Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avokanootti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avokanootti. Näytä kaikki tekstit

2020/07/11

Kanoottikesä yksin tai kaksin meloen.


Ota kaveri mukaan
pitkille matkoille, neuvoo 
August Ramsay.
Linkki kirjaan

Tällä reissulla minulla oli viisi päivää kaveri mukana lähtöpaikastamme Puumalasta Savonlinnan ohi Rantasalmelle. Hän meloi omalla valkoisella Kolibri-kanootilla ja minä omalla Pinkilläni.



Nyt, kun matkani jatkuu yksin, mietin matkanteon eri puolia. Kaksin vai yksin?

Kaveri on hyvä turva yllättävissä tilanteissa. Jos sattuu kaatumaan tai pitää rantaa pitkin ohittaa hankala joen kohta. Ylipäätään kaveri on tarpeen, jos kaipaa kolmatta kättä avuksi. 

Kaveri on vallan mainio vahtikoira kun on poikettava vilkkaalla paikalla rannassa hoitamassa asioita. Hän jää silloin kama- ja kanoottivahdiksi.

Tekniikkaa voi myös kehittää katselemalla edessä melovan liikkeitä.


Hidastava vai 
kirittävä kaveri?

Melonnan etenemisessä ei välttämättä ole parempi kaksin. Yksin meloessa moni asia sujuu luontevasti, kun voi edetä ihan omien tuntemustensa mukaan. Jo kahden hengen porukassa pitää neuvotella, on otettava toinen huomioon ja tehdä päätökset yhdessä.

Meloimme samanlaisilla, suomalaisilla Kolibri-kanooteilla ja käytännössä etenimme samaa vauhtia. Vai oliko se niin? Joutuiko toinen jarruttelemaan tai kirimään nopeamman matkaajan vauhdissa?

Tunsimme toistemme tavat. Etenen aina hieman taaempana. Muutaman tunnin melonnan jälkeen tulen taukopaikalle minuutin pari myöhemmin – minussa on aina ollut myöhästelijän vikaa. Matkassa ero on kuitenkin vain pari sataa metriä, vaikka välimatka vesillä näyttää paljon pidemmältä.

Innostuessani huomaan kiriväni välimatkaamme kiinni ja sitten ajatukseni liihottaa omille teilleen ja jään taas jälkeen. Kiriminen syö turhaan energiaa ilman sen kummempaa tulosta.

Välimatkamme oli tällä melonnalla sen verran suuri, että alkumatkan kovatuulisina päivinä emme saaneet toisiimme kontaktia huutamalla.
Tietysti pidimme huolta, että näimme toisemme, mutta mahdollisista nopeista reittivaihtoehdoista emme voineet keskustella. Takana melovana jouduin seuraamaan etumelojan reittiratkaisuja. Niissä ei ollut valittamista, hän osasi homman. 



Toiveiden keskiarvo


Vasta jälkeenpäin kuulin, että jotkut puuskaiset ylitykset olivat hermostuttaneet kaveriani ja hän oli varma, että kohta uidaan. No, emme onneksi uineet. 

Neuvottelimme kyllä etukäteen mitä jokaisen hankalan ylityksen kohdalla tehdään. Jos emme olleet yksimielisiä, vaihdoimme pidemmälle, mutta suojaisemmalle reitille.
Ei ole oikein painostaa toinen myöntymään ja lähtemään omasta mielestään hankalaan paikkaan, se on myös turvallisuusasia. Epävarmana sattuu helpommin kaikenlaista.

Juoma- ja lepotauot vaihtelevissa oloissa muodostuvat helposti molempien melojien toiveiden keskiarvoksi.

Leiripaikan etsiminen yhdessä vie myös aikaa, mutta mihinkäs tässä on kiire. 
Toiselle kelpaa hankala kivikko, kun taas toinen etsii pehmeää kaislikkoa rantautumiseen.

Reittimme varrelle osui hyviä leiripaikkoja ylipäätään huonosti. Kahdelle teltalle on vaikeampi löytää paikka, kuin yhdelle. Usein toinen meistä rantautui tutkimaan löytyykö molemmille teltoille tasaiset kohdat. Tässä iässä minä olen kuin vanha prinssi herneen päällä. Sileää ja pehmeää sammalta pitää olla. 


Lähtörauha on 
päivän tärkein hetki 

Kaikki tietävät minkälaista on, kun reissussa toinen on aamuvirkku madon nappaaja ja toinen torkkuisi puoleen päivään. Minä olen se jälkimmäinen, tykkään herätä ja syödä aamiaista rauhassa, katsella maisemia ja miettiä alkanutta päivää. 

Leirikin puretaan ja pakataan kanoottiin oman luonteen mukaan. Toinen voi joutua odottelemaan hitaampaa ja se ei aina ole mukavaa. Vesiltä tuijottava kaveri hermostuttaa ja alat hosua, kompastut, unohdat jotain, puet melontaliivin väärin ja vaikka mitä.

Olen tiukkana, että porukkamelonnoissa kukaan ei mene vesille, ennen kuin jokainen on valmistautunut ja pakannut kanoottinsa rauhassa. Hosumalla rantaan helposti unohtuu varusteita. Sitten joudutaan odottelemaan, kun porukan tohelo palaa takaisin etsimään leiriin jääneitä tavaroitaan. 
Me noudatimme lähtörauhaa. 

Aamuisin sovimme suurpiirteisesti, kuinka pitkälle haluamme päivän aikana edetä. Rytmitimme melonnan kahden tunnin tai runsaan kymmenen kilometrin pätkiin, jonka jälkeen pidimme rannassa tauon.
Päivämatkat muodostuivat kolmesta tai neljästä tällaisesta osuudesta. Kun päivän tavoite oli saavutettu, etenimme etsien leiripaikkaa reitin varrelta.


Melonta ei kaipaa armeijameininkiä

Isommalla porukalla sekä kurinalaisuus että kompromissit lisääntyvät. Pahimmassa tapauksessa retkeillään tavalla, joka ei ole kenellekään luontainen. Lähestytään armeijatyyppistä toimintaa.

Porukassa melominen sopii tietysti heille, joille porukka antaa turvaa ja jotka kaipaavat samanhenkistä juttuseuraa. Pitää vain sopeutua ryhmäretkeilyn edellyttämään järjestykseen.

Yksinmelominen sopii heille, jotka viihtyvät omien ajatustensa parissa. Yksinmeloessa tutustuu myös helpommin ihmisiin, monenlaiset ihmiset tulevat juttusille ja olen reissuillani törmänyt yllättävään vieraanvaraisuuteen ja luottavaisuuteen. On pyydetty saunaan ja tarjottu yösijaa. Yksi teltta harvoin häiritsee maanomistajaa, porukka on jo toinen juttu.

Tietysti pitää olla kokenut meloja ja retkeilijä, koska kaveri ei ole ojentamassa auttavaa kättä. Alottelijan ei ole syytä lähteä yksinään. Ja kuten tohtori Ramsay sanoo:

“Kanoottimiehen 
pitää osata uida”

Tänä päivänä yksinäisillä retkillä on pysyteltävä puhelimen kantomatkan päässä ja akku ladattuna. Ja sen puhelimen on paras olla vedenkestävässä pussissa. 


Nyt jatkan matkaa yksin

Katsotaan kuinka tässä käy herra Ramsay, ehkä melontareissulle ei aina tarvita kumppania. 

Uskon kohtaavani matkani varrella paikallista ystävällisyyttä.

Ja kuinka minun sitten kävi?


Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!

2020/07/04

Melontareitti Saimaalta Päijänteelle sadankolmenkymmenen vuoden takaa


Hanneksen matka-arkku

Isosetäni Hanneksen matka-arkku.

Johannes Benjamin
Mäkkylä




Isoisäni veljeä, tohtori Johannes Benjamin Mäkkylää kutsuttiin sukumme kotikylässä Ylöjärvellä intiaanilääkäriksi. Hän matkusti 1900-luvun alussa kahdesti Yhdysvaltoihin ja toimi siellä useamman vuoden lääkärinä Montanan ja Michiganin osavaltioissa. Lähinnä hän paikkasi suomalaisia mainareita ja neuloi umpeen kapakkatappelussa kaivosmiehiin ammuttuja reikiä. Häntä kutsuttiin intiaanilääkäriksi, koska hän auttoi myös heitä.








Innoittava kirja ja kanoottini Kolibri
.
Uskon perineeni Hannekselta seikkailijan geenini. Johannes, ystäville hän oli Hannes, ei melonut. Vettä hän katseli Atlantilla Lusitanian kannella. Joku ehkä muistaa, että Lusitania oli Titanicin sisaralus. Hanneksella oli kipinä veteen ja ehkä melontaan. Hannes oli ostanut Tohtori August Ramsayn kirjan Kesämatkoilla kanootissa.

Kirja on ensimmäinen osa Matkailu ja vireys –kirjasarjaa, joka julkaistiin vuonna 1890 edistämään terveitä elämäntapoja ja kotimaan matkailua. Kirjasta on pdf-näköispainos sekä suomeksi että alkukielellä ruotsiksi. Linkki kirjaan.

Löysin Hanneksen kirjan sattumalta viime talvena penkoessani sukuni kirjoja. Hannes on merkinnyt mustekynällä kirjan kanteen Tri Mäkkylä 28/IV 97 ja kirjan hinnan 2 Smk.

Oliko Ylöjärvellä silloin aikainen kevät ja 33-vuotias Hannes ehkä haikaili seikkailuun? Amerikan seikkailut olivat vielä edessä.



Ahmin Ramsayn kirjan siltä istumalta. Retkikuvaus Puumalasta Savonlinnan ja Varkauden kautta Päijänteelle ja sieltä Kymijokea pitikin Kotkaan muodostaa Suomi neidon leveimmältä kohdalta, lantiolta, vähän jo reidellekin ulottuvan kysymysmerkin muotoisen melontareitin. Minua kiinnostaa Puumala – Jyväskylä –osuus, jota en ole aiemmin melonut.



Hanneksen ostaman kirjan lisäksi tuli mieleeni toinenkin kirja: Steinbeckin Matka Charlien kanssa. Siinä Steinbeck kiertää matkailuautolla Yhdysvaltoja ja etsii, mitä kotimaa hänelle merkitsee. Kirjan lopussa Steinbeck eksyy.


Olen käynyt Kalifornian Salinasissa Steinbeck –museossa ja nähnyt Stenbeckin käyttämän matkailuauton, vuoden 1960 GMC (General Motors Truck Company) lavafarmarin. Steinbeckilla oli pullo Courvoisier –konjakkia ja kirjoituskone matkailuauton ahtaan kopin pöydällä.


Steinbeck nimesi camperinsa Rosinanteksi Don Quijoten hevosen mukaan.



Puumalasta alkavalla melonnallani on jo nyt pitkät ja jännittävät perinteet.



Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!


2020/06/15

Onks toi sun vaimon kanootti?

Pinkki Kolibri kanootti nurmikolla

Tyynessä sireenin tuoksuisessa illassa,
viereeni liukuu nainen vihreässä kajakissa.

– Onks toi sun vaimon kanootti?

Yrittääkö hän ehkä udella olenko sinkku?
    Uusi avokanoottini on Welhonpesän hehkuvan pinkki Kolibri. Olen korviani myöten rakastunut, pinkki ihanuus on kauneinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt.
    Ennen kuin ehdin vastata nainen jatkaa:

– Vai ootsä joku feministi?
– Ei, mun vaimo ei melo. Tämä on mun uusi kanootti, saan sanottua.

Nainen jatkaa matkaa kulmiaan kohotellen.

Kai mieskin saa pinkistä pitää? Pinkki väri viittaa kyllä usein naisiin ja minun elämässäni naisilla on ollut suuri merkitys. Niin hyvässä kuin – no, kaikenlaisissa asioissa.

Seurasaarenselkä on tuttu reitti, osaan sen jo niin hyvin, että ajatukset harhailevat elämäni naisiin.

Lapsuuden kesät vietin voimakastahtoisen tätini komennossa Ylöjärvellä. Hänelle pinkkiin pukeutuneet naiset, miehistä puhumattakaan, olivat ilvooneja. Sellaiset herättivät huomiota, mikä ei hämäläisessä yhteisössä ollut suotavaa.

Ylöjärvellä ainoa näkemäni pinkki taisi olla silloin, kun hehkuva auringonlasku värjäsi taivaan ja järvenselän oranssiin vivahtavalla pinkillä.

Armi Ratian Pelargonia. 

Vesi, pinkki ja naiset. Tämän aasinsillan kaiteeseen nojaa itse Armi Ratia. Talvet perheemme asui Helsingissä, Huvilakadulla, jonka päässä näkyi meri. Purjelaivat ja seikkailukirjat innostivat minut liittymään meripartioon. Vartiomme oma kolo oli Eerikinkadulla, Marimekon myymälän varastossa.

Vartionjohtajana toimi Armin vanhin poika Antti Ratia. Meripartiolaisilla piti tietenkin olla oma vene, joten Armi osti pienen norjalaismallisen troolarin lippukuntamme käyttöön.

Armi nimesi tervatun troolarin Pelargoniksi.

– Jos se ei kellu, nostan sen maihin Bökarsiin ja istutan täyteen pelargonioita, hän uhkasi.

Pelargonia kellui ja monena kesänä ajoimme sillä ikimuistoisia rannikkoreissuja. Kerran jopa Maarianhaminaan saakka.

Armi Ratian Pelargonia teki minusta merenkulkijan.

Kära Hanna. 

Kasvina pelargonia kukkii mielessäni aina hennon vaaleanpunaisena. Isosiskoni Johanna, eli Hanna antoi aikoinaan vaimolleni Riitalle vanhan Mårbacka pelargonian pistokkaan. Se on kukkinut kohta parikymmentä vuotta. Kesäisin parvekkeella ja talvella kituliaammin ikkunalaudalla.

Hanna tuki meriseikkailuitani vuosikausia.

Hän jopa takasi ensimmäisen oman purjeveneeni lainarahat. Hanna murehti ja rähjäsi, mutta otti aina avosylin vastaan ja lämmitti saunan, kun reissussa rispaantunut merenkulkija ilmestyi yksin tai porukalla Hannan mökille Lövholmin saareen Inkoossa. Rintasyöpäkampanjan tunnusväri tuo aina mieleeni Hannan. Monesti iltaisin sytytän hänelle kynttilän.

Atlantilla nenä punaisena. 

Suurimmat avomeriseikkailuni tein monivuotisen ystävättäreni Marin kanssa. Marin veli, Lexa ja minä osallistuimme yhdessä Two-Star Atlantin yli -purjehduskilpailuun. Kahden hengen miehistömme pääsi Azoreille asti, jossa pienen Hortan kaupungin talot hehkuivat valkoisina ja pastellinsävyisinä, osa vaaleanpunaisina.


Talojen ihasteluun ei tosin jäänyt aikaa. Lexalla murtui kyynärvarsi ja hänen kohdallaan reissu loppui siihen. Lexa lensi takaisin Suomeen ja Mari lensi hänen tilalleen. Marin kanssa matka jatkui kohti Yhdysvaltoja. Kolme viikkoa merellä ja olimme Newportissa.

Naiset ovat aina pelastaneet minut
mereltä ja konkurssista. 

Kun meitä ei Marin kanssa kuulunut, toinen sisareni Ellu, oli pistää Yhdysvaltojen merivartioston etsimään meitä Atlantilta. Tuurilla Yhdysvaltojen merivartioston Falcon-suihkukone havaitsi meidät nenät punaisiksi palaneina melko läheltä Newportia. Hanna ja Ellu olivat tyytyväisiä, mutta kiukkuisia. Varmaankin pinkit täplät poskissa.

Laki ja järjestys. 

Pinkki tai pieni koko ei tarkoita aina myötäilevää naisellisuutta. Kun Riitta kaikissa pinkeissään tuli mukaan kuvioihini, merenkulkuun ja rahankäyttöön tuli Law & Order.

Hän ei hurmaantunut purjeveneestä. Homeinen vene vaihtui kanoottiin tai jos ollaan rehellisiä, kanootteihin. Ei hän hurmaantunut niistäkään. Ilmeisesti hän hurmaantui minusta.



Riitan myötä opin väreistä enemmän kuin ikinä Taideteollisessa. Tätäkin tekstiä oikolukiessa, hän nostaa pinkkejä rillejään ja mutisee että keskiajan Englannissa vaaleanpunaista kutsuttiin nunnan massuksi tai nymfin reideksi. Nun's Belly ja Nymph's Thigh.

Pinkki kaunotar 

Kun näin Welhonpesän pinkin Kolibrin, se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Viitakerttusen sirkutuksen saattelemana sidoin pinkin kaunottaren hellästi autoni katolle.

Heinäkuun helteisinä päivinä – tämä heleänä hehkuva ihanuus ja minä – olemme valmiit liukumaan pitkin Suomi-neidon märkää lantiota kohti uusia seikkailuja. 


Tämän kesän retkioppaanani on
Tohtori August Ramsayn kirja vuodelta 1890:
Kesämatkoilla kanootissa. >>>

Siitä pinkistä seikkailusta voit lukea lisää, kun tilaat tämän blogin päivitykset itsellesi. 



Off-Road -melonnan äänenkannattaja

2017/09/09

Avoin kutsu melojille tapaamaan Bear Poulsen Tuusulanjärvellä 15.9.klo 16-


Bear Paulsen Tuusulanjärvellä 
perjantaina15.9. klo 16 eteenpäin.

Olemme varanneet Tuusulanjärvellä rantasaunan
tukikohdaksi ensi perjantaiksi.
15.9. klo 16 eteenpäin.

Welhonpesä tuo Northstar-kanoootteja koemelontaan.
Voit tulla kokeilemaan Northstar -kanootteja ja kuulemaan Bear Paulsenia
jo klo 16 alkaen Keudan saunarantaan. 
Sauna lämpiää illemmalla.

Ilmoittaudu joko Welhonpesään Ari Holmille [info(at)welhonpesa.fi] tai
Off Road Paddlerille [3.14.(at)iki.fi] Saunaan mahtuu 20 ensimmäistä
rannalle ja kokeilemaan enemmän. Eikä maksa mitään.

Tervetuloa!

Ajo-ohje tässä:






Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

2017/07/31

Avoin kutsu tapaamaan Kanoottiguru Bear Paulsen Tuusulanjärvellä 14.9.klo 16:00 eteenpäin.


Bear Paulsen (vas) ja Ted Bell.

Bear Paulsen tulee Suomeen syyskuussa

Bear Paulsen on Bell-kanoottien valmistuksen jatkajan Northstar Canoesin pomomiehiä. Northstar on Yhdysvaltojen suurin soolokanoottien valmistaja. Sen myynnistä 40 % on soolokanootteja. Suomi ja Welhonpesä on kaukaisin kumppani.
Paulsen on sekä meloja että vaeltaja. Hän on tehnyt pitkiä melontaretkiä Kanadassa ja Yhdysvalloissa mm. kuuluisalla Boundary Waters –alueella, joka muistuttaa meidän Järvi-Suomea.
Hän on täällä 15.-17. syyskuuta. Järjestämme muutaman tapaamisen suomalaisten melojien kanssa pääkaupunkiseudulla. Lisäksi Paulsen on lauantaina 16.9. tavattavissa Welhonpesän myymälässä Klaukkalassa.
Off Road Paddler on melonut saman joen kuin Bear Paulsen, Snake Riverin Yukonissa. Bear oli siellä kumppaninsa Clairen kanssa. He meloivat ja tekivät pitkän vaelluksen Snakeriverin Mount McDonald -vuoristossa.
Off Road Paddlerilla on ollut seuraavat Bellin/Northstarin kanootit:
Bell Wildfire (Yellowstone), C1 Rx
Bell Merlin II, C1 kevlar
Bell Magic, C1, Kevlar
Bell Morningstar C2/modifioitu C1 kevlar
- tällä meloin Suomen rannikon Sinivalkonauhan
Bell Prospector
Bell Northwoods, C2 kevlar
Bell Prodigy X, C1 Rx
Northstar Solo


Ja jos jotain haikailen, niin kevään uutuutta Trilliumia.
Meloin sillä tänä kevään Vöhandumaratonin. Taisi olla kevein Vöhanduni.

Olet tervetullut tapaamaan Bear Paulsenin.
(tapaamispaikat ja ajat tarkentuvat myöhemmin, kun tiedämme,
paljonko on tulijoita. Tilaisuus on ilman muuta maksuton.)

Voit kommentoida tuohon alle tai ilmoittautua Facbookin >>>kautta
Tässä tuore esittelyvideo, jossa Bear Paulsen kertoo Northstar –kanooteista.


Off-Road -melonnan äänenkannattaja.