"Venetsia hukkuu"

 

Kun mainitsen Venetsia, saan usein saman vastauksen: "Venetsia hukkuu". Se varmaan yhdistää minut ja Venetsian. Vesi ja halu pysyä veden pinnalla.

 

Onnekas kohtalo on houkutellut minut Venetsiaan. Olen nyt vuoden sisällä ollut siellä rakentamassa Jenni-Juulian näyttelyä Venetsian Biennalessa kahtena viikkona ja sitten tavallaan lomalla kolmannen viikon, kun Biennale avattiin.

Melojana minua kiinnostaa gondoolien soutu, tai siis suomeksi huopaaminen yhdellä airolla kasvot menosuuntaan. 

Gondoolin runko on epäsymmetrinen, ja se kulkee suoraan yhdeltä puolelta soutaen. Soutaja, Gondolieri, tekee pitkällä airolla, Remo, rennon oloisesti lyhyen iskun tukien airoa hankaintolppaan, Forcola,  ja turistikuormattu alus etenee hallitusti rapattuja seiniä hipoen.  

 

Olen ostanut monta kanoottia itselleni ulkonäön perusteella, gondooleissa vasta riittää katseltavaa. Istuminen veneen kyydissä ei minua kiinnosta, haluan päästä airon varteen. 

Koitan videoimalla ja katselemalla saada tekniikasta kiinni.

 

Forcola on soutajakohtainen ja suomalaisen hankaimen sijaan tuossa on useampia tapoja tukea airoa. Kapeissa kanavissa airo ei voi sojottaa suoraan sivulle.

Kanavia kulkiessa osui kameraan tämä erikoinen kaunokainen. Se ei ole gondooli, vaan sandolo tai sandolo veneziano. 

 

Tämä vene muistuttaa alkuperäisiä veneitä, joilla on rahdattu ihmisiä ja rakennustarvikkeita Venetsiaan. 

Nykyään sirompia malleja käytetään kilpailuissa. 

 

Kun vihdoin löydän soutukouluttajan, niin heillä on opetuskäytössä sandolo. 

 

Kanaalissa ui huolella ylläpidetty, lakkakuntoinen sandolo. Tutkin sen monimuotoista forcolaa. Sandolon partaassa on useampia koloja, joihin tuon forcolan voi istuttaa. 

 

Forcola yksinkertaisesti vasaroidaan kiilojen avulla tiukasti koloonsa.

Opetus alkaa tutulla tavalla perusteista. Opettajani Elisa Rowvenice -soutukoulusta näyttää remon otteiden perusteet. Airo on yllättävän pitkä.

Alkuun soudamme kaksikkona. Kun olen kanootissa tottunut, että samanaikaisesti toinen käsi vetää ja toinen työntää, niin tämä samatahtinen työntö, lavan kääntö nosto ja lavan luikautus uuteen vetoon vaatii lihasten ja kropan tiukkaa uudelleen ohjelmointia. 

Soudamme ulos kanaalista avoimelle paikalle, jossa minä kiipeän gondolieerin paikalle perätuhdolle. Huteralta tuntuu. Elisa on varmistanut melan narulla forcolaan. Muutaman kerran horjahdan ja saan sopivasti tukea tuosta varmistuksesta. Ei ole helppoa, aamupäivä hujahtaa hetkessä. Kun suurin osa lihaksista vastustaa niitä lihaksia, joiden nyt pitäisi toimia, hiki siinä nousee pintaan.  

 

Paluumatkalla Elisa soutaa kapeikot ja antaa minun vetää henkeä. Kyllä nyt katselen gondolieerien soutua uusin silmin. Kiitos Elisa ja Rowvenice tehokkaasta opetuksesta ja ennen kaikkea harvinaisesta kokemuksesta. Ammattigondolieerejä on Venetsiassa noin 400. 

Tyytyväisenä saamastani elämyksestä tarjoan lounaan. Tietysti kanavan varressa. 

Mutta ei tässä vielä kaikki! Elisa kertoi soutukilpailuista ja -tapahtumista Venetsiassa. Ja nyt olen ilmoittautunut Vogalonga-tapahtumaan. Osallistun siihen Pakboatillani. 

Vogalonga on nimenomaan päivän mittainen tapahtuma, siinä ei kilpailla. Osallistujia on kaikkialta maailmasta 3000 joukkuetta ja nooin 8000 soutajaa/melojaa. 

Tässä video Vogalongasta.

 

Rowvenice >>>  

 

Vogalonga >>> 

 

Pakboat >>> 

Kanoottikesä yksin tai kaksin meloen.

Ota kaveri mukaan
pitkille matkoille, neuvoo 

August Ramsay.
Linkki kirjaan

Tällä reissulla minulla oli viisi päivää kaveri mukana lähtöpaikastamme Puumalasta Savonlinnan ohi Rantasalmelle. Hän meloi omalla valkoisella Kolibri-kanootilla ja minä omalla Pinkilläni.

Nyt, kun matkani jatkuu yksin, mietin matkanteon eri puolia. Kaksin vai yksin?

Kaveri on hyvä turva yllättävissä tilanteissa. Jos sattuu kaatumaan tai pitää rantaa pitkin ohittaa hankala joen kohta. Ylipäätään kaveri on tarpeen, jos kaipaa kolmatta kättä avuksi. 

Kaveri on vallan mainio vahtikoira kun on poikettava vilkkaalla paikalla rannassa hoitamassa asioita. Hän jää silloin kama- ja kanoottivahdiksi.

Tekniikkaa voi myös kehittää katselemalla edessä melovan liikkeitä.

Hidastava vai 

kirittävä kaveri?

Melonnan etenemisessä ei välttämättä ole parempi kaksin. Yksin meloessa moni asia sujuu luontevasti, kun voi edetä ihan omien tuntemustensa mukaan. Jo kahden hengen porukassa pitää neuvotella, on otettava toinen huomioon ja tehdä päätökset yhdessä.

Meloimme samanlaisilla, suomalaisilla Kolibri-kanooteilla ja käytännössä etenimme samaa vauhtia. Vai oliko se niin? Joutuiko toinen jarruttelemaan tai kirimään nopeamman matkaajan vauhdissa?

Tunsimme toistemme tavat. Etenen aina hieman taaempana. Muutaman tunnin melonnan jälkeen tulen taukopaikalle minuutin pari myöhemmin – minussa on aina ollut myöhästelijän vikaa. Matkassa ero on kuitenkin vain pari sataa metriä, vaikka välimatka vesillä näyttää paljon pidemmältä.

Innostuessani huomaan kiriväni välimatkaamme kiinni ja sitten ajatukseni liihottaa omille teilleen ja jään taas jälkeen. Kiriminen syö turhaan energiaa ilman sen kummempaa tulosta.

Välimatkamme oli tällä melonnalla sen verran suuri, että alkumatkan kovatuulisina päivinä emme saaneet toisiimme kontaktia huutamalla.
Tietysti pidimme huolta, että näimme toisemme, mutta mahdollisista nopeista reittivaihtoehdoista emme voineet keskustella. Takana melovana jouduin seuraamaan etumelojan reittiratkaisuja. Niissä ei ollut valittamista, hän osasi homman. 

Toiveiden keskiarvo

Vasta jälkeenpäin kuulin, että jotkut puuskaiset ylitykset olivat hermostuttaneet kaveriani ja hän oli varma, että kohta uidaan. No, emme onneksi uineet. 

Neuvottelimme kyllä etukäteen mitä jokaisen hankalan ylityksen kohdalla tehdään. Jos emme olleet yksimielisiä, vaihdoimme pidemmälle, mutta suojaisemmalle reitille.
Ei ole oikein painostaa toinen myöntymään ja lähtemään omasta mielestään hankalaan paikkaan, se on myös turvallisuusasia. Epävarmana sattuu helpommin kaikenlaista.

Juoma- ja lepotauot vaihtelevissa oloissa muodostuvat helposti molempien melojien toiveiden keskiarvoksi.

Leiripaikan etsiminen yhdessä vie myös aikaa, mutta mihinkäs tässä on kiire. 
Toiselle kelpaa hankala kivikko, kun taas toinen etsii pehmeää kaislikkoa rantautumiseen.

Reittimme varrelle osui hyviä leiripaikkoja ylipäätään huonosti. Kahdelle teltalle on vaikeampi löytää paikka, kuin yhdelle. Usein toinen meistä rantautui tutkimaan löytyykö molemmille teltoille tasaiset kohdat. Tässä iässä minä olen kuin vanha prinssi herneen päällä. Sileää ja pehmeää sammalta pitää olla. 

Lähtörauha on 

päivän tärkein hetki 

Kaikki tietävät minkälaista on, kun reissussa toinen on aamuvirkku madon nappaaja ja toinen torkkuisi puoleen päivään. Minä olen se jälkimmäinen, tykkään herätä ja syödä aamiaista rauhassa, katsella maisemia ja miettiä alkanutta päivää. 

Leirikin puretaan ja pakataan kanoottiin oman luonteen mukaan. Toinen voi joutua odottelemaan hitaampaa ja se ei aina ole mukavaa. Vesiltä tuijottava kaveri hermostuttaa ja alat hosua, kompastut, unohdat jotain, puet melontaliivin väärin ja vaikka mitä.

Olen tiukkana, että porukkamelonnoissa kukaan ei mene vesille, ennen kuin jokainen on valmistautunut ja pakannut kanoottinsa rauhassa. Hosumalla rantaan helposti unohtuu varusteita. Sitten joudutaan odottelemaan, kun porukan tohelo palaa takaisin etsimään leiriin jääneitä tavaroitaan. 
Me noudatimme lähtörauhaa. 

Aamuisin sovimme suurpiirteisesti, kuinka pitkälle haluamme päivän aikana edetä. Rytmitimme melonnan kahden tunnin tai runsaan kymmenen kilometrin pätkiin, jonka jälkeen pidimme rannassa tauon.
Päivämatkat muodostuivat kolmesta tai neljästä tällaisesta osuudesta. Kun päivän tavoite oli saavutettu, etenimme etsien leiripaikkaa reitin varrelta.

Melonta ei kaipaa armeijameininkiä

Isommalla porukalla sekä kurinalaisuus että kompromissit lisääntyvät. Pahimmassa tapauksessa retkeillään tavalla, joka ei ole kenellekään luontainen. Lähestytään armeijatyyppistä toimintaa.

Porukassa melominen sopii tietysti heille, joille porukka antaa turvaa ja jotka kaipaavat samanhenkistä juttuseuraa. Pitää vain sopeutua ryhmäretkeilyn edellyttämään järjestykseen.

Yksinmelominen sopii heille, jotka viihtyvät omien ajatustensa parissa. Yksinmeloessa tutustuu myös helpommin ihmisiin, monenlaiset ihmiset tulevat juttusille ja olen reissuillani törmänyt yllättävään vieraanvaraisuuteen ja luottavaisuuteen. On pyydetty saunaan ja tarjottu yösijaa. Yksi teltta harvoin häiritsee maanomistajaa, porukka on jo toinen juttu.

Tietysti pitää olla kokenut meloja ja retkeilijä, koska kaveri ei ole ojentamassa auttavaa kättä. Alottelijan ei ole syytä lähteä yksinään. Ja kuten tohtori Ramsay sanoo:

“Kanoottimiehen 

pitää osata uida”

Tänä päivänä yksinäisillä retkillä on pysyteltävä puhelimen kantomatkan päässä ja akku ladattuna. Ja sen puhelimen on paras olla vedenkestävässä pussissa. 

Nyt jatkan matkaa yksin. 

Katsotaan kuinka tässä käy herra Ramsay, ehkä melontareissulle ei aina tarvita kumppania. 

Uskon kohtaavani matkani varrella paikallista ystävällisyyttä.

Ja kuinka minun sitten kävi?

Tarina jatkuu täällä>>>

Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!

Melontareitti Saimaalta Päijänteelle sadankolmenkymmenen vuoden takaa

Isosetäni Hanneksen matka-arkku.

Johannes Benjamin
Mäkkylä

Isoisäni veljeä, tohtori Johannes Benjamin Mäkkylää kutsuttiin sukumme kotikylässä Ylöjärvellä intiaanilääkäriksi. Hän matkusti 1900-luvun alussa kahdesti Yhdysvaltoihin ja toimi siellä useamman vuoden lääkärinä Montanan ja Michiganin osavaltioissa. Lähinnä hän paikkasi suomalaisia mainareita ja neuloi umpeen kapakkatappelussa kaivosmiehiin ammuttuja reikiä. Häntä kutsuttiin intiaanilääkäriksi, koska hän auttoi myös heitä.

Innoittava kirja ja kanoottini Kolibri

.

Uskon perineeni Hannekselta seikkailijan geenini. Johannes, ystäville hän oli Hannes, ei melonut. Vettä hän katseli Atlantilla Lusitanian kannella. Joku ehkä muistaa, että Lusitania oli Titanicin sisaralus. Hanneksella oli kipinä veteen ja ehkä melontaan. Hannes oli ostanut Tohtori August Ramsayn kirjan Kesämatkoilla kanootissa.

Kirja on ensimmäinen osa Matkailu ja vireys –kirjasarjaa, joka julkaistiin vuonna 1890 edistämään terveitä elämäntapoja ja kotimaan matkailua. Kirjasta on pdf-näköispainos sekä suomeksi että alkukielellä ruotsiksi. Linkki kirjaan.

Löysin Hanneksen kirjan sattumalta viime talvena penkoessani sukuni kirjoja. Hannes on merkinnyt mustekynällä kirjan kanteen Tri Mäkkylä 28/IV 97 ja kirjan hinnan 2 Smk.

Oliko Ylöjärvellä silloin aikainen kevät ja 33-vuotias Hannes ehkä haikaili seikkailuun? Amerikan seikkailut olivat vielä edessä.

Ahmin Ramsayn kirjan siltä istumalta. Retkikuvaus Puumalasta Savonlinnan ja Varkauden kautta Päijänteelle ja sieltä Kymijokea pitikin Kotkaan muodostaa Suomi neidon leveimmältä kohdalta, lantiolta, vähän jo reidellekin ulottuvan kysymysmerkin muotoisen melontareitin. Minua kiinnostaa Puumala – Jyväskylä –osuus, jota en ole aiemmin melonut.

Hanneksen ostaman kirjan lisäksi tuli mieleeni toinenkin kirja: Steinbeckin Matka Charlien kanssa. Siinä Steinbeck kiertää matkailuautolla Yhdysvaltoja ja etsii, mitä kotimaa hänelle merkitsee. Kirjan lopussa Steinbeck eksyy.

Olen käynyt Kalifornian Salinasissa Steinbeck –museossa ja nähnyt Stenbeckin käyttämän matkailuauton, vuoden 1960 GMC (General Motors Truck Company) lavafarmarin. Steinbeckilla oli pullo Courvoisier –konjakkia ja kirjoituskone matkailuauton ahtaan kopin pöydällä.

Steinbeck nimesi camperinsa Rosinanteksi Don Quijoten hevosen mukaan.

Puumalasta alkavalla melonnallani on jo nyt pitkät ja jännittävät perinteet.

Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!

Onks toi sun vaimon kanootti?

Tyynessä sireenin tuoksuisessa illassa,
viereeni liukuu nainen vihreässä kajakissa.

– Onks toi sun vaimon kanootti?

Yrittääkö hän ehkä udella olenko sinkku?
    Uusi avokanoottini on Welhonpesän hehkuvan pinkki Kolibri. Olen korviani myöten rakastunut, pinkki ihanuus on kauneinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt.
    Ennen kuin ehdin vastata nainen jatkaa:

– Vai ootsä joku feministi?
– Ei, mun vaimo ei melo. Tämä on mun uusi kanootti, saan sanottua.

Nainen jatkaa matkaa kulmiaan kohotellen.

Kai mieskin saa pinkistä pitää? Pinkki väri viittaa kyllä usein naisiin ja minun elämässäni naisilla on ollut suuri merkitys. Niin hyvässä kuin – no, kaikenlaisissa asioissa.

Seurasaarenselkä on tuttu reitti, osaan sen jo niin hyvin, että ajatukset harhailevat elämäni naisiin.

Lapsuuden kesät vietin voimakastahtoisen tätini komennossa Ylöjärvellä. Hänelle pinkkiin pukeutuneet naiset, miehistä puhumattakaan, olivat ilvooneja. Sellaiset herättivät huomiota, mikä ei hämäläisessä yhteisössä ollut suotavaa.

Ylöjärvellä ainoa näkemäni pinkki taisi olla silloin, kun hehkuva auringonlasku värjäsi taivaan ja järvenselän oranssiin vivahtavalla pinkillä.

Armi Ratian Pelargonia. 

Vesi, pinkki ja naiset. Tämän aasinsillan kaiteeseen nojaa itse Armi Ratia. Talvet perheemme asui Helsingissä, Huvilakadulla, jonka päässä näkyi meri. Purjelaivat ja seikkailukirjat innostivat minut liittymään meripartioon. Vartiomme oma kolo oli Eerikinkadulla, Marimekon myymälän varastossa.

Vartionjohtajana toimi Armin vanhin poika Antti Ratia. Meripartiolaisilla piti tietenkin olla oma vene, joten Armi osti pienen norjalaismallisen troolarin lippukuntamme käyttöön.

Armi nimesi tervatun troolarin Pelargoniksi.

– Jos se ei kellu, nostan sen maihin Bökarsiin ja istutan täyteen pelargonioita, hän uhkasi.

Pelargonia kellui ja monena kesänä ajoimme sillä ikimuistoisia rannikkoreissuja. Kerran jopa Maarianhaminaan saakka.

Armi Ratian Pelargonia teki minusta merenkulkijan.

Kära Hanna. 

Kasvina pelargonia kukkii mielessäni aina hennon vaaleanpunaisena. Isosiskoni Johanna, eli Hanna antoi aikoinaan vaimolleni Riitalle vanhan Mårbacka pelargonian pistokkaan. Se on kukkinut kohta parikymmentä vuotta. Kesäisin parvekkeella ja talvella kituliaammin ikkunalaudalla.

Hanna tuki meriseikkailuitani vuosikausia.

Hän jopa takasi ensimmäisen oman purjeveneeni lainarahat. Hanna murehti ja rähjäsi, mutta otti aina avosylin vastaan ja lämmitti saunan, kun reissussa rispaantunut merenkulkija ilmestyi yksin tai porukalla Hannan mökille Lövholmin saareen Inkoossa. Rintasyöpäkampanjan tunnusväri tuo aina mieleeni Hannan. Monesti iltaisin sytytän hänelle kynttilän.

Atlantilla nenä punaisena. 

Suurimmat avomeriseikkailuni tein monivuotisen ystävättäreni Marin kanssa. Marin veli, Lexa ja minä osallistuimme yhdessä Two-Star Atlantin yli -purjehduskilpailuun. Kahden hengen miehistömme pääsi Azoreille asti, jossa pienen Hortan kaupungin talot hehkuivat valkoisina ja pastellinsävyisinä, osa vaaleanpunaisina.


Talojen ihasteluun ei tosin jäänyt aikaa. Lexalla murtui kyynärvarsi ja hänen kohdallaan reissu loppui siihen. Lexa lensi takaisin Suomeen ja Mari lensi hänen tilalleen. Marin kanssa matka jatkui kohti Yhdysvaltoja. Kolme viikkoa merellä ja olimme Newportissa.

Naiset ovat aina pelastaneet minut
mereltä ja konkurssista. 

Kun meitä ei Marin kanssa kuulunut, toinen sisareni Ellu, oli pistää Yhdysvaltojen merivartioston etsimään meitä Atlantilta. Tuurilla Yhdysvaltojen merivartioston Falcon-suihkukone havaitsi meidät nenät punaisiksi palaneina melko läheltä Newportia. Hanna ja Ellu olivat tyytyväisiä, mutta kiukkuisia. Varmaankin pinkit täplät poskissa.

Laki ja järjestys. 

Pinkki tai pieni koko ei tarkoita aina myötäilevää naisellisuutta. Kun Riitta kaikissa pinkeissään tuli mukaan kuvioihini, merenkulkuun ja rahankäyttöön tuli Law & Order.

Hän ei hurmaantunut purjeveneestä. Homeinen vene vaihtui kanoottiin tai jos ollaan rehellisiä, kanootteihin. Ei hän hurmaantunut niistäkään. Ilmeisesti hän hurmaantui minusta.



Riitan myötä opin väreistä enemmän kuin ikinä Taideteollisessa. Tätäkin tekstiä oikolukiessa, hän nostaa pinkkejä rillejään ja mutisee että keskiajan Englannissa vaaleanpunaista kutsuttiin nunnan massuksi tai nymfin reideksi. Nun's Belly ja Nymph's Thigh.

Pinkki kaunotar 

Kun näin Welhonpesän pinkin Kolibrin, se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Viitakerttusen sirkutuksen saattelemana sidoin pinkin kaunottaren hellästi autoni katolle.

Heinäkuun helteisinä päivinä – tämä heleänä hehkuva ihanuus ja minä – olemme valmiit liukumaan pitkin Suomi-neidon märkää lantiota kohti uusia seikkailuja. 

Tämän kesän retkioppaanani on
Tohtori August Ramsayn kirja vuodelta 1890:
Kesämatkoilla kanootissa. >>>

Siitä pinkistä seikkailusta voit lukea lisää, kun tilaat tämän blogin päivitykset itsellesi. 

Off-Road -melonnan äänenkannattaja

Northstar kanootit munaskuita myöten.

Northstar fleet at lake Tuusula. Photo Timo Ripatti / Leuku.fi

Tämä on vähän pitkä juttu, mutta tarinaa nyt vaan tuli niin paljon. Pahoittelut ja kärsivällisyyttä. 

Tapasin Northstar kanoottien pomomiehen Bear Paulsenin Tuusulanjärvellä, kun Welho toi kokeiltavaksi heillä kaupan olevat Northstar -kanootit. Minulla on ollut useita Northstarin - entisen Bellin kanootteja. Olen ollut niihin tyytväinen ja siksi tein tämän kirjoituksen. 

Bear kertoi Northstar –kanoottien suunnittelusta ja valmistamisesta. Kanootista tehdään ensin rimakanootti, jota koemelotaan ja kehitetään edelleen, kunnes se on hyvä ja siitä tehdään muotti. Northstarin tarkoitus ei ole valmistaa kanootteja joka lähtöön. Suuren valikoiman pitäminen tarjolla ei niinkään rasita valmistajaa, mutta se on jälleenmyyjille hankalaa.

”Pyrimme tekemään kanootteja eri käyttäjäryhmille. Valmistamme sileän veden kanooteista koskikelpoisiin kanootteihin.” Sen lisäksi samaa mallia valmistetaan useammasta eri materiaalista.

Materiaalit vaikuttavat kanootin painoon ja kestävyyteen. Esimerkiksi joissain malleissa käytetään joustavaa hartsia, joka lisää kanootin iskunkestävyyttä. Mutta silloin ei voida käyttää pinnoitteessa värillisiä topcoat -materiaaleja, koska ne ovat yleensä kovia ja siksi hauraita. Tietysti, vaikka topcoat -pinnoite murtuisi, kanootti ei ala vuotaa, vaan haitta on lähinnä kosmeettinen. 

Amerikkalainen kanootinsuunnittelja David Yost on suunnitellut useita kanootteja Northstarin pomolle, Ted Bellille. Moni Entisen Bellin ja nykyisen Northstarin kanootti on alun perin hänen käsialaansa. David Yost tekee helppokäyttöisiä ja kevytkulkuisia kanootteja. Northstar taas tekee niitä keveistä ja jäykistä materiaaleista, jotka korostavat suunnittelijan tavoitteita.

Moni arkailee hankkia kuitukanoottia. Meloja arastelee sen naarmuuntumista ja pelkää, että se voi mennä kivisissä koskissa rikki. Nykyiset kuidut ja hartsit ovat sitä luokkaa, että kuitukanootti kestää jokiretkillä vuosia. Samoin nykymateriaaleissa on hyvä UV-suoja. Kanootit eivät enää haperru auringossa niin kuin ennen.

Tutkin tätä artikkelia varten ne Northstarin kanootit, joita on tällä hetkellä Welhonpesältä saatavana. Olen omistanut ja melonut melkein jokaista noista kanooteista tai ainakin niiden esikuvia Bell-merkin ajoilta. Joitain malleja on tullut melottua useampi tuhat kilometriä. Joukossa on minulle muutama tuntematon kanootti, mutta olen kerännyt niistä kokemuksia suomalaisilta melojilta.

Käsittelen ensin solokanootit pienimmästä suurimpaan ja sitten samalla kaavalla kaksikot.

Tässä Northstar solo-kanootit.Kanoottien koko on suhteessa toisiinsa.

Tässä on taulukko, jossa on solo-kanoottien mitat ja materiaalit vierekkäin. Älä pelästy numeromerta, vähän kun katselet, niin pääset kärryille.

Tästä linkistä pääset Exel-taulukkoon. Link to Exel form.(Offroadpaddler ei vastaa taulukon tietojen paikkansapitävyydestä.
Offroadpaddler assumes no responsibility for any errors that may appear in this document.)

Olen korostanut väripalkein niitä lukuja, joita itse katselen, kun valitsen kanoottia.

Pituus - korostettu keltaisella. Kanootti on aluksena uppoamarunkoinen. Se tarkoittaa sitä, että normaalisti meloessasi kanootti ei lähde liitoon veden päälle. Kanootin huippunopeus on suhteessa sen vesilinjan pituuteen. Normaalissa retkikanootissa vesilinjan pituus ei suoraan lisää nopeutta. Nopeutta lisää, jos meloja jaksaa ylläpitää vesilinjan mukaista huippunopeutta. Solo-kanooteissa retkikanootin käytännöllinen vesilinjan pituus on 13-15 jalkaa ja kanootti on silloin 13,5-16 jalkaa.

Length-width ratio, korostettu sinisellä, on jo mielenkiintoisempi luku kuin pelkkä pituus. Se on kanootin vesilinjan pituuden ja leveyden suhdeluku. Northstar ilmoittaa tämän luvun jokaisen kanootin kohdalla.

Oma mieltymykseni on kanootti, jonka LW-luku on lähellä seitsemää. Jos luku menee paljon yli 7, on kanootti lähinnä nopea ja korostetun suuntavakaa. Sellainen kanootti vaatii jo hyvää tekniikkaa, jos haluaa pyöritellä sitä ketterästi. Toisaalta suuntavakaa kanootti voi oikutella navakassa tuulessa ja isossa myötäaallokossa. Yleensä minun kanoottini ovat olleet 7,5 – 6,4 välillä.

Rocker, kölin päiden kaareutuma suorasta viivasta, korostettu vihreällä. Jos luvut ovat yhtä suuret, on kanootin runko symmetrinen. Yleensä virtaavan veden kanooteissa rockeri on sama molemmissa päissä. Karkeasti voisi sanoa, että mitä suurempi rockeri, sitä ketterämpi kanootti. Pieni rockeri kertoo taas suuntavakavuudesta. Tuumissa 2,5 keulassa ja 1,5 perässä on minun makuuni.

Kuuden tuuman vapaalaita, korostettu violetilla, on vanhaa perua oleva mitta. Kultaryntäyksen aikoihin Kanadan viranomaiset keksivät yksinkertaisen tavan arvioida, onko kanootti tai vene riittävän merikelpoinen kullankaivajan tavaroiden kuljettamiseen. Jos kanootin partaat täydessä lastissa olivat kuusi tuumaa, 15 senttiä veden pinnan yläpuolella, kanootilla sai lähteä matkaan. Silti moni prospectori hukkui näin kuormatun kanootin kaatuessa koskessa.

Kanootin valmistajat ilmoittavat optimikuorman, jota kanootille suositellaan, korostettu harmaalla. Kanootti melojineen ja tavaroineen käyttäytyy parhaiten, kun kuorma on valmistajan ilmoittamien painorajojen välillä.

Näistä kuvista ei näy yhtä minun mielestä oleellista seikkaa, kanootin pohjan muotoa. Pohjan muoto vaikuttaa suuresti siihen, miltä kanootti tuntuu, kun meloja istuu kanoottiin. Tasapohjainen kanootti tuntuu tukevalta, v-pohjainen ja u-pohjainen tuntuvat kiikkerämmiltä.

Osalle kanootin muotoja on historialliset perusteet: kun kanootteja tehtiin puukaarin, muodon piti olla sellainen, että puiset kaaret siihen taipuvat. Kun kanootteja alettin tehdä muovista, tasapohja jäi löysäksi, syntyi englanninkielinen water-canning ilmiö: kanootin pohja aaltoilee ylös alas veden paineen muutosten mukaan. Water-canning hidasti kanootinliukumista ja pohjia jäykistettiin valamalla kölin kohdalle sisä- tai ulkopuolelle erilaisia harjanteita.

Tätä ratkaisua myytin ostajalle ajatuksella, että köli tekee kanootista suuntavakaan. Hienovaraisempi muotojäykkyys saatiin aikaiseksi muotoilemalla kanoottiin loiva v-pohja. Nykykuiduilla saadaan pohja jäykäksi vaikuttamatta haitallisesti kanootin pohjan muotoon.

Uutuus muotoilussa on myös vesirajan yläpuolelle tuleva pullistuma, joka taas suppenee niin, että partaan kohdalla kanootti on taas kapea. Tämä muoto lisää kanoottiin tilavuutta, tukevuutta aallokossa tai kallistuksissa. Kitkaa aiheuttava märkäpinta pysyy silti pienenä. Sisään vedetty parras helpottaa melontaa, mela pysyy lähempänä melojaa ja kanootin kölilinjaa.

  Northwind ADK Solo

Tämä pieni ja kevyt kanootti sopii iltamelontoihin ja erilaisten melatekniikoiden harjoitteluun. Kanoottia on kevyt käsitellä sekä maissa että vesillä. Kuormaa mahtuu lyhyille, viikonlopun retkille. Kanootti on alun perin suunniteltu melottavaksi kajakkimelalla kanootin pohjalla istuen. Tämä on kokeneen melojan isompien kanoottien rinnalle playboat tai sitten mökkikanootti lapsille. Osaavissa käsissä ADK toimii jopa 2-luokan koskissa.

  Northwind Trillium

Trillium on jo sopivan kokoinen retkikanootti, joka kantaa hyvin retkivarusteet. L/W –luku 7 lupaa hyvää marssivauhtia. Perän 1,5 tuuman rockeri taas tekee kanootista suuntavakaan marssivauhdissa. Pyöreä keulan 2,5 tuuman rockeri helpottaa kanootin hallintaa ja kääntymistä. Trilliumilla voi koluta jo kohtalaisia koskia. Kivisille retkille suosittelen IPX-materiaalia, se on Northstarin yksikkökanooteissa nimenomaan iskuja kestävä materiaali.

Meloin Trilliumilla Virossa sadan kilometrin Vöhandumaratoniin ja Trillium selvisi retkestä ongelmitta ja sitä oli kevyt meloa.

 Northwind Phoenix

Phoenix on koskisille jokiretkille suunniteltu kanootti. Sen symmetrinen kölilinja lisää ketteryyttä retkilastissakin. Korkeat partaat tekevät kanootista kuivan aallokossa. Toisaalta pitää muistaa, että ketteryys on pois suuntavakavuudesta, kanoottia pitää osata meloa, niin se kulkee oikuttelematta suoraan. Koskessa korkeat partaat ovat etu, mutta avovesillä ne lisäävät vastatuulessa jarruttavaa tuulipintaa.

 Northwind Solo

Solo on vanhan Bell Merlin II -kanootin perillinen. Hyväkulkuinen ja tilava retkikanootti, jolla ylittää isot selät ja voi tarvittaessa mennä 2 -luokan koskiin. Solo on tavallaan Trilliumin iso veli. Se sopii isokokoiselle melojalle, jolla on vielä muskelia pitää Solo vauhdissa. Marssivauhti syntyy kevyesti. Olen Solollakin melonut Vöhandumaratonin. Toimi hyvin ja kulki hyvää marssivauhtia kevyesti.

Northwind Magic 

Magic lähenee L/W-luvulla 7,5 jo kilpurikanoottia. Se on silti tukeva ja sopii hyvin pitkillekin retkille. Kanootti on suuntavakaa ja sekä marssivauhti että huippunopeus ovat tämän Northstar perheen solojen huippua. Suora köli tekee kanootista jäykän, mutta kun sitä kallistaa reippaasti, niin Magic kääntyy ketterästi.

Tässä Northstar kaksikot ja isommat kanootit.Kanoottien koko on suhteessa toisiinsa.

Kaksikot ja isommat kanootit taulukossa. 

Tästä linkistä pääset Exel-taulukkoon. Link to Exel sheet.
(Offroadpaddler ei vastaa taulukon tietojen paikkansapitävyydestä.
Offroadpaddler assumes no responsibility for any errors that may appear in this document.)

Northwind 16

Hyvätapainen peruskaksikko. Pariskunnan tai kahden normaalipainoisen melojan retkikanootti. Merikelpoinen ja kantaa pariskunnan tavaroineen. Kevyt käsitellä maissa ja kulkee hyvin vesillä. Se on omiaan järville, meren saaaristoon ja virtaan ilman kakkosen koskia.

Polaris

Tämän kanootin edeltäjällä meloin yksin Suomen rannikon. Polaris on merikelpoinen retkikanootti. Sitä voi meloa yksinkin, mutta tämä sopii hyvin pariskunnalle tai aikuinen-lapsi –retkeilyyn. Kanootti kulkee kevyesti ja on hyvin perämelojan hallittavissa. Tuulipintaa on vähemmän kuin muissa Northstarin kaksikoissa.

Seliga

Perinteinen prospector –tyyppinen peruskanootti. Ketterä retkikanootti virtaavaan veteen ja retkille, jossa matkalla on kakkosen koskia. Runko on tilava ja jaksaa kantaa reilusti varusteita. Se on ketterä kuormattunakin.

Northwind 17

Hyväkulkuinen retkikaksikko kahdelle isokokoiselle melojalle tai esimerkiksi pariskunnalle, jolla on lapsi tai koira matkassa. Kun pituus lisääntyy yhdellä jalalla, 30 cm, vaikuttaa se paljon kanootinj tilavuuteen. Merikelpoisuus lisääntyy ja silti sillä saa pidettyä hyvää matkavauhtia.

Kuvan penkkien määrä voi vaihdella.

Northwind 18

Minun makuuni retkikanootin pitää olla vähintään 18 jalkaa pitkä. Silloin kanootissa on voimaa ja merikelpoisuutta ylittää isoja selkiä. Tavaraa mahtuu mukaan pidemmällekin retkelle. Silti Northstar 18 on valmistusmateriaalista riippumatta kevyt käsitellä maissa ja tarvittaessa yksi meloja kantaa sen järveltä toiselle tai pahan kosken ohi. Erämeininkiä. 

Kuvan penkkien määrä voi vaihdella.

Northwind 20

Tämä on jo pieni laiva. Mukaan mahtuu helposti kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira. Ja koko porukan retkivarusteet. Silti kanootti on kevyt meloa ja kevyt käsitellä maissa. 18 –jalkaiseen sisarkanoottiin verrattuna tässä kakskymppisessä on sama tuulipinta ja muut mitat, lukuun ottamatta pituutta.

Northstarin kanooteista mielipide yhdellä sanalla: keveys. Kaikki nämä kanootti ovat keveitä käsitellä ja meloa sekä silti lujia.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.