maanantai, 4. joulukuu 2006
Mythbustering & Surfing
Vaikka nahkani paikoin kirveli, oli tänään pakko kantaa kanootti Atlantiin ja meloa rannan surf-aallokkoon. Olin eilen kokeillut aallokkokuvioita uimalla ja olin saanut jonkinlaisen teorian aikaan.
Sama kuin koskien aalloissa - ei kiirettä, vaan antaa aallon tulla rauhassa, mutta heti aallon mentyä tuhatta ja sataa merelle päin ennen seuraavaa murtuvaa aaltoa. Murtuvista aalloista tulee vettä kanoottiin ehkä ämpärillinen tai pari, mutta jyrkätkin ehjät aallot Pakboat selvittää hienosti.
Kuten aina, aallot eivät näytä kuvissa miltään. Metrinen tyrsky.
Ja tietysti omakuva palmurannan edustalla. Liiveissä tarkenee. Aiemmin oli t-paita ainoa kelluväline (hyi!), nyt paljastui selästä auringottomia alueita, jotka hieman kärähtivät. Muutenkin vesillä tulee täälläkin aurinkoa enemmän kuin maissa, vaikka luulisi, että ei se paljoa heijasta, kun lamppu palaa miltei suoraan pään päällä.
Otin surffivideon, en vielä tiedä, kuinka saan sen esille. Onko blogissa joku paikka, johon videon voisi uploadata?
Melonnan finaaliksi kaaduin keskelle turistirantaa. Tulin ihan pienen aallon surffissa. Siina vaiheessa oli jo ohittanut rantavedessä pohjassa seisovia pikkupoikia, kun kanootti kurvasi viime metreillä poikittain. Olin aiemminkin tullut kylki edellä ongelmitta, mutta nyt vettä oli niin vähän, etta kanootti karahti pohjaan ja kiepsahti päälleni. Voi sitä riemua rannalla. No ainoa kolhu tuli itsetuntoon. Taas kerran toteutui vanha melontaviisaus: ne ui joiden pitikin uida. Oli tullut vähän liikaa varmuutta surffatessa.
Aurinko nujersi mut taysin. Tein kortteerissani palautusjuoman, jossa on paloiteltu limetti, loraus sokeriruokoviinaa ja olutta. Join sen ja nukahdin.
Herättyä oli Myhtbusteringin vuoro: eteläisella pallonpuoliskolla matalapaineet pyörivät myötäpäivään. Samoin lavuaarista poistuvan veden pitäisi pyöriä myötäpäivään Coriolis-voiman ohjaamana.
Yritin toisella kädellä värjätä pyörteeseen punaisella vesivärillä jonkinmoisen jäljen ja toisella kädellä ottaa tilanteesta kuva. Not yet busted! Pitää vielä kehitellä.
Huomenna on viisainta olla pois vesiltä, etten pala ihan rakoille. Käyn kuvaamassa paikallisia turistiveneitä ja kerron niistä. Niiden köliviritys voisi toimia purjekanootissa.
maanantai, 4. joulukuu 2006
Turistiveneen anatomia
Melonnasta luppopäivä, henkisiä ja fyysisiä vaurioita paikkaillen.
- surffien jäljiltä kanootti on hienon ja hiertävän hiekan läpitunkema, lainasin Diegon, majapaikkani isännän vesiletkua ja huuhtelin kanootin
- käyttämäni mela on tahmea, ikäänkuin siitä olisi irronnut pehmeän lakan pinta. Voisiko suolainen vesi, käsissäni ollut aurinkovoide ja lämpö saada jotain tällaista aikaan? Haen huomenna rautakaupasta tärpättiä ja katson, mitä tapahtuu
- vasta illalla huomasin, etta oikean jalan reiteni on saanut surffin voltissa hiekkapesun. Hienon näköistä jälkeä. Otin koivesta kuvankin, laitan sen viimeiseksi, niin sen voi jättää katsomatta
Lähdetään alkeista. Tällaisella lautalla sauvotaan yksin tai kaksin rannasta ankkurissa oleviin veneisiin. Purjeveneiden rakenne on samanlainen. Puulla vuorattu styrox-kakku. Simplex.
Tässä kaksi reilun kokoista miestä sauvoo rantaan. Hyva on herrojen tasapaino.
Paatti on rannasssa.
Sitten lautta suojaan nousuvedeltä. Pelastusliivejä ei täällä käytä kukaan paikallinen, taustalla näkyvässä veneessä nuo liivit ovat snorklaavia turisteja varten.
Tässä turistipurkkari ankkurissa. Purje on puomilla ja skuutti (purjeen saatokoysi) löysällä. Vene pysyy aika siivosti ankkurinarussaan. Maston juuressa näkyy kölilevy, joka on aika nerokas viritys. Se on kohtalaisen painavasta puusta veistetty ja narulenkillä veneen sivulle ripustettu levy. Kun tuuli alkaa painaa venetta, niin köli painuu veteen ja kiristyy pystyasentoon. Tuulen puoleinen köli jää vapaasti lillumaan veteen. Jos paatilla hurautetaan matalan paikan yli, köli kääntyy itsestään alta pois ja veden syvetessä taas takaisin. Voisi olla helppo ratkaisu purjekanootissakin. Venettä ohjataan isolla melalla, jota myös käytetään sauvomiseen ja jongertamiseen (melaa perässä heiluttamalla kuljetaan eteenpain).
Veneisiin mahtuu kuusikin matkustajaa ja se vaikuttaa silti hyvin merikelpoiselta. En ole nähnyt yhdenkään näistä veneistä kaatuvan. Toisaalta purje on aika pieni ja tuulet keveitä. Mitään vauhtihirmuja nämä veneet eivät ole. Yleensä melon niitä nopeammin.
Paatteja on ranta täynnä ja koko ajan ihmiset niihin menevät. Veneet tekevät pienen lenkin koralliriuttojen luo. Osa jaa odottelemaan, kun ihmiset snorklaavat tai muuten vaan hyppäävät veteen seisomaan riutalla (mitä luonnonsuojelijat paheksuvat, koralli on arka ja sen pitäisi antaa olla rauhassa). Täällä riutat ovat mutaisia ja varmaan koralli kuollut.
Masto ei ole mitenkään sidottu kiinni, vaan sidokset tukevat ainoastaan maston jalkaa. Oikealla ja seuraavassa kuvassa näkyy kölilevy.
Siivottoman yksinkertainen viritys. Näkyy myös kirkas vesi.
Veneen perässä on kolot perämelaa varten. Pystytappeihin tulee purjeen skuutti (säätonaru) kiinni. Jos pitää kelata paljon narua sisään, kieputetaan se molempien tolppien ympäri. Hienosäädossä vain toisen tolpan ympäri.
Tässä naruviritys näkyy ehkä paremmin. Ja jokaisessa veneessä on rekisterinumero.
Purjetta ei lasketa, vaan se kieputetaan maston ympäri ja sitten koko hoito nostetaan pois paikoiltaan.
Tässä itseasiassa kaksi venettä vaihtoivat mastoja.
Masto pois ja toinen tilalle.
Ja vihreä purje viedään sinisen purjeen veneeseen.
Kun masto on pystyssä, kiinnitetään spiirapuomi, joka levittää purjeen ja jonka päässä on purjeen säätonaru.
Puomi on yllättävän pitkä.
Maston vaihtoon ei montaa minuuttia mennyt ja nyt kippari jo purjehtii turistiapajille.
Toisessakin veneessä on masto paikoillaan. Yhtään solmua en nähnyt kavereiden tekevän, vain muutama valmiin narulenkin pujotus.
Ja tässä Tekosyylle Tampereelle kesäinen kukkakuva, otin sen tullessa tätä blogia kirjoittamaan.
Ja nyt koipikuva, jos kiinnostaa
Auts! Onneksi oli pelastusliivit, muuten selkäkin olisi hampurilaisena.
Kun en pääse Helsingin Melojien itsenaisyyspäivän melonnalle, pitänee jarjestää oma retki.
Annan haavojen vielä parantua huomiseen, sitten vesille.
keskiviikko, 6. joulukuu 2006
Kolme naamiota - itsenäisyydelle
Jos haluat nähdä kylän, kiipeä vuorelle.
Otin tämän kuvan tullessani tänne nettikahvilaan. En ole vuorella, mutta kaukana Suomesta. On hyvä hetki kirjoittaa itsenäisyyden ajatuksia.
Demokratia toimii kun olet aktiivinen. Suomalainen valittaja harvemmin löytyy ojasta reikä päässä.
Kun jokainen suomalainen tarttuu yhteen asiaan kerran vuodessa ja ajaa sen loppuun asti, niin viisi miljoonaa asiaa etenee. Jos olemme hienoja ihmisiä emmekä puutu asioihin, niin aina löytyy niitä, jotka käyttävät pasiivisuuttamme hyväkseen.
Usko itseesi.
Isoaidiltani Selma Mäkikylältä kysyttiin eiko häntä pelota asua yksin syrjäisessä talossa metsän keskellä (varsikin kun ylöjärviläiset olivat sadan markan kolehdilla murhauttaneet hänen aviomiehensä Antti Penjami Mäkikylän keväällä 1918).
"Mitä minun pitäisi pelätä - rehellisen ihmisen."
Turvallista itsenäisyyspäivää itse kullekin säädylle.
Tervetuloa bileisiin 6.12. illalla.
Tavataan kavelykadun rannan puoleisessa päässa klo 19.00 paikallista aikaa.
Edellinen outo itsenäisyyspäivä oli 2003 tästä paikasta 20 astetta pohjoiseen, terveisiä Marissalle, Tuirelle, Matille, Ykälle, Sannille ja Arille.
torstai, 7. joulukuu 2006
Itsenäisyyspäivän melonta
Ensiksi surffivideo, jonka olen kuvannut kamera kanootin takakannelta. Lähtö rannalta surffiaallokkoon ja paluu. Videosta näkee hyvin Pakboatin joustavuuden.
Tein tänään pisimmän päivämelonnan tällä reissulla. Meloin tästä kylältä rantaa pitkin nelisen kilometriä, josta suuri osa on mainingeille avonaista rantaa. Sen jälkeen jokunen kilometri mangrovejokea ja sama reitti takaisin.
Aallokossa joutuu olemaan tarkkana koko ajan. Allot eivät välttämättä noudata tullaan-mereltä-kohti-rantaa -logiikkaa, vaan maininki voi jossain kohtaa jyrketä ja kaartua, kun mainingin alle osuu matalampi kohta rantaa. Aurinko porotti sinitaivaalta, varossa +33 astetta. En uskaltanut ottaa pullosta vesiryyppya, sen verran tarkkaa puuhaa oli melominen. Pelkäsin, että saan lämpöhalvauksen tai jotain. Jossain vaiheessa kaadoin pullosta vettä hatulleni, että vähän jäähtyisin. Lämpö on täällä oma juttunsa.
Vesi oli joelle vasta nousussa. Aikaisemmin rannat ja osa pusikkoa ovat olleet veden alla.
Tällä kertaa katselin epäluuloisesti puita. Olin varma, että tällä kertaa joku äkäinen käärme hyppää puusta niskaani. Silti ainoat näkemäni otukset olivat veden eläjiä ja lintuja.
Nuorta mangrovea (?) pitää ottaa taimi mukaan ja vastoin EU saadoksia tuoda se kotiin. Mieluummin tuollainen puu kylpyhuoneessa kuin home.
No nyt Youtube sai mangrovevideon valmiiksi: tässä linkki.
Itseasiassa tuli toinenkin video valmiiksi. Linkki
Vasemmalla olevaan pusikkoon on tästä matkaa kymmenisen metriä.
Muutamassa hetkessä vesi on noussut puskan tasalle.
Ilta päättyi itsenäisyyspäivän viettoon. Mulla oli mukana suomen lippu, johon lipputangoksi nappasin mangroven juuren haaran.
Rankka päivä, olen ihan puhki. Nyt nukkumaan.
perjantai, 8. joulukuu 2006
Portugalilainen sotalaiva ja muita veden eläimiä
Tänään meri oli sileä. En viitsinyt kantaa kanoottia rantaan, vaan lähdin katsomaan rantaa maalta käsin.
Laskevan veden aikaan on hyvä liikkua. Pakenevan veden jäljiltä rannalle jää kova vyöhyke, jossa on kevyt kulkea. Kostea hiekka on mukava paljaille varpaille. Kuiva hiekka lämpenee auringossa liian kuumaksi minun siinä kävellä.
Tässä tuo jalkakäytävä on ihan selvä.
Samaa kovaa alustaa tuli vastaa ratsastaja, sen verran lujaa hevonen ravasi, että seuraavaan kuvaan ei kamerani ehtinyt mukaan.
Valuvan veden jälkiä hiekassa, pienistä puroista kasvaa iso virta, näin se käy. Varjoni on harkitusti mittakaavana.
Yleensä näillä main olen melonut, nyt laskuveden ollessa alimmillaan merenpohjaa paljastuu matalassa niemessä niin, etta kanoottia saisi kantaa puolisen kilometriä niemen yli, meloen kiertoa olisi toista kilometriä.
Paluumatkalla nouseva vesi toi rantaan mm. tämän pienen taskuravun. Keltainen tuhru kuvan keskellä. Vintiö oli nopea koivistaan, enkä toisaalta viitsinyt jahdata sitä pidempään.
Tämä onkin jo vaarallisempi tuttavuus. Tunnen sen nimellä Portugalilainen sotalaiva. Se on kelluva rakko, josta lähtee poltinrihmoja. Ei kuulemma ole mikään nokkonen, vaan polttaa kunnolla.
Tässä kaveri nappaa samanlaisen otuksen lähempänä uimarantaa. Hän otti rakkoa niskasta kiinni ja roikotti rantaan.
Otusta hän piti niin, etta oli itse tuulen yläpuolella, jotta ilmavirta ei heilauttaisi poltinrihmoja miehen iholle. Olisi jäänyt minulta tekemättä.
Retken jälkeen tyytyväiset mutta vähän karsineet varpaat. En ole tottunut kulkemaan paljain jaloin tai läpsyttimillä ja aina tulee kolhittua varpaita johonkin. Sitten taas kanootissa on aina sen verran hiekkaa pohjalla, että pienikin naarmu hiertyy isommaksi. Suolainen merivesi ei suinkaan helpota tilannetta.
Tähän loppuun panen ahertamiskuvia, joita olen ottanut rannalla vakiterassilta, kun rannan kauppamiehet ovat kulkeneet siitä ohi. Monenlaista liiketoimintaa rannalla paahtuvat ihmiset generoivat.
Sukeltajan ilmapullo.
Kitaristi, näitä kulkee usein kaksi yhdessä ja he esiintyvätkin duettona. Suomalaisia trubaduureja löytyy tästä linkistä suosittelen.
Kookosdrinkkibaari.
Käsityökauppias, yksi lukuisista.
Kaiverruksia, mutta kun ei tiedä, missä ja kuka tehnyt.
Söpölainen myy koruja.
Oliiveja.
Aurinkolaseja, toisella kaverilla palmun lehvistä punottu pizzakotelo.
Katkarapukauppias.
Että näin tällä kertaa.
Huomenna menen Hannun ja muutaman muun Suomalaisen kanssa paikallisbussilla nääpurikylää ihmettelemään. En ole juurikaan sisämaahan poikennut. Rannassa ja vedessä on minulle puuhaa riittämiin.
lauantai, 9. joulukuu 2006
Tori oli kiinni - Baobapuu auki
Hurautimme naapurikylään siinä uskossa, etta siellä on perjantaimarkkinat. Ei ollut. Tästä huutia Tjäreborgin oppaalle, jonka mukaan markkinat olisivat olleet tänään. Oppaalle huutia siitäkin, että hän suhtautui todella huonosti hermostovaurioiseen porukkamme ilopilleriin Hannuun. Hänenlaistensa ei oppaan mukaan pitäisi matkustaa. Ei tästä enempää.
Taksimme pysäytti kylässä olevan 350-vuotiaan baobapuun kohdalle ja näin pääsin elämäni ensimmäistä kertaa istumaan baobapuun varjoon. Puuta kierrellessä mieli lahti matkaamaan.
Tässä ajattomassa tunnelmassa oli pakko ottaa kuvat kahdesta arkkukaupasta.
Arkulla ei niin ole väliä, mutta viimeinen kyyti tällä autolla. Seppeleet kattotelineelle ja kunnon musa pauhaamaan stereoista.
Tässä omakuva, hattuni peilautuu keskimmäisestä kassan näyttöruudusta. Shoppailu ei oikein innostanut.
Reissun energiansäästökuva.
Ja reissun luontokuva. Ötyli heittäytyy alas ravintolan muovipoydaltä. Itseasiassa se nousi siivilleen ja lensi pois.
Ja auringonlaskun aikaan näin matkani kolmannen baobapuun. Taivasta vasten sähkotolpasta hieman vasemmalle on seudun kolmas baoba.
Näin näin tänään. Huomenna melomaan, kun nahka on taas rauhoittunut auringosta.
sunnuntai, 10. joulukuu 2006
Melontaa, ostereita ja sambaa
Vaikea tästä on päivän parantua,
Kuulas aamumelonta kirkkaassa vedessä. Pahoittelut, että minulla ei ole kuvassa liivejä. Olin itseasiassa jo tullut rantaan, kun huomasin englantilaisen kaverin samasta hotellista ja hän halusi ottaa minusta muutaman kuvan, enkä siinä hötäkässä pannut enää liivejä päälle.
Rannalla tapasin sitten Hannun ja pari muutakin suomalaista lomatuttua. Ohi kulki kaikenlaista kauppamiestä ja -naista. Tuli muutama kaveri osteriämpärin kanssa. En ole ihan sinut ostereiden kanssa, mutta päätimme maistaa niitä koko porukka. Olivat pienia, tuoreita ja hyviä, parempia kuin missään lentokenttien osteribaareissa. Söin kaksi, hetken päästä olisi tehnyt mieli vielä lisääkin. Maksoivat 1,6 euroa kpl.
Tämä poika oli avannut ostereita ennenkin.
Hannu nappaa osterin.
Naiskauneutta on rannalla ja kaduilla talvisen mielen ilahdukseksi. Tässä malliksi rannalta.
Ja sambaa. Täällä oli jonkinlainen englannin Bank Holidayhin verrattava paikallinen vapaapäiväviikonloppu ja sen myöä porukkaa ja ohjelmaa enemmänkin. Kävelykatua marssi noin 16 -henkinen samba-rummuttajaryhmä. Otin ryhmästä videopätkän Youtubeen. Ei ole edes kalpea aavistus siitä tunnelmasta ja tunteesta, kun isot rummut jymistävät vieressa. Kotimaisilla shamaanirumpaleilla on aika paljon jäykemmät meinigit kuin täällä. Sienipopperoisen shamaanin rummutuksessa on elämänilo aika kaukana, näillä rumpaleilla sitä riitti.
Uskoo ken tahtoo: huomenna nostetaan Pakboat santakirpun katolle ja mennään syöttämään krokotiilejä.
maanantai, 11. joulukuu 2006
Melontaa - toiseksi viimeistä päivää
Ensin pitää vähän kelata Recife-melontaa.
- suojaisia rantoja löytyy, uima-altaitakin
- suora merikään ei ole paha, jos mainingit eivat murru
- surffirantaan kuin koskeen - jarrutellen
- surffirannasta - sopiva rako kannattaa odottaa ja aaltojen välissä kovaa melontaa ulos, äyskäroimään ehtii sitten, kun tilanne rauhoittuu
- aurinko polttaa
- nestettä kuluu
- muutama tunti putkeen riittää, vesi on janojuoma, kaljaa sitten palautumiseen
- hiekkaa menee kaikkialle, kanootin liitoksiin ja mikä pahinta varpaiden väliin ja polviasennossa meloessa varpaiden rystyset hiertyvät, nahka menee rikki, kirvelee ja tulehtuu
Jos joku ei usko, että Pakboat joustaa ja kestää, niin sille ei voi mitään.
Ensin buggyn kuljettaja oli sitä mieltä, että ei tule mitään, mutta kun aloin sitoa kanoottia katolle, niin pojalta tuli vilpittömästi "professional". Näyttihän se aika hurjalta, mutta kaikesta huolimatta sidonta oli joustava.
Palmut vaan vilistää. Avokanoottiyhdistyksen piilomainontaa. Kanootilla pääset paikkoihin ja paikoista, joihin ei muuten tule mentyä. Näin se vaan on.
Perillä Muro Altossa kuljettajani halusi poseerata urotekonsa äärellä. Näin se usein on. Ensin inttaillaan ja ujostellaan, mutta kun jotain on uskaltanut ja onnistuu, niin siihen on tyytyminen.
Vettä, hiekkaa ja palmuja.
Vettä, lämmin sinitaivas ja koralliriutan tynkää.
Vähän kuin Mustikkamaan uimaranta itsenäisyysmelonnan aikoihin. Varmaan tämänkin rannan saisi jäädytettyä, jos olisi riittävästi jäitä mukana.
Vettä, aurinkoa ja mangrovea. Joku siinä viehättää, taskuravut, metsästä kuuluva rapina, flamingot. Varmaan se silti on se melominen omas rauhas.
Näitä salmia riittää. Ilman gepsia voisi olla huteroa yrittää päästä takaisin palmurantaan.
Tätä rantaa huitelin parhaimmillaan myötätuulessa 8.1, eikä vuorovesi vielä auttanut. Lämpöisessä on tuulen voima vaikea arvioida, ehkä kasia. En tiedä, mikä on tuulen voima, kun palmut huojuvat.
Piti oikein kiivetä mäelle ottamaan kuva ruuhkarannasta. On täällä niitäkin, mutta tällä rannalla olisi jo voinut telttailla, sen verran syrjäinen paikka.
Puolen päivän jälkeen varjo on jo aika pitkä. Voi kun tota lämpoä saisi talteen. Kahlasin vasiten shortseja myöden veteen ja yritin saada tunnemuistiin veden lämmön ja pehmeän hiekan varpaiden alla.
Humps ja aurinko laski. Seuraavaksi piti houkutella suomalaiset tytöt vanhojen äijien kanssa iltapalalle. On muuten reippaimpia tyttöjä, joita olen aikoihin tavannut. Ovat pörränneet kuin duracell-puput, aina hyväntuulisina ja aina menossa, rosvoja pelkäämättä. On maailmassa vielä jotain hyvääkin.
Ruskistuneet Duracellit!
Hannu saa pahaa ruokaa. Mun moka, arvasin portugalintaitoni taas kerran pieleen.
Piti olla piffi, oli junan alle juossut kanttura ja löllöjä haudutettuja lisukkeita.
Tässä paikassa sai kunnon pihvin ranskalaisilla tilaamalla lasten annoksen.
Ainiin - en kelvannut krokotiileille. Eivat tulleet edes nuuhkaisemaan.
Huomenna vika päivä - vähän on vanha merten kauhu haikeana, nyyh.
tiistai, 12. joulukuu 2006
Ihanat miehet rannalla
Viimeinen päivä, kanootti pakataan ja jätetään hyvästejä
Hannu, Lasse, Jaakko ja Ismo viimeisellä rannalla.
Jorma Etto on jo kirjoittanut tämän kuvan kuvatekstin:
Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen suomalainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy,
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
Tässä suomalainen erotti kaksi turistipoliisia.
Nyt tuli nettikahvilan tyttö hätistämään pois. Jatketaan Suomesta.
Brasilian reissu ei ole vielä tässä. Olen koneen ääressa seuraavan kerran keskiviikkona.
Silloin kommentit finaalista.
Kiitos Klasulle, Jannelle ja Harrille Suomessa, Irkulle, Noralle, Ismolle, Lasselle, Hannulle, Richardille ja Diegolle perheineen.
Jaakko
maanantai, 18. joulukuu 2006
Kotona
Ensin lähtö kotiin tuntui vaikealta, mutta pikkuhiljaa koti tuntuu taas hyvältä paikalta palata. Jo koneessa Finnairin emojen tätimäinen komentelu madalsi kulttuurin muutosta.
Muutama päivä on mennyt arkeen laskeutumiseen. Eilen jo pääsin kotivesille melomaan ja sain vuoden kilometritavoitteeni rikki, 1003 km on nyt mittarissa.
Ja aina kun oppii jotain uutta, tulee mieleen, että pitää vaihtaa kanoottia.Pakboat on palvellut ongelmitta kaikkialla ja on paras koski- / aallokkokanootti, mikä minulla on koskaan ollut. Hankin 15-jalkaisen mallin mielessä viime kesän reissu Uralille. Kun en tiennyt, kuinka pahaan jokeen olen lähdössä, oli varmempi hankkia vähän isompi kanootti kuin pieni. Nyt taas Brasiliassa päiväretkiä tehdessä tuli mieleen, että pienempi Pakboat olisi tähän puuhaan parempi.
15-jalkainen on miltei pieni kaksikko, siihen mahtui heittämällä Venäjän reissun liki kahden viikon muonat ja varusteet. Sellaisia retkiä ei tule vastaan joka kesä. Siksi pienempi ja kevyempi 14-jalkainen Pakboat on alkanut kiinnostaa. Jos haluat ostaa tämän 15-jalkaisen, niin anna kuulua.
Tämän reissun kirjaukset päätän tähän. Kiitos matkaseurasta, sivuilla kävi liki 600 lukijaa. I also thank Michael Gregson for the paddling pictures he took of me.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista. Vastaan, kunhan huomaan kommentin. Jos on kiire, laita email suoraan tai vaikka Facebookin kautta mulle.
You are welcome to comment in English too.