Off Road Paddler: Tuhat kilometriä Võhandumaratonia.

Kymmenen sanaa, jotka ovat juhlamelontaviikonloppuni teemat.

Juhlamatka Viroon on Võhandumaratonin luonteen mukaisesti virtaa, sileää, kiviä, kantamista ja äyskäröintiä ja vähän huutamistakin. Tällä kertaa on ehkä tavallista enemmän hikeä kuin jäätä.

Kaksi mitalistia seisoo kylpylän viileässä altaassa, edelleen ylpeinä kaulassaan Vöhandu Maratonin mitalit. Paidat on riisuttu ja vesi yltää vyötärölle asti. Tunnelma on rentoutunut ja voitonriemuinen – pitkän suorituksen jälkeen keho ja mieli saavat vihdoin levätä.

Vuoden 2013 Võhandu-mitalistit Tallinnassa
Kalmasaun yksityispuolen altaassa.
Kuvan ekakertalaisista otti Jyrki Uotila.

Olen aina tehnyt Baltian melonnoissa muutakin kuin melonut. Olen tutustunut sekä Viroon että virolaisiin. Paljon olen oppinut Virosta, ystävistäni ja eri puolia meloja-Jaakostakin.

Kun Janne on mukana, niin sauna on oleellinen osa melontaa.

Kilpailukanootit soljuvat eteenpäin viileässä kevätsäässä. Jokaisessa kanootissa istuu määrätietoisia melojia, selässään kilpailunumerot 64, 66, 76 ja 362. Vesi on tummaa ja rauhallista, rannan ruovikko kertoo vuodenajan olevan vielä varhainen. Tunnelmassa on rauhallista, mutta keskittynyttä kilpahenkeä.

Vuonna 2013 olemme varmaan ensimmäiset suomalaiset osallistujat luokassa C1MEN. Vasemmalta Jyrki Uotila, Janne Janhunen ja minä. Kanootit, kaksi Bell Merlin II ja Esquif Echo.

Kolmekymmentäneljätuhatta melanvetoa.

Ja miten laskien? Joen pituus on sata kilometriä, virta ja maakannakset huomioiden melottavaa jää 85 000 metriä. Yhdellä vedolla kanoottini etenee noin kaksi ja puoli metriä (85000/2,5=34 000) melanvetoa.

Ja toinen laskelma: tahtini on 42 vetoa minuutissa, 34 tuhatta vetoa vie aikaa 13,5 tuntia. Normaalisti olen melonut matkan taukoineen 15 tunnissa.

Selässämme olevat kilpanumerot kertovat, monesko olemme olleet ilmoittautumisessa. Ilmoittautuminen aukeaa uutena vuotena yöllä heti vuoden vaihduttua. Nopeasorminen ilmoittautuja saa pienen numeron. Ennätykseni taitaa olla 7. Toi 60-70 kertoo, että olemme ilmoittautuneet ensimmäisten sekuntien aikana.

Meloja heiluttaa kättään iloisesti maalivaatteen edessä. 18. Vöhandu maraton 2023 lukee pinkissä vaatteessa, joka on ruudutettu sponsoreiden logoilla. Melojan edessä maassa on kevlarin värinen kanootti, jonka kyljessä Lukee Northstar canoes. Kanootissa on kaksi Vöhandumaratonin tarraa, Suomen lipputarra ja peräosassa mustavalkoinen tarra, jossa lukee Ortlieb.

Foto Egert Kamenik Võhandumaraton

Kolme tyytyväistä miestä seisoo rinnakkain auringonpaisteessa, oransseissa paidoissa ja ylpeinä kaulassaan 8. Vöhandu Maratonin mitalit vuodelta 2013. Taustalla syvän sininen taivas antaa kuvalle juhlavuutta – takana on pitkä melontarupeama ja ansaittu palkinto.

Kun kaikkensa yrittää ja sitten onnistuu, niin siihen pitää tyytyä. Virossa ollaan sitä mieltä, että jos ei ole kerran melonut Võhandua, niin ei voi sanoa olevansa meloja. On se hieno tunne.

Kymmenen ruutua, joissa jokaisessa on Vöhandumaratonin muistomitali eri vuosilta. Keksellä ylhäällä on tämän blogin tunnus Vöh 1000, jonka keskellä on vuoden 2025 tunnuksen rintamerkki.

Vöhandumaraton on alusta asti ripustanut maaliin meloneille kaulaan upeita mitaleita. Mitali on aito ja vilpitön palkinto. Otan sen joka kerta ylpeänä vastaan.

Maalissa minulla on yleensä tunne, että tämä melonta oli tässä. Seuraavana aamuna hotellin aamiaisella mieli jo harhailee, että millä kanootilla lähtisin ensi vuonna.

Omjakonin seikkailu-urheilijat Heikki Hihnala & Jaakko Soivio kertoivat minulle jossain vaiheessa meloneensa Vöhandua tuhat kilometriä. Siitä tuli minullekin tavoite.

Olen melonut kahdeksan kertaa C1MEN-luokassa ja kahdesti C2MEN -luokassa.
Sampo Harju ja Janne Janhunen ovat olleet pareinani kaksikoissa.

Melontojeni sijoituksia en ole kirjannut, mutta yllätys on suuri, kun vuoden 2023 melonnan maalissa kovaäänisestä kuulutetaan, että "maaliin tulee luokan C1MEN voittaja Jaakko Mäkikylä, Welhonpesän Hampparit". Kanoottina on toista kertaa Northstar Trillium, kevytkulkuinen retkikanootti.

Alaviistosta kuvattu korkea, vaalea tiilitalo kohoaa jyrkästi kohti taivasta. Rakennuksessa ei näy hissiä ja rappukäytävä alkaa tummasta ulko-ovesta. Kuvassa korostuu talon massiivisuus ja nousun haastavuus.

Vesitornitalo, 126 reipasta porrasta ilman hissiä. Tämä on toinen kerta, kun yövyn täällä. Tämän Airbnb -huoneiston olen saanut jo kahdesti varattua aika viime hetkellä. Pitää vaan muistaa illalla ottaa kerralla kaikki tavarat mukaan. Portaita ei viitsi montaa kertaa kipittää.

Auton saa pysäköidä pihalle ja eikä ranta ole kaukana. Aamulla ei tuhraannu aikaa siirtymisiin. Korkealla on hiljaista ja saan hyvät unet.

Voit hyvin kuvitella, että Ilmajoen kokoisen, 12 000 asukkaan Võrun majoitukset varataan kaikki, kun tulossa on yli kolmetuhatta melojaa huoltojoukkoineen.

Paras - ja kallein - paikka on Georgi Hotelli. Olen sielläkin muutaman kerran majoittunut. Nykyään se pitää kuulemma varata jo vuotta aikaisemmin. Hyvä palvelu, runsas aamiainen, hienot huoneet, auton saa pihalle.

Toinen hyvä majapaikka on ihan rannassa oleva Tamula hotelli . Se on vähän vanhanaikainen ja kylmä. Vähän niukka aamiainen minun makuuni.

Varhaisaamun pehmeässä valossa sama aukio heräilee uuteen päivään. Värisävyt ovat viileämpiä, mutta tunnelma on selkeä ja rauhallinen. Puut ovat vielä paljaat, mutta kevään vihreys alkaa hiipiä nurmikoille. Kaupungin rytmi on vasta käynnistymässä.

"Room with a view."

Lämmin ja kutsuva aamiaiskattaus: lautasella on paistettu muna, keitetty kananmuna, pieni lettu, nakki, pala marjapiirakkaa ja viipaleita juustoa. Vieressä höyryävä cappuccino ja raikas appelsiinimehu. Aamu alkaa lempeästi ja täyteläisesti.

Olen huono syömään aamiaista. Tankkaan illalla ennen nukkumaan menoa. Yhdestä ruokamyrkytyksestä oppineena teen iltaruuan Suomessa. Tavallisesti jauhelihapastaa.

Nyt löytyi tuurilla uusi aamiaispaikka Ränduri Pubi ihan keskustassa sekin ja auton saa pihalle. Heillä on runsas ja monipuolinen aamiainen. Huomasin, että yläkerrassa on majoitushuoneita. Voi tietysti olla aika meluisa nukkua, koska alakerta on Võrun suosituin pubi.

Ruohokentällä lepää rivissä värikkäitä kajakkeja kuin odottamassa kutsua vesille. Varustepisteen takana kisakeskus alkaa heräillä eloon, ja päivän aurinko heittää pitkiä varjoja nurmelle. Kuvan ottaja näkyy itsekin varjona keskellä maisemaa.

Kukkulan kuningas -selfie lähtörannassa.

Hiekkarannalla seisoo kaksi kokenutta melojaa avokanoottinsa vieressä. Kanootti on pakattu viimeisen päälle – näkyvillä ovat pelastusliivit, kuivapussit ja mela. Varusteet kielivät pitkänmatkan retkikokemuksesta ja hyvästä valmistautumisesta.

Viemme kanootin rantaan jo illalla. Kaikki mahdollinen varustelu tehdään etukäteen, ettei aamulla tule kiire tai unohduksia. Meloja emme silti jätä yöksi kanoottiin. Pakollisia varusteita on kirjattu sääntöihin, mutta mitään katsastusta ei ole.

Minulla on vyöpaukkuliivi, sitä joella yksi kilpakumppani ei huomannut ja tuli meidän viereen ja sanoi ystävällisesti, että liivit ovat pakolliset ja ne pitää olla puettuna päälle, muuten melonta hylätään. Näytin vyöliiviäni ja sanoin sen olevan CE-hyväksytty. Erosimme ystävinä.

Kaksi melojaa istuu valkoisessa kanootissa tyynellä vedellä, perämelojalla lippis, keulamelojalla lierihattu. Melojien ilmeet ovat keskittyneitä mutta tyytyväisiä. Taustalla näkyy muitakin veneitä ja hiljainen, sumuinen horisontti.

Tällä kertaa kaksikkona on Arctic Watersportin
Ari Holmin rotomold-tekniikalla paistama Upper Canada. Ei mikään kilpuri, varsinkaan meidän runsaan 200 kilon miehistöpainolla.

Tänä vuonna vettä oli harvinaisen vähän, pohjapadot kivisiä ja virtapaikoissa kiviä on paljon. Siihen kolisteluun tämä on oiva kulkuneuvo. Kanootti kesti kivien murjontaa sen verran hienosti, että nimesin sen Hengissä-Perille-Kanootiksi. Foto Pasi Nuutinen

Aamuinen maisema järveltä, kamera on vedenpinnan tasalla. Etualalla vesi kimaltelee kevyesti auringonvalossa, joka nousee matalalta taivaalta suoraan kuvaa vasten. Vastarannalla suuri ihmisjoukko valmistautuu tapahtumaan: näkyy veneitä, kajakkeja ja kanootteja tungoksessa. Laituri ulottuu veteen vasemmalla. Taustalla lehdettömiä puita ja muutama matala rakennus. Tunnelma on odottava ja tiivis, kuin lähtölaukausta odotettaisiin.

Vesillä on hyvä olla ajoissa. Näkee hienon auringon nousun.
Foto Janne Janhunen

Laaja lintuperspektiivikuva kaupungin ja järvenrajalta. Etualalla vesi on täynnä tuhansia värikkäitä kajakkeja ja kanootteja. Alukset peittävät lähes koko kuvan alareunan, kuin elävä matto. Rannalla ja kaupungissa taustalla on myös paljon ihmisiä: näkyy värikkäitä telttoja, lippuja ja rakennuksia. Kaupunki itsessään on viehättävä sekoitus kirkontorneja ja matalia kerrostaloja, joiden takana alkaa vihreä, utuinen metsämaisema. Tunnelma on valtava ja juhlava, kuin suuren kansanjuhlan alku.

Foto Sven Zacek Ekstreempark private collection.

Ilmakuva valtavasta, avoimesta järvestä. Tummansininen, lähes peilityyni vesi avautuu laajalle, reunustettuna kapeilla hiekkarannoilla ja metsillä. Keskellä kuvaa kaartaa pitkä, hajanaisesti etenevä kaarimuodostelma: satoja tai tuhansia värikkäitä kajakkeja ja kanootteja soutamassa eteenpäin. Veneiden joukko levittäytyy vapaasti, osa tiiviimmin yhdessä, osa hajallaan. Maisema on avara ja hengittävä, ja liike vedessä antaa kuvalle eloisan ja eteenpäin kulkevan tunteen.

Foto Sven Zacek Ekstreempark private collection.

Aloituksesssa järven kierto on aikamoista tönimistä. Joukossa on paljon melojia, jotka eivät hallitse ohjaamista saati jarruttamista. Kannattaa pysyä ruuhkan järven puolella ja katsoa tarkkaan, koska on hyvä hetki luikahtaa kiertopoijujen ohi.

Ensimmäinen taukopaikka, Paidra. Kuvassa näkyy hyvin huoltoporukoiden ja heidän autojensa määrä.

Kanootin penkin puola retkottaa irtonaisena. Kuvassa suurennuslasi ympyrässä näkyy taipunut alumiiinikannake, jossa on tyhjä ruuvin reikä.

Kaksi kuvaa penkin korjauksesta. Vasemmassa kuvassa kiristetään nippusidettä Leatherman -pihdeillä. Oikeassa kuvassa näkyy alapuolelta nippusiteisiin sidottua harmaata kevlarnarua, jolla penkki kiristyy alumiinisen kannatinlevyn päälle.

Tuli laiskanläksyä kanootin virittäjälle. Olen tapani mukaan siirtänyt kanootin penkkejä keskemmälle ja samalla vähän ylemmäs. Koska peräpenkki siirtyy keskemmälle kanoottia, niin sen takimmainen aisa jää vähän lyhyeksi. Jätän sen nojaamaan alumiini- kannakkeeseen ilman ruuvia.

Tukevahko perämelojani nojaa rantautuessa taaksepäin ja tietysti penkin piena rusahtaa alumiinikorvakkeesta läpi.

Kaivelen ensiapulaukkuani, jossa on myös varusteita kanootin korjaamiseen. Onneksi olen lisännyt sinne juuri keväällä muutaman nippusiteen. Ne tulevat nyt hyötykäyttöön. Kevlarnaru on jo vanhempi varuste.

Melojat kantavat valkoista kanoottia kaltevaa rinnettä alas jokeen. Joella on ruuhkaa ja niin on maissakin.

Kaikesta huolimatta korjaamisen improvisoinnissa ja sitten tekemisessä kuluu aikaa. Muistan, että säännöissä on aikatarkastusasemille takarajat saapumiselle. Suvahavvan myllypadolle ei ole kuin kahdeksan kilometriä, mutta aikaa on nyt vajaa kaksi tuntia. Matkan varrelle ei saa tulla viivästyksiä, muuten meidän juhlamelonta on tässä.

Ja tietysti Võhandujoki virittää yllättävän jarrun. Yhdessä kohtaa kaikki melojat komennetaan maihin. Ohitamme maitse niemen raahaamalla kanoottia heinikkoa pitkin. Mutkan takana on kuulemma vaarallisesti kallellaan oleva iso puu, joka voi koska tahansa kaatua jokeen.

Ihan turha viivytys tähän väliin ja kaiken lisäksi aivan turha lisäkuormitus väsyneelle kropalle. Kaikki energia pitäisi suunnata melontaan maastojuoksun sijaan

Ja vielä tulee yksi kokkare lisää: Kanootti ei kaadu pohjapadossa, mutta haukkaa melkein parrasta myöden vettä. Pumppaamme pitkään, ennen kuin saamme kevennettyä kannoottia niin, että saamme kiskottua sen ylös rannalle lopputyhjennykseen. Janne kaipaa kunnon äyskäriä, joka on ensi kerralla mukana.

Yöllisessä kuvassa kaksi melojaa valmistautuu kanoottiin nousuun rannalla otsalamppujen valossa. Tunnelma on hiljainen ja keskittynyt, vesi on mustaa ja heijastaa vähän valoa.

Mies istuua utossa isokokoinen tiikeri-pehmolelu sylissä.

Leevakun voimalaitoksen kohdalla on minulla usein ollut maratonin kuoleman paikka.

Energiat alkavat olla vähissä, pitäisi jaksaa meloa ja vielä ylläpitää hiestä märässä kropassa lämpöä.

Nyt on ollut jopa helteinen päivä, mutta kroppa alkaa silti olla loppu. Kysyn Jannelta, että saanko ottaa Leevakussa 20 minuutin nokoset Pasin Opelissa? Janne ei ole kovin innostunut aiheesta "kunhan sitten heräät ja jatkat melontaa". Vakuutan, että olen mikrounien mestari.

Vaihdan itselleni kuivan aluspaidan ja kävelen Pasin kanssa autolle. Ukkonen jyrähtelee ja näyttää tulevan sade. Annan Pasille ohjeen, että herättää minut 20 minuutin kuluttua, mutta jos alkaa sataa kaatamalla, niin odotetaan, että ukkonen menee ohi. Saan nukkua Pasin Tintun kainalossa. Kun herään, olen kuin uusi mies. Pieni uni on yllättävän tehokas.

Sama yömelonta jatkuu. Kanootti liukuu vesikasvien välistä eteenpäin, ja valokeilassa näkyy rannalla seisovia hahmoja. Kuvassa korostuu yön hiljaisuus ja ponnistelu pimeydessä.

Pasi ja Janne ovat saamassa hermarin. Säätäjä-Jaakko pääsee vauhtiin. Edessä on viisitoista kilometriä meanderoivaa, pusikkoista jokea. En lähde sinne seikkailemaan pilkkopimeässä.

Viritän kännykästä Sport Trackerin niin, että saan siihen valot läpinäkyvää kuivapussia näpäyttämällä. Ja jotta virta riittää, niin laitan pussiin akun lataamaan kännykkää. Varalla on vielä Garminin gepsi. En ole sitä yleensä käyttänyt navigointiin, vaan lähinnä nopeus- ja matkamittarina.

Lisäksi varmistan, että kahdessa otsalampussa on tuoreet akut ja että ne toimivat.

Alku on jännää, otsalamppu on hankala. Kun melakäsi vaihtaa puolta, niin valokiila heijastuu kädestä silmiin ja häikäisee hetkeksi. Pitää meloa mela alhaalla ja ikään kuin soutaa. Janne joutuu takana tekemään lisää vastaohjausvetoja. Navigointi toimii ja pian himmennän otsavaloa ja kuikuilen sillä vain rantoja ja mahdollisia pidempiä vinoja runkoja, jotka ylettyvät joen päälle.

"Where does the river go?" "That is wrong way!" Ohitamme muutamia melojia, jotka tuntuvat olevan eksyksissä. Teemme yhden lyhyen harhan, mutta muuten etenemme hyvin. Kroppa toimii kuin olisin vasta melonnan alkumetreillä. Uni Opelissa on ihmelääke.

Räpinässä saamme kantoapua, juon Batteryn ja sitten vesille. Tämän pätkän olen monasti melonut pimenevässä illassa. Joki on jo leveä ja rannat selkeitä. Onnistumisen tunne siivittää meitä molempia.

Kaksi melojaa saapuu kanootilla rantaan yöaikaan. Etummaisella on kirkas otsalamppu, joka valaisee sekä veneen keulan että vedenpinnan. Melojat ovat pukeutuneet lämpimiin ulkoiluvarusteisiin. Etumelojalla on keltasininen mela. Kanootti lipuu tyynessä vedessä ja sen valkoinen runko heijastuu veden pinnasta. Valokeilan vuoksi ympäristö jää pimeäksi, mutta lähiranta ja vesikasvit näkyvät alareunassa.

Meloin maaliin omatekemällä majavanhäntämelalla,
jonka olen maalannut Ukrainan väreihin.

Kolme miestä seisoo maratonin kuvausseinän edessä. He ovat pukeutuneet ulkoiluvaatteisiin, ja vasemmanpuoleisella on kirkas sinikeltainen mela kädessään. Keskimmäisellä on Braca-merkkinen hiilikuitumela. Edessä on valkoinen kanootti, jossa lukee *Upper Canada* sekä Suomen lippu. Taustaseinä on täynnä sponsoreiden logoja ja tapahtuman nimi “20. Võhandu maraton 2025” on ylhäällä suurin kirjaimin.

On pitkä rupeama takana. Loppuaikamme 19 tuntia 25 minuuttia ja 41 sekuntia. Olemme niin häntäpäässä, että mitalit ovat jo loppuneet. Saamme rintamerkit ja lupauksen, että isot mitalit tulevat postissa. Maratonin suosio yllätti järjestäjät ja siksi mitaleita ei ollut varattu riittävästi.

Maalialue on jo aika hiljainen kun sidomme Pasin kanssa kanoottia katolle. On aikainen sunnuntaiaamu. Mieli on sekava. Ajelemme kohti Jannen varaamaa mökkiä ja sen saunaa.

Kolme lasillista tummanruskeaa juomaa on valmiina pöydällä, jossa keskellä on vanha, puisessa laatikossa oleva *Vieil Armagnac 1942* -pullo. Etualalla on kolme vuoden 2025 Võhandu-maratonin osallistujamerkkiä puisella alustalla, jossa on Armagnac-leima. Kuva henkii juhlan ja saavutuksen tunnelmaa.

Katamme mökin pöydälle rantautumisjuoman. Olen varannut mukaan sisareltani Johannalta perimäni Armagnac -pullon sisareni syntymävuodelta 1942.

Hän oli saanut sen 60-vuotis-lahjaksi, mutta ei koskaan malttanut avata sitä. Avasin pullon vuosi sitten syntymäpäivänäni. Kun lähdin tähän Vöh-1000 -melontaan, ajattelin, että tätä tapahtumaa voisin juhlistaa ystävieni kanssa tuolla hienon ruskealla juomalla.

Neljä kuvaa muodostaa tarinallisen näkymän maaseudun majapaikasta: Ylin kuva esittää isoa keltaista hirsitaloa lehtipuiden keskellä. Vasen alakuvassa pienempi, tummahirsinen sauna seisoo avoimella niityllä. Oikeassa alakuvassa näkyy saunan sisätila: puiset lauteet ja muurattu kiuas. Alinna oleva kuva näyttää pienen lammen laiturin, jota ympäröi metsäinen pihamaa.

Nedsajan metsätalo ja sauna oli hieno Jannen saunavalinta. Hyvät löylyt ja makoisat unet. Olimme sen verran sekaisin melonnasta ja pitkästä valvomisesta, ettei kukaan meistä muistanut ottaa majoituksesta kuvia. Nuo kuvat ovat Nedsajan Airbnb-sivuilta.

Hirsisen savusaunan avoimesta ikkunasta näkyy saunan tulipesässä keltaisena hehkuvat puut.

Sama sauna sisäpuolelta, vasemmalla lauteet. Lattialla lautatralli.

Saunarakennus, pärekatto, ovi on auki ja sisältä tulee hieman savua. Oven vieressä puinen veistos. Oikealla kuistilla leveäselkäinen mies istuu pöydän päässä.

Vasemmalla kuva saunan kuistin pöydästä. Useita kertakäyttölautasia ja -mukeja. Erilaisia roskia, kalan perkeitä. Alareunassa Vöhandumaraton-pyyhe. Oikealla lähikuva osin syöduystä savustetusta lahnasta. Toisessa astiassa kokonaisia hiilloksella kypsytettyjä perunoita.

Etualalla puisella jalustalla seisoo puinen veistos: olento, jolla on sarvet ja hattu – mahdollisesti huumorilla tehty "saunavahti". Taustalla kaareutuu rauhallinen joki keväisessä niityssä. Vasemmalla näkyy rakennuksia, ehkäpä sauna ja asuintalo.

Moottorisahalla veistetty pienen ihmisen kokoinen sarvekas hahmo ruttunen huopahattu päässä. Kookkaat "killuttimet" Patsas on varmistettu kettingillä saunan seinään.

Iiron paikallisen mestarin tekemä saunapiru. Eestiläisillä on saunavaim. Naispuolinen saunasuojelija, jonkakanssa tulee olla varovainen ja käyttäytyä saunassa kunnolla. Häntä ei kannata suututtaa.

Ylin kuva: rauhallisesti virtaava joki kaartaa vanhan puun juurelta, keväiset vihreät ruohot reunustavat uomaa. Vasemman alakulman kuvassa mies punaisessa sadetakissa seisoo metsäisessä maastossa. Oikean alakulman kuvassa harmaa farmariauto, jonka katolla on kanootti. Taustalla näkyy vanha rakennus ja keväinen pihamaa.

Suomalais-Virolaista äijämeininkiä. Jannen lukiokaverilla, Iirolla on pitkään ollut mökki Virossa. Nyt tontille, Võhandujoen rantaan, tulvarajan yläpuolelle on noussut vanhoista hirsistä savusauna, jonka löylyistä pääsemme nauttimaan. Kuistilla juttelemme Iiron ja hänen naapureidensa kanssa nauttien virolaisesta vieraanvaraisuudesta.

Kun katselen Võhandujoelle, on vaikea ajatella, missä mielentilassa olen edellisenä päivänä melonut tuosta ohi. Iiiro oli uimassa, kun menimme tuosta ohi.

Huolto-Pasi ja huoltoauto saavat levätä hekin. Huolto on ihan oma maailmansa. Paimentaa hymyssä suin epämukavuusalueella toimivia miehiä, joiden katse on vain seuraavassa joen mutkassa.

Kiitos Iirolle löylyistä ja yösijasta. Ja kiitos naapureille savukalasta ja hiillosperunoista.

Kolme yhdistettyä kuvaa kanootista ja sen varusteista nurmikolla auton vieressä: Yläkuvassa nähdään kanootin sisus: istuimet, kelluntaliivit, melat ja varusteluköydet. Vasemman alakulman kuvassa tavarat on levitetty nurmikolle: kuivapusseja, saappaita, työkaluja, keitintä ja retkivarusteita. Oikeassa alakulmassa kanootti on pakattavana ja mukana on mm. aurinkohattu, makuualustoja ja saappaita. Auto toimii tukikohtana pakkausvaiheessa.

Aurinko tulee esiin ja levittelen varusteitamme kuivumaan. North-West Importin kuivasäkit suojaavat, mutta kun kanootti on liki partaita täynnä vettä, niin paljon myös kastuu. Hikon neopreeni saappat kastuvat, kun vesi tulee varresta sisään. Minulla on Ursuitin välikuivapuku, joka suojaa hyvin, mutta varpaat puoli vuorokautta märissä saappaissa kyllä kostuvat.

Neljä kuvaa, oikealla osakuva ornassista teltasta, johon painettu silmät apposen auki tuijottava piirroshahmo. Etualalla vihreä pressu, jossa lukee isolla Taru. Keskelläkaksi uvaa taidokkaasti tehdyistä leivoksista ja erikoiskahveista, joiden kermaan on piirretty lehtikuvioita. Oikealla kuvassa samoin kahvi ja alhaalla vaaleapohjainen leivonnainen, jota kiertävät mansikat.

Tartossa kunnon melojan on poikettava Wernerin kahvilassa leivoksilla. Maanantaina Viron kansallismuseo on kiinni, olen siellä kerran käynyt, mutta se kestää toisenkin katselun.

Mustavalkoinen valokuva ikääntyneestä urheilijasta, jolla on huurteinen parta ja lämmin pipo. Hän pitää kädessään juomakuppia ja näyttää tyytyväiseltä ja raukealta. Kuva huokuu kylmyyttä ja suorituksen jälkeistä lepoa.

Ylimmäinen kuva: Seinällä roikkuu kolme riviä muotokuvia ja asetelmia, joiden visuaalinen tyyli on ironinen, absurdi ja värikylläinen. Kuvissa näkyy ihmisiä hassuissa tilanteissa ja epätavallisia esineitä: esimerkiksi nainen leluhaukan kanssa, koira aurinkotuolissa ja mies kajakissa avaruuskypärä päässä. Kuvaus on luultavasti Feng Lin töistä. Keskimmäinen kuva (Telliskivi): Katutaideteos esittää naisen kasvoja isolla harmaalla tiiliseinällä. Muuraalin värimaailma on vivahteikas ja monisävyinen, hallitsevia ovat violetin, keltaisen ja vaaleanpunaisen sävyt. Teos on maalattu voimakkaalla sivellintekniikalla ja tuo esiin syvän katseen. Sen edessä kaksi ihmistä ottaa kuvaa. Alavasen kuva: Gallerian punaiseksi maalatussa huoneessa katsotaan valokuvaa, jossa ryhmä ihmisiä seisoo selin ja punainen savupilvi nousee heidän edessään. Etualalla joku ottaa kuvasta kännykkäkuvaa. Tulkittavissa performanssiksi tai protestiksi. Alaoikea yläkuva: Mustavalkokuvassa mies katsoo ulos auton ikkunasta. Ikkunassa on luodinreikä, joka tuo kuvaan dramaattisuutta. Henkilö voi olla tunnettu henkilö tai dokumentaarisen tilanteen osapuoli. Mahdollisesti Elliott Erwittin tuotannosta. Alaoikea alakuvassa: Henkilö kävelee yksin vesirajassa rannalla, kuvassa on rauhallinen ja yksinäinen tunnelma. Värit ovat hillittyjä, harmaan ja sinisen sävyisiä.

Kolme katsetta maailmaan Fotografiskassa: Feng Li hämmästyttää oudon arjen surrealistisilla silmänräpäyksillä, Elliott Erwitt hurmaa mustavalkoisella huumorilla ja humanismilla, ja Lembit Peegel dokumentoi Viron lähihistoriaa herkästi ja tarkasti. Kolme näyttelyä, kolme hyvin erilaista tapaa katsoa ihmisyyttä.

Oma tunneskaala tuntuu edelleen olevan Võhandun jälkimainingeissa. Yleensä, kun olen tullut ulos Fotografiskasta, tunnen olevani monta elämystä rikkaampi. Nyt ei napannut.

Vasemmassa kuvassa kaksi miestä istuu Tallinnan Fotografiskan yhteydessä olevan ravintolan pöydässä oluet edessään. Toinen miehistä pitää aurinkolaseja kädessään, molemmat katsovat kameraan. Oikean yläkulman kuvassa samat henkilöt ovat kolmannen kanssa sisällä olutravintolassa – pöydässä ruokaa, juomia ja hyväntuulista keskustelua. Oikean alakulman lämpökamerakuvassa näkyy sama hetki: kolmen hengen joukko nostaa maljoja, kasvot hohtavat lämpiminä violetin ja keltaisen sävyisessä kuvassa.

Mutta aina voi palautua tapaamalla vanhan ystävän oluen äärellä. Ystäväni Mart, joka on ollut myös huoltomiehenäni, tuli tapaamaan meitä Balti Jaaman torille. Lämpökamerakuvasta näkee, että olut oli kylmää.

Kuvassa torimyyjä pitää kädessään nippua pitkiä vihreitä sipuleita mansikoiden yläpuolella. Taustalla näkyy muita hedelmiä kuten mangoja ja karhunvatukoita.

"Olen meloja, en mikään marjanpoimija" on ystävälläni tapana rehvastella. Balti Jaamin hallissa kannattaa olla marjanpoimija. Tarjonnan määrä ja raikkaat tuoksut tekevät vaikutuksen. Ostan kotiin hedelmäisiä tuliaisia. Innostun niin, että soitan Riitalle videopuhelun ja hän saa valita hedelmiä etänä. Loistava palvelu.

”Olette varustautuneet hyvin, mutta valmistautuminen näyttää jääneen vaiheeseen.” Huolto-Pasin hyvä kommentti.

Varustautuminen ja valmistautuminen eivät korvaa toisiaan, molemmat pitää tehdä kunnolla.

Valmistautuminen kostautuu. Võhandun suola on aikainen ja arvaamaton pohjolan kevät. Monasti olen päässyt melomaan muutaman sata kilometriä ennen Võhandua. Olen myös osallistunut kuntoille viikkoa aikaisemmin olevaan Turi-Tori -melontaan. Nyt talvi vaan jatkui ja jatkui.

Käytiin Jannen kanssa kerran Pyhtäällä melomassa jäiden keskellä. Saadaan kokeiltua, että penkkien korkeus on ok ja kanootti kulkee tasapainossa kun Janne on takana ja minä edessä. Janne on kuntoillut pitkin talvea sekä salilla että uiden. Minä en ole tehnyt muutamaa pientä melontalenkkiä lukuunottamatta mitään.

Bonuksena tulen päivää aikaisemmin hankalalla yölennolla kahden viikon lomareissulta Espanjasta. Huono kunto ja päälle univelkaa. Valmistautuminen on ala-arvoista ja se näkyy marssivauhdissa.

Olemme varustautuneet vanhalla rutiinilla. Penkin rikkoutuminen on minun moka. Kyllä veneet pitää viritellä niin, että ne kestävät vettä. Tehokas äyskäri pumpun lisäksi on ilmiselvä puute. Pumppaaminen on hapokasta treeniä äyskäröinnin rinnalla.

Kaikesta huolimatta todella hankalan melonnan lopuksi olemme kaikki kolme sitä mieltä, että ensi vuonna uudelleen. Ei ole mitään hyötyä oppia, jos ei sovella oppeja käytäntöön.

Kiitos huolto-Pasille V-sanoista.