Pilvet liikkuvat minä en.

 

Meri rakensi tämän retken.

"Vänön selkä tulee kallion takaa näkyviin. Meri vaahtoaa valkoisena. Kirkkaassa auringonpaisteessa vesi näyttää virtaavan tuulen mukana lännestä itään, vasemmalta oikealle. 

Tuuli puskee kallioiden väliin ja tarttuu melani lapaan. Kanootti ei etene. Korjaan keulaa tuuleen ja kanootti liikkuu sivuttain.

Alakäsi käy aallokossa veden alla, vesi on yllättävän lämmintä. Hellitän ja annan kanootin kääntyä takaisin myötätuuleen. Liu’un takaisin luodon suojaan. Hiljaisuus ja keveys valtaavat mielen.

Kanootti liukuuu tuulen mukana salmen läpi. Kaarran oikealle ja palaan leirimme rannan suojaan. Ystäväni Timokin palaa vesiltä. Keitämme iltapäiväkahvit. Tänään ei tarvitse lähteä mihinkään. Ei välttämättä huomennakaan.!"

Mitä me teemme Vänössä? 
Meidän piti kiertää Ahvenanmaa.

Olin vuosi sitten Veneilytoimittajien kanssa Visit Ålandin vieraana ja tutustuimme Ahvenanmaan saariston hienoihin kohteisiin, jotka ovat mahdollisia myös melojalle. [>>> Ahvenanmaa blogi]

Tänä kesänä tuli Timon kanssa ajatus kiertää Ahvenanmaa meloen. Viikko matkamelontaa Ahvenanmaan upeassa saaristossa. 

Olisimme työviikon jälkeen lauantaina aamusta Maarianhaminassa. Meillä olisi seitsemän päivää aikaa meloa takaisin Maarianhaminaan ja olisimme sunnuntaina illalla kotona Helsingissä.

Päivämatkat ovat kohtuullisia, 25-35 kilometriä. Eväitä saa matkan varrella, ei tarvitse huolehtia ruoan pilaantumisesta. Välillä pääsee leirintäalueelle saunomaan ja terassille vilvoittavalle.

Mutta, mutta.

Seitsemän yötä tarkoittaa seitsemän kertaa kanootin purku ja leirin pystytys. Aamulla teltta kasaan, tavarat kasseihin, aamiainen ja kanoottien pakkaus. Kaksi tuntia leirisulkeisia aamuin illoin.

Ahvenanmaan kierrolla viritämme ja puramme leiriä karkeasti laskien melkein työviikon verran. En muista löytäneeni saaristosta hyvää teltan paikkaa seitsemän kertaa peräkkäin. Retkeen kuuluu siis ainakin kaksi huonosti nukuttua yötä hankalassa telttapaikassa. Lisäksi pitää muistaa jokamiehenoikeudet. Ahvenanmaalla on leiriytymiseen hyvä kysyä maanomistajan lupa [>>> Visit Åland]. Lisäksi on paljon saaria, joissa on lintujen suojelun vuoksi maihinnousurajoituksia.

Ja tämän Ahvenanmaan resuamisen palkkio olisi: rasti kohtaan Ahvenanmaa kierretty. 

Ahvenanmaa saa jäädä
toiseen kertaan.

Avomerimaisema kiinnostaa meitä. Voisimme mennä Itämeren reunalle Vänön saaren eteläpuoliseen saaristoon. Siellä on paljon pieniä saaria ja puuttomia luotoja kivikkoisessa ympäristössä. 

 

Merikartassa alue on veneilijöille tyhjää, on vain muutama katkoviivoilla merkitty veneväylä. Täällä voisimme meloa rauhassa.

Karu, erämainen melottava ison meren reunalla on enemmän meidän makuumme.

Etsimme kartoilta ja ilmakuvista asumatonta saarta leiripaikaksi. Jätämme luontokohteet rauhaan, vältämme Saaristomeren kansallispuiston saaria leiripaikkana.

Meidän retkiviikolle on luvattu kovia tuulia, 12-14 m/s. Pitää löytää saari, jonne pääsee ja ennen kaikkea josta pääsee aikanaan pois.

 A  Stockhamn, avomerimaisema lounaaseen, sokkeloisia lahtia ja suojaisaa puustoa. Kohtalaisen iso saari, jossa on vaihtoehtoja leiripaikalle ja käveltävää tuulisten päivien ohjelmaksi. Saaren eteläpuolella on mielenkiintoinen Gärsär, jossa on autiotupa. 

Stockhamnista Vänösen on vajaat kymmenen kilometriä melontaa. Suurin osa matkasta on saarien suojaamaa, mutta reitillä on yksi yli kilometrin pituinen selkä, joka on avoin sekä pohjoiseen että etelään. Huonolla tuurilla kaatumisen jälkeen ajelehtimismatka voi olla useita kilometrejä. Nyt ei olla seikkailemassa, vaan nauttimassa merestä. A – Stockhamn, ei jatkoon.

 B  Trälan on todella houkutteleva. Se on kivinen luoto keskellä ei mitään. Trälan on meidän molempien suosikkikohde. Se on avomeren reunalla ja luonnon armoilla kaikista ilmansuunnista. Tulevan viikon sääennuste kannustaa hylkäämään Trälanin saman tien.

Vaikka pääsisimme sinne, olisi vähänkin kovemmalla tuulella tekemätön paikka päästä sieltä pois. Joskus, kun on enemmän aikaa odotella suotuisia tuulia, niin tuonne pitää mennä kokeilemaan, pysyykö teltta kalliolla, kun Itämeri puhaltaa. Tähän jäi syyhy.  Silti, B – Trälan, ei jatkoon. 

 C  reilun kokoinen Bärsskär vaikuttaa houkuttelevalta. Sokkeloinen, suojaisten salmien ympäröimä saari ja avomerimaisema Örön suuntaan. Sieltä on vajaan kilometrin levyisen selän ylitys Vänöseen. Saari on asumaton, eikä ole kuulu kansallispuistoon. Ilmakuvista näkyy metsää ja normikartasta näkyy valkoisia, matalia rantoja rantautumiseen. C – Bärsskär, jatkoon.

 D  Stubbo Bärsskär on Iltasanomien uutisen mukaan Marimekon omistajan, Mika Ihamuotilan lahjoittama saari Itämeritietouden levittämiseen. Siellä voi kaksi ihmistä majoittua Nolla-mökissä. Vieraiksi toivotaan lehtimiehiä tai influencereita. Minä täytän täpärästi kriteerit. Tällä aikataululla vierailu tänne tuskin ratkeaa. Panen korvan taa. D - Stubbo Bärsskär, jatkoon tulevaisuudessa.

 C  Bärsskär on kohteemme.

 

 

Tarkoitus on jättää auto Kasnäsiin ja nostaa kanootit ja retkivarusteet Vänön lauttaan. Sitten minuun iskee laiskuus. Omat tavarat ovat sikin sokin autossa, niitä pitäisi levitellä Kasnäsin rannassa ja nyytittää kassit ja säkit merikuljetusta kestäväksi kokonaisuudeksi.

Menen yhteysaluksen, Stellan luo ja jututan nuorta kansimiestä. Kysyn, kun kippari herää, sanoo kansimies. Nuori poika, joka voisi olla Gustaf Ericssonin purjelaivan kansimies. Hänestä paistoi ylpeys olla aluksella töissä ja samalla näkyi kunnioitus ylempiä kohtaan. Kenenkään hytin ovea hän ei menisi kolkuttelemaan yhden helsinkiläisen melojan kysymyksen vuoksi. 

Tuntia ennen laivan lähtöä alkaa miehistöä liikuskella laivassa. Saan luvan ottaa auton mukaan lautalle. Kansimiehen koko olemus näyttää, että hän hoiti asian hienosti. Olen samaa mieltä.

Kun auto on Vänössä, Voimme pakata kanootit kaikessa rauhassa eikä meidän edes tarvitse ottaa mukaan koko viikon tarpeita. Tulemme joka tapauksessa Vänösen tankkaamaan, jos ei muuta niin makeaa vettä.

Auto jää Vänön sataman yläpuolelle katselemaan merta. Avaimen vien Vänön sydämeen, rantakaupparavintola Strandhuggetiin. Avain jää tänne, jos autoa pitää siirtää esimerkiksi lääkärihelikopterin tieltä sivummalle.

Foto Timo Kivelä

Sokkeloinen saaristo vie meidät pienelle retkelle, siis eksymme. Kierrämme Brässkärin vastapäivään ja lopulta osumme houkuttelevaan leirirantaan. 

Vastassa on pehmeä kaislikko, johon on hyvä rantautua kanooteilla. Tasaisella kalliolla on mukava oleskella ja pitää leirikeittiötä.  Ylempänä männikössä sammal on pehmeää patjaksi ja metsä suojaa telttoja aamuauringolta ja liian aikaiselta herätykseltä.

Viritämme runsaan leirimme tarpin suojaan. Ylempänä metsässä, pehmeässä sammalikossa odottavat hyvän unen telttamme. Aamulla voimme lähteä melomaan, mutta emme jatka matkaa.

Foto Timo Kivelä

Tuotesijoittelua: kolmijalkainen WalkStool kesti retkilläni yli 20 vuotta, mutta tuli keväällä tiensä päähän. Löysin Welhonpesästä vähän reteemmän Helinox -tuolin. Kaupassa se näytti heppoiselta, mutta on tukeva ja hyvä istua sekä nojatuolina, että eteenpäin nojaten.

Foto Timo Kivelä

Minulla on mukana lehtiö ja tusseja. Veistelen kuivista kaisloista ruokokyniä, joilla piirtelen. Taidot ovat vähän ruosteessa, mutta suhtaudun zeniläisesti. Aina voin kirjoittaa ruokokynällä haikun tai vain tuijotella merelle. Otin kiikaritkin mukaan pitkästä aikaa.

Timolla on repussa runoutta ja vähän tiukempaa runoutta.

Kiireettömät aamut teltassa ovat ihan omanlaisensa nautinto. Aamuaurinko on sen verran tarkka, että osuu telttaan. Wechsel Forum -telttaani saan helposti tehokkaan, viilentävän läpivedon. Naapuriteltasta kuuluu Timon kuorsaus. Voin hyvin kääntää kylkeä ja jatkaa unia.

Olen sää-addikti. Kun aloitin liikkumisen merillä 80-luvulla, säätiedotus merenkulkijoille tuli muutaman kerran päivässä. Säätiedotusten lisäksi katselin taivaalle ja seurasin ilmapuntarin liikkeitä.

Nykyään minusta tuntuu välillä siltä, että ulkona ei sada, ellen näe sadetta kännykältä säätutkasta.

Katselen ennusteita, mutta tärkeimpänä pidän reaaliaikaista säätietoa. 

Ilmatieteenlaitoksen Merisää-kartta antaa hyvän kokonaiskuvan reaaliaikaisista tuulitiedoista. Sivua saa vähän ensin hakea, mutta siitä voi tehdä suoran linkin kännykkään. [>>> Merisää] 

Toiseksi suosituin tietolähde ennusteisiin on Windfinder -appsi. Lunastin siitä maksullisen version. Lisäksi olen jo pidempään käyttänyt Windy –appsia. Sieltä saa hyvän käsityksen matalapaineiden liikkeistä ilmanpaine-isobaari-viivojen animaationa. Bonuksena on yhden näppäimen takana sade/ukkostutkakuva.

Kaikki tämä tekniikka kuluttaa virtaa. Minulla on useampi virtapankki ja sarjaan kytkettynä kaksi GoalZero -aurinkokennoa. Kenno on jo muutaman vuoden vanha, eikä ole koskaan oikein vakuuttanut minua. Päivä pilvipoutaisessa valossa lataa akkuun vähän enemmän kuin puhelin kuluttaa vuorokaudessa. Kenno lataa saman merkkistä 19 000 mAh akkua, joten kuvion pitäisi pelata yhteen.

Viikkoa lyhyemmillä retkillä virtapankit riittävät, ne ovat nykyään halpoja ja tehokkaita. Kylmään aikaan otan akun sisälle makuupussiin. 

Tällä alueella ei ole virallisia väyliä eikä merimerkkejä. Luotojen välissä eksyy helposti. Navigointia helpottaa Maastokartat –appsin reitin nauhoitus (maksullinen ominaisuus) ja tietysti marssikompassi.  

 

 A  Kun lähden ylittämään selkää noin-kompassin suuntaan, niin jo viiden minuutin melonnan jälkeen voin katsoa kartalta piirtyykö reitti toivottuun suuntaan.

 B  Apsi nauhoittaa reittiä ja merkkaa sen kilometrin pätkiin. On muitakin nauhoittavia ohjelmia, mutta minä olen tottunut tähän. Sportracker on minulla myös käytössä. Lähinnä kirjaamassa melottuja matkoja. Karttaselain ja Retkipaikka näyttää leiri- ym -tietoja. 

 

Kevyttuulisena päivänä on hienoa meloa Itämeren reunalla. Meren pinta näyttää kirkkaalta ja sileältä, mutta iso meri huokailee, vanha maininki nostaa kanoottia majesteetillisesti ylös ja alas. 

Suojaisat kapeikot saarien ja luotojen välissä rytmittävät selkiä. Melon mielelläni ihan rantaa seuraten. 

Foto Timo Kivelä

Yhden leirin taktiikan etuja: tyhjällä kanootilla on kevyt kulkea selkien yli ja voin koluta saarien välisiä kapeikkoja. Illaksi pääsen takaisin kotisaaren valmiiseen leiriin.

Lainaan Stora Buskärin puuttoman rannan grillistä muutaman irtotiilen kanoottini ankkuriksi. Olen itse solminut tämän musta-keltaisen keula- ja peränarun. Se on hyvin monikäyttöinen lenkkiketju. Sen avulla pystyn tarvittaessa kiipeämään takaisin kanoottiin, jos sattuisin lipsahtamaan nurin. Sillä on nimikin: Henkiriepu.

Tämä Stora Buskärin lampi voisi yhtä hyvin olla Balin viidakossa. 

Stora Buskär viheriöi ja naapurisaaret kukkivat kalliota. Olemme Timon kanssa ainoat vieraat tälläkin saarella. Jos tuon veden häivyttäisi, voisimme olla kesäisessä tunturi-Lapissa. Paitsi ettei ole räkkää. Ainoat lentävät ovat lokkeja ja joku satunnainen merikotka.

Timo kävi useamman kerran uimassa. Minä olen vesipeto vain veden pinnan yläpuolella. Timo myös snorklasi. Olin todella hermostunut. Kuulun siihen ikäpolveen, että jos merellä ihminen on vedessä, niin moni asia on mennyt pieleen. Ilman happea loppuelämä on hyvin lyhyt. Minusta ei ole sukeltajaksi.

Ei seutu ihan yksinäistä ole. Rouva on menossa Vänön kaupalle asioilleen. Veneestä näkee, että sillä voi käydä kaupassa, vaikka meri möyryäisi. Ja villapaita veneilyliivinä.  Saaristolaisten vanha tapa, kun meri alkaa olla kalastajaa voimakkaampi, on sitoa itsensä kiinni veneeseen. Näin ruumis löytyy ja päätyy maalliseen hautaan.

Naapurisaaressa Jurmossa oli pahin uhkaus vihamiehelle: Kun kuolet ja sinut haudataan, tulen ja kaivan sinut ylös ja heitän ruumiisi mereen.

 

Kotirannassamme riittää kiireettömälle katseltavaa ja kuvattavaa. Ilta-auringossa kimaltelevat Örön linjataulut. Kevyellä tuulella olisi voinut tehdä päiväretken Örön saarelle. 

Kauempana rannasta näkyy tummansininen meri. Saaren takaa puhaltaa navakasti. Tuulen suojassa on miellyttävää viettää rauhallista iltaa. Hämärän laskeutuminen ja luonnon kuuntelu, tapahtumia kerrakseen. 

Voin vaikka kuvata täyden kuun kuvaajaa. Illassa on aikaa ajatella ja haaveilla, kun ei tarvitse suunnitella aamun herätystä, leirin purkua, pakkaamista ja matkaan lähtöä.

Klikkaa kuvaa tai tekstilinkkiä
Pääset blogijuttuun, jossa
kerron, kuinka Vänö johdatti minut
vetypallon haaksirikkoon vuonna 1893.
  Vänön saaressa linkki >>>

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

”Tuosta pitäisi tehdä kaksikko”, sanoi Juhani.

 

Kolibri hiilikuitu/Innegra Carbon Tech n. 16 kg

 

Katseltiin muutama vuosi sitten Juhani Holmin kanssa tuliterää Kolibria Welhonpesän pihalla.

”Tuosta pitäisi tehdä kaksikko”, sanoi Juhani.

Olin hiljaa.

Minulla on huonoja kokemuksia kanooteista, jotka on venytetty uusiin mittoihin. Mietin jo, kuinka Holmin Ari sahaa Kolibrin muotin palasiksi ja virittelee lisäpaloja hienon muodon jatkeeksi. Onneksi näin ei käynyt. Syntyi kokonaan uusi kanootti. 

 

Sain viime syksynä Pääkaupunkimelontaan rimoista tehdyn Kolibri XL:n proton. Se oli todella krouvi ilmestys. Porukka koputteli sitä ja kysyi, ”oletko itse tehnyt?” 

”Joo, tein korona-ajan kuluksi. Kuitukangas vaan loppui kesken”

Tällä juttu prototyypin koemelonnasta. >>> Kolbri XL

Proto oli niin lupaava, että tilasin itselleni Pinkin Kolibri XL:n. Minulla ei ole yhtään kaksikkoa, mutta melontaikäisiä lapsenlapsia sitäkin enemmän. Tarvitsin siron kaksikon, jolla voisin viedä lapsia melomaan ja jota voisin meloa myös soolona. Tarvitsin Kolibri XL:n.

 

 

Ja sinne se ilmestyi Welhon hyllyyn. Oli jännittävä hetki kuoria uutuus paketista ja nähdä, mitä rimakanootti-protolle on tapahtunut.

 

Oli pakko laittaa runko telineelle ihasteltavaksi. Ei näytä pullistetulta Kolibrilta, vaan on aidosti sen isoveli XL. Siitä puuttuu vielä keulapenkki, joka on hieno Arin oivallus.

 

Keulapenkki toimii kuin normi säätöpenkki keulamelojalle, mutta kun siihen istuu toisin päin, se on soolomelojan penkki.

 

Foto Cassu

Kolibri XL:n muoto on symmetrinen, joten sitä voi meloa kumpaan suuntaan tahansa.

 

Foto Emilia Jokela

Kaksikkona säätöpenkki liu-utetaan keulamelojalle sopivaksi ja kanootin trimmin kannalta oikeaan kohtaan. Tässä minulla on 10-vuotias tyttö, Oona keulamelojana. Säätö ei riitä ihan näin kevyeseen keulamelojaan, mutta retkitavaroilla saa trimmiä lisää.

 

Kahden hengen retkitavarat mahtuvat hyvin kyytiin. Nyt mukana on minun Turbo-Stove –kehitysmaaliesi ja halkoja. Silti Ortliebin kolme kassia, 40, 60 ja 80 litraa, mahtuivat mukaan keulan- ja perän 32” ilmasäkkien lisäksi.

 

No, onko siitä kanootiksi?

Ensin mitat:

Pituus 15’ 4” | 470 cm

Leveys max  33” | 83 cm, parras tuuman verran kapeampi

Korkeus keula/keski 17” / 12,5" | "43 cm / 32 cm

Paino 26 kg perus expedition-malli, Lasi, Diolen, Basaltti, Innegra, Kevlar n. 23-24 kg hiilikuitu, Innegra

Kantavuus n. 320 kg

Prismatic coefficient n. 6,9 pituuden ja leveyden suhde vesilinjassa

Kolibrit päällekkäin, soolon keula oikealla. Kolibrin keula on korkeampi kuin XL:n keula. Tämä on yksi syy, miksi Kolibri on koskikelpoisempi kuin XL. Kuvan perspektiivi vähän valehtelee Kolibrin massaa. Se näkyy hieman pohjan suunnasta kuin XL on suoraan sivulta. Kiitos Eppu, >>> Punakettu.com avusta kuvausjärjestelyissä. Tarvitsin toisen pinkin Kolibrin ja Epulta löytyi.

Kolibri on koko matkalta pulleampi kuin XL. XL:n pohjasta voi hahmottaa kölilinjasta loivan V:n. V:n muoto jäykistää runkoa ja lisää suuntavakavuutta. Kulma on sen verran loiva, ettei se juurikaan lisää märkäpintaa. XL on keskeltä selkeästi levennetty. Se lisää vakautta ja ketteryyttä, kun kääntymiseen muistaa käyttää reipasta kallistusta.

 

Keulakuvissa näkyy XL:n kyljen tumblehome (parraslinjan muoto). Levein kohta on jonkun matkaa vesilinjan yläpuolella, jonka jälkeen kylki kallistuu vain hieman sisäänpäin. Muoto lisää alkujäykkyyttä. Toisaalta XL:n kallistaminen ihan partaaseen saakka vaatii harjoittelua, mutta on kyllä palkitsevaa, kun sen osaa. Kolibri on herkkäliikkeisempi ja toisaalta se on helppo kallistaa partaaseen saakka lisämään ketteryyttä.

XL:n keula on sirompi kuin Kolibrissa. XL:n keula halkoo aaltoja ehkä vähän kajakkimaisesti. Kaksikkona, jos keulassa on painoa, voi aalto lyödä vettä sisään. Ei kuitenkaan paljoa. Kolibri heittää veden sivuun helpommin, mutta vasta-aallokko myös jarruttaa menoa. Kakkosluokan koskessa Kolibri on vielä kotonaan. XL:ää en ole vielä kokeillut virrassa, mutta rajaisin sen ykkösen koskiin.

Summa summarum!

XL on kaikin puolin siro kaksikko ja soolonakin kevyen oloinen. 

Marssivauhti normaalilla melontatahdilla kaksikkona 6 km/t molemmin puolin. Tehokas marssivauhti kaksikkona on päälle 7 km/t. Huippunopeudeksi saatiin puristamalla 10 km/t poikki.

Jos vertaan Kolibriin, niin XL:ssä on pers-tuntumalla parempi liuku. Johtuu osin pituudesta, mutta myös pienestä märkäpinnasta. Liu-ulla on oleellinen merkitys marssivaudissa, kun mela nousee vedestä, kanootin nopeus hidastuu vain vähän. Prismatic coefficient lähellä seiskaa kertoo sekin, että kanootti on kulkuisa.

Kohtalaisen suora kölilinja pitää kanootin hyvin suunnassa. Matala sivuprofiili ei ota tuuleen ja sivutuulen kääntävä vaikutus on heikko ja helppo kompensoida. Keulan ja perän pyöreä muoto lisää ketteryyttä.

Vastatuuleen kanootti kulkee kaksikkona kevyesti. Aallokossa keula menee osin aallosta läpi, joten vettä voi pärskähtää sisään. Tämä ominaisuus ilmenee kaksikkona melottaessa, mutta ei ole normaalioloissa ongelma. Saimme muutaman aallonhuipun sisään, kun kokeilimme täysvauhtista melontaa 12 m/s vastatuuleen noin puolen metrin aallokossa, keulassa oli 86-kiloinen meloja.

Myötäiseen kanootti kulkee maltillisesti eikä ihan vähällä karkaa surffiin. Surffissa Kolibri XL käyttäytyy rauhallisesti. Keula ei leikkaa kääntävästi osuessaan surffissa aallon pohjaan. Kaksikkona saimme moottoriveneen aallosta reilun 10 km/t surffin. 

Yleisarvosanana Kolibri XL on yllättävän hyvä kanootti ja jatkaa siinä mielessä pikkusisko Kolibrin perinnettä.

Runko on kapeudestaan huolimatta vakaa jopa seistä kanootissa. Siinä mielessä Kolibri XL sopii myös sestomiseen, eli sauvomiseen. Käyttöalue on järvet, suojaisa meri ja ykkösen kosket. Rakenne joustaa ja kestää kolhuja. 

Fotot Cassu

On aihetta poseerata. Hieno suomalainen tuote.

Yläkuvassa Jaakko, Esa ja Juhani, alakuvassa Kolibri-guru Ari.

PS: jos koet tämän kirjoituksen kaupalliseksi, niin sitäkin se on. Kuten Blogini alkutekstissä sanon, että huonoa tuotetta en kehu edes rahalla. Sain Kolibri XL:stä hyvän asiakkaan alennuksen. Aloite kanootin hankintaan tuli minulta.

Melonta on intohimoni ja kun syntyy kehuttava suomalainen tuote, niin ilman muuta kerron siitä. Kolibri XL:ää myy Klaukkalassa >>> Welhonpesä Oy. 

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Onks toi sun vaimon kanootti?

Tyynessä sireenin tuoksuisessa illassa,
viereeni liukuu nainen vihreässä kajakissa.

– Onks toi sun vaimon kanootti?

Yrittääkö hän ehkä udella olenko sinkku?
    Uusi avokanoottini on Welhonpesän hehkuvan pinkki Kolibri. Olen korviani myöten rakastunut, pinkki ihanuus on kauneinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt.
    Ennen kuin ehdin vastata nainen jatkaa:

– Vai ootsä joku feministi?
– Ei, mun vaimo ei melo. Tämä on mun uusi kanootti, saan sanottua.

Nainen jatkaa matkaa kulmiaan kohotellen.

Kai mieskin saa pinkistä pitää? Pinkki väri viittaa kyllä usein naisiin ja minun elämässäni naisilla on ollut suuri merkitys. Niin hyvässä kuin – no, kaikenlaisissa asioissa.

Seurasaarenselkä on tuttu reitti, osaan sen jo niin hyvin, että ajatukset harhailevat elämäni naisiin.

Lapsuuden kesät vietin voimakastahtoisen tätini komennossa Ylöjärvellä. Hänelle pinkkiin pukeutuneet naiset, miehistä puhumattakaan, olivat ilvooneja. Sellaiset herättivät huomiota, mikä ei hämäläisessä yhteisössä ollut suotavaa.

Ylöjärvellä ainoa näkemäni pinkki taisi olla silloin, kun hehkuva auringonlasku värjäsi taivaan ja järvenselän oranssiin vivahtavalla pinkillä.

Armi Ratian Pelargonia. 

Vesi, pinkki ja naiset. Tämän aasinsillan kaiteeseen nojaa itse Armi Ratia. Talvet perheemme asui Helsingissä, Huvilakadulla, jonka päässä näkyi meri. Purjelaivat ja seikkailukirjat innostivat minut liittymään meripartioon. Vartiomme oma kolo oli Eerikinkadulla, Marimekon myymälän varastossa.

Vartionjohtajana toimi Armin vanhin poika Antti Ratia. Meripartiolaisilla piti tietenkin olla oma vene, joten Armi osti pienen norjalaismallisen troolarin lippukuntamme käyttöön.

Armi nimesi tervatun troolarin Pelargoniksi.

– Jos se ei kellu, nostan sen maihin Bökarsiin ja istutan täyteen pelargonioita, hän uhkasi.

Pelargonia kellui ja monena kesänä ajoimme sillä ikimuistoisia rannikkoreissuja. Kerran jopa Maarianhaminaan saakka.

Armi Ratian Pelargonia teki minusta merenkulkijan.

Kära Hanna. 

Kasvina pelargonia kukkii mielessäni aina hennon vaaleanpunaisena. Isosiskoni Johanna, eli Hanna antoi aikoinaan vaimolleni Riitalle vanhan Mårbacka pelargonian pistokkaan. Se on kukkinut kohta parikymmentä vuotta. Kesäisin parvekkeella ja talvella kituliaammin ikkunalaudalla.

Hanna tuki meriseikkailuitani vuosikausia.

Hän jopa takasi ensimmäisen oman purjeveneeni lainarahat. Hanna murehti ja rähjäsi, mutta otti aina avosylin vastaan ja lämmitti saunan, kun reissussa rispaantunut merenkulkija ilmestyi yksin tai porukalla Hannan mökille Lövholmin saareen Inkoossa. Rintasyöpäkampanjan tunnusväri tuo aina mieleeni Hannan. Monesti iltaisin sytytän hänelle kynttilän.

Atlantilla nenä punaisena. 

Suurimmat avomeriseikkailuni tein monivuotisen ystävättäreni Marin kanssa. Marin veli, Lexa ja minä osallistuimme yhdessä Two-Star Atlantin yli -purjehduskilpailuun. Kahden hengen miehistömme pääsi Azoreille asti, jossa pienen Hortan kaupungin talot hehkuivat valkoisina ja pastellinsävyisinä, osa vaaleanpunaisina.


Talojen ihasteluun ei tosin jäänyt aikaa. Lexalla murtui kyynärvarsi ja hänen kohdallaan reissu loppui siihen. Lexa lensi takaisin Suomeen ja Mari lensi hänen tilalleen. Marin kanssa matka jatkui kohti Yhdysvaltoja. Kolme viikkoa merellä ja olimme Newportissa.

Naiset ovat aina pelastaneet minut
mereltä ja konkurssista. 

Kun meitä ei Marin kanssa kuulunut, toinen sisareni Ellu, oli pistää Yhdysvaltojen merivartioston etsimään meitä Atlantilta. Tuurilla Yhdysvaltojen merivartioston Falcon-suihkukone havaitsi meidät nenät punaisiksi palaneina melko läheltä Newportia. Hanna ja Ellu olivat tyytyväisiä, mutta kiukkuisia. Varmaankin pinkit täplät poskissa.

Laki ja järjestys. 

Pinkki tai pieni koko ei tarkoita aina myötäilevää naisellisuutta. Kun Riitta kaikissa pinkeissään tuli mukaan kuvioihini, merenkulkuun ja rahankäyttöön tuli Law & Order.

Hän ei hurmaantunut purjeveneestä. Homeinen vene vaihtui kanoottiin tai jos ollaan rehellisiä, kanootteihin. Ei hän hurmaantunut niistäkään. Ilmeisesti hän hurmaantui minusta.



Riitan myötä opin väreistä enemmän kuin ikinä Taideteollisessa. Tätäkin tekstiä oikolukiessa, hän nostaa pinkkejä rillejään ja mutisee että keskiajan Englannissa vaaleanpunaista kutsuttiin nunnan massuksi tai nymfin reideksi. Nun's Belly ja Nymph's Thigh.

Pinkki kaunotar 

Kun näin Welhonpesän pinkin Kolibrin, se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Viitakerttusen sirkutuksen saattelemana sidoin pinkin kaunottaren hellästi autoni katolle.

Heinäkuun helteisinä päivinä – tämä heleänä hehkuva ihanuus ja minä – olemme valmiit liukumaan pitkin Suomi-neidon märkää lantiota kohti uusia seikkailuja. 

Tämän kesän retkioppaanani on
Tohtori August Ramsayn kirja vuodelta 1890:
Kesämatkoilla kanootissa. >>>

Siitä pinkistä seikkailusta voit lukea lisää, kun tilaat tämän blogin päivitykset itsellesi. 

Off-Road -melonnan äänenkannattaja

Kutsu harjoittelemaan virtamelontaa Kultaalle

Foto: Timo Ripatti Leuku.fi 

Ensi viikonloppuna, 16-18.8. Kultaalla

Lähde mukaan Kymijoen kultaalle harjoittelemaan joko omatoimisesti tai ohjatusti virtaavan veden melontaa. Sitä ei retkimeloja voi koskaan harjoitella liikaa. Meitä on siellä ainakin kaksi kokenutta retkimelojaa sinua neuvomassa, ellet sitten sinä neiuvo meitä.

Tämä tapahtuma on hyvin epävirallinen, mutta toivottavasti meille jokaiselle tehokas sessio.

Tule omalla kalustolla, kanootilla tai kajakilla, ihan sama, kaikki ovat tervetulleita.

Kultaa on rauhallinen virtapaikka, jossa voi harjoitella erilaisia liikkumisia virrassa.
Ja jos sattuu kupsahtamaan, niin virran alapuolella on rauhallinen suvanto.

Kultaalla on rannassa tulipaikka ja olen siellä joskus yöpynyt teltassa, vaikka siinä ei mitään virallista telttapaikkaa ole. Itse majoitun kaverin mökillä Loviisan seudulla. Ihan rannassa on Keisarin Kosket Oy, heillä on yksi viiden hengen vuokramökki, en ole tsekannut hintaa. Lähin maatilamajoitus taitaa olla Aholan lomalaidun, linkki heidän FB-sivulle.

Jos olet tulossa, ilmoittaudu täällä. Viikonloppu on maksuton.

Kysymyksiä voit laittaa maililla Jaakolle .

Ja Kultaa on täällä: tuossa Kultaanranta-sanan paikkeilla.

Eikä tässä kaikki!  

Olen yhtenä kouluttajana tällaisessa kanoottitilaisuudessa:

Avokanoottimelonta tutuksi -tapahtuma,
Kattilajärvi, Nuuksio 31.8.-1.9.2019

Avokanoottimelonta tutuksi -tapahtumassa harjoitellaan kokeneiden kouluttajien johdolla avokanoottimelonnan tekniikoita ja turvallisuustaitoja ja tutustutaan avokanoottimelonnan mahdollisuuksiin retkeilyssä. 

Täällä lisätietoja ja ilmoittautuminen >>>

 

 

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.