2020/06/26

Koemeloin perhekanootin.

Perhekanootti,
joka olisi kelvannut Onassiksellekin. 





Koemeloin ensimmäistä kertaa Swift Cruiser 222 –kanootin.

Mieleeni tuli heti: 
– Jos Onassiksella olisi ollut kanootti, niin se olisi ollut tämä. Welhonpesä ei turhaan kutsu Cruiseria “superkanootiksi”. Se on hienoa puutyötä ja laadukasta kuitutyötä. 

Juhlavan kokoisen rungon on suunnitellut David Yost. Melontapiireissä hän on palkittu legenda, joka tunnetaan pelkkänä DY:nä. 

Minulla on ollut useita hänen suunnittelemiaan kanootteja. DY:n kanootit ovat rauhallisesti käyttäytyviä ja kevytkulkuisia retkikanootteja. Swiftin lisäksi hän on suunnitellut kanootteja mm. Bellille, nykyiselle Northstarille. 


Kun menin kysymään Welholta lainaksi kahden hengen retkikanoottia, heillä oli ilokseni hyllyssä vielä yksi Cruiseri. Olin viemässä perheemme 15-vuotiasta lastenlasta, Cassua hänen ensimmäiselle yöretkelleen ja samalla halusin tutustua tähän komeaan kanoottiin tarkemmin.



Ensimmäinen yllätys oli Cruiserin keveys. Sen nostaa helposti hartioille ja ergonomisesti muotoiltu kantolänki istuu hartioille ja niskaan kuin puvun takki. En löytänyt kanootin painotietoja, mutta veikkaukseni on, että hyvä, jos on yli 30 kiloa. Ja kanootti on sentään 18 jalkaa yhdeksän tuumaa pitkä (564 cm) ja 36 tuumaa leveä (91 cm).



Meillä oli mukana viisi kassillista varusteita teltasta säkilliseen koivuhalkoja. Kaksi Ortliebin kassia ja kolme täysinäistä Ikean sinistä kassia meni kanoottiin heittämällä.

Merellä kanootti myös liikkui kevyesti. Iso koko tuntui rauhallisena etenemisenä sivuvastaiseen aallokkoon. DY:llä sanotaankin olevan poikkeuksellinen kyky suunnitella kanoottiensa rungot niin, että niissä yhdistyvät käyttäjämukavuus ja “sea-kindly-ness” eli merimukavuus. Keulamelojani Cassu vaikutti hänkin luottavaiselta Cruiserin merikelpoisuuteen.

Rantautumispaikkaa etsiessämme kanootti totteli kevyesti kääntelyä kivien välissä.




Seuraavana päivänä paluumatka oli suoraa myötätuulta noin 4-7 m/s. Melottuamme hyvän tovin ja pysähtyessämme juomatauolle, huomasimme, että myötätuulessa kanootti eteni itsestään kohtalaista nopeutta.

Lakkasimme melomasta. Kuuntelimme kesän ääniä ja annoimme kanootin keinahdella aalloilla kotirantaa kohti. Mittasimme nopeudeksemme noin kolme kilometriä tunnissa. Peräpainoiseksi lastattu kanootti pysyi tuulen suuntaisena ilman ohjausliikkeitä.

Aallokossa kanootti käyttäytyi mielenkiintoisesti. Runko reagoi nopeasti aaltoihin ja tavallaan keikahti niiden ohi. Liike oli nopea, mutta kallistuksen lopussa liike pysähtyi jämäkästi joka kerta samaan kohtaan.


Cruiseri on sekä kaunis, että käytännöllinen. Suuren kokonsa ja vakautensa ansiosta se on loistava koko perheen kanootti. Vanhempien lisäksi mukaan mahtuu helposti kaksi lasta, iso koira ja tarvittavat varusteet. Syksyllä joukkoon sopii suurempikin määrä marjaämpäreitä ja sienikoreja. Cruiseri on yhtä mukava ja ketteräkulkuinen merellä kuin joessakin.


Ja mikä parasta, ostaaksesi Swift Cruiser 222 –kanootin sinun ei todellakaan tarvitse olla Onassis.






Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!