kilometriä inkkarikaksikolla yli 6,5 km/t keskinopeudella, voi kutsua itseään Melojaksi. Molemmat venekutamme olivat ylpeitä suorituksistaan. Tämä oli vaativa melonta jo hyvällä säällä saati sitten kovalla tuulella.
Tahti oli alussa kova. Vedot alkoivat mahdollisimman edestä ja hain melan lavalle voimaa syvältä vedestä. Matkan jatkossa mela alkoi kavitoida, kurlata. Puolimatkan jälkeen vetoni oli edelleen voimakas, mutta en aina painanut melaa tarpeeksi syvälle veteen. Nopea palautus, jota vasta opettelen, alkoi sekin unohtua.
Melon polviasennossa, joten jalat ovat reisistä alaspäin aika liikkumattomat. Välillä lisäsin jalkojen verenkiertoa kipristämällä varpaita vetojen tahtiin. En saanut kramppeja eikä tullut suonenvetoa.
40 kilometrin jälkeen piti tietoisesti tarkkailla tekniikkaa ja keskittyä jokaiseen vetoon huolella. Voimaa piti jakaa mahdollisimman monelle lihakselle, selkään, reisiin ja käsiin. Iskin melan veteen kaksin käsin, selkäkin tuli mukaan siinä eteenpäin kurkottaessa. Viimeisellä kympillä en jaksanut juurikaan kiristää tahtia ja vauhtia hakiessa veto pakostakin piteni edestäpäin.
Löydyimme tuloksista, mutta Suursoutujen reittiennätyksiin meitä melojia ei ole kirjattu, pantakoon nyt sitten tähän niinkuin meloja toivoo ne kirjattavan:
kajakki Star 630, melat Bracsa FW ja Bracsa IV
C2 - Janne Janhunen & Jaakko Mäkikylä, Avokanoottiyhdistys 7:53:17
kanootti Swift Winiski Coldfusion, melat ZRE taittolapa ja ZRE/Kialoa tuplamutkahybridi
Kanssakilpailijat ja katsojat olivat hyvällä fiiliksellä mukana ja kaikki tsemppasivat tosissaan. Järjestelyjä en voi kehua, samalla rahalla on muitakin hauskoja ja paremmin hoidettuja tapahtumia sekä Suomessa että varsinkin Virossa.
Näin sanoo virallinen proopuska:
"Pienveneet, erikoisveneet, kanooti ja kajakit
(lauantai: parisoutu klo 8.30, yksinsoutu klo 8.45, vuorosoutu, erikoisveneet sekä kanootit ja kajakit klo 9.00)
Kaikissa pienvenesarjoissa soudetaan lauantaina n. 60 km Partalansaari kiertäen reittiä Hakovirta – Kietävälä – Sulkavan kirkonkylä (soutustadion). Kaikille osanottajille otetaan aika ja kaikissa sarjoissa (ei erikoisveneissä) parhaat palkitaan sijoituspalkinnoin."
Ensivaikutelman voi antaa vain kerran.
Ensimmäinen kerta, kun melojat voivat osallistua virallisesti Sulkavan Suursoutuihin.
Neljä Avokanoottiyhdistyksen melojaa otti haasteen vastaan ja kokeili, kuinka 60 kilometriä Partalan saaren ympäri sujuu melomalla. Kanootteja ja kajakkeja ilmoittautui yhteensä kahdeksan joukkuetta, joten laskeskelimme etukäteen, että soutujen palkitsemiskaavan mukaan joukkueita on riittävästi, joten kolme ensimmäistä saa tikkarin tai mikä se huomionosoitus onkaan.
 |
| Majoituksen aamiainen, puuro loppui kesken ja sunnuntaiaamuna oli aamiaisaika vaihtunut yön aikana. Olisimme mielellämme halunneet tiedon illalla, niin olisimme voineet nukkua pidempään ennen ajomatkaa Helsinkiin. Paikassa kelpasi vain käteinen, kuittia ei tarjottu. |
Panin keväällä viestin Suursoutujen toimitusjohtajalle, Piäsoutaja Erkki Kauppiselle, että melojat jaotellaan yleensä C (kanootit) ja K (kajakit) -luokkiin. Sain vastauksen "Laitetaan korvan taakse." Vaikka meidät pantiin korvan taa, se ei meitä avokanotisteja haitannut, mutta ihmetytti kokeneen järjestäjän haluttomuus paneutua uuteen tilanteeseen, varsinkin nyt kun olemme saman kansallisen liiton jäseniä, soutajat ja melojat.
Järjestäjien asiantuntemus riittää paloittelemaan soutajat jopa penkin liikkuvuuden mukaan, mutta yksi- ja kaksilapaisella melalla melojat pannaan samaan nippuun korvan taa.
Saimme silti omien kanaviemme kautta selville, että mukana melomassa olisi kaksi kajakkikaksikkoa. Emme uskoneet pärjäävämme noin pitkällä matkalla kajakkikaksikolla meloville, joten pronssisija olisi jommalle kummalle avokanootille mahdollinen tulos.
Saavuttuamme Sulkavan maaliin olimme hämmästyneitä, mitä sitten tapahtui. Tulimme maaliin toisena luokassamme. Menimme kisatoimistoon ja kysyimme, että mihin aikaan ja missä on palkintojen jako. Vastaus oli, että ei teitä melojia palkita, "katotaan sitten ensi vuonna ". Tyrmistys. Oloani ei helpottanut kunniakirja, jossa minut nimettiin MestariSoutajaksi.Lähdimme tavoittelemaan pronssia.
 | |
| Ihan niityn alareunassa oli sen verran tasaista, että saatiin teltat vaakasuoraan. |
Järjestäjille ei olisi paljoa maksanut, jos meidät Sulkavan soudun ensimmäiset melojat olisi edes kutsuttu palkintojen jaossa podiumille ja toivotettu uusi laji mukaan. Olimme huomoin ansainneet.
Jäimme kaikesta huolimatta odottamaan virallisia tuloksia kilpataululle. Tapanani on ottaa kuva tuloslistasta ja panna se nettiin: Otsikon Kanootit ja kajakit alle ei ilmestynyt mitään. Viereen ilmestyi Erikoisveneiden alle osa porukastamme, mutta meidän kakkossijalaisten tulokset puuttuivat. Menin taas kilpailutoimistoon ja kerroin uuden huolemme. "No, jos olette saaneet kunniakirjat, niin asia on kunnossa" oli vastaus. Oikea vastaus olisi ollut "nyt on sattunut lipsahdus, korjamme asian mahdollisimman pian" ja pahoittelut päälle.
Olimme mukana tekemässä melonnan ja soudun yhteistä historiaa, osallistumistamme vähäteltiin ja lopuksi jouduimme jonnekin hukuksiin.
Sulkavan Soutujen osallistujamäärä on laskenut vuosi vuodelta. Kun huomio kohdistuu vain tapahtuman konkareihin, ja uudet tulokkaat eivät tunne olevansa tervetulleita, Sokea Reettakin näkee, että alamäki jatkuu.
Tuli paska fiilis, pitäkää tunkkinne!
Tulokset ilmestyivät aikanaan nettiin, ei se enää paljoa lämmitä.
http://www.suursoudut.fi/kaikkitulokset/tulos13/ss13451.htm
 |
| Soutajan peräpeili - kirjaimellisesti. |
Tässä tulee nyt aika paljon numeroita ja kanoottiasiaa, mutta haluan kirjata myös tämän teknisen puolen mahdollisimman tarkasti. Lukuja ei tarvitse opetella ulkoa.Ja sitten iloisempiin fiiliksiin, mitä me teimme.
Meillä oli kovat kanootit.
Meloimme Avokanoottiyhdistyksen nimissä, Janne Janhunen, Jyrki Uotila, Marko Pikkarainen ja minä.
Kalustona meillä oli kaksi kaksikkoa, Helsingin Melojien 16,6-jalkainen (~5 m) WeNoNah Escapade TuffWeave ja kanoottikauppias Welhonpesän yhdistykselle lainaama 17,6-jalkainen (~5,3 m) Swift Winisk Gold Fusion.
 |
| Viimeisenpäälle viritetty soutuvene. |
Kanootit ovat aika samoissa mitoissa ja muistuttavat toisiaan. Ne eivät ole liian suuria, eivätkä liian pieniä. Molemmat kanootit ovat kevytkulkuisia ja niillä voi pitää yllä reipasta nopeutta pitkään. Molemmissa kanooteissa on pituussuuntaan säädettävä keulapenkki, jolla kanootin trimmiä voi säätää nopeuden optimoimiseksi. Molemmat kanootit ovat keveitä, jäykkärunkoisia kuitukanootteja, joissa melan teho ei mene kanootin rungon notkutteluun.
Meillä oli kovat melat.
Meloina meillä oli Kialoan ja ZRE:n taittolapaiset melat. Jokaisella meistä oli hieman erilainen mela, omaan tyyliin ja makuun sopiva. Melan on oltava kevyt ja lavan on purtava hyvin vettä. Pitkällä matkalla lapa ei ainakaan saa olla liian iso. Melan varsi ei saa olla liian pitkä eikä liian lyhyt. Pitkäkestoisessa melonnassa äärimmäisyydet syövät tehoja.
Me ollaan kovia jätkiä.
Kolme meistä aloitti kautensa huhtikuussa melomalla Virossa Vöhandu maratonin, 100 kilometriä kevättulvaista jokea yhdessä päivässä. Vöhandun meloimme yksiköillä.
Kesäkuussa Janne ja minä herkistelimme kaksikkotaitojamme ja meloimme Porkkalasta Tallinnaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun Suomenlahden yli melottiin avokanootilla. Suomenlahden ylitys on matkana vähän Sulkavaa pidempi.
 |
| Kanoottimme rantapusikossa valmiina lähtöön vesille. |
Meloimme Suomenlahden hyvässä kelissä rannasta rantaan 12,5 tunnissa. Liikkeelläolon keskinopeus oli 6,1 km/t. Ylitimme Suomenlahden suomalaisen Lauri Salaman suunittelemalla ja valmistamalla isojen vesien ja kiverien mutkajokien Nahani-kanootilla.
Kokemusta pitkistä matkoista oli ainakin sen verran, että tiesimme pääsevämme perille. Mihin aikaan, jää nähtäväksi.
Sulkava on kova kisa
Pitkällä matkalla kanootti tuntuu olevan melojalle armeliaampi kuin kajakki. Kanootissa voi vaihtaa melonta-asentoa ja näin saada uutta puhtia matkantekoon. Kropan venyttelyyn ei juurikaan taukoja tarvita. Maatauot, lähinnä pissatauot, sujuvat nekin kanootilla nopeammin, kun ei tarvitse viritellä aukopeittoa ja voi valita rantautumispaikan aika vapaasti.
Nämä yksityiskohdat kerron omalta osaltani. Jokainen meista valmistautui ja varustautui tavallaan. En ole tankkaamisen tai etukäteen treenaamisen hifistelijä, vaan osallistun ja etenen lähinnä maalaisjärkeä käyttäen.Miten valmistauduin?
Tulimme kisapaikalle hyvissä ajoin perjantaina ja saimme telttapaikat läheltä rantaa. Lauantain starttipaikalle oli matkaa parisataa metriä. Saisimme kanootit vesille suoraan leiripaikan rannasta emmekä joutuisi hässäköimään sadan muun vesillelaskijan kanssa.
Majapaikka oli Jannen ajatus. Hän on ollut Sulkavalla aiemmin kahdesti soutaen. Homma toimi hyvin, unta vähän häiritsi naapuriteltoista kuuluva kuorsaus ja kukonlaulun aikaan alkanut kilpakumppaneiden varustautumisen äänet. Majoittuminen startin lähelle kannattaa. Majapaikassa ei voinut maksaa korteilla, vain käteinen kelpasi, kuittia emme saaneet.
Miten tankkasin etukäteen?
En juurikaan. Ajomatkalla Helsingistä rasvailin käsiäni ja polviani. Uskoin pehmeän ihon suojaavan rakoilta. Rakkoja ei tullut. Meloin alkumatkan paljain käsin. Kun oikean yläkäden kämmentä alkoi kuumottaa, panin hanskat käteen.
 |
| Perjantai-iltana
tein koko porukalle pasta carbonaran. Söimme tukevasti pastaa ja pekonia. Päälle joimme pari olutta ja menimme hyvissä ajoin nukkumaan. |
Teloin talvella oikean olkapääni ja varmaan se aiheutti jonkinmoisen asentovirheen, joka hiersi kämmenpohjaa, koska vasen käsi toimi normaalisti. Hanskojen pukeminen oli myös psyykkausta: saisin tiukemman otteen melasta loppumatkan ajaksi.
Mitä juotiin?
Pidimme juoma/napostelutauon joka puoles tunti. Toinen jatkoi melomista, kun toinen tankkasi. Juotavana minulla oli vettä, kaupan mustikkamehua ja termospullossa laihaa lihalientä. Aloitin vesihuikalla ja sitten mustikkamehua päälle. Nesteen kulutus matkan aikana oli 1,5 litraa vettä, litra kaupan mustikkamehua vai sopaksiko sitä pitäisi sanoa? Lisäksi kupillinen lihalientä. Perämeloja Jannen nesteen kulutus oli viitisen litraa, joten nesteen tarve on hyvin yksilöllistä.
Mitä syotiin?
Joka täysi tunti meidän piti syödä jotain. Alkumatkasta söimme tunnin välein tomaatin. Siitä sai energiaa ja nestettä. Ruuan tehokkaan sulamisen kannalta otin ensin vesihuikan, sitten suullisen mustikkamehua ja kolmanneksi tomaatin. 36 kilometrin kohdalla pidimme maatauon. Kävimme pissalla ja ehdin ottaa termoksesta mukillisen lämmintä lihalientä. Molemmat toimet helpottivat oloa ja antoivat uutta puhtia.
Ihan loppumatkasta tuntui, että kohta mahastani putoaa pohja pois. Tein lennossa ruisleivän, jonka päälle levitin sentin paksun kerroksen homejuustoa, silkkaa rasvaa. Otin melontapuolta vaihtaessa leivästä haukun ja mutustelin sen huolella ennen seuraavaa haukkua. Söin kaksi leipää ja olo tukevoitui.
Mikä tahti?
Olin unohtanut GPS:n kotiin ja Winisk oli vieras kanootti. Valitsin Winiskin Welhonpesän suosituksen pohjalta ”tää on nopee”. Otin auton navigaattorin ja kokeilimme Winiskin kulkua ennen starttia. Saimme helposti nopeuden päälle kahdeksan kilometriä tunnissa. Navigaattorin akku ei olisi riittänyt koko matkan ajaksi, joten panin se kokonaan pois.
 |
| Hakoviran silllan alla oli tilaa hakea hyvä starttipaikka. |
Nyt kun tiesin suurinpiirtein kanootin nopeuspotentiaalin, luotin melontatahtiin vauhdin säätäjänä. Lisäksi mittasin kellolla viiden kilometrin poijujen välisiä aikoja.
Lähdön jälkeen innostuin kisaamaan samassa lähdössä etenevien vuorosoutajien kanssa. Pysyimme hyvin heidän vauhdissaan. Vähän lujaa mentiin edessäoleva pitkä matka huomioiden, mutta meno tuntui hyvältä. Tahti oli 44 vetoa minuutissa.
Alun viisikilometriset taittuivat yllättävän kovaa, 37 minuutin molemmin puolin (8-8,5 km/t). Kevyessä myötätuulessa pudotin tahtia 40-38 vetoon minuutissa. Silti vielä 30 kilometrin kohdalla laskin alkumatkan keskinopeutemme olevan 8,11 km/t.
Pidimme maatauon ja neljänkympin jälkeen hartiat alkoivat tuntua jäykiltä. Annoin tahdin laskea suosiolla, matkaa oli vielä edessä ihan riittävästi ja toisaalta olimme menossa reilusti alle etukäteen ajattelemani yhdeksän tuntia. Viimeisellä kympillä tahti putosi vielä pari pykälää. Jälkeenpäin väliaikoja tutkiessani huomasin, että nopeutemme ei juurikaan pudonnut tahdin hidastuessa.
 |
| Hassu tunne, kun muut katselivat meitä ja me näimme vain eteemme. Lähtö sujui rauhallisesti. |
Kilpailu
Jyrkin ja Markon venekunta otti alusta asti rauhallisemmin kuin me. Emme nähneet heitä lähdön jälkeen. Kisasimme melojien kakkossijasta kajakkikaksikon kanssa, jota meloivat Mervi Auvinen ja Aili Laukkanen Parikkalan latupiioista ja pojista. Emme saavuttaneet heitä suorassa nopeudessa, mutta eivät hekään päässet meitä karkuun.
Tyttöjen maataukojen aikana pääsimme heistä ohi. Omalla tauollamme tytöt menivät ohi ja menojaan. 42 kilomerin paikkeillla näimme tyttöjen menevän rantaan ja kun tulimme heidän kohdalle, he olivat uimassa. Laskimme, että nyt meillä oli mahdollisuus kakksosijaan, joten se antoi lisäpuhtia menoomme. Vielä, kun ohitimme yhden vuorosoutuveneen, aloimme saada henkistä voimaa loppukiriin.
Meillä oli mahdollisuus päästä maaliin alle kahdeksan tunnin. Vedimme pitkän spurtin ennen 55 kilometrin poijua. Poijun kohdalla näytti jo varmalta, että pääsemme maaliin alle kahdeksan tunnin. Tulimme maaliin ajassa 7:53:17. Olimme tyytyväisiä sekä kakkossijaan että kahdeksan tunnin alitukseen.
 |
| Etukäteen mietimme maataukojen määrää ja kestoja. Maatauko pudottaa keskinopeutta enemmän kuin antaa lisäpuhtia, on kantani tällä kokemuksella. Yksi tauko riittää, sen olisi voinut pitää neljänkympin kohdalla tai jopa vähän yli. |
Voi mennä pitkään, ennenkuin joku meloo avokanootilla Partalansaaren ympäri alle seitsemän tunnin. Mervi ja Auli meloivat uimatauon virkistäminä hurjan loppukirin ja tulivat maaliin vain kaksi minuuttia meidän jälkeemme.
Kannustus
Reitin varrella oli katsojia ja silloin tällöin saimme kannustushuutoja rannasta. ”hyvä kanootti!”. Keksimme Jannen kanssa vastavedon hiljaisille katsojille. Kun tulimme lähelle katsojia, laskimme 3-2-1 ja sitten nostimme melat pystyyn ja tervehdimme kovalla Hei –huuudolla. Katsojat heräsivät ja saimme aplodeja.
 |
| Maalissa: ei me ihan puhkimeloneilta näytetä. |
Vierellä meloneiden yksin- ja vuorosoutajien kanssa tuli myös vaihdettua kuulumisia. Monesko kerta? Mistä tulette? Miten menee? Moni soutaja hämmästeli kanoottimme vauhtia. Oli syytäkin, lopulta jopa yksi tuntia ennen meitä lähtenyt kirkkovene jäi taaksemme, pienemmistä veneistä ohitimme useita.
Miten palautuminen?
Lukuunottamatta hartialihasten jäykkyyttä, olo oli majapaikkamme saunan ja muutaman oluen jälkeen normaali. Panin seuraavina päivinä merkille, että söin ja join tavallista enemmän. Uni maittoi varsinkin suunnuntaina, kun olin ajanut Sulkavalta kotiin.
 |
| Tulostiedotusta ála Sulkava. Porukkamme löytyi Erikoisveneiden alta, toi Kanootit ja Kajakit oli vaan hämäystä. Omat tietomme jäivät tästä listasta pois. |
Mites uudelleen?
Tietenkin pitkä matka on aina kiinnostava ja mietin, mitä voisin tehdä paremmin ja mitä voisin kehittää omassa melonnassani. Oletettavasti seuraava koitos on meloa pitkä sileä matka solokanootilla. Tahdin merkitystä ei voi jaksamisessa aliarvioida. Omalla kohdallani uskon tasaiseen menoon. Olen pieni diesel.
Koko melontaporukkamme puolesta sanon, että kun meloo 60 kilometriä inkkarikaksikolla yli 6,5 km/t keskinopeudella, voi kutsua itseään Melojaksi. Molemmat venekutamme olivat ylpeitä suorituksistaan. Tämä oli vaativa melonta jo hyvällä säällä saati sitten kovalla tuulella.
Mitä eroa on ensimmäisillä ja viimeisillä melanvedoilla?
Tahti oli alussa kova. Vedot alkoivat mahdollisimman edestä ja hain melan lavalle voimaa syvältä vedestä. Matkan jatkossa mela alkoi kavitoida, kurlata. Puolimatkan jälkeen vetoni oli edelleen voimakas, mutta en aina painanut melaa tarpeeksi syvälle veteen. Nopea palautus, jota vasta opettelen, alkoi sekin unohtua.
 |
| Perämeloja Janne Janhunen. |
Melon polviasennossa, joten jalat ovat reisistä alaspäin aika liikkumattomat. Välillä lisäsin jalkojen verenkiertoa kipristämällä varpaita vetojen tahtiin. En saanut kramppeja eikä tullut suonenvetoa.
40 kilometrin jälkeen piti tietoisesti tarkkailla tekniikkaa ja keskittyä jokaiseen vetoon huolella. Voimaa piti jakaa mahdollisimman monelle lihakselle, selkään, reisiin ja käsiin. Iskin melan veteen kaksin käsin, selkäkin tuli mukaan siinä eteenpäin kurkottaessa. Viimeisellä kympillä en jaksanut juurikaan kiristää tahtia ja vauhtia hakiessa veto pakostakin piteni edestäpäin.
 |
| Keulameloja Jaakko Mäkikylä. |
Tänään tuli Sulkava -lehti.
Löydyimme tuloksista, mutta Suursoutujen reittiennätyksiin meitä melojia ei ole kirjattu, pantakoon nyt sitten tähän niinkuin meloja toivoo ne kirjattavan:
Sulkavan Suursoudun reittiennätykset:
K2 - Matti Kalliomäki & Hannu Teronen, Mallasveden Melojat 7:04:53
kajakki Star 630, melat Bracsa FW ja Bracsa IV
C2 - Janne Janhunen & Jaakko Mäkikylä, Avokanoottiyhdistys 7:53:17
kanootti Swift Winiski Coldfusion, melat ZRE taittolapa ja ZRE/Kialoa tuplamutkahybridi
Kanssakilpailijat ja katsojat olivat hyvällä fiiliksellä mukana ja kaikki tsemppasivat tosissaan. Järjestelyjä en voi kehua, samalla rahalla on muitakin hauskoja ja paremmin hoidettuja tapahtumia sekä Suomessa että varsinkin Virossa.
 |
| Maailmankaikkeuden ensimmäiset Sulkavan meloneet avokanoottimelojat: vasemmalta: Jaakko Mäkikylä, Janne Janhunen, Marko Pikkarainen ja Jyrki Uotila. Kuva: Jarna Vuori. |
|
Off-Road -melonnan äänenkannattaja.