viereeni liukuu nainen vihreässä kajakissa.
– Onks toi sun vaimon kanootti?
Yrittääkö hän ehkä udella olenko sinkku?
Uusi avokanoottini on Welhonpesän hehkuvan pinkki Kolibri. Olen korviani myöten rakastunut, pinkki ihanuus on kauneinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt.
Ennen kuin ehdin vastata nainen jatkaa:
– Vai ootsä joku feministi?
– Ei, mun vaimo ei melo. Tämä on mun uusi kanootti, saan sanottua.
Nainen jatkaa matkaa kulmiaan kohotellen.
Kasvina pelargonia kukkii mielessäni aina hennon vaaleanpunaisena. Isosiskoni Johanna, eli Hanna antoi aikoinaan vaimolleni Riitalle vanhan Mårbacka pelargonian pistokkaan. Se on kukkinut kohta parikymmentä vuotta. Kesäisin parvekkeella ja talvella kituliaammin ikkunalaudalla.
Hanna tuki meriseikkailuitani vuosikausia.
Hän jopa takasi ensimmäisen oman purjeveneeni lainarahat. Hanna murehti ja rähjäsi, mutta otti aina avosylin vastaan ja lämmitti saunan, kun reissussa rispaantunut merenkulkija ilmestyi yksin tai porukalla Hannan mökille Lövholmin saareen Inkoossa. Rintasyöpäkampanjan tunnusväri tuo aina mieleeni Hannan. Monesti iltaisin sytytän hänelle kynttilän.
Suurimmat avomeriseikkailuni tein monivuotisen ystävättäreni Marin kanssa. Marin veli, Lexa ja minä osallistuimme yhdessä Two-Star Atlantin yli -purjehduskilpailuun. Kahden hengen miehistömme pääsi Azoreille asti, jossa pienen Hortan kaupungin talot hehkuivat valkoisina ja pastellinsävyisinä, osa vaaleanpunaisina.
Talojen ihasteluun ei tosin jäänyt aikaa. Lexalla murtui kyynärvarsi ja hänen kohdallaan reissu loppui siihen. Lexa lensi takaisin Suomeen ja Mari lensi hänen tilalleen. Marin kanssa matka jatkui kohti Yhdysvaltoja. Kolme viikkoa merellä ja olimme Newportissa.
Kun meitä ei Marin kanssa kuulunut, toinen sisareni Ellu, oli pistää Yhdysvaltojen merivartioston etsimään meitä Atlantilta. Tuurilla Yhdysvaltojen merivartioston Falcon-suihkukone havaitsi meidät nenät punaisiksi palaneina melko läheltä Newportia. Hanna ja Ellu olivat tyytyväisiä, mutta kiukkuisia. Varmaankin pinkit täplät poskissa.
Pinkki tai pieni koko ei tarkoita aina myötäilevää naisellisuutta. Kun Riitta kaikissa pinkeissään tuli mukaan kuvioihini, merenkulkuun ja rahankäyttöön tuli Law & Order.
Hän ei hurmaantunut purjeveneestä. Homeinen vene vaihtui kanoottiin tai jos ollaan rehellisiä, kanootteihin. Ei hän hurmaantunut niistäkään. Ilmeisesti hän hurmaantui minusta.
Riitan myötä opin väreistä enemmän kuin ikinä Taideteollisessa. Tätäkin tekstiä oikolukiessa, hän nostaa pinkkejä rillejään ja mutisee että keskiajan Englannissa vaaleanpunaista kutsuttiin nunnan massuksi tai nymfin reideksi. Nun's Belly ja Nymph's Thigh.
Kun näin Welhonpesän pinkin Kolibrin, se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Viitakerttusen sirkutuksen saattelemana sidoin pinkin kaunottaren hellästi autoni katolle.
Heinäkuun helteisinä päivinä – tämä heleänä hehkuva ihanuus ja minä – olemme valmiit liukumaan pitkin Suomi-neidon märkää lantiota kohti uusia seikkailuja.
Siitä pinkistä seikkailusta voit lukea lisää, kun tilaat tämän blogin päivitykset itsellesi.
Yrittääkö hän ehkä udella olenko sinkku?
Uusi avokanoottini on Welhonpesän hehkuvan pinkki Kolibri. Olen korviani myöten rakastunut, pinkki ihanuus on kauneinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt.
Ennen kuin ehdin vastata nainen jatkaa:
– Vai ootsä joku feministi?
– Ei, mun vaimo ei melo. Tämä on mun uusi kanootti, saan sanottua.
Nainen jatkaa matkaa kulmiaan kohotellen.
Kai mieskin saa pinkistä pitää? Pinkki väri viittaa kyllä usein naisiin ja minun elämässäni naisilla on ollut suuri merkitys. Niin hyvässä kuin – no, kaikenlaisissa asioissa.
Seurasaarenselkä on tuttu reitti, osaan sen jo niin hyvin, että ajatukset harhailevat elämäni naisiin.
Lapsuuden kesät vietin voimakastahtoisen tätini komennossa Ylöjärvellä. Hänelle pinkkiin pukeutuneet naiset, miehistä puhumattakaan, olivat ilvooneja. Sellaiset herättivät huomiota, mikä ei hämäläisessä yhteisössä ollut suotavaa.
Ylöjärvellä ainoa näkemäni pinkki taisi olla silloin, kun hehkuva auringonlasku värjäsi taivaan ja järvenselän oranssiin vivahtavalla pinkillä.
Vesi, pinkki ja naiset. Tämän aasinsillan kaiteeseen nojaa itse Armi Ratia. Talvet perheemme asui Helsingissä, Huvilakadulla, jonka päässä näkyi meri. Purjelaivat ja seikkailukirjat innostivat minut liittymään meripartioon. Vartiomme oma kolo oli Eerikinkadulla, Marimekon myymälän varastossa.
Vartionjohtajana toimi Armin vanhin poika Antti Ratia. Meripartiolaisilla piti tietenkin olla oma vene, joten Armi osti pienen norjalaismallisen troolarin lippukuntamme käyttöön.
Armi nimesi tervatun troolarin Pelargoniksi.
– Jos se ei kellu, nostan sen maihin Bökarsiin ja istutan täyteen pelargonioita, hän uhkasi.
Pelargonia kellui ja monena kesänä ajoimme sillä ikimuistoisia rannikkoreissuja. Kerran jopa Maarianhaminaan saakka.
Armi Ratian Pelargonia teki minusta merenkulkijan.
Seurasaarenselkä on tuttu reitti, osaan sen jo niin hyvin, että ajatukset harhailevat elämäni naisiin.
Lapsuuden kesät vietin voimakastahtoisen tätini komennossa Ylöjärvellä. Hänelle pinkkiin pukeutuneet naiset, miehistä puhumattakaan, olivat ilvooneja. Sellaiset herättivät huomiota, mikä ei hämäläisessä yhteisössä ollut suotavaa.
Ylöjärvellä ainoa näkemäni pinkki taisi olla silloin, kun hehkuva auringonlasku värjäsi taivaan ja järvenselän oranssiin vivahtavalla pinkillä.
Armi Ratian Pelargonia.
Vesi, pinkki ja naiset. Tämän aasinsillan kaiteeseen nojaa itse Armi Ratia. Talvet perheemme asui Helsingissä, Huvilakadulla, jonka päässä näkyi meri. Purjelaivat ja seikkailukirjat innostivat minut liittymään meripartioon. Vartiomme oma kolo oli Eerikinkadulla, Marimekon myymälän varastossa.
Vartionjohtajana toimi Armin vanhin poika Antti Ratia. Meripartiolaisilla piti tietenkin olla oma vene, joten Armi osti pienen norjalaismallisen troolarin lippukuntamme käyttöön.
Armi nimesi tervatun troolarin Pelargoniksi.
– Jos se ei kellu, nostan sen maihin Bökarsiin ja istutan täyteen pelargonioita, hän uhkasi.
Pelargonia kellui ja monena kesänä ajoimme sillä ikimuistoisia rannikkoreissuja. Kerran jopa Maarianhaminaan saakka.
Armi Ratian Pelargonia teki minusta merenkulkijan.
Kära Hanna.
Kasvina pelargonia kukkii mielessäni aina hennon vaaleanpunaisena. Isosiskoni Johanna, eli Hanna antoi aikoinaan vaimolleni Riitalle vanhan Mårbacka pelargonian pistokkaan. Se on kukkinut kohta parikymmentä vuotta. Kesäisin parvekkeella ja talvella kituliaammin ikkunalaudalla.
Hanna tuki meriseikkailuitani vuosikausia.
Hän jopa takasi ensimmäisen oman purjeveneeni lainarahat. Hanna murehti ja rähjäsi, mutta otti aina avosylin vastaan ja lämmitti saunan, kun reissussa rispaantunut merenkulkija ilmestyi yksin tai porukalla Hannan mökille Lövholmin saareen Inkoossa. Rintasyöpäkampanjan tunnusväri tuo aina mieleeni Hannan. Monesti iltaisin sytytän hänelle kynttilän.
Atlantilla nenä punaisena.
Suurimmat avomeriseikkailuni tein monivuotisen ystävättäreni Marin kanssa. Marin veli, Lexa ja minä osallistuimme yhdessä Two-Star Atlantin yli -purjehduskilpailuun. Kahden hengen miehistömme pääsi Azoreille asti, jossa pienen Hortan kaupungin talot hehkuivat valkoisina ja pastellinsävyisinä, osa vaaleanpunaisina.
Talojen ihasteluun ei tosin jäänyt aikaa. Lexalla murtui kyynärvarsi ja hänen kohdallaan reissu loppui siihen. Lexa lensi takaisin Suomeen ja Mari lensi hänen tilalleen. Marin kanssa matka jatkui kohti Yhdysvaltoja. Kolme viikkoa merellä ja olimme Newportissa.
Naiset ovat aina pelastaneet minut
mereltä ja konkurssista.
mereltä ja konkurssista.
Laki ja järjestys.
Hän ei hurmaantunut purjeveneestä. Homeinen vene vaihtui kanoottiin tai jos ollaan rehellisiä, kanootteihin. Ei hän hurmaantunut niistäkään. Ilmeisesti hän hurmaantui minusta.
Riitan myötä opin väreistä enemmän kuin ikinä Taideteollisessa. Tätäkin tekstiä oikolukiessa, hän nostaa pinkkejä rillejään ja mutisee että keskiajan Englannissa vaaleanpunaista kutsuttiin nunnan massuksi tai nymfin reideksi. Nun's Belly ja Nymph's Thigh.
Pinkki kaunotar
Viitakerttusen sirkutuksen saattelemana sidoin pinkin kaunottaren hellästi autoni katolle.
Heinäkuun helteisinä päivinä – tämä heleänä hehkuva ihanuus ja minä – olemme valmiit liukumaan pitkin Suomi-neidon märkää lantiota kohti uusia seikkailuja.
Tämän kesän retkioppaanani on
Tohtori August Ramsayn kirja vuodelta 1890:
Kesämatkoilla kanootissa. >>>
Tohtori August Ramsayn kirja vuodelta 1890:
Kesämatkoilla kanootissa. >>>
