2020/07/11

Kanoottikesä yksin tai kaksin meloen.


Ota kaveri mukaan
pitkille matkoille, neuvoo 
August Ramsay.
Linkki kirjaan

Tällä reissulla minulla oli viisi päivää kaveri mukana lähtöpaikastamme Puumalasta Savonlinnan ohi Rantasalmelle. Hän meloi omalla valkoisella Kolibri-kanootilla ja minä omalla Pinkilläni.



Nyt, kun matkani jatkuu yksin, mietin matkanteon eri puolia. Kaksin vai yksin?

Kaveri on hyvä turva yllättävissä tilanteissa. Jos sattuu kaatumaan tai pitää rantaa pitkin ohittaa hankala joen kohta. Ylipäätään kaveri on tarpeen, jos kaipaa kolmatta kättä avuksi. 

Kaveri on vallan mainio vahtikoira kun on poikettava vilkkaalla paikalla rannassa hoitamassa asioita. Hän jää silloin kama- ja kanoottivahdiksi.

Tekniikkaa voi myös kehittää katselemalla edessä melovan liikkeitä.


Hidastava vai 
kirittävä kaveri?

Melonnan etenemisessä ei välttämättä ole parempi kaksin. Yksin meloessa moni asia sujuu luontevasti, kun voi edetä ihan omien tuntemustensa mukaan. Jo kahden hengen porukassa pitää neuvotella, on otettava toinen huomioon ja tehdä päätökset yhdessä.

Meloimme samanlaisilla, suomalaisilla Kolibri-kanooteilla ja käytännössä etenimme samaa vauhtia. Vai oliko se niin? Joutuiko toinen jarruttelemaan tai kirimään nopeamman matkaajan vauhdissa?

Tunsimme toistemme tavat. Etenen aina hieman taaempana. Muutaman tunnin melonnan jälkeen tulen taukopaikalle minuutin pari myöhemmin – minussa on aina ollut myöhästelijän vikaa. Matkassa ero on kuitenkin vain pari sataa metriä, vaikka välimatka vesillä näyttää paljon pidemmältä.

Innostuessani huomaan kiriväni välimatkaamme kiinni ja sitten ajatukseni liihottaa omille teilleen ja jään taas jälkeen. Kiriminen syö turhaan energiaa ilman sen kummempaa tulosta.

Välimatkamme oli tällä melonnalla sen verran suuri, että alkumatkan kovatuulisina päivinä emme saaneet toisiimme kontaktia huutamalla.
Tietysti pidimme huolta, että näimme toisemme, mutta mahdollisista nopeista reittivaihtoehdoista emme voineet keskustella. Takana melovana jouduin seuraamaan etumelojan reittiratkaisuja. Niissä ei ollut valittamista, hän osasi homman. 



Toiveiden keskiarvo


Vasta jälkeenpäin kuulin, että jotkut puuskaiset ylitykset olivat hermostuttaneet kaveriani ja hän oli varma, että kohta uidaan. No, emme onneksi uineet. 

Neuvottelimme kyllä etukäteen mitä jokaisen hankalan ylityksen kohdalla tehdään. Jos emme olleet yksimielisiä, vaihdoimme pidemmälle, mutta suojaisemmalle reitille.
Ei ole oikein painostaa toinen myöntymään ja lähtemään omasta mielestään hankalaan paikkaan, se on myös turvallisuusasia. Epävarmana sattuu helpommin kaikenlaista.

Juoma- ja lepotauot vaihtelevissa oloissa muodostuvat helposti molempien melojien toiveiden keskiarvoksi.

Leiripaikan etsiminen yhdessä vie myös aikaa, mutta mihinkäs tässä on kiire. 
Toiselle kelpaa hankala kivikko, kun taas toinen etsii pehmeää kaislikkoa rantautumiseen.

Reittimme varrelle osui hyviä leiripaikkoja ylipäätään huonosti. Kahdelle teltalle on vaikeampi löytää paikka, kuin yhdelle. Usein toinen meistä rantautui tutkimaan löytyykö molemmille teltoille tasaiset kohdat. Tässä iässä minä olen kuin vanha prinssi herneen päällä. Sileää ja pehmeää sammalta pitää olla. 


Lähtörauha on 
päivän tärkein hetki 

Kaikki tietävät minkälaista on, kun reissussa toinen on aamuvirkku madon nappaaja ja toinen torkkuisi puoleen päivään. Minä olen se jälkimmäinen, tykkään herätä ja syödä aamiaista rauhassa, katsella maisemia ja miettiä alkanutta päivää. 

Leirikin puretaan ja pakataan kanoottiin oman luonteen mukaan. Toinen voi joutua odottelemaan hitaampaa ja se ei aina ole mukavaa. Vesiltä tuijottava kaveri hermostuttaa ja alat hosua, kompastut, unohdat jotain, puet melontaliivin väärin ja vaikka mitä.

Olen tiukkana, että porukkamelonnoissa kukaan ei mene vesille, ennen kuin jokainen on valmistautunut ja pakannut kanoottinsa rauhassa. Hosumalla rantaan helposti unohtuu varusteita. Sitten joudutaan odottelemaan, kun porukan tohelo palaa takaisin etsimään leiriin jääneitä tavaroitaan. 
Me noudatimme lähtörauhaa. 

Aamuisin sovimme suurpiirteisesti, kuinka pitkälle haluamme päivän aikana edetä. Rytmitimme melonnan kahden tunnin tai runsaan kymmenen kilometrin pätkiin, jonka jälkeen pidimme rannassa tauon.
Päivämatkat muodostuivat kolmesta tai neljästä tällaisesta osuudesta. Kun päivän tavoite oli saavutettu, etenimme etsien leiripaikkaa reitin varrelta.


Melonta ei kaipaa armeijameininkiä

Isommalla porukalla sekä kurinalaisuus että kompromissit lisääntyvät. Pahimmassa tapauksessa retkeillään tavalla, joka ei ole kenellekään luontainen. Lähestytään armeijatyyppistä toimintaa.

Porukassa melominen sopii tietysti heille, joille porukka antaa turvaa ja jotka kaipaavat samanhenkistä juttuseuraa. Pitää vain sopeutua ryhmäretkeilyn edellyttämään järjestykseen.

Yksinmelominen sopii heille, jotka viihtyvät omien ajatustensa parissa. Yksinmeloessa tutustuu myös helpommin ihmisiin, monenlaiset ihmiset tulevat juttusille ja olen reissuillani törmänyt yllättävään vieraanvaraisuuteen ja luottavaisuuteen. On pyydetty saunaan ja tarjottu yösijaa. Yksi teltta harvoin häiritsee maanomistajaa, porukka on jo toinen juttu.

Tietysti pitää olla kokenut meloja ja retkeilijä, koska kaveri ei ole ojentamassa auttavaa kättä. Alottelijan ei ole syytä lähteä yksinään. Ja kuten tohtori Ramsay sanoo:

“Kanoottimiehen 
pitää osata uida”

Tänä päivänä yksinäisillä retkillä on pysyteltävä puhelimen kantomatkan päässä ja akku ladattuna. Ja sen puhelimen on paras olla vedenkestävässä pussissa. 


Nyt jatkan matkaa yksin

Katsotaan kuinka tässä käy herra Ramsay, ehkä melontareissulle ei aina tarvita kumppania. 

Uskon kohtaavani matkani varrella paikallista ystävällisyyttä.

Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Vastaan, kunhan huomaan kommentin. Jos on kiire, laita email suoraan tai vaikka Facebookin kautta mulle.

You are welcome to comment in English too.