Olen taas kerran itseäni paremmassa seurassa. Voittajafiilis jo nyt. Merellisissä lajeissa pääsy lähtölinjalle on ensimmäinen voitto. Onhan tää hienoa.
Pitkä soutu, Vogalonga, on venetsialainen soutukarnevaali. Se yhdistää vesillä olemisen kokemuksen, ympäristötietoisuuden ja venetsialaisen karnevaaliperinnön – hiljaista liikettä ja suurta symboliikkaa laguunikaupungin sydämessä.
Vogalonga 48:n virallisesta videosta näkee, että en melo ihan pienessä kylätapahtumassa.
Kuulin Vogalongasta, kun osallistuin Row Venicen soutukurssille. Siinä mielessä se on kotikutoinen kylätapahtuma, joka ei juurikaan huutele itsestään, mutta on silti maailmanluokan mitoissa.
Ilmoittautuminen oli helppoa Vogalongan englanninkielisen sivuston kautta. Tein sen kohtalaisen aikaisin keväällä huhtikuussa. Sain lähtö numeroksi 1302. Ilmoittautuminen ei ole soolomelojalle hinnalla pilattu, 25 euroa per soutaja.
Tietysti piti hankkia melontapaita. Ja hyvä, että hankin.
Melojat ja soutajat paneutuvat huolella Vogalongan tunnelmaan. Miehistöt, alukset ja jopa airot ovat tiukasti sävy sävyyn.
moto ondoso
Aaltojen liike
Venetsialaiset alkoivat olla 1970-luvulla huolissaan moottoriveneiden aiheuttamasta aallokosta, moto ondoso, joka kulutti paaluille perustetun kaupungin rakenteita.
Ensimmäinen Vogalonga järjestettiin 10. marraskuuta 1974, ja siihen osallistui noin 500 venettä ja 1500 soutajaa – ilman kilpailua, lihasvoimalla ja ennen kaikkea ilman moottoreita.
Samoihin aikoihin Suomessakin keskusteltiin kasvavien ja nopeutuvien Ruotsinlaivojen aiheuttamista vaurioista saariston ekologiaan. Keskustelu laantui, mutta asiat ovat edelleen ajankohtaisia sekä Venetsiassa että Suomessa.
Itämerellä on todettu selkeitä liikenteen aiheuttamia haittavaikutuksia, kuten sedimentin sekoittumista, ravinnekierron vilkastumista ja todennäköistä rehevöitymistä saaristoalueilla. Tutkimus jatkuu, erityisesti aallokon dynamiikasta ja sen biologisista vaikutuksista rantaympäristöön.
Samalla lailla kuin meillä Itämerellä laivat ovat kasvaneet ja liikenne vilkastunut, niin Venetsiassakin moottoriveneet ovat syrjäyttäneet perinteiset soutualukset. Vogalonga on nyt muistutus koko maailmalle vesien suojelemisesta.
halusin mukaan OMalla kanootilla
Pakboat ja Vogalonga
Halusin tietysti lähteä omalla kanootilla, Pakboat.
Olin toissa vuonna useamman viikon Venetsian biennalessa työmatkalla. Työpäivän jälkeen kävelin niukasti valaistuja kujia ja kanavien reunoja majapaikkaani, näin ja koin kaupungin ilman turisteja. Kohtasin myös Venetsian vedet kiukkuisena. Kova tuuli ja matala vesi nostavat hurjan aallokon.
Jo navakka tuuli hidastaa Pakboatin menoa. Pakboat lakkaa etenemästä, jos vastatuulta on enemmän kuin kymmenen metriä sekunnissa. Tälle reitille ei saisi olla minulle tuulta enemmän kuin kahdeksan metriä sekunnissa. Tässä mielessä lähtö yksin meloen on ilman muuta riski. Silti houkutus on suuri.
Venetsian pohjoispuolen meri on avoin ja matala. Myrskyaallokko on lyhyttä ja terävää. En tiedä tuulen voimaa videossa, mutta Muranon laiturilla, kun odotimme Riitan kanssa vaporettoa, oli meillä ja muillakin hankaluuksia pysyä pystyssä.
hyppyseiväs tai SUP-lauta käy,
mutta kanootti lentokoneeseen?
Super-matkanjärjestäjäni Riitta löytää meille suoran lennon. En halua tälle matkalle sitä riskiä, että kanootti jää koneen vaihdossa matkan varrelle.
Lippuja netissä varatessaan Riitta löytää Finnairin nettisivuilta lisämatkatavaroina laskettelusukset, golfbagit ja jopa SUP-laudan, mutta ei kanoottia. Usea puhelinsoittokaan ei raivaa lentokoneen ruumasta tilaa kanootilleni.
Riitta saa lopulta neuvoteltua Pakboatin painavaksi lisämatkatavaraksi, joka ei ole metriä pidempi, ei yli 50 cm leveä ja painaa alle 32 kiloa. Pakboat on pakattu juuri tuon kokoiseen Ortliebin 130 litran kassiin ja painaa kaikkineen alle 30 kiloa.
Itse olen aina puhunut Pakboatin kohdalla retkeilytarvikekassista ja saanut sen sillä termillä mukaan. Nyt hermoiluani lisää vielä lakot ja Finnairin lentojen peruutukset.
Vien Pakboatin varoiksi jo edellisenä iltana kentälle. Se otetaan vastaan kitisemättä. Toivon, että se hyvissä ajoin vietynä mahtuu mukaan Finnairin pieneen Embraer -koneeseen.
Herätys! Älykelloni pitäisi toivottaa tähän aikaan yöstä hyvää huomenta. Meidän pitää lähteä kentälle puoli neljä yöllä, meille iltavirkuille se on keskellä yötä.
Riitta on oikeutettu assistant -palveluun. Kentällä Finavia toivottaa Riitan tervetulleeksi pylonin ääreen, jossa hänen pitää huutaa tolpan pieneen reikään kaikkien kuulleen, mikä vanhusta riivaa. Tulee mieleen Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:n alun pyloni. Lentokentän vammaispalvelu on kivikaudelta.
Finnavian nettipalvelusta löytyy otsikkotasolla ohjeet jopa koirien käymälöihin, mutta vammaispalveluita ei löydy, ellei osaa hakea termillä kutsupiste.
No, kun ihmispalvelu saapuu, on hän pylonia ystävällisempi. Heitä on kuulemma vain liian vähän. Terveiset vaan Finnavialle.
Eikös tämän pitänyt olla
Melontablogi?
Malta hetki, Vogalonga on joukkuelaji ja Riitta kuuluu joukkueeseen. Tulemme kentältä Riitan toivomalla kyydillä. Ei Venetsiaan voi tulla vesibussi-vaporetton pohjalla istuen.
Riitta on varannut taxi acqueon, mahonkisen moottorivenekäsityön huipun, jota paikalliset kutsuvat termillä motoscafo. Taksiveneet eivät ole kuuluisia italialaisia moottoriveneitä, Rivoja, vaan paikallisten mestarien, Cantiere Serenellan ja Cantiere Vizianellon luomuksia.
Taksi tuo meidän majapaikkaamme lähimmälle Saluten laiturille. Kuljettaja nostaa laukkumme ja kanoottikassin laiturille.
jäi veneeseen!"
Riitta huomaa, että olkalaukku, jossa on hänen Kaikki, jäi taksiveneeseen. Meillä on kuljettajan puhelinnumero. Riitta soittaa hänelle ja hetken kuluttua kuljettaja soittaa takaisin ja kertoo, että toinen kuljettaja on ihan juuri siinä laiturilla rouvan repun kanssa. Huh, superpalvelua. Ei olisi onnistunut vaporettolla.
Pääsemme kotimme porraskäytävään, jonne voimme jättää matkatavaramme. Varsinainen huoneistomme aukeaa myöhemmin iltapäivällä. Portaikko näyttää juuri sellaiselta kuin Vogalonga-melojalle kuuluu. Riitta on tehnyt hyvää metsästystä.
Minulla on ajatus, että kokoan Pakboatin lauantaina kadun varressa ja tuon sen sitten yöksi porraskäytävään. Ulko-ovelta on aamulla lyhyt matka kantaa kanootti vesille. Mittailen ja kanootti tuntuu täpärästi mahtuvan koottuna portaikkoon.
Majapaikka on hieno ja isompi kuin meidän koti Rööperissä. On tilaa levitellä varusteita.
Illalla Riitalle tulee viesti lentokentältä, että meiltä on jäänyt sinne yksi kolli. Suoritamme pikaisen laskutoimituksen: iso- ja pieni matkalaukku ja kanootti, ilmoitamme kentälle, ettei meiltä mitään puutu. Riitta saa kuvaviestin, jossa on rollaattoripussin kuva. No tietysti. Lyhyt yöuni kostautui, emmekä huomanneet ottaa kentältä mukaan rollaattoria.
En halua lauantaiksi ylimääräistä ohjelmaa ja lähden saman tien ajelemaan vesibussilla kentälle.
Tunnelmallinen ilta kävellä takaisin. On taas kerran erilainen melontaretki.
Yöllä selviää keittiön pöydällä olevan hyönteismyrkky sprayn tarkoitus. Vaikka ikkunoissa oli hyttysverkot, niin silti hyttyset natustavat meitä molempia. On rauhaton yö, emme silti myrkytä.
Vaporettolaitureiden aikatauluissa on keltaisella merkitty Vogalongan soutajien ja melojien vuoksi rauhoitettu kuusituntinen, jolloin vesibussit eivät liikennöi.
Helsinki maratonista uutisoidaan lähinnä, että juoksu haittaa muuta liikennettä sen sijaan, että rauhoitettaisiin muu liikenne reilusti ja laajasti juoksijoiden juosta.
Vogalongan toimisto
löytyy eksymällä.
Meitä on kolme navigaattoria, Riitta, Google ja minä. Jokainen meistä ehdottaa Vogalongan toimistolle eri sijaintia. Joka tapauksessa hurautamme kanaalin yli, Harry’s Barin ohi San Marcon torille ja sieltä edelleen kapeiden katujen sokkeloihin.
Vene numero 1301
on hukassa!
Vogalongan toimiston ovella on lappu, että vain yksi henkilö per osallistuva vene. Kun osallistujia on tuhansia, ymmärrän rajoituksen hyvin. Menen hyvin kotikutoisen toimiston tiskille, jonka takana on jo Viron Vohandumaratonista tuttuja kirjekuorilaatikoita. Näytän kännykästäni oman numeroni 1301. Ystävällinen rouva selaa laatikoita, mutta 1301 on poissa.
- onko joku muu teidän joukkueesta jo hakenut sen?
- mahdotonta, minä olen meidän joukkue
Muutaman plaraamisen jälkeen kutsutaan pomo paikalle. Pomo katsoo tietokoneelta ja kohauttaa olkapäitään. Ei kun ei. 1301 on hukassa.
Ystävällinen rouva menee laatikostojen taakse ja nappaa hyllyltä materiaalikuoren. Saan numeron 2000. Sitten menen juliste- ja T-paita -tiskille. Valitsen viinipunaisen Vogalonga paidan, XL. Olisi pitänyt ottaa XXL, mutta nyt osallistumiseni on varmistettu perinteiseen italialaiseen "kaikki hoituu" tyyliin.
Saamassani kuoressa on numerolappu ja juliste. Varsinainen info on toimiston seinän kartalla Post-It lapuilla. Näin organisoidaan ja ohjataan 6 000 osallistujan ja liki kahden tuhannen aluksen tapahtumaa. Hieno meininki.
Venetsia tai siis Italia on helppo maa melojan tankata. Kun ilmoittautumisen hermoilu on takana, maistuu ruoka. Reilusti penneä ja jälkiruuaksi tiramisua. Hyvä energiapohja melojalle.
Ruoka ei ehdi laskeutua kuin muutaman korttelin ja jokusen kanavasillan kiipeilyn, kun kujalla tulee vastaan houkuttelevan näköisen kalaravintolan, Ristorante Osteria alle Bottegan vapaa ulkopöytä. Aina melojalle kala maistuu. Tämä paikka vaan sattuu olemaan kohtalon oikusta super ystävällinen.
Basilica di Santa Maria della Salute
Palaamme Saluten laiturin kautta kotirantaamme. Basilica di Santa Maria della Saluten seinustalle on ilmestynyt rivi keltaisia ja punaisia kajakkeja ja yksi Dragon-vene, jonka vieressä istuu kaveri Vogalonga -paita päällä.Jututan häntä. Hän kertoo jäävänsä yöksi venevahdiksi. Hienoa. Sovin, että tulen nyt illalla kokoamaan Pakboatin tähän Basilikan seinustalle.Loistava ratkaisu, aamulla on vesille matkaa vain muutama metri. Kokoan Pakboatin ja lukitsen sen varoiksi kanaalin yli menevän putkisillan telineisiin. Paikalle tulee myös saksalaispariskunta, joilla on koottava, 40 vuotta vanha Faltboot-kaksikko, jonka he myös jättävä yöksi Pakboatin viereen.
ja meloja sänkyyn hyttysiä ruokkimaan.
Pakboat on koottuna Neitsyn Maarian ja Dragonmelojan suojeluksessa. Venetsian turisteja varoitetaan taskuvarkaista, mutta en ole nähnyt yhtään varoitusta kanoottivarkaista. Merenkulkijat kunnioittavat toistensa aluksia.
Levitän sohvalle aamulla puettavat ja mukaan otettavat tavarat. Retkille lähtiessä tapani on tyhjentää autoni takakontti ja sitten lastaan sinne vain ne tavarat, joita tarvitsen retkellä. Helppo varmistaa, että kaikki tarpeellinen lähtee mukaan. Kun sohva on tyhjä, voin lähteä ja kaikki tarvittava on mukana.
Lähtöpaukku on yhdeksältä aamulla. Muodostan aamun aikataulun puolen tunnin palikoista.
- puoli tuntia kuluu, kun herään, panen kahvin tulemaan ja kaivan jääkaapista aamiaisen
- puoli tuntia riittää, että puen melontavaatteet päälle ja pakkaan sohvan tavarat Ikean kassiin
- puoli tuntia kuluu, että kävelen kanootille, lastaan sen ja laitan veteen
- kun kanootti on vedessä, melon lähtöpaikalle puolessa tunnissa
Aamun askareet tarvitsevat neljä puolituntista. Herätys kello seitsemän. Nyt vaan hyttysiä syöttämään.
Suomen liput liehuvat tuplana. Selfie somejakoon ja vielä otamme toisistamme lähtökuvat. Kiitos Irene ja Harald.
Minulla ei ole mitään käsitystä mahdollisista muista suomalaisista osallistujista. Ympärillä on lähinnä pieniä kajakkeja, kanootteja ja sandoloita.
Vogalonga toivottaa tervetulleeksi, olen pakahtua tyytyväisyyteen.
Alusten joukosta erotan Suomen lipun. Melon alusta kohti, lähempänä näen, että miehistö ei näytä ihan kantasuomalaisilta. Tervehdin perämelojaa,
- oletteko Suomesta?
- olemme eri puolilta Eurooppa, mutta äitini on suomalainen, siksi meillä on Suomen lippu.
Pojat ovat Vogalongassa neljättä kertaa. Saan pari vinkkiä. Melo vaan eteenpäin, kyllä se lähtöpaukku tulee, mutta ei se ole niin tarkkaa. Reitin niemien kohdalla kierrä kärki kaukaa. Sisäpuoli menee tukkoon.
Lähden saman tien San Marcon aukion aallonmurtajaa kohti. Laitureilla on paljon ihmisiä ja vaihdan muutaman sanan lähellä olevan miehen kassa, joka kysyy, mikä alukseni on.
Sitten tulee paukku. Alusten vauhti ei juurikaan kasva, lähinnä kaikki suuntaavat rantaa pitkin länteen Lidon saarta kohti.
Säätiedotus lupaa loppumatkalle, Muranon selille, navakaksi nousevaa vastatuulta. Nyt on pakko edetä tarmokkaasti. Otan tehotahdin, mutta silti on aikaa katsella ympärillä olevia toinen toistaan erikoisempia aluksia.
Isoimissa aluksissa soutajat työntävät kaksin käsin ja koko kropalla nojaten yhdellä isolla airolla alustaan eteenpäin. Joukossa on useampi dragon-vene, joita soudetaan melomalla. On myös englantialaisia yliopiston kapeita monisoutuisia kilpasoutuveneitä perämiehineen. Ja tietysti on kajakkeja, kanootteja ja sup-lautoja. Muita kanoottia yksin melovia en näe, enkä lisää Suomen lippuja.
Vignolen kohdalla on ensimmäinen ruuhkapaikka ja rannan lähellä on kaatunut dragonvene. Viranomaiset noukkivat uimareita takaisin melojiksi. Tämä on ainoa kupsahdus, jonka näin.
Varaslähtö palkitsee, takaa tulee toinen toistaan upeampia, isoja aluksia. Hieno katsella niiden rytmikästä menoa. Taustalla kumisee useammankin aluksen tahdinlyöjien rummut.
Erasmon saaren rannalla on tasaisin välein meitä melojia kannustavia katselijoita piknikillä. Lähellä rantaa on tilaa meloa. Vasemmalla puolella on kaislaisia matalikkoja, joihin useampikin alus pysähtyy ja porukka käy pissalla. Tämä ei ole toimiston kartan muistilappujen suosittelema pissapaikka, mutta toimii.
Lähestyn puolimatkaa. Buranon ja Mazzorron saarten rakennukset näyttävät jo ihan syrjäkyliltä Venetsian kanaalien palatseihin verrattuna. Täälläkin ihmiset ovat kerääntyneet rannalle kannustamaan.
Reittikartan mukaan ohitan Punto Ristoron, suomeksi Virvokepiste. Venetsialaiseen gourmeehen tottuneena olen odottanut, mitä Vogalonga tarjoaa melojille. Kun ohi kulkee liki 2000 alusta ja virvoitettavia on runsas 6000, niin logistiikka on vauhdikasta: rannalla useampi porukka heittää ohi meloviin aluksiin vesipulloja ja banaaneita. Jätän väliin.
Mazzorbon kanaalin jälkeen alkaa avomeri. Tuuli on edelleen kevyt, mutta nyt vastainen. Muranon saarelle on ylitettävä vajaan viiden kilometrin pituinen selkä, puolikas Porkkalan selkää. Aallokko ei ole ongelma, mutta vastatuuli jarruttaa. Kurotan kanootin takaosasta Suomen liput pois tuulta vastustamasta.
Aika rauhallisesti muutkin alukset etenevät. Kauempana oikealla puolella on samanlainen sandolo-tyyppinen gondooli, jolla olin soutua opettelemassa. Aluksessa on kaksi vanhempaa miestä, joista toinen istuu sandolon pohjalla ja toinen meloo.
Hetken mietin, pitääkö meloa kysymään, voinko olla avuksi. Sandolo etenee rauhallisesti yhdenkin miehen voimin, sentään hitaammin kuin minä. Minullakin nopeus on pudonnut ja gps heiluu kolmen ja neljän välillä.
Muranon saaren ranta ei vaan lähesty.
Hermoilen, että ehdinkö ajoissa, kuuden tunnin puitteissa maaliin. Muranon ranta on tällä puolella saarta pusikkoa, jota useampi osallistuja käyttää hyväkseen. Minulle riittää, että olen hetken rannassa, oikaisen koipeni ja vedän henkeä.
Nouseva tuuli venyttää kilometrejä.
Tavallisesti reitti menee Muranon saaren läpi kanavia pitkin. Nyt joku silta on remontissa ja kierrämme saaren pohjoisen kautta. Pääsen etenemään puolisen kilometriä saaren suojassa, sitten alkaa puhallus.
Matkaa on jäljellä kahdeksan kilometriä ja aikaa kaksi tuntia. Puristan tuulta ja aallokkoa vastaan. Ympärillä moni muu alus etenee hitaasti. Se vähän lohduttaa, kun oma gps heiluu kolmen ja neljän välillä.
Poikkean reitiltä kohtisuoraan rantaa kohti. Haluan tuulen suojaan ja äkkiä. Tuuli kevenee ja käännän oikealle kohti Canal di Cannaregiota. Se on toiseksi tärkein Venetsian kanavista.
Se yhdistää meren Canal Grandeen. Sen varrella on vanha juutalaiskortteli, Getto Nuovo. Sanan getto alkuperä juontaa täältä.
Nyt tuli huilitauko. Edessä on poliisiveneitä, jotka päästävät veneitä kanavaan vain muutama kerrallaan. Kun pääsen kanavaan, menen heti kanavan reunaan ja viritän Suomen liput takaisin kanoottiin. Nyt loppumatka on tuulelta suojassa.
Ponte del Tre Archin, kolmen kaaren sillan luona vedessä ui poliisin sammakkomiehiä, jotka ohjaavat keulasta kääntäen isompia aluksia sillan alle ja eteenpäin. Sama toistuu seuraavankin sillan kohdalla.
Hauska on, että kaikki ohjeistus on italiaksi. Äänen painosta ja voimakkuudesta voin tulkita, koska ohjaaja tarkoittaa minua. Rannoilla, laitureilla ja terasseilla istuu ihmisiä, jotka hurraavat ja taputtavat meille melojille.
Erään rakennuksen terassilla ihmiset huiskuttavat minulle ja sitten sieltä kajahtaa kaiuttimista Maamme laulu! Huiskutan ja kiitän.
Mieli on rauhaisa, huomaan, että en ole läheskään joukon häntäpäässä, vaikka Canal Granden oikeaa reunaa tulee jo kärkiveneitä takaisin maalipaikalta.
Maalissa palkintojen jako sujuu italialaisella suurpiirteisyydellä. San Marcon laiturilla on useita heittäjiä, jotka huutavat Avanti-avanti! ja kun olen kohdalla, mies heittää minulle vauhdissa palkintopaketin ja saman tien melon pois seuraavien palkittavien tieltä.
Mitalikäärö sylissä nautiskelen kaikessa rauhassa kanaalin poikki kohti kotikanavaa. Kaikkine säätöineen tämä oli uskomaton retki. Kiskon kanootin Pyhän Marian basilikan suojaan ja soitan Riitalle. On mitalijuhlan aika.
Menemme kotirantamme ravintolan, Ristorante Lineadombran terassille ja nautimme neljän ruokalajin mitalikahvit.
Onko jossain joku Vogalongan soutaneiden yhteinen häppening, en tiedä, mutta ymmärtääkseni soutajat ja melojat juhlivat ainakin omissa porukoissaan. Monen kommentteja tulkitsin niin, että soutu on vaan tekosyy iltajuhlille.
Vogalongaposeeraukset saksalaisten ystäviemme ja Riitan kanssa.
Riitta kuvaa Pakboatin pakkaamisen.
Eikä tässä ole vielä kaikki
Kulttuuria pitää olla.
Maanantai on luppopäivä tursiteeraukseen. Tietysti yksi museo, jossa on enkeleitä vaikka muille jakaa, Galleri dell'Accademia. Ja sitten Palazzo Grassi, jossa saa ihan oikeeta aivojumppaa.
Ja tietysti pitää kuolata veneveistämöä, jossa edelleen tehdään gondoleita. Jos kiinnostuit, niin täältä voit kysyä tajouksen: Squero di San Trovaso
Viimeisen illan kävely kuutamossa kotikanavalla. Venetsia näytti säiden suhteen parhaat kasvonsa.
Kotimatka hienosti läpi kanaalien.
Mikä järki lentää melomaan?.
Tämän melontaretkeni hiilijalanjälki kulkuneuvoilla taksi, lentokone ja taksivene kahdelta hengeltä on noin yhden tonnin.
Vaporettojen kuuden tunnin tauko puolestaan vähentää CO2-päästöjä noin 30 tonnia. No, se ole kuin 4-5 kiloa per Vogalongameloja, mutta varmaan viesti leviää laajasti maailmalle.
Laskin, että vapaaehtoinen kompensointi on noin 35 €, ostin Hiilipörssistä paketin, jolla ostettua CO2-tonnia kohden ennallistetaan 2,42 aaria suota. Suo on Piiliautionneva Perhossa, Keski-Pohjanmaalla.
Tämän blogijutun Linkkejä:
Linkit ovat sinulle Off Road Paddler blogin ei-kaupallista palvelua, ellen toisin mainitse.
Basilica di Santa Maria della Salute
Kanootin suojeluspyhimys. Suojaa myös rutolta.
Finnair erikoismatkatavarat
Aloita täältä, älä eksy
Finnavia
Helsinki Vantaan lentoasema
Finnavia kutsupiste
Avustuspalvelun treffipaikka.
Finnavia asiakaspalvelu
Täältä pääset parilla klikkauksella eteenpäin.
galleri dell'Accademia
Enkelinkuvia
Hiiilipörssi
Täältä voit ostaa ennallistettavaa suota
OnePlus
Älypuhelimeni ja -kelloni
Ortlieb
Pakboatin rahtikassi
Pakboat
Retkikanoottini maailmalla, tämän sain Welhonpesän ambassadörniä alennuksella.
Palazzo Grassi
Modernia taidetta
Ristorante lineadombra
Mitalijuhlien rantaravintola majapaikkamme lähellä
Ristorante Osteria alle Bottega
Linkki Google mapsiin
Row Venice
Soutukoulu, opetti minulle gondolitekniikkaa
sääennuste
Norjan valtion luotettavat ennusteet
sääennuste
Windy, suosittelen maksullista appsia
Vogalonga
Ensi vuonna 50. juhlasoutu
Vohandumaraton
Maratonmelonta Virossa
Vohandumaraton
Melomani kymmenen maratonin blogitarinat
Squero di San Trovasoa
Gondooliveistämö
Olin Gondoolinsoutukurssilla Venetsiassa,
Blogijuttu täällä >>>
