Näytetään tekstit, joissa on tunniste #avokanootti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #avokanootti. Näytä kaikki tekstit

2025/07/21

Tuhat kertaa Venetsian ympäri — Vogalonga 2025

Venetsian pitkä soutu
Ettei maailma huku, Vogalonga 
 
Olen taas kerran itseäni paremmassa seurassa. Voittajafiilis jo nyt. Merellisissä lajeissa pääsy lähtölinjalle on ensimmäinen voitto. Onhan tää hienoa.

Pitkä soutu, Vogalonga, on venetsialainen soutukarnevaali. Se yhdistää vesillä olemisen kokemuksen, ympäristötietoisuuden ja venetsialaisen karnevaaliperinnön – hiljaista liikettä ja suurta symboliikkaa laguunikaupungin sydämessä. 


Vogalonga 48:n virallisesta videosta näkee, että en melo ihan pienessä kylätapahtumassa. 
 
 
Kuulin Vogalongasta, kun osallistuin Row Venicen soutukurssille. Siinä mielessä se on kotikutoinen kylätapahtuma, joka ei juurikaan huutele itsestään, mutta on silti maailmanluokan mitoissa. 

Ilmoittautuminen oli helppoa Vogalongan englanninkielisen sivuston kautta. Tein sen kohtalaisen aikaisin keväällä huhtikuussa. Sain lähtö numeroksi 1302. Ilmoittautuminen ei ole soolomelojalle hinnalla pilattu, 25 euroa per soutaja. 

Tietysti piti hankkia melontapaita. Ja hyvä, että hankin. Lisäksi neuloin hattuun brodeeratun Off Road Paddlerin tunnuksen.

Melojat ja soutajat paneutuvat huolella Vogalongan tunnelmaan. Miehistöt, alukset ja jopa airot ovat tiukasti sävy sävyyn. 

moto ondoso 
Aaltojen liike

Venetsialaiset alkoivat olla 1970-luvulla huolissaan moottoriveneiden aiheuttamasta aallokosta, moto ondoso, joka kulutti paaluille perustetun kaupungin rakenteita. 
 
Ensimmäinen Vogalonga järjestettiin 10. marraskuuta 1974, ja siihen osallistui noin 500 venettä ja 1500 soutajaa – ilman kilpailua, lihasvoimalla ja ennen kaikkea ilman moottoreita.
 
Samoihin aikoihin Suomessakin keskusteltiin kasvavien ja nopeutuvien Ruotsinlaivojen aiheuttamista vaurioista saariston ekologiaan. Keskustelu laantui, mutta asiat ovat edelleen ajankohtaisia sekä Venetsiassa että Suomessa. 
 
Itämerellä on todettu selkeitä liikenteen aiheuttamia haittavaikutuksia, kuten sedimentin sekoittumista, ravinnekierron vilkastumista ja todennäköistä rehevöitymistä saaristoalueilla. Tutkimus jatkuu, erityisesti aallokon dynamiikasta ja sen biologisista vaikutuksista rantaympäristöön. 
 
Samalla lailla kuin meillä Itämerellä laivat ovat kasvaneet ja liikenne vilkastunut, niin Venetsiassakin moottoriveneet ovat syrjäyttäneet perinteiset soutualukset. Vogalonga on nyt muistutus koko maailmalle vesien suojelemisesta.

halusin mukaan OMalla kanootilla 
Pakboat ja Vogalonga
 

Halusin tietysti lähteä omalla kanootilla, Pakboat

Olin toissa vuonna useamman viikon Venetsian biennalessa työmatkalla. Työpäivän jälkeen kävelin niukasti valaistuja kujia ja kanavien reunoja majapaikkaani, näin ja koin kaupungin ilman turisteja. Kohtasin myös Venetsian vedet kiukkuisena. Kova tuuli ja matala vesi nostavat hurjan aallokon. 
 
Jo navakka tuuli hidastaa Pakboatin menoa. Pakboat lakkaa etenemästä, jos vastatuulta on enemmän kuin kymmenen metriä sekunnissa. Tälle reitille ei saisi olla minulle tuulta enemmän kuin kahdeksan metriä sekunnissa. Tässä mielessä lähtö yksin meloen on ilman muuta riski. Silti houkutus on suuri. 
 

Venetsian pohjoispuolen meri on avoin ja matala. Myrskyaallokko on lyhyttä ja terävää. En tiedä tuulen voimaa videossa, mutta Muranon laiturilla, kun odotimme Riitan kanssa vaporettoa, oli meillä ja muillakin hankaluuksia pysyä pystyssä. 

hyppyseiväs tai SUP-lauta käy,
mutta kanootti lentokoneeseen?

Super-matkanjärjestäjäni Riitta löytää meille suoran lennon. En halua tälle matkalle sitä riskiä, että kanootti jää koneen vaihdossa matkan varrelle. 

Lippuja netissä varatessaan Riitta löytää Finnairin nettisivuilta lisämatkatavaroina laskettelusukset, golfbagit ja jopa SUP-laudan, mutta ei kanoottia. Usea puhelinsoittokaan ei raivaa lentokoneen ruumasta tilaa kanootilleni. 

Riitta saa lopulta neuvoteltua Pakboatin painavaksi lisämatkatavaraksi, joka ei ole metriä pidempi, ei yli 50 cm leveä ja painaa alle 32 kiloa. Pakboat on pakattu juuri tuon kokoiseen Ortliebin 130 litran kassiin ja painaa kaikkineen alle 30 kiloa. 

Itse olen aina puhunut Pakboatin kohdalla retkeilytarvikekassista ja saanut sen sillä termillä mukaan. Nyt hermoiluani lisää vielä lakot ja Finnairin lentojen peruutukset.

Vien Pakboatin varoiksi jo edellisenä iltana kentälle. Se otetaan vastaan kitisemättä. Toivon, että se hyvissä ajoin vietynä mahtuu mukaan Finnairin pieneen Embraer -koneeseen.

Herätys! Älykelloni pitäisi toivottaa tähän aikaan yöstä hyvää huomenta. Meidän pitää lähteä kentälle puoli neljä yöllä, meille iltavirkuille se on keskellä yötä.

 kutsupiste,
viesti ulkoavaruudesta.

Riitta on oikeutettu assistant -palveluun. Kentällä Finavia toivottaa Riitan tervetulleeksi pylonin ääreen, jossa hänen pitää huutaa tolpan pieneen reikään kaikkien kuulleen, mikä vanhusta riivaa. Tulee mieleen Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:n alun pyloni. Lentokentän vammaispalvelu on kivikaudelta.  

Finnavian nettipalvelusta löytyy otsikkotasolla ohjeet jopa koirien käymälöihin, mutta vammaispalveluita ei löydy, ellei osaa hakea termillä kutsupiste 

No, kun ihmispalvelu saapuu, on hän pylonia ystävällisempi. Heitä on kuulemma vain liian vähän. Terveiset vaan Finnavialle


Eikös tämän pitänyt olla 
 Melontablogi?  
 
Malta hetki, Vogalonga on joukkuelaji ja Riitta kuuluu joukkueeseen. Tulemme kentältä Riitan toivomalla kyydillä. Ei Venetsiaan voi tulla vesibussi-vaporetton pohjalla istuen. 
 
Riitta on varannut taxi acqueon, mahonkisen moottorivenekäsityön huipun, jota paikalliset kutsuvat termillä motoscafo. Taksiveneet eivät ole kuuluisia italialaisia moottoriveneitä, Rivoja, vaan paikallisten mestarien, Cantiere Serenellan ja Cantiere Vizianellon luomuksia.  
 
Taksi tuo meidän majapaikkaamme lähimmälle Saluten laiturille. Kuljettaja nostaa laukkumme ja kanoottikassin laiturille. 
 
"Mun olkalaukku
jäi veneeseen!"
 

Riitta huomaa, että olkalaukku, jossa on hänen Kaikki, jäi taksiveneeseen. Meillä on kuljettajan puhelinnumero. Riitta soittaa hänelle ja hetken kuluttua kuljettaja soittaa takaisin ja kertoo, että toinen kuljettaja on ihan juuri siinä laiturilla rouvan repun kanssa.  Huh, superpalvelua. Ei olisi onnistunut vaporettolla. 

Pääsemme kotimme porraskäytävään, jonne voimme jättää matkatavaramme. Varsinainen huoneistomme aukeaa myöhemmin iltapäivällä. Portaikko näyttää juuri sellaiselta kuin Vogalonga-melojalle kuuluu. Riitta on tehnyt hyvää metsästystä. 

Minulla on ajatus, että kokoan Pakboatin lauantaina kadun varressa ja tuon sen sitten yöksi porraskäytävään. Ulko-ovelta on aamulla lyhyt matka kantaa kanootti vesille. Mittailen ja kanootti tuntuu täpärästi mahtuvan koottuna portaikkoon. 

Majapaikka on hieno ja isompi kuin meidän koti Rööperissä. On tilaa levitellä varusteita.

Illalla Riitalle tulee viesti lentokentältä, että meiltä on jäänyt sinne yksi kolli. Suoritamme pikaisen laskutoimituksen: iso- ja pieni matkalaukku ja kanootti, ilmoitamme kentälle, ettei meiltä mitään puutu. Riitta saa kuvaviestin, jossa on rollaattoripussin kuva. No tietysti. Lyhyt yöuni kostautui, emmekä huomanneet ottaa kentältä mukaan rollaattoria.

En halua lauantaiksi ylimääräistä ohjelmaa ja lähden saman tien ajelemaan vesibussilla kentälle. 

Tunnelmallinen ilta kävellä takaisin. On taas kerran erilainen melontaretki. 

Yöllä selviää keittiön pöydällä olevan hyönteismyrkky sprayn tarkoitus. Vaikka ikkunoissa oli hyttysverkot, niin silti hyttyset natustavat meitä molempia. On rauhaton yö, emme silti myrkytä. 

Vaporettolaitureiden aikatauluissa on keltaisella merkitty Vogalongan soutajien ja melojien vuoksi rauhoitettu kuusituntinen, jolloin vesibussit eivät liikennöi. 
 
Helsinki maratonista uutisoidaan lähinnä, että juoksu haittaa muuta liikennettä sen sijaan, että rauhoitettaisiin muu liikenne reilusti ja laajasti juoksijoiden juosta.  
 
Vogalongan toimisto 
löytyy eksymällä.
Meitä on kolme navigaattoria, Riitta, Google ja minä. Jokainen meistä ehdottaa Vogalongan toimistolle eri sijaintia. Joka tapauksessa hurautamme kanaalin yli, Harry’s Barin ohi San Marcon torille ja sieltä edelleen kapeiden katujen sokkeloihin. 
 

Vene numero 1301 
on hukassa!

Vogalongan toimiston ovella on lappu, että vain yksi henkilö per osallistuva vene. Kun osallistujia on tuhansia, ymmärrän rajoituksen hyvin. Menen hyvin kotikutoisen toimiston tiskille, jonka takana on jo Viron Vohandumaratonista tuttuja kirjekuorilaatikoita. Näytän kännykästäni oman numeroni 1301. Ystävällinen rouva selaa laatikoita, mutta 1301 on poissa. 

- onko joku muu teidän joukkueesta jo hakenut sen?

- mahdotonta, minä olen meidän joukkue

Muutaman plaraamisen jälkeen kutsutaan pomo paikalle. Pomo katsoo tietokoneelta ja kohauttaa olkapäitään. Ei kun ei. 1301 on hukassa.

Ystävällinen rouva menee laatikostojen taakse ja nappaa hyllyltä materiaalikuoren. Saan numeron 2000. Sitten menen juliste- ja T-paita -tiskille. Valitsen viinipunaisen Vogalonga paidan, XL. Olisi pitänyt ottaa XXL, mutta nyt osallistumiseni on varmistettu perinteiseen italialaiseen "kaikki hoituu" tyyliin. 

Saamassani kuoressa on numerolappu ja juliste. Varsinainen info on toimiston seinän kartalla Post-It lapuilla. Näin organisoidaan ja ohjataan 6 000 osallistujan ja liki kahden tuhannen aluksen tapahtumaa. Hieno meininki.

Venetsia tai siis Italia on helppo maa melojan tankata. Kun ilmoittautumisen hermoilu on takana, maistuu ruoka. Reilusti penneä ja jälkiruuaksi tiramisua. Hyvä energiapohja melojalle.

Ruoka ei ehdi laskeutua kuin muutaman korttelin ja jokusen kanavasillan kiipeilyn, kun kujalla tulee vastaan houkuttelevan näköisen kalaravintolan, Ristorante Osteria alle Bottegan vapaa ulkopöytä. Aina melojalle kala maistuu. Tämä paikka vaan sattuu olemaan kohtalon oikusta super ystävällinen.

Basilica di Santa Maria della Salute 
Neitsyt Marian suojeluksessa
 
Palaamme Saluten laiturin kautta kotirantaamme. Basilica di Santa Maria della Saluten seinustalle on ilmestynyt rivi keltaisia ja punaisia kajakkeja ja yksi Dragon-vene, jonka vieressä istuu kaveri Vogalonga -paita päällä.

Jututan häntä. Hän kertoo jäävänsä yöksi venevahdiksi. Hienoa. Sovin, että tulen nyt illalla kokoamaan Pakboatin tähän Basilikan seinustalle.

Loistava ratkaisu, aamulla on vesille matkaa vain muutama metri. Kokoan Pakboatin ja lukitsen sen varoiksi kanaalin yli menevän putkisillan telineisiin. Paikalle tulee myös saksalaispariskunta, joilla on koottava, 40 vuotta vanha Faltboot-kaksikko, jonka he myös jättävä yöksi Pakboatin viereen.

Varusteet sohvalle
ja meloja sänkyyn hyttysiä ruokkimaan.
Pakboat on koottuna Neitsyn Maarian ja Dragonmelojan suojeluksessa. Venetsian turisteja varoitetaan taskuvarkaista, mutta en ole nähnyt yhtään varoitusta kanoottivarkaista. Merenkulkijat kunnioittavat toistensa aluksia. 

Levitän sohvalle aamulla puettavat ja mukaan otettavat tavarat. Retkille lähtiessä tapani on tyhjentää autoni takakontti ja sitten lastaan sinne vain ne tavarat, joita tarvitsen retkellä. Helppo varmistaa, että kaikki tarpeellinen lähtee mukaan. Kun sohva on tyhjä, voin lähteä ja kaikki tarvittava on mukana. 
 
Lähtöpaukku on yhdeksältä aamulla. Muodostan aamun aikataulun puolen tunnin palikoista.
  • puoli tuntia kuluu, kun herään, panen kahvin tulemaan ja kaivan jääkaapista aamiaisen
  • puoli tuntia riittää, että puen melontavaatteet päälle ja pakkaan sohvan tavarat Ikean kassiin 
  • puoli tuntia kuluu, että kävelen kanootille, lastaan sen ja laitan veteen
  • kun kanootti on vedessä, melon lähtöpaikalle puolessa tunnissa
Aamun askareet tarvitsevat neljä puolituntista. Herätys kello seitsemän. Nyt vaan hyttysiä syöttämään. 

Tietysti pitää iltalukemiseksi katsoa aamun tuulet. Loppumatkalle, isoille selille, luvataan vähän liikaa vastatuulta. Pitää mennä alku rivakasti, ettei tuuli ehdi kovin nousta. No, ainakin tarkenee. Sääennusteissa Windy ja Norjan YR ovat minun luottopalveluita sekä Suomessa että maailmalla. 

Suomen liput liehuvat tuplana. Selfie somejakoon ja vielä otamme toisistamme lähtökuvat. Kiitos Irene ja Harald.  

Minulla ei ole mitään käsitystä mahdollisista muista suomalaisista osallistujista. Ympärillä on lähinnä pieniä kajakkeja, kanootteja ja sandoloita, rahtigondooleja.

Vogalonga toivottaa tervetulleeksi, olen pakahtua tyytyväisyyteen.

Alusten joukosta erotan Suomen lipun. Melon alusta kohti, lähempänä näen, että miehistö ei näytä ihan kantasuomalaisilta. Tervehdin perämelojaa, 

- oletteko Suomesta? 

- olemme eri puolilta Eurooppa, mutta äitini on suomalainen, siksi meillä on Suomen lippu.

Pojat ovat Vogalongassa neljättä kertaa. Saan pari vinkkiä. Melo vaan eteenpäin, kyllä se lähtöpaukku tulee, mutta ei se ole niin tarkkaa. Reitin niemien kohdalla kierrä kärki kaukaa. Sisäpuoli menee tukkoon.

Lähden saman tien San Marcon aukion aallonmurtajaa kohti. Laitureilla on paljon ihmisiä ja vaihdan muutaman sanan lähellä olevan miehen kassa, joka kysyy, mikä alukseni on.

Sitten tulee paukku. Alusten vauhti ei juurikaan kasva, lähinnä kaikki suuntaavat rantaa pitkin länteen Lidon saarta kohti. 

Säätiedotus lupaa loppumatkalle, Muranon selille, navakaksi nousevaa vastatuulta. Nyt on pakko edetä tarmokkaasti. Otan tehotahdin, mutta silti on aikaa katsella ympärillä olevia toinen toistaan erikoisempia aluksia. 

Isoimissa aluksissa soutajat työntävät kaksin käsin ja koko kropalla nojaten yhdellä isolla airolla alustaan eteenpäin. Joukossa on useampi dragon-vene, joita soudetaan melomalla. On myös englantialaisia yliopiston kapeita monisoutuisia kilpasoutuveneitä perämiehineen. Ja tietysti on kajakkeja, kanootteja ja sup-lautoja. Muita kanoottia yksin melovia en näe, enkä lisää Suomen lippuja.

Vignolen kohdalla on ensimmäinen ruuhkapaikka ja rannan lähellä on kaatunut dragonvene. Viranomaiset noukkivat uimareita takaisin melojiksi. Tämä on ainoa kupsahdus, jonka näin.

Varaslähtö palkitsee, takaa tulee toinen toistaan upeampia, isoja aluksia. Hieno katsella niiden rytmikästä menoa. Taustalla kumisee useammankin aluksen tahdinlyöjien rummut.

Erasmon saaren rannalla on tasaisin välein meitä melojia kannustavia katselijoita piknikillä. Lähellä rantaa on tilaa meloa. Vasemmalla puolella on kaislaisia matalikkoja, joihin useampikin alus pysähtyy ja porukka käy pissalla. Tämä ei ole toimiston kartan muistilappujen suosittelema pissapaikka, mutta toimii.

Lähestyn puolimatkaa. Buranon ja Mazzorron saarten rakennukset näyttävät jo ihan syrjäkyliltä Venetsian kanaalien palatseihin verrattuna. Täälläkin ihmiset ovat kerääntyneet rannalle kannustamaan. 

Reittikartan mukaan ohitan Punto Ristoron, suomeksi Virvokepiste. Venetsialaiseen gourmeehen tottuneena olen odottanut, mitä Vogalonga tarjoaa melojille. Kun ohi kulkee liki 2000  alusta ja virvoitettavia on runsas 6000, niin logistiikka on vauhdikasta: rannalla useampi porukka heittää ohi meloviin aluksiin vesipulloja ja banaaneita. Jätän väliin.

Mazzorbon kanaalin jälkeen alkaa avomeri. Tuuli on edelleen kevyt, mutta nyt vastainen. Muranon saarelle on ylitettävä vajaan viiden kilometrin pituinen selkä, puolikas Porkkalan selkää. Aallokko ei ole ongelma, mutta vastatuuli jarruttaa. Kurotan kanootin takaosasta Suomen liput pois tuulta vastustamasta. 

Aika rauhallisesti muutkin alukset etenevät. Kauempana oikealla puolella on samanlainen sandolo-tyyppinen gondooli, jolla olin soutua opettelemassa. Aluksessa on kaksi vanhempaa miestä, joista toinen istuu sandolon pohjalla ja toinen meloo. 

Hetken mietin, pitääkö meloa kysymään, voinko olla avuksi. Sandolo etenee rauhallisesti yhdenkin miehen voimin, sentään hitaammin kuin minä. Minullakin nopeus on pudonnut ja gps heiluu kolmen ja neljän välillä. 

Muranon saaren ranta ei vaan lähesty. 
Nouseva tuuli venyttää kilometrejä.

Hermoilen, että ehdinkö ajoissa, kuuden tunnin puitteissa maaliin. Muranon ranta on tällä puolella saarta pusikkoa, jota useampi osallistuja käyttää hyväkseen. Minulle riittää, että olen hetken rannassa, oikaisen koipeni ja vedän henkeä.

Tavallisesti reitti menee Muranon saaren läpi kanavia pitkin. Nyt joku silta on remontissa ja kierrämme saaren pohjoisen kautta. Pääsen etenemään puolisen kilometriä saaren suojassa, sitten alkaa puhallus.

Matkaa  on jäljellä kahdeksan kilometriä ja aikaa kaksi tuntia. Puristan tuulta ja aallokkoa vastaan. Ympärillä moni muu alus etenee hitaasti. Se vähän lohduttaa, kun oma gps heiluu kolmen ja neljän välillä. 

Poikkean reitiltä kohtisuoraan rantaa kohti. Haluan tuulen suojaan  ja äkkiä. Tuuli kevenee ja käännän  oikealle kohti Canal di Cannaregiota. Se on toiseksi tärkein Venetsian kanavista. 

Se yhdistää meren Canal Grandeen. Sen varrella on vanha juutalaiskortteli, Getto Nuovo. Sanan getto alkuperä juontaa täältä.

Nyt tuli huilitauko. Edessä on poliisiveneitä, jotka päästävät veneitä kanavaan vain muutama kerrallaan. Kun pääsen kanavaan, menen heti kanavan reunaan ja viritän Suomen liput takaisin kanoottiin. Nyt loppumatka on tuulelta suojassa.

Ponte del Tre Archin, kolmen kaaren sillan luona vedessä ui poliisin sammakkomiehiä, jotka ohjaavat keulasta kääntäen isompia aluksia sillan alle ja eteenpäin. Sama toistuu seuraavankin sillan kohdalla. 

Hauska on, että kaikki ohjeistus on italiaksi. Äänen painosta ja voimakkuudesta voin tulkita, koska ohjaaja tarkoittaa minua. Rannoilla, laitureilla ja terasseilla istuu ihmisiä, jotka hurraavat ja taputtavat meille melojille. 

Erään rakennuksen terassilla ihmiset huiskuttavat minulle ja sitten sieltä kajahtaa kaiuttimista Maamme laulu! Huiskutan ja kiitän.

Mieli on rauhaisa, huomaan, että en ole läheskään joukon häntäpäässä, vaikka Canal Granden oikeaa reunaa tulee jo kärkiveneitä takaisin maalipaikalta.

Maalissa palkintojen jako sujuu italialaisella suurpiirteisyydellä. San Marcon laiturilla on useita heittäjiä, jotka huutavat Avanti-avanti! ja kun olen kohdalla, mies heittää minulle vauhdissa palkintopaketin ja saman tien melon pois seuraavien palkittavien tieltä. 

Mitalikäärö sylissä nautiskelen kaikessa rauhassa kanaalin poikki kohti kotikanavaa. Kaikkine säätöineen tämä oli uskomaton retki. Kiskon kanootin Pyhän Marian basilikan suojaan ja soitan Riitalle. On mitalijuhlan aika. 

Menemme kotirantamme ravintolan, Ristorante Lineadombran terassille ja nautimme neljän ruokalajin mitalikahvit. 
 
Onko jossain joku Vogalongan soutaneiden yhteinen häppening, en tiedä, mutta ymmärtääkseni soutajat ja melojat juhlivat ainakin omissa porukoissaan. Monen kommentteja tulkitsin niin, että soutu on vaan tekosyy iltajuhlille.

Vogalongaposeeraukset saksalaisten ystäviemme ja Riitan kanssa.

Riitta kuvaa Pakboatin pakkaamisen.


Eikä tässä ole vielä kaikki
Kulttuuria pitää olla.

Maanantai on luppopäivä tursiteeraukseen. Tietysti yksi museo, jossa on enkeleitä vaikka muille jakaa, Galleri dell'Accademia. Ja sitten Palazzo Grassi, jossa saa ihan oikeeta aivojumppaa. 

Ja tietysti pitää kuolata veneveistämöä, jossa edelleen tehdään gondoleita. Jos kiinnostuit, niin täältä voit kysyä tajouksen: Squero di San Trovaso

Viimeisen illan kävely kuutamossa kotikanavalla. Venetsia näytti säiden suhteen parhaat kasvonsa.

Kotimatka hienosti läpi kanaalien.


entä hiilijalanjälki?
Mikä järki lentää melomaan?.
Tämän melontaretkeni hiilijalanjälki kulkuneuvoilla taksi, lentokone ja taksivene kahdelta hengeltä on noin yhden tonnin. 
 
Vaporettojen kuuden tunnin tauko puolestaan vähentää CO2-päästöjä noin 30 tonnia. No, se ole kuin 4-5 kiloa per Vogalongameloja, mutta varmaan viesti leviää laajasti maailmalle.
 
Laskin, että vapaaehtoinen kompensointi on noin  35 €, ostin Hiilipörssistä paketin, jolla ostettua CO2-tonnia kohden ennallistetaan 2,42 aaria suota. Suo on Piiliautionneva Perhossa, Keski-Pohjanmaalla. 
 

Tämän blogijutun Linkkejä:
Linkit ovat sinulle Off Road Paddler blogin ei-kaupallista palvelua, ellen toisin mainitse.

Basilica di Santa Maria della Salute 
Kanootin suojeluspyhimys. Suojaa myös rutolta.

mickey's 
Mun luottobrodeeraamo lauttasaaressa.

Finnair erikoismatkatavarat
Aloita täältä, älä eksy

Finnavia
Helsinki Vantaan lentoasema

Finnavia kutsupiste
Avustuspalvelun treffipaikka.

Finnavia asiakaspalvelu
Täältä pääset parilla klikkauksella eteenpäin.

galleri dell'Accademia  
Enkelinkuvia

Hiiilipörssi
Täältä voit ostaa ennallistettavaa suota

OnePlus
Älypuhelimeni ja -kelloni

Ortlieb
Pakboatin rahtikassi

Pakboat
Retkikanoottini maailmalla, tämän sain Welhonpesän ambassadörniä alennuksella.

Palazzo Grassi 
Modernia taidetta

Ristorante lineadombra
Mitalijuhlien rantaravintola majapaikkamme lähellä

Ristorante Osteria alle Bottega
Linkki Google mapsiin

Row Venice
Soutukoulu, opetti minulle gondolitekniikkaa

sääennuste 
Norjan valtion luotettavat ennusteet

sääennuste 
Windy, suosittelen maksullista appsia 

Vogalonga
Ensi vuonna 50. juhlasoutu

Vohandumaraton 
Maratonmelonta Virossa

Vohandumaraton
Melomani kymmenen maratonin blogitarinat

Squero di San Trovasoa 
Gondooliveistämö 

Olin Gondoolinsoutukurssilla Venetsiassa,
Blogijuttu täällä >>>
 



2025/05/06

Tuhat kilometriä Võhandumaratonia.


Kymmenen sanaa, jotka ovat juhlamelontaviikonloppuni teemat.
 
Juhlamatka Viroon on Võhandumaratonin luonteen mukaisesti virtaa, sileää, kiviä, kantamista ja äyskäröintiä ja vähän huutamistakin. Tällä kertaa on ehkä tavallista enemmän hikeä kuin jäätä.

Kaksi mitalistia seisoo kylpylän viileässä altaassa, edelleen ylpeinä kaulassaan Vöhandu Maratonin mitalit. Paidat on riisuttu ja vesi yltää vyötärölle asti. Tunnelma on rentoutunut ja voitonriemuinen – pitkän suorituksen jälkeen keho ja mieli saavat vihdoin levätä.
Vuoden 2013 Võhandu-mitalistit Tallinnassa
Kalmasaun yksityispuolen altaassa. 
Kuvan ekakertalaisista otti Jyrki Uotila.

Olen aina tehnyt Baltian melonnoissa muutakin kuin melonut. Olen tutustunut sekä Viroon että virolaisiin. Paljon olen oppinut Virosta, ystävistäni ja eri puolia meloja-Jaakostakin. 
 
Kun Janne on mukana, niin sauna on oleellinen osa melontaa.

Kilpailukanootit soljuvat eteenpäin viileässä kevätsäässä. Jokaisessa kanootissa istuu määrätietoisia melojia, selässään kilpailunumerot 64, 66, 76 ja 362. Vesi on tummaa ja rauhallista, rannan ruovikko kertoo vuodenajan olevan vielä varhainen. Tunnelmassa on rauhallista, mutta keskittynyttä kilpahenkeä.

Vuonna 2013 olemme varmaan ensimmäiset suomalaiset osallistujat luokassa C1MEN. Vasemmalta Jyrki Uotila, Janne Janhunen ja minä. Kanootit, kaksi Bell Merlin II ja Esquif Echo. 

Kolmekymmentäneljätuhatta melanvetoa.

Ja miten laskien? Joen pituus on sata kilometriä, virta ja maakannakset huomioiden melottavaa jää 85 000 metriä. Yhdellä vedolla kanoottini etenee noin kaksi ja puoli metriä (85000/2,5=34 000) melanvetoa. 
 
Ja toinen laskelma: tahtini on 42 vetoa minuutissa, 34 tuhatta vetoa vie aikaa 13,5 tuntia. Normaalisti olen melonut matkan taukoineen 15 tunnissa.  
 
Selässämme olevat kilpanumerot kertovat, monesko olemme olleet ilmoittautumisessa. Ilmoittautuminen aukeaa uutena vuotena yöllä heti vuoden vaihduttua. Nopeasorminen ilmoittautuja saa pienen numeron. Ennätykseni taitaa olla 7. Toi 60-70 kertoo, että olemme ilmoittautuneet ensimmäisten sekuntien aikana.
Meloja heiluttaa kättään iloisesti maalivaatteen edessä. 18. Vöhandu maraton 2023 lukee pinkissä vaatteessa, joka on ruudutettu sponsoreiden logoilla. Melojan edessä maassa on kevlarin värinen kanootti, jonka kyljessä Lukee Northstar canoes. Kanootissa on kaksi Vöhandumaratonin tarraa, Suomen lipputarra ja peräosassa mustavalkoinen tarra, jossa lukee Ortlieb.
Foto Egert Kamenik Võhandumaraton

Kolme tyytyväistä miestä seisoo rinnakkain auringonpaisteessa, oransseissa paidoissa ja ylpeinä kaulassaan 8. Vöhandu Maratonin mitalit vuodelta 2013. Taustalla syvän sininen taivas antaa kuvalle juhlavuutta – takana on pitkä melontarupeama ja ansaittu palkinto.
Kun kaikkensa yrittää ja sitten onnistuu, niin siihen pitää tyytyä. Virossa ollaan sitä mieltä, että jos ei ole kerran melonut Võhandua, niin ei voi sanoa olevansa meloja. On se hieno tunne.

Kymmenen ruutua, joissa jokaisessa on Vöhandumaratonin muistomitali eri vuosilta. Keksellä ylhäällä on tämän blogin tunnus Vöh 1000, jonka keskellä on vuoden 2025 tunnuksen rintamerkki.
Vöhandumaraton on alusta asti ripustanut maaliin meloneille kaulaan upeita mitaleita. Mitali on aito ja vilpitön palkinto. Otan sen joka kerta ylpeänä vastaan.  
 
Maalissa minulla on yleensä tunne, että tämä melonta oli tässä. Seuraavana aamuna hotellin aamiaisella mieli jo harhailee, että millä kanootilla lähtisin ensi vuonna.  
 
Omjakonin seikkailu-urheilijat Heikki Hihnala & Jaakko Soivio kertoivat minulle jossain vaiheessa meloneensa Vöhandua tuhat kilometriä. Siitä tuli minullekin tavoite.


Olen melonut kahdeksan kertaa C1MEN-luokassa ja kahdesti C2MEN -luokassa.
Sampo Harju ja Janne Janhunen ovat olleet pareinani kaksikoissa. 
 

Melontojeni sijoituksia en ole kirjannut, mutta yllätys on suuri, kun vuoden 2023 melonnan maalissa kovaäänisestä kuulutetaan, että "maaliin tulee luokan C1MEN voittaja Jaakko Mäkikylä, Welhonpesän Hampparit". Kanoottina on toista kertaa Northstar Trillium, kevytkulkuinen retkikanootti.

Alaviistosta kuvattu korkea, vaalea tiilitalo kohoaa jyrkästi kohti taivasta. Rakennuksessa ei näy hissiä ja rappukäytävä alkaa tummasta ulko-ovesta. Kuvassa korostuu talon massiivisuus ja nousun haastavuus.

Vesitornitalo, 126 reipasta porrasta ilman hissiä. Tämä on toinen kerta, kun yövyn täällä. Tämän Airbnb -huoneiston olen saanut jo kahdesti varattua aika viime hetkellä. Pitää vaan muistaa illalla ottaa kerralla kaikki tavarat mukaan. Portaita ei viitsi montaa kertaa kipittää.  
 
Auton saa pysäköidä pihalle ja eikä ranta ole kaukana. Aamulla ei tuhraannu aikaa siirtymisiin. Korkealla on hiljaista ja saan hyvät unet.
 
Voit hyvin kuvitella, että Ilmajoen kokoisen, 12 000 asukkaan Võrun majoitukset varataan kaikki, kun tulossa on yli kolmetuhatta melojaa huoltojoukkoineen. 
 
Paras - ja kallein - paikka on Georgi Hotelli. Olen sielläkin muutaman kerran majoittunut. Nykyään se pitää kuulemma varata jo vuotta aikaisemmin. Hyvä palvelu, runsas aamiainen, hienot huoneet, auton saa pihalle.  
 
Toinen hyvä majapaikka on ihan rannassa oleva Tamula hotelli . Se on vähän vanhanaikainen ja kylmä. Vähän niukka aamiainen minun makuuni.  

</span></span></blockquote><br />

Varhaisaamun pehmeässä valossa sama aukio heräilee uuteen päivään. Värisävyt ovat viileämpiä, mutta tunnelma on selkeä ja rauhallinen. Puut ovat vielä paljaat, mutta kevään vihreys alkaa hiipiä nurmikoille. Kaupungin rytmi on vasta käynnistymässä.
"Room with a view."
Lämmin ja kutsuva aamiaiskattaus: lautasella on paistettu muna, keitetty kananmuna, pieni lettu, nakki, pala marjapiirakkaa ja viipaleita juustoa. Vieressä höyryävä cappuccino ja raikas appelsiinimehu. Aamu alkaa lempeästi ja täyteläisesti.

Olen huono syömään aamiaista. Tankkaan illalla ennen nukkumaan menoa. Yhdestä ruokamyrkytyksestä oppineena teen iltaruuan Suomessa. Tavallisesti jauhelihapastaa. 
 
Nyt löytyi tuurilla uusi aamiaispaikka Ränduri Pubi ihan keskustassa sekin ja auton saa pihalle. Heillä on runsas ja monipuolinen aamiainen. Huomasin, että yläkerrassa on majoitushuoneita. Voi tietysti olla aika meluisa nukkua, koska alakerta on Võrun suosituin pubi. 
 
Ruohokentällä lepää rivissä värikkäitä kajakkeja kuin odottamassa kutsua vesille. Varustepisteen takana kisakeskus alkaa heräillä eloon, ja päivän aurinko heittää pitkiä varjoja nurmelle. Kuvan ottaja näkyy itsekin varjona keskellä maisemaa.
Kukkulan kuningas -selfie lähtörannassa.
Hiekkarannalla seisoo kaksi kokenutta melojaa avokanoottinsa vieressä. Kanootti on pakattu viimeisen päälle – näkyvillä ovat pelastusliivit, kuivapussit ja mela. Varusteet kielivät pitkänmatkan retkikokemuksesta ja hyvästä valmistautumisesta.

Viemme kanootin rantaan jo illalla. Kaikki mahdollinen varustelu tehdään etukäteen, ettei aamulla tule kiire tai unohduksia. Meloja emme silti jätä yöksi kanoottiin. Pakollisia varusteita on kirjattu sääntöihin, mutta mitään katsastusta ei ole. 
 
Minulla on vyöpaukkuliivi, sitä joella yksi kilpakumppani ei huomannut ja tuli meidän viereen ja sanoi ystävällisesti, että liivit ovat pakolliset ja ne pitää olla puettuna päälle, muuten melonta hylätään. Näytin vyöliiviäni ja sanoin sen olevan CE-hyväksytty. Erosimme ystävinä.

Kaksi melojaa istuu valkoisessa kanootissa tyynellä vedellä, perämelojalla lippis, keulamelojalla lierihattu. Melojien ilmeet ovat keskittyneitä mutta tyytyväisiä. Taustalla näkyy muitakin veneitä ja hiljainen, sumuinen horisontti.

Tällä kertaa kaksikkona on Arctic Watersportin   
Ari Holmin rotomold-tekniikalla paistama Upper Canada. Ei mikään kilpuri, varsinkaan meidän runsaan 200 kilon miehistöpainolla. 
 
Tänä vuonna vettä oli harvinaisen vähän, pohjapadot kivisiä ja virtapaikoissa kiviä on paljon. Siihen kolisteluun tämä on oiva kulkuneuvo. Kanootti kesti kivien murjontaa sen verran hienosti, että nimesin sen Hengissä-Perille-Kanootiksi. Foto Pasi Nuutinen 

Aamuinen maisema järveltä, kamera on vedenpinnan tasalla. Etualalla vesi kimaltelee kevyesti auringonvalossa, joka nousee matalalta taivaalta suoraan kuvaa vasten. Vastarannalla suuri ihmisjoukko valmistautuu tapahtumaan: näkyy veneitä, kajakkeja ja kanootteja tungoksessa. Laituri ulottuu veteen vasemmalla. Taustalla lehdettömiä puita ja muutama matala rakennus. Tunnelma on odottava ja tiivis, kuin lähtölaukausta odotettaisiin.
Vesillä on hyvä olla ajoissa. Näkee hienon auringon nousun.
Foto Janne Janhunen
Laaja lintuperspektiivikuva kaupungin ja järvenrajalta. Etualalla vesi on täynnä tuhansia värikkäitä kajakkeja ja kanootteja. Alukset peittävät lähes koko kuvan alareunan, kuin elävä matto. Rannalla ja kaupungissa taustalla on myös paljon ihmisiä: näkyy värikkäitä telttoja, lippuja ja rakennuksia. Kaupunki itsessään on viehättävä sekoitus kirkontorneja ja matalia kerrostaloja, joiden takana alkaa vihreä, utuinen metsämaisema. Tunnelma on valtava ja juhlava, kuin suuren kansanjuhlan alku.
Foto Sven Zacek Ekstreempark private collection.
Ilmakuva valtavasta, avoimesta järvestä. Tummansininen, lähes peilityyni vesi avautuu laajalle, reunustettuna kapeilla hiekkarannoilla ja metsillä. Keskellä kuvaa kaartaa pitkä, hajanaisesti etenevä kaarimuodostelma: satoja tai tuhansia värikkäitä kajakkeja ja kanootteja soutamassa eteenpäin. Veneiden joukko levittäytyy vapaasti, osa tiiviimmin yhdessä, osa hajallaan. Maisema on avara ja hengittävä, ja liike vedessä antaa kuvalle eloisan ja eteenpäin kulkevan tunteen.

Foto Sven Zacek Ekstreempark private collection.

Aloituksesssa järven kierto on aikamoista tönimistä. Joukossa on paljon melojia, jotka eivät hallitse ohjaamista saati jarruttamista. Kannattaa pysyä ruuhkan järven puolella ja katsoa tarkkaan, koska on hyvä hetki luikahtaa kiertopoijujen ohi. 

Ilmakuva näyttää suuren tapahtuma-alueen keväisessä maaseutumaisemassa. Etualalla virtaa leveä joki, jossa on pieni koski tai padottu kohta. Joen rannalla on suuri joukko ihmisiä kokoontuneena lähtöalueelle – osa on ilmeisesti juuri laskemassa kanoottia tai kajakkia vesille. Veden äärellä näkyy keltaisia ja sinisiä kanoottien keuloja.  Keskellä kuvaa on metsäinen alue, jonka takana sijaitsee iso parkkikenttä. Kymmenet rivissä olevat autot osoittavat tapahtuman suosiota. Kentän laidalla on myös valkoisia telttoja, bajamajoja ja muutamia tapahtumarakennuksia. Taustalla avautuvat vihreät viljelysmaat ja maantie, jota pitkin autoletkat jatkuvat kohti horisonttia.  Kuvan alareunassa on vanha rakennus, mahdollisesti entinen mylly, jonka vieressä joki tekee jyrkän mutkan. Yleisön määrä, ajoneuvot ja virtaava vesi tuovat kuvaan vilkasta tapahtumatunnelmaa yhdistettynä rauhalliseen maalaisympäristöön.

Ensimmäinen taukopaikka, Paidra. Kuvassa näkyy hyvin huoltoporukoiden ja heidän autojensa määrä.


Kanootin penkin puola retkottaa irtonaisena. Kuvassa suurennuslasi ympyrässä näkyy taipunut alumiiinikannake, jossa on tyhjä ruuvin reikä.

Kaksi kuvaa penkin korjauksesta. Vasemmassa kuvassa kiristetään nippusidettä Leatherman -pihdeillä. Oikeassa kuvassa näkyy alapuolelta nippusiteisiin sidottua harmaata kevlarnarua, jolla penkki kiristyy alumiinisen kannatinlevyn päälle.






 

Tuli laiskanläksyä kanootin virittäjälle. Olen tapani mukaan siirtänyt kanootin penkkejä keskemmälle ja samalla vähän ylemmäs. Koska peräpenkki siirtyy keskemmälle kanoottia, niin sen takimmainen aisa jää vähän lyhyeksi. Jätän sen nojaamaan alumiini- kannakkeeseen ilman ruuvia. 
 
Tukevahko perämelojani nojaa rantautuessa taaksepäin ja tietysti penkin piena rusahtaa alumiinikorvakkeesta läpi. 
 
Kaivelen ensiapulaukkuani, jossa on myös varusteita kanootin korjaamiseen. Onneksi olen lisännyt sinne juuri keväällä muutaman nippusiteen. Ne tulevat nyt hyötykäyttöön. Kevlarnaru on jo vanhempi varuste. 

Melojat kantavat valkoista kanoottia kaltevaa rinnettä alas jokeen. Joella on ruuhkaa ja niin on maissakin.


Kaikesta huolimatta korjaamisen improvisoinnissa ja sitten tekemisessä kuluu aikaa. Muistan, että säännöissä on aikatarkastusasemille takarajat saapumiselle. Suvahavvan myllypadolle ei ole kuin kahdeksan kilometriä, mutta aikaa on nyt vajaa kaksi tuntia. Matkan varrelle ei saa tulla viivästyksiä, muuten meidän juhlamelonta on tässä. 

Ja tietysti Võhandujoki virittää yllättävän jarrun. Yhdessä kohtaa kaikki melojat komennetaan maihin. Ohitamme maitse niemen raahaamalla kanoottia heinikkoa  pitkin. Mutkan takana on kuulemma vaarallisesti kallellaan oleva iso puu, joka voi koska tahansa kaatua jokeen. 
 
Ihan turha viivytys tähän väliin ja kaiken lisäksi aivan turha lisäkuormitus väsyneelle kropalle. Kaikki energia pitäisi suunnata melontaan maastojuoksun sijaan 
 
Ja vielä tulee yksi kokkare lisää: Kanootti ei kaadu pohjapadossa, mutta haukkaa melkein parrasta myöden vettä. Pumppaamme pitkään, ennen kuin saamme kevennettyä kannoottia niin, että saamme kiskottua sen ylös rannalle lopputyhjennykseen. Janne kaipaa kunnon äyskäriä, joka on ensi kerralla mukana. 

 

Yöllisessä kuvassa kaksi melojaa valmistautuu kanoottiin nousuun rannalla otsalamppujen valossa. Tunnelma on hiljainen ja keskittynyt, vesi on mustaa ja heijastaa vähän valoa.

Mies istuua utossa isokokoinen tiikeri-pehmolelu sylissä.

Leevakun voimalaitoksen kohdalla on minulla usein ollut maratonin kuoleman paikka. 
 
Energiat alkavat olla vähissä, pitäisi jaksaa meloa ja vielä ylläpitää hiestä märässä kropassa lämpöä. 
 
Nyt on ollut jopa helteinen päivä, mutta kroppa alkaa silti olla loppu. Kysyn Jannelta, että saanko ottaa Leevakussa 20 minuutin nokoset Pasin Opelissa? Janne ei ole kovin innostunut aiheesta "kunhan sitten heräät ja jatkat melontaa". Vakuutan, että olen mikrounien mestari.  
 
Vaihdan itselleni kuivan aluspaidan ja kävelen Pasin kanssa autolle. Ukkonen jyrähtelee ja näyttää tulevan sade. Annan Pasille ohjeen, että herättää minut 20 minuutin kuluttua, mutta jos alkaa sataa kaatamalla, niin odotetaan, että ukkonen menee ohi.  Saan nukkua Pasin Tintun kainalossa. Kun herään, olen kuin uusi mies. Pieni uni on yllättävän tehokas. 

Sama yömelonta jatkuu. Kanootti liukuu vesikasvien välistä eteenpäin, ja valokeilassa näkyy rannalla seisovia hahmoja. Kuvassa korostuu yön hiljaisuus ja ponnistelu pimeydessä.

Pasi ja Janne ovat saamassa hermarin. Säätäjä-Jaakko pääsee vauhtiin. Edessä on viisitoista kilometriä meanderoivaa, pusikkoista jokea. En lähde sinne seikkailemaan pilkkopimeässä. 
 
Viritän kännykästä Sport Trackerin niin, että saan siihen valot läpinäkyvää kuivapussia näpäyttämällä. Ja jotta virta riittää, niin laitan pussiin akun lataamaan kännykkää. Varalla on vielä Garminin gepsi. En ole sitä yleensä käyttänyt navigointiin, vaan lähinnä nopeus- ja matkamittarina. 
 
Lisäksi varmistan, että kahdessa otsalampussa on tuoreet akut ja että ne toimivat. 
 
Alku on jännää, otsalamppu on hankala. Kun melakäsi vaihtaa puolta, niin valokiila heijastuu kädestä silmiin ja häikäisee hetkeksi. Pitää meloa mela alhaalla ja ikään kuin soutaa. Janne joutuu takana tekemään lisää vastaohjausvetoja. Navigointi toimii ja pian himmennän otsavaloa ja kuikuilen sillä vain rantoja ja mahdollisia pidempiä vinoja runkoja, jotka ylettyvät joen päälle. 
 
"Where does the river go?" "That is wrong way!" Ohitamme muutamia melojia, jotka tuntuvat olevan eksyksissä. Teemme yhden lyhyen harhan, mutta muuten etenemme hyvin. Kroppa toimii kuin olisin vasta melonnan alkumetreillä. Uni Opelissa on ihmelääke. 
 
Räpinässä saamme kantoapua, juon Batteryn ja sitten vesille. Tämän pätkän olen monasti melonut pimenevässä illassa. Joki on jo leveä ja rannat selkeitä. Onnistumisen tunne siivittää meitä molempia. 

Kaksi melojaa saapuu kanootilla rantaan yöaikaan. Etummaisella on kirkas otsalamppu, joka valaisee sekä veneen keulan että vedenpinnan. Melojat ovat pukeutuneet lämpimiin ulkoiluvarusteisiin. Etumelojalla on keltasininen mela. Kanootti lipuu tyynessä vedessä ja sen valkoinen runko heijastuu veden pinnasta. Valokeilan vuoksi ympäristö jää pimeäksi, mutta lähiranta ja vesikasvit näkyvät alareunassa.
Meloin maaliin omatekemällä majavanhäntämelalla,
jonka olen maalannut Ukrainan väreihin.
 
Kolme miestä seisoo maratonin kuvausseinän edessä. He ovat pukeutuneet ulkoiluvaatteisiin, ja vasemmanpuoleisella on kirkas sinikeltainen mela kädessään. Keskimmäisellä on Braca-merkkinen hiilikuitumela. Edessä on valkoinen kanootti, jossa lukee *Upper Canada* sekä Suomen lippu. Taustaseinä on täynnä sponsoreiden logoja ja tapahtuman nimi “20. Võhandu maraton 2025” on ylhäällä suurin kirjaimin.

On pitkä rupeama takana. Loppuaikamme 19 tuntia 25 minuuttia ja 41 sekuntia. Olemme niin häntäpäässä, että mitalit ovat jo loppuneet. Saamme rintamerkit ja lupauksen, että isot mitalit tulevat postissa. Maratonin suosio yllätti järjestäjät ja siksi mitaleita ei ollut varattu riittävästi. 
 
Maalialue on jo aika hiljainen kun sidomme Pasin kanssa kanoottia katolle. On aikainen sunnuntaiaamu. Mieli on sekava. Ajelemme kohti Jannen varaamaa mökkiä ja sen saunaa.
Kolme lasillista tummanruskeaa juomaa on valmiina pöydällä, jossa keskellä on vanha, puisessa laatikossa oleva *Vieil Armagnac 1942* -pullo. Etualalla on kolme vuoden 2025 Võhandu-maratonin osallistujamerkkiä puisella alustalla, jossa on Armagnac-leima. Kuva henkii juhlan ja saavutuksen tunnelmaa.

Katamme mökin pöydälle rantautumisjuoman. Olen varannut mukaan sisareltani Johannalta perimäni Armagnac -pullon sisareni syntymävuodelta 1942.  
 
Hän oli saanut sen 60-vuotis-lahjaksi, mutta ei koskaan malttanut avata sitä. Avasin pullon vuosi sitten syntymäpäivänäni. Kun lähdin tähän Vöh-1000 -melontaan, ajattelin, että tätä tapahtumaa voisin juhlistaa ystävieni kanssa tuolla hienon ruskealla juomalla.

Neljä kuvaa muodostaa tarinallisen näkymän maaseudun majapaikasta: Ylin kuva esittää isoa keltaista hirsitaloa lehtipuiden keskellä. Vasen alakuvassa pienempi, tummahirsinen sauna seisoo avoimella niityllä. Oikeassa alakuvassa näkyy saunan sisätila: puiset lauteet ja muurattu kiuas. Alinna oleva kuva näyttää pienen lammen laiturin, jota ympäröi metsäinen pihamaa.

Nedsajan metsätalo ja sauna oli hieno Jannen saunavalinta. Hyvät löylyt ja makoisat unet. Olimme sen verran sekaisin melonnasta ja pitkästä valvomisesta, ettei kukaan meistä muistanut ottaa majoituksesta kuvia. Nuo kuvat ovat Nedsajan Airbnb-sivuilta. 

Hirsisen savusaunan avoimesta ikkunasta näkyy saunan tulipesässä keltaisena hehkuvat puut.

Sama sauna sisäpuolelta, vasemmalla lauteet. Lattialla lautatralli.

Saunarakennus, pärekatto, ovi on auki ja sisältä tulee hieman savua. Oven vieressä puinen veistos. Oikealla kuistilla leveäselkäinen mies istuu pöydän päässä.

Vasemmalla kuva saunan kuistin pöydästä. Useita kertakäyttölautasia ja -mukeja. Erilaisia roskia, kalan perkeitä. Alareunassa Vöhandumaraton-pyyhe. Oikealla lähikuva osin syöduystä savustetusta lahnasta. Toisessa astiassa kokonaisia hiilloksella kypsytettyjä perunoita.

Etualalla puisella jalustalla seisoo puinen veistos: olento, jolla on sarvet ja hattu – mahdollisesti huumorilla tehty "saunavahti". Taustalla kaareutuu rauhallinen joki keväisessä niityssä. Vasemmalla näkyy rakennuksia, ehkäpä sauna ja asuintalo.

Moottorisahalla veistetty pienen ihmisen kokoinen sarvekas hahmo ruttunen huopahattu päässä. Kookkaat "killuttimet" Patsas on varmistettu kettingillä saunan seinään.
Iiron paikallisen mestarin tekemä saunapiru. Eestiläisillä on saunavaim. Naispuolinen saunasuojelija, jonkakanssa tulee olla varovainen ja käyttäytyä saunassa kunnolla. Häntä ei kannata suututtaa.

Ylin kuva: rauhallisesti virtaava joki kaartaa vanhan puun juurelta, keväiset vihreät ruohot reunustavat uomaa. Vasemman alakulman kuvassa mies punaisessa sadetakissa seisoo metsäisessä maastossa. Oikean alakulman kuvassa harmaa farmariauto, jonka katolla on kanootti. Taustalla näkyy vanha rakennus ja keväinen pihamaa.

Suomalais-Virolaista äijämeininkiä. Jannen lukiokaverilla, Iirolla on pitkään ollut mökki Virossa. Nyt tontille, Võhandujoen rantaan, tulvarajan yläpuolelle on noussut vanhoista hirsistä savusauna, jonka löylyistä pääsemme nauttimaan. Kuistilla juttelemme Iiron ja hänen naapureidensa kanssa nauttien virolaisesta vieraanvaraisuudesta.

Kun katselen Võhandujoelle, on vaikea ajatella, missä mielentilassa olen edellisenä päivänä melonut tuosta ohi. Iiiro oli uimassa, kun menimme tuosta ohi.

Huolto-Pasi ja huoltoauto saavat levätä hekin. Huolto on ihan oma maailmansa. Paimentaa hymyssä suin epämukavuusalueella toimivia miehiä, joiden katse on vain seuraavassa joen mutkassa. 
 
Kiitos Iirolle löylyistä ja yösijasta. Ja kiitos naapureille savukalasta ja hiillosperunoista. 

Kolme yhdistettyä kuvaa kanootista ja sen varusteista nurmikolla auton vieressä: Yläkuvassa nähdään kanootin sisus: istuimet, kelluntaliivit, melat ja varusteluköydet. Vasemman alakulman kuvassa tavarat on levitetty nurmikolle: kuivapusseja, saappaita, työkaluja, keitintä ja retkivarusteita. Oikeassa alakulmassa kanootti on pakattavana ja mukana on mm. aurinkohattu, makuualustoja ja saappaita. Auto toimii tukikohtana pakkausvaiheessa.

Aurinko tulee esiin ja levittelen varusteitamme kuivumaan. North-West Importin kuivasäkit suojaavat, mutta kun kanootti on liki partaita täynnä vettä, niin paljon myös kastuu. Hikon neopreeni saappat kastuvat, kun vesi tulee varresta sisään. Minulla on Ursuitin välikuivapuku, joka suojaa hyvin, mutta varpaat puoli vuorokautta märissä saappaissa kyllä kostuvat. 

Neljä kuvaa, oikealla osakuva ornassista teltasta, johon painettu silmät apposen auki tuijottava piirroshahmo. Etualalla vihreä pressu, jossa lukee isolla Taru. Keskelläkaksi uvaa taidokkaasti tehdyistä leivoksista ja erikoiskahveista, joiden kermaan on piirretty lehtikuvioita. Oikealla kuvassa samoin kahvi ja alhaalla vaaleapohjainen leivonnainen, jota kiertävät mansikat.

Tartossa kunnon melojan on poikettava Wernerin kahvilassa leivoksilla. Maanantaina Viron kansallismuseo on kiinni, olen siellä kerran käynyt, mutta se kestää toisenkin katselun. 


Mustavalkoinen valokuva ikääntyneestä urheilijasta, jolla on huurteinen parta ja lämmin pipo. Hän pitää kädessään juomakuppia ja näyttää tyytyväiseltä ja raukealta. Kuva huokuu kylmyyttä ja suorituksen jälkeistä lepoa.

Ylimmäinen kuva: Seinällä roikkuu kolme riviä muotokuvia ja asetelmia, joiden visuaalinen tyyli on ironinen, absurdi ja värikylläinen. Kuvissa näkyy ihmisiä hassuissa tilanteissa ja epätavallisia esineitä: esimerkiksi nainen leluhaukan kanssa, koira aurinkotuolissa ja mies kajakissa avaruuskypärä päässä. Kuvaus on luultavasti Feng Lin töistä.  Keskimmäinen kuva (Telliskivi): Katutaideteos esittää naisen kasvoja isolla harmaalla tiiliseinällä. Muuraalin värimaailma on vivahteikas ja monisävyinen, hallitsevia ovat violetin, keltaisen ja vaaleanpunaisen sävyt. Teos on maalattu voimakkaalla sivellintekniikalla ja tuo esiin syvän katseen. Sen edessä kaksi ihmistä ottaa kuvaa.  Alavasen kuva: Gallerian punaiseksi maalatussa huoneessa katsotaan valokuvaa, jossa ryhmä ihmisiä seisoo selin ja punainen savupilvi nousee heidän edessään. Etualalla joku ottaa kuvasta kännykkäkuvaa. Tulkittavissa performanssiksi tai protestiksi.  Alaoikea yläkuva: Mustavalkokuvassa mies katsoo ulos auton ikkunasta. Ikkunassa on luodinreikä, joka tuo kuvaan dramaattisuutta. Henkilö voi olla tunnettu henkilö tai dokumentaarisen tilanteen osapuoli. Mahdollisesti Elliott Erwittin tuotannosta.  Alaoikea alakuvassa: Henkilö kävelee yksin vesirajassa rannalla, kuvassa on rauhallinen ja yksinäinen tunnelma. Värit ovat hillittyjä, harmaan ja sinisen sävyisiä.

Kolme katsetta maailmaan Fotografiskassa: Feng Li hämmästyttää oudon arjen surrealistisilla silmänräpäyksillä, Elliott Erwitt hurmaa mustavalkoisella huumorilla ja humanismilla, ja Lembit Peegel dokumentoi Viron lähihistoriaa herkästi ja tarkasti. Kolme näyttelyä, kolme hyvin erilaista tapaa katsoa ihmisyyttä. 
 
Oma tunneskaala tuntuu edelleen olevan Võhandun jälkimainingeissa. Yleensä, kun olen tullut ulos Fotografiskasta, tunnen olevani monta elämystä rikkaampi. Nyt ei napannut. 

Vasemmassa kuvassa kaksi miestä istuu Tallinnan Fotografiskan yhteydessä olevan ravintolan pöydässä oluet edessään. Toinen miehistä pitää aurinkolaseja kädessään, molemmat katsovat kameraan. Oikean yläkulman kuvassa samat henkilöt ovat kolmannen kanssa sisällä olutravintolassa – pöydässä ruokaa, juomia ja hyväntuulista keskustelua. Oikean alakulman lämpökamerakuvassa näkyy sama hetki: kolmen hengen joukko nostaa maljoja, kasvot hohtavat lämpiminä violetin ja keltaisen sävyisessä kuvassa.

Mutta aina voi palautua tapaamalla vanhan ystävän oluen äärellä. Ystäväni Mart, joka on ollut myös huoltomiehenäni, tuli tapaamaan meitä Balti Jaaman torille. Lämpökamerakuvasta näkee, että olut oli kylmää.


Kuvassa torimyyjä pitää kädessään nippua pitkiä vihreitä sipuleita mansikoiden yläpuolella. Taustalla näkyy muita hedelmiä kuten mangoja ja karhunvatukoita.

"Olen meloja, en mikään marjanpoimija" on ystävälläni tapana rehvastella. Balti Jaamin hallissa kannattaa olla marjanpoimija. Tarjonnan määrä ja raikkaat tuoksut tekevät vaikutuksen. Ostan kotiin hedelmäisiä tuliaisia. Innostun niin, että soitan Riitalle videopuhelun ja hän saa valita hedelmiä etänä. Loistava palvelu.  


”Olette varustautuneet hyvin, mutta valmistautuminen näyttää jääneen vaiheeseen.” Huolto-Pasin hyvä kommentti. 
 
Varustautuminen ja valmistautuminen eivät korvaa toisiaan, molemmat pitää tehdä kunnolla.

Valmistautuminen kostautuu. Võhandun suola on aikainen ja arvaamaton pohjolan kevät. Monasti olen päässyt melomaan muutaman sata kilometriä ennen Võhandua. Olen myös osallistunut kuntoille viikkoa aikaisemmin olevaan Turi-Tori -melontaan. Nyt talvi vaan jatkui ja jatkui. 
 
Käytiin Jannen kanssa kerran Pyhtäällä melomassa jäiden keskellä. Saadaan kokeiltua, että penkkien korkeus on ok ja kanootti kulkee tasapainossa kun Janne on takana ja minä edessä. Janne on kuntoillut pitkin talvea sekä salilla että uiden. Minä en ole tehnyt muutamaa pientä melontalenkkiä lukuunottamatta mitään. 
 
Bonuksena tulen päivää aikaisemmin hankalalla yölennolla kahden viikon lomareissulta Espanjasta. Huono kunto ja päälle univelkaa. Valmistautuminen on ala-arvoista ja se näkyy marssivauhdissa. 
 
Olemme varustautuneet vanhalla rutiinilla. Penkin rikkoutuminen on minun moka. Kyllä veneet pitää viritellä niin, että ne kestävät vettä. Tehokas äyskäri pumpun lisäksi on ilmiselvä puute. Pumppaaminen on hapokasta treeniä äyskäröinnin rinnalla. 
 
Kaikesta huolimatta todella hankalan melonnan lopuksi olemme kaikki kolme sitä mieltä, että ensi vuonna uudelleen. Ei ole mitään hyötyä oppia, jos ei sovella oppeja käytäntöön. 
 
Kiitos huolto-Pasille V-sanoista.
 
Jäämme Võhandulla kiinni kaikesta  
missä olemme fuskanneet. 
Luonto on armoton.
Vöh 1000 -tunnnus ja sen alla isolla sana Linkkejä

Võhandumaraton — Võhandumaraton Googlemapsissa 
Georgi Hotelli — Tamula Hotelli — Ränduri Pubi 
Nedsajan metsämaja — Omjakon 
Wernerin kahvila, Tarto — Eesti Rahva Muuseum