Melontareitti Saimaalta Päijänteelle sadankolmenkymmenen vuoden takaa

Isosetäni Hanneksen matka-arkku.

Johannes Benjamin
Mäkkylä

Isoisäni veljeä, tohtori Johannes Benjamin Mäkkylää kutsuttiin sukumme kotikylässä Ylöjärvellä intiaanilääkäriksi. Hän matkusti 1900-luvun alussa kahdesti Yhdysvaltoihin ja toimi siellä useamman vuoden lääkärinä Montanan ja Michiganin osavaltioissa. Lähinnä hän paikkasi suomalaisia mainareita ja neuloi umpeen kapakkatappelussa kaivosmiehiin ammuttuja reikiä. Häntä kutsuttiin intiaanilääkäriksi, koska hän auttoi myös heitä.

Innoittava kirja ja kanoottini Kolibri

.

Uskon perineeni Hannekselta seikkailijan geenini. Johannes, ystäville hän oli Hannes, ei melonut. Vettä hän katseli Atlantilla Lusitanian kannella. Joku ehkä muistaa, että Lusitania oli Titanicin sisaralus. Hanneksella oli kipinä veteen ja ehkä melontaan. Hannes oli ostanut Tohtori August Ramsayn kirjan Kesämatkoilla kanootissa.

Kirja on ensimmäinen osa Matkailu ja vireys –kirjasarjaa, joka julkaistiin vuonna 1890 edistämään terveitä elämäntapoja ja kotimaan matkailua. Kirjasta on pdf-näköispainos sekä suomeksi että alkukielellä ruotsiksi. Linkki kirjaan.

Löysin Hanneksen kirjan sattumalta viime talvena penkoessani sukuni kirjoja. Hannes on merkinnyt mustekynällä kirjan kanteen Tri Mäkkylä 28/IV 97 ja kirjan hinnan 2 Smk.

Oliko Ylöjärvellä silloin aikainen kevät ja 33-vuotias Hannes ehkä haikaili seikkailuun? Amerikan seikkailut olivat vielä edessä.

Ahmin Ramsayn kirjan siltä istumalta. Retkikuvaus Puumalasta Savonlinnan ja Varkauden kautta Päijänteelle ja sieltä Kymijokea pitikin Kotkaan muodostaa Suomi neidon leveimmältä kohdalta, lantiolta, vähän jo reidellekin ulottuvan kysymysmerkin muotoisen melontareitin. Minua kiinnostaa Puumala – Jyväskylä –osuus, jota en ole aiemmin melonut.

Hanneksen ostaman kirjan lisäksi tuli mieleeni toinenkin kirja: Steinbeckin Matka Charlien kanssa. Siinä Steinbeck kiertää matkailuautolla Yhdysvaltoja ja etsii, mitä kotimaa hänelle merkitsee. Kirjan lopussa Steinbeck eksyy.

Olen käynyt Kalifornian Salinasissa Steinbeck –museossa ja nähnyt Stenbeckin käyttämän matkailuauton, vuoden 1960 GMC (General Motors Truck Company) lavafarmarin. Steinbeckilla oli pullo Courvoisier –konjakkia ja kirjoituskone matkailuauton ahtaan kopin pöydällä.

Steinbeck nimesi camperinsa Rosinanteksi Don Quijoten hevosen mukaan.

Puumalasta alkavalla melonnallani on jo nyt pitkät ja jännittävät perinteet.

Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!

Onks toi sun vaimon kanootti?

Tyynessä sireenin tuoksuisessa illassa,
viereeni liukuu nainen vihreässä kajakissa.

– Onks toi sun vaimon kanootti?

Yrittääkö hän ehkä udella olenko sinkku?
    Uusi avokanoottini on Welhonpesän hehkuvan pinkki Kolibri. Olen korviani myöten rakastunut, pinkki ihanuus on kauneinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt.
    Ennen kuin ehdin vastata nainen jatkaa:

– Vai ootsä joku feministi?
– Ei, mun vaimo ei melo. Tämä on mun uusi kanootti, saan sanottua.

Nainen jatkaa matkaa kulmiaan kohotellen.

Kai mieskin saa pinkistä pitää? Pinkki väri viittaa kyllä usein naisiin ja minun elämässäni naisilla on ollut suuri merkitys. Niin hyvässä kuin – no, kaikenlaisissa asioissa.

Seurasaarenselkä on tuttu reitti, osaan sen jo niin hyvin, että ajatukset harhailevat elämäni naisiin.

Lapsuuden kesät vietin voimakastahtoisen tätini komennossa Ylöjärvellä. Hänelle pinkkiin pukeutuneet naiset, miehistä puhumattakaan, olivat ilvooneja. Sellaiset herättivät huomiota, mikä ei hämäläisessä yhteisössä ollut suotavaa.

Ylöjärvellä ainoa näkemäni pinkki taisi olla silloin, kun hehkuva auringonlasku värjäsi taivaan ja järvenselän oranssiin vivahtavalla pinkillä.

Armi Ratian Pelargonia. 

Vesi, pinkki ja naiset. Tämän aasinsillan kaiteeseen nojaa itse Armi Ratia. Talvet perheemme asui Helsingissä, Huvilakadulla, jonka päässä näkyi meri. Purjelaivat ja seikkailukirjat innostivat minut liittymään meripartioon. Vartiomme oma kolo oli Eerikinkadulla, Marimekon myymälän varastossa.

Vartionjohtajana toimi Armin vanhin poika Antti Ratia. Meripartiolaisilla piti tietenkin olla oma vene, joten Armi osti pienen norjalaismallisen troolarin lippukuntamme käyttöön.

Armi nimesi tervatun troolarin Pelargoniksi.

– Jos se ei kellu, nostan sen maihin Bökarsiin ja istutan täyteen pelargonioita, hän uhkasi.

Pelargonia kellui ja monena kesänä ajoimme sillä ikimuistoisia rannikkoreissuja. Kerran jopa Maarianhaminaan saakka.

Armi Ratian Pelargonia teki minusta merenkulkijan.

Kära Hanna. 

Kasvina pelargonia kukkii mielessäni aina hennon vaaleanpunaisena. Isosiskoni Johanna, eli Hanna antoi aikoinaan vaimolleni Riitalle vanhan Mårbacka pelargonian pistokkaan. Se on kukkinut kohta parikymmentä vuotta. Kesäisin parvekkeella ja talvella kituliaammin ikkunalaudalla.

Hanna tuki meriseikkailuitani vuosikausia.

Hän jopa takasi ensimmäisen oman purjeveneeni lainarahat. Hanna murehti ja rähjäsi, mutta otti aina avosylin vastaan ja lämmitti saunan, kun reissussa rispaantunut merenkulkija ilmestyi yksin tai porukalla Hannan mökille Lövholmin saareen Inkoossa. Rintasyöpäkampanjan tunnusväri tuo aina mieleeni Hannan. Monesti iltaisin sytytän hänelle kynttilän.

Atlantilla nenä punaisena. 

Suurimmat avomeriseikkailuni tein monivuotisen ystävättäreni Marin kanssa. Marin veli, Lexa ja minä osallistuimme yhdessä Two-Star Atlantin yli -purjehduskilpailuun. Kahden hengen miehistömme pääsi Azoreille asti, jossa pienen Hortan kaupungin talot hehkuivat valkoisina ja pastellinsävyisinä, osa vaaleanpunaisina.


Talojen ihasteluun ei tosin jäänyt aikaa. Lexalla murtui kyynärvarsi ja hänen kohdallaan reissu loppui siihen. Lexa lensi takaisin Suomeen ja Mari lensi hänen tilalleen. Marin kanssa matka jatkui kohti Yhdysvaltoja. Kolme viikkoa merellä ja olimme Newportissa.

Naiset ovat aina pelastaneet minut
mereltä ja konkurssista. 

Kun meitä ei Marin kanssa kuulunut, toinen sisareni Ellu, oli pistää Yhdysvaltojen merivartioston etsimään meitä Atlantilta. Tuurilla Yhdysvaltojen merivartioston Falcon-suihkukone havaitsi meidät nenät punaisiksi palaneina melko läheltä Newportia. Hanna ja Ellu olivat tyytyväisiä, mutta kiukkuisia. Varmaankin pinkit täplät poskissa.

Laki ja järjestys. 

Pinkki tai pieni koko ei tarkoita aina myötäilevää naisellisuutta. Kun Riitta kaikissa pinkeissään tuli mukaan kuvioihini, merenkulkuun ja rahankäyttöön tuli Law & Order.

Hän ei hurmaantunut purjeveneestä. Homeinen vene vaihtui kanoottiin tai jos ollaan rehellisiä, kanootteihin. Ei hän hurmaantunut niistäkään. Ilmeisesti hän hurmaantui minusta.



Riitan myötä opin väreistä enemmän kuin ikinä Taideteollisessa. Tätäkin tekstiä oikolukiessa, hän nostaa pinkkejä rillejään ja mutisee että keskiajan Englannissa vaaleanpunaista kutsuttiin nunnan massuksi tai nymfin reideksi. Nun's Belly ja Nymph's Thigh.

Pinkki kaunotar 

Kun näin Welhonpesän pinkin Kolibrin, se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Viitakerttusen sirkutuksen saattelemana sidoin pinkin kaunottaren hellästi autoni katolle.

Heinäkuun helteisinä päivinä – tämä heleänä hehkuva ihanuus ja minä – olemme valmiit liukumaan pitkin Suomi-neidon märkää lantiota kohti uusia seikkailuja. 

Tämän kesän retkioppaanani on
Tohtori August Ramsayn kirja vuodelta 1890:
Kesämatkoilla kanootissa. >>>

Siitä pinkistä seikkailusta voit lukea lisää, kun tilaat tämän blogin päivitykset itsellesi. 

Off-Road -melonnan äänenkannattaja

Kokemus ja raaka voima — 2

Old Hand & Brute Force — 2

This spring we had only one task, to paddle the Gauja XXL 310 km ultramarathon.

Our first task, Turi-Tori 78 km went fine.

We tested and learned balancing energy, keeping constant and good speed and got more practice getting nicely through shallow, stone gardens. We had one week to rest and be back in shape and now we paddle my old Estonian friend Vohandumaraton 100 km in class C2MEN.

This is the second part of three stories.

Olemme Sampon kanssa meloneet ja kantaneet kanoottiamme puoli vuorokautta yhteen menoon. Viimeisellä yhdeksän kilometrin osuudella Räpinän sillalta Sampo huomaa, että takaa lähestyy toinen meidän C2MEN-luokan kanootti. Kiristämme tahtia, mutta emme saa karistettua kanoottia.

Antaa noiden mennä ohi, kun noin kovasti haluavat, ehdotan Sampolle. Sampo on sitä mieltä, että toistaiseksi yksikään kanoottikaksikko ei ole mennyt meistä ohi melomalla eikä mene. Kiristämme tahtia. Jos takaa-ajaja pääsee peesiin, niin he voivat ratsastaa meidän peräaallolla kevyesti meloen, kunnes levänneinä vähän ennen maalia koukkaavat ohitsemme.

Sun just went down as we arrived to the Vohandumaraton finish.
I like to paddle these events using normal canoes, which anybody would use when goin to wilderness trips.
This way my experience is more useful to normal canoeists. 

If I can do it, you can do it. Our finishing time was 14:51:18
We came almost 5 hour after the first C2MEN, tha last in our class came about 8 hours after us.
Of the 189 finishers in our class, we were 88. Our normal placeing about half way.

Aurinko on jo laskenut, enkä enää näe GPS:n näyttöä. En tiedä tarkkaa loppumatkan pituutta enkä nopeuttamme. Pistelemme menemään kovaa tahtia hyvässä rytmissä. Maaliin on enää runsas sata metriä, kun Sampo vilkaisee taakse: ”Vauhtia, ne on ihan meidän takana”. Puristamme kanoottimme täyteen vauhtiin Vööpsun sillan ali ja maalilippujen väliin.

Virolainen kaksikko ilmestyy saman tien viereemme. Kättelemme toisiamme ja kiitämme hienosta kannustuksesta tunnin kestäneeseen loppukiriin. Hyvä ettemme halaa toisiamme. Olemme molemmat tyytyväisiä. Me molemmat voitimme. Olimme näyttäneet itsellemme, että vielä 90 kilometrin melonnan jälkeen jaksamme paahtaa täysillä viimeiset yhdeksän kilometriä.

Evening before. Hard to believe, that in the morning there will be over 2000 paddlers going to the start on the Lake Tamula: Canoes, Kayaks, SUPs, Rubberboats, Biycle pontoons, Rowboats. You name it and they are   here.  

Näissä pitkän matkan melonnoissa on hyväntuulinen luonne. Varmaan kärjessä käydään veristäkin kamppailua, mutta me keskisarjalaiset, meillä on voitettavana vain oma itsemme. Moni kysyy, mikä teidän aika oli, mutta tuskin kukaan kysyy, monesko olitte.

Kanootin voi jättää illalla huoletta rantaan odottamaan aikaista lähtöä aamulla. Aamulla rannalla on aika vilske ja pitää päästä hyvissä ajoin vesille.

Olen nyt melonut Vöhandumaratonin seitsemän kertaa. 700 kilometriä. Kolmannen kerran jälkeen olin sitä mieltä, että tämä oli tässä. Mutta jo seuraavana aamuna hotellin aamiaishuoneessa aloin miettiä, millä kalustolla tulisin ensi vuonna.

Olen joka kerta melonut Vöhandun eri kanootilla. En hae alleni kilpuria, vaan nimenomaan haluan meloa oman valintani mukaan hyväkulkuisella retkikanootilla, jota sitten voin suositella muillekin retkimelojille. Suurin osa virolaisista melojista osallistuu Vöhanduun tavallisilla, raskailla vuokrakanooteilla.

Kun tulimme Helsinkiin ja nostimme kanoottimme Hevossaaren hampparien telineeseen, ajattelin, että nyt tämä oli viimeinen kerta.

Start is quite a chaos. Thousand boats at the start line.
To even up the flotilla paddlers go first around the Tamula Lake. It is about five kilometrs and the paddlers start to line up, so that there is room enough to enter the Vohandu River.

Sitten luin Facebookista C2MEN -sarjamme voittajien Heikki Hihnalan ja Jaakko Soivion kommentin, että he ovat nyt meloneet Vöhandua tuhat kilometriä. Heillä tämä melonta oli kymmenes kerta. Vähän eri joukkueilla, mutta ainakin toinen heistä on ollut mukana. Heikki ja Jaakko ovat yläkuvan vasemmassa reunassa melojien kärjessä.

Siinä se sitten on, vielä kolme kertaa on nyt minunkin tavoitteeni.

Paluumatkalle laivalla olen varannut perushytin, tässä vaiheessa uni maittaa.

Service person and a car is essential.
You don't have to have all the gear, water etc with you.
Service also helps to carry the canoe, when we pass powerplants.
Our service, Jouni Piiroinen filling up.

Ajatuksia

Huolto

Ilman huoltoa on kurjaa, olen kerran sen kokeillut. Jos ei muuta, niin maaliin tulon jälkeen on todella puhki ja on hyvä, että on kuljettaja, joka ajaa meidät takaisin lähtöpaikan hotelliin Vöruun. Räpinässäkin on joitain majoituksia, mutta niistä on huonoja kokemuksia.

Majoitus

Olen varannut jo tammikuussa huoneen Vörun hienoimmasta hotellista Georgi. Se on keskustassa, muutaman minuutin automatkan päässä järveltä. Halvempiakin majoituksia on, mutta Georgi on rauhallisin ja siellä saa hyvät unet majataloihin tai koulumajoitukseen verrattuna.

Ihan Tamula-järven rannalla on Tamula-hotelli. Olen sielläkin yöpynyt, mutta on vähän neukkumeininki minun makuuni. Itsepalveluna voin suositella Kuningatalu Holiday Home –paikkaa, josta on muutama sata metriä Tamulajärvelle. Siellä on hyvin varustettu itsepalvelukeittiö ja kohtuu sauna. Mutta paikka on täynnä kilpailijoita ja sen vuoksi vähän rauhaton. Kimppavessa ja kaikki ovat aamulla samaan aikaan tekemässä aamiaista. Ei ole minun makuuni.

Georgin aamiainen on hyvä ja keittiö on ollut meille muutenkin avulias. Meillä on yleensä ennen Vöhandua omat ruuat, lähinnä jauhelihapastaa ja kanarisottoa, jotka hotellin keittiö on lämmittänyt meille. Tämä on vähän harhainen varotoimi. Kerran yksi meistä sai todella äkäisen vatsataudin paikallisesta ravintolasta ja joutui perumaan osallistumisensa. Pitää vaan muistaa, että Georgin keittiö menee aikaisin kiinni. Naapurissa on ravintola, josta rohkeat saavat myöhempään ruokaa.

When we drive to the Vohandu River, we go and check some critical places to see the waterlevel.
There are several bottom dams which may be quite tricky.

Lähtövalmistelut

Tulomatkalla minulla on tapana ajaa Suvahavvan myllypadon ja pisteen Läänisten kautta, niin saan vähän käsitystä vesitilanteesta. Linkki Googlemapsiin

My front paddler, Sampo Harju makes
energy drinks for him. Our rythm is
a drink every half hour and something to eat
every one hour. Air temperature is less
than 10 degrees Celsius, so we are not
sweating too much.

Melontarupeama on sen verran pitkä, että kannattaa juoda muutakin kuin vettä. Yleensä joka toiseen pulloon liuotamme kivennäisiä.

Vesillä on hyvä olla 6:30. Ehtii rauhassa meloa lähtöön, mahdollisimman eteen. Yleensä kärki ajautuu lähtöviivan yli ja sitten yhtäkkiä kaikki vaan alkavat painaa täysillä. Tamulajärvi kierretään rantoja pitkin poijuja kiertäen. Poijujen kohdalla kannatta katsoa, että ei joudu ruuhkaan.

Joskus pääsee ihan poijun vierestä, mutta tänä vuonna katsoimme paremmaksi kiertää poijujen kääntöruuhkat ulompaa. Järvellä kannattaa pitää hyvää tahtia, jotta ajautuu mahdollisimman hyvin omaan vauhtiporukkaan. Muuten joella joutuu tuhlaamaan voimia hitaimpien ohitteluun. Alkumatkasta tuntuu, että joukko etenee joella ruuhkaisesti ja hitaasti, mutta GPS:n mukaan virta auttaa ja keskinopeus on hyvä. Tilanne rauhoittuu ensimmäisen maatauon jälkeen.

Maatauot

Rantaudu vauhdilla ja kanna kanootti pois takaa tulijoiden tieltä. Kilpakärki ohittaa maapaikat juosten, mutta me yleensä pidämme pienen tauon ja säädämme varusteita. Huolto tuo lisää juotavaa jos on tarvis. Ruokapausseilla huolto käy jonottamassa soppaa. Maatauoilta lähtö on alkumatkasta ruuhkainen, mutta pitää vaan päättäväisesti mennä ja pitää puolensa. Rannat ovat mutaisia, kivisiä ja liukkaita.

Land crossings are a bit crouded, but people are nice to each other.
Vohandumaraton is split in five sections. Paddling times are about 4:30, 1:30, 5:00, 2:30 and 1:30.
Five hour stretch needs a break somewhere in the middle to strech legs and have a pee.
We take land crossings quite relaxed. Our stop times total about two hours.

Rytmi 31 – 10 – 35 – 15 – 9 kilometriä tai
ajassa 4:30 – 1:30 – 5:00 – 2:00 – 1:30 tuntia

Service people pull you to the muddy shore.

Ensimmäinen maatauko on Paidra. Siinä on vanha myllypato, jota ennen rantaudutaan joen vasemmalle puolelle. Ranta on matala ja mutainen. Tähän mennessä on melottu 31 km. Noin neljä tuntia.

Tämä on Vöhandumaratonin toiseksi pisin osuus ja yleensä se menee yhdellä istumalla. Paidran kantotaival on noin 150 metriä tasaista, pellon reunassa olevaa polkua. Rinne jokeen on jyrkkä ja mutainen. Laskeutumista vesille helpottaa jos huolto jarruttaa kanoottia perälenkkiin sidotulla hihnalla. Virta on tässä kohtaa aika rauhallinen.

Toinen kantopaikka, on Leevi. Melontaosuus on 10 km, runsas tunti. Leevi on vanha voimalaitos, rantautuminen joen vasemmalle rannalle. Ranta on vähän syvempi kuin Paidrassa. Kannattaa tulla vauhdilla ja huolto kiskaisee kanootin ylös. Tässä kiivetään mäen päälle, nousu noin viisi metriä. Matkaa tulee kaikkineen 250 metriä. Alussa on useampi bajamaja, mutta taipaleen lopussa on sopivasti metsää käydä pissalla. Puolessa välissä kantotaivalta on ruokateltta, josta saa yleensä jonkun keiton, juotavaa ja leipää. Paluu joelle on ruuhkainen ja jyrkkä. Joki virtaa reippaasti ihan rannassa. Joen puoli on kivinen.

It is early spring, no leaves on the trees.
Othervise nice scenery.

Tästä alkaa Vöhandun virtaavin osuus. Pieniä koskia ja vanhoja myllypatoja, joissa laskukohta on hyvin merkitty. Näissä sattuu kaatumisia, joten kannattaa olla huolellinen.

Tässä vaiheessa matkassa on myös kumiveneitä. Ne jäävät helposti kiinni kynnyksiin ja tukkivat vapaan reitin. Tällaiseen jumiin syntyy helposti isompi suma, kun takaa tulevat melojat eivät pääse kumpparin ohi. Moni meloja ei osaa tai ymmärrä jarrutella ajoissa. Varmista, että ennen köngästä tai myllypatoa sinulla on esteetön kulku edessä ja takana. Noita kynnyksiä kannattaa lähestyä jarrutellen. Varmista, että sinulla on reilusti tilaa takana, ettei takaa tulija aja vauhdilla päälle.

Suvahavvan pato ei ole taukopaikka, mutta sen jälkeen heti virran oikealla puolella on hyvä paikka nostaa kanootti ylös ja tyhjentää se vedestä. Tämän jälkeen joki jatkuu sileänä maaliin saakka. Suvahavva on aika tarkkaan koko matkan puolessa välissä.

Sometimes you paddle just on your own.
It is not crowded all the time.

Tästä on seuraavalle kantopaikalle Leevakun voimalaitokselle 27 kilometriä, noin neljä tuntia. Jos ei ole tarvetta pysähtyä tässä, niin Leevi – Leevaku –välillä kannattaa pitää yksi rauhallinen pissatauko ja juoda jotain lämmintä. Tämän pisimmän osuuden loppupuolella alkaa energiat olla vähissä ja virta ei juuri auta. Lisäksi jokilaakso levenee ja tuulet osuvat joelle paremmin. Tämän osuuden loppupuolella tulee helposti kylmä, kun kaikki energia tuntuu kuluvan eteenpäin melomiseen.

Leevakun maihinnousu on ahdas. Rannasta pitää päästä saman tien pois. Väsyneitä melojia tulee takaa ja jos et ehdi pois alta, niin tulevat vauhdilla päälle. Leevakussa on bajamajat, ruokaa ja teltta, jossa on lämpöpuhallin. Jos siltä tuntuu, niin kannattaa syödä ja lämmitellä kaikessa rauhassa. Tässä melonnan vaiheessa kuiva aluspaita nostaa taistelumoraalia kummasti. Kantopaikka on lyhyt, vajaa sata metriä. Mutaranta ja vesille meno on vähän hankala. Tässä on hyvä muistaa, että kolme neljännestä on jo takana ja maaliin on vaivaiset 25 kilometriä.

This gyu is tough. Respect.

Räpinän kantopaikalle on runsas kahden tunnin melonta. Joki on avoin, virta ei auta ja joki on tuulille altis. Räpinän rantautuminen on hankala, jyrkkä, mutainen ja kapea niemi. Täällä on kyllä auttajia ja joskus tässä on diskoteltta, jonka läpi kanootit kannetaan. Tarjolla on tölkki energiajuomaa. Kantomatka on kohtuullinen sata metriä. Vesillelaskupaikka on jyrkkä ja kivinen rinne. Taas auttaa, jos kanootin perässä on naru ja jarrumies. Joki antaa hauskan alkuvauhdin Räpinän kaupungin läpi, kunnes joki sitten tylsistyy peltojen väliseksi matavaksi uomaksi. Maaliin on 9 kilometriä. Runsas tunti.

Vööpsun silta ei ole maali, vaan kello pysähtyy sillan jälkeen vasemmalla olevan ajanottoportin kohdalla.

The happy momoment!
We always want to have service in the picture, too. I hope some day they will be given a medal too.

Vene rannalle, tässä vaiheessa saat mitalin kaulaan ja sitten kanootin kanssa jonossa maalivaatteen eteen valokuvaan. Meillä on ollut tapana ottaa huolto mukaan kuvaan. Heillä on ollut oleellinen osa tukea, kantaa ja huoltaa.

Here you have to have service person to drive tha car with canoe and paddlers pack to the Vöru.

Viisas huoltaja on pysäköinyt auton lähelle päätielle menevää tietä parkkialueen reunalle. Tuhannen joukkueen huoltoautot mylläävät paikat pehmeiksi. Jos auto on vielä katulampun kohdalla, niin kymppisuoritus.

Georgi Hotel, we have always a nice, roomy suite, tough breakfast and sauna.

Maalissa on tarjolla ruokaa ja sauna, mutta yleensä olemme lähteneet saman tien ajelemaan kohti Vörua ja Hotelli Georgia. Olemme sopineet hotellin henkilökunnan kanssa, että he jättävät meille saunan lämpöiseksi. Hotellilla saunomme, melomme ja huollamme Vöhandun vielä kerran. On todella hieno fiilis.

Kiitos kanootilleni, Northstar Polaris, kiitos tuplamutkamelalleni, ZJ-Paddle. Kiitos keulamelojani Sampo ja kiitos huoltomiehemme Jouni.

Ja tämä Vöhandumaraton oli vasta harjoitus. Kahden viikon päästä alkaa tosi koitos Latviassa. GaujaXXL –melonta, 310 kilometriä yhden viikonlopun aikana.

When you start getting tired, start
concentrating to the technique.
Sampo Harju, the bow paddler.

Kun voimat alkaa loppua
on pakko keskittyä tekniikkaan

Alkulämmittely on tärkeää ennen urheilusuoritusta. Tämä tuli taas huomattua Võhandumaratonissa, jossa parhaan melontatekniikan ja suorituskyvyn löytyminen vaati pohjille 91 kilometrin melonnan.

Toisaalta viime vuonna Gaujalla tähän meni yli 100 kilometriä. Edistystä? Osittain tämä yli yhdeksänkymmennen kilometrin lämmittelyn toimivuus johtuu siitä, että kun voimat alkaa loppua on pakko alkaa keskittyä tekniikkaan, vaikka tämä keskittyminen tulee tahtomatta. Osittain viimeisen yhdeksän kilometrin loppukiri selittyy virolaisen kanoottikaksikon kovasta vastustuksesta.

Toivottavasti reilun viikon päästä melontarentous löytyy hiukan aikaisemmin. Ja loppusanoiksi vielä: melonta on joukkueurheilua (kuten myös formula-ajot), joten suurkiitos tallikaverilleni Jaakolle ja varikkomies Jounille. Tästä on hyvä suunnata eteenpäin.

Sampo Harju, keulameloja
 

Our steel-nerv service.
Jouni Piiroinen.

Ilmeisesti huolto pelasi, kun ei tarvinnut kävellä kotiin.

Lähtisitkö Vöhandu maratonille huoltajaksi? Kysymys vaati muutaman sekunnin sulattelun ennen myöntävää vastausta ja kun vielä vapaa järjestyi niin tottakai! En oikein osannut odottaa mitään,en ole meloja(pari kertaa kokeillut), enkä oikein tiennyt mitä minulta odotetaan, mutta tiesin asioiden selviävän.

Startissa lauantai aamuna rupesi avautumaan tapahtuman koko...olihan ilmottautuneita joukkueita yli tuhat. Kun Jaska ja Sampo meloivat rannasta lähtöpaikalle, kadotin heidät noin minuutissa kirjavaan osallistujamereen. Jaska oli vuokrannut gps -paikantimen, mutta se toimi jonkin aikaa lähdön jälkeen ja myöhemmin reitin lopussa, joten loppujen lopuksi melko turha. Signaalia piti seurata nettilinkin kautta ja heikon verkon ja suuren katsojamäärän takia se ei toiminut.Iso apu oli ennakkoon tehty keskituntivauhtiin perustuva taulukko, josta sai riittävän hyvän aika-arvion, missä kulloinkin herrat meloivat.

Reitin varrella oli neljä patoa, joiden yli autoin kantamaan kanootin. Samalla sain toiveet, mitä seuraavalle kantopaikalle tarvitsee tuoda, ruokaa juomaa ym. Ylityspaikoilla oli paljon katsojia, mutta auton parkkeeraminen ei ollut ongelma, sen sai aina maks. sadan metrin päähän, kun vaan härskisti ajoi paikalle ja käytti parkkimetodia ”eteläeurooppa”. Myös parkkialueita oli järjestetty pelloille, jotka kuivalla ilmalla kantoivat, mutta sateella voisin suositella nelivetoista...

Suurin osa päivästä kului odotellessa. Välillä istuskelin joen rannassa ja pitkät ajat kantopaikoilla. Aikaa olisi ollut vaikka käydä jossain lähikaupungissa syömässä, mutta koin luonnossa ja maaseudulla kiertelemisen paremmaksi vaihtoehdoksi. Jos sää olisi ollut kylmä, olisin luultavasti lukenut kirjaa autossa tai sitten todellakin käynyt retkellä jossain pidemmällä. Eväinä minulla oli juustoa, lihaa, hedelmiä ja vettä, lisäksi reitin ruokapaikoilta sai keittoa.

Seuraavan kerran otan mukaan repun. Vaikka isoja määriä ei autolta tarvitse tuoda, silti muovikassi ei ole ihan paras...lisäksi kunnollinen roskapussi, oikeastaan ainoa miinus järjestäjille oli liian harvassa olevat roskikset.

Loistava reissu! Ilmeisesti huolto pelasi, kun ei tarvinnut kävellä kotiin. Kiitos herrat!

Jouni Piiroinen    

Varmista, että saat seuraavat tarinat tuoreena, tilaa tästä feedi:

To get the next parts of this story, get a feed from here:

 Tekstit

 Kaikki kommentit

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Mieluummin kuivat vaatteet päällä kuin repussa.

Olen kuivapukujen äänenkannattaja, oli harrastus vesillä mikä tahansa.
Tämän molskahduksen jälkeen jopa pääni oli kuiva.
Pukuun kuuluva erillinen neopren-huppu toimi hyvin.
Kuva Timo Ripatti

Henryn kanootti juuttuu puroon poikittain. Palaan rantaan mennäkseni auttamaan. Astun kanootista lumiselle mättäälle. Kun ponnistan itseni pois kanootista, mätäs pettää ja vajoan nivusia myöten soistuneeseen rantaan. Hämmästyn, kun en kastunutkaan. Minulla on ensimmäistä kertaa Ursuitin välikuivapuku päällä.

Kanoottiliike Welhonpesä myi minulle ensimmäisen välikuivapukuni. ”Viranomaiset käyttää näitä, kun ne ajaa moottorikelkalla soilla kelirikkoaikaan. Jos kelkkamies sattuu plutaamaan, tarkenee välikuivapuvun ansiosta palata kotiin. Eikä ajaessa tule hiki, kun voi säätää vaatetusta puvun päälle.” Sanoo Welhonpesän Juhani Holmi

No, siinä sen kuulin. Vaatetusta voi säätää kelin mukaan, eikä minun tarvitse riisua välikuivapukua sen vuoksi. Ja jos plutaa, pysyy kroppa ja alimmat vaatteet kuivana.

Varusteet, kun jokiveden lämpötila on vajaat kymmenen astetta ja ilma kuutisentoista astetta.
Snakeriver, Yukon.

Kuivapuku vähentää
retkivaatteiden tarvetta.

Koska puku pitää minut kuivana, en tarvitse varavaatteita kastumisen vuoksi. Pitkilläkin retkillä minulla on vain kaksi vaatekertaa. Toinen vaatekerta on melontaan ja toinen leiriin. Villa on tähän käyttöön hyvä. Kun alusvaatteita tuulettaa yön yli, voi ne taas aamulla vetäistä päälle. Heh, joo, tietysti alimpana on alushousut, joita vaihdan ja pesen tarpeen mukaan.

Melonnan ohjaajille ja kouluttajille kuivapuku taitaa jo olla itsestäänselvyys. Kun vedän ryhmää, tiedän, että kuivapuvun ansiosta toimintakykyni säilyy pitkään, jos ryhmässä menee jotain pieleen. Silti välikuivapuku on samanlainen turvaväline kuin melontaliivit. Molemmat varusteet puen aina päälle, mutta ne tulevat tarpeeseen hyvin harvoin. Olen niin tottunut välikuivapukuun, että joskus, kun lähden vesille ilman pukua, on epävarma olo. Jotain puuttuu.

Välikuivapuku opetti minut
pukeutumaan melontakelin mukaan

Kuivapuvun kanssa ei pidä seistä
soralla. Hiekkaa ei saa päästää
hiertämään pukua jalan alta.
Lähdössä melomaan
Suomenlahden poikki Tallinnaan,
varmaan olin vähän hermona.

Pari kertaa minulle on käynyt niin, että olen aamulla kylmissäni pukenut kuivapuvun alle liikaa vaatteita. Meloessa tuli kuuma ja alusvaatteet kastuivat hiestä läpimäräksi. Kun reitti kääntyi vastatuuleen, tuli kylmä. Oli pakko mennä rantaan ja vaihtaa kuivat vaatteet kuivapuvun alle. Opin aika nopeasti pukeutumaan oikein. Kuivapuvun alle sen verran vaatetta, että ei tule vilu, jos joutuu veteen. Tavallisesti käytän merinovillaisia pitkiä kalsareita ja pitkähihaista aluspaitaa. Puvun päälle puen ilman lämpötilan ja melonnan raskauden mukaisen vaatetuksen, jota voin tarpeen tullen säätää.

Merivesi on aina sen verran viileää, että kuivapuvusta on tullut minulle vakiovaate aina meloessa paitsi ehkä ihan keskikesällä. Kesällä melon vain kevyet kuorivaatteet välipuvun suojana, joskus en peitä yläosaa mitenkään. Melon 500-1000 kilometriä vuodessa, Ursuitin välikuivapuku kestää minulla noin viisi vuotta. Kun puku alkaa vuotaa tai tulee muita kulumia, lähetän puvun Ursuitille huoltoon. Huollon jälkeen puku on kuin uusi.

Kuivapuvusta kannattaa pitää huolta. Huuhtelen sen makealla vedellä, varsinkin jos olen kastellut sen merivedessä. Mansetteihin laitan talkkia ja vetoketjuihin silikonia. Säilytän puvun henkarissa vetoketjut suljettuna ja hihat niin, että mansettien sisäpuoli on päällepäin.

Koulutustilanteissa oppilailla ei välttämättä ole kuivapukuja, mutta heillä on vaihtovaatteet.
Kouluttaja puuhaa koko päivän samoissa kamppeissa.

Kuivapuku on minulle välttämätön
työkalu melonnan koulutuksissa

Syyskuussa Cherbourgissa oli vielä lämmin,
ja todella huomasin, kuinka kevytkin tuuli viilensi pukua.

Osallistuin Euro Paddle Pass –tapaamiseen Ranskassa. Omalla kohdallani ohjelmassa oli EPP 3 Avokanootti kokeeseen tutustuminen ja kokeen osioiden kokeilu yhdessä muiden ohjaajien kanssa. Kolmonen tehdään virtaavassa vedessä ja se sisältää erilaisia pelastustekniikoita, joten veteen joutuu useammankin kerran.

Tingin Ursuitilta ja Welhonpesältä Ursuitin uutuuden Gemino Venturen. Puku on kaksiosainen, aktiiviseen vesillä liikkumiseen suunniteltu kuivapuku, jota pidetään kaiken muun vaatetuksen päällä. Geminon ylä- ja alaosat yhdistetään vyötärön ympäri kulkevalla vetoketjulla. Koska puku on kasiosainen, on materiaalit voitu valita vapaammin. Housut ovat tukevat ja mm. polvista ja takamuksesta vahvistettu. Yläosa on taas kevyt, anorakkimainen ja hyvin hengittävä.

Välikuivapuvun jälkeen täysi kuivapuku tuntuu tavallaan vieläkin yksinkertaisemmalta asulta.
Silti taitaa käydä niin, että retkillä ne ovat molemmat matkassa.

Kuivapuku on minulle uusi tuttavuus
välikuivapuvun sijaan

Kuivapuku toimi EPP-melonnoissa loistavasti. Se päällä oli helppo puljata ja kahlata vedessä. Kun tulin takaisin kanoottiin, ei ollut samaa märkien vaatteiden tunnetta kuin välikuivapuvun kanssa. Kuivapuku päällimmäisenä on märkään puuhaan aito työkalu, enemmän kuin turvaväline.

Olen nyt kokeillut kuivapukua pitkin syksyä ja alkutalvea. Aloitin vuoden 2016 melontakauden seitsemän asteen pakkasessa ja kohtalaisessa pohjoistuulessa. Olin pukenut Geminon alle reilusti vaatetta, silti jaksoin hyvin meloa. Ei tullut hiki, vaan oli aika normi olo.

Kuva otettiin kameralla, joka valottaa kahdeksan ruutua sekunnissa.
Kaaduin laiturilta selkä edellä noin senttiseen jäähän. Kypärä oli tarpeen.
Kiitos kuvasta valokuvaaja Timo Ripatille.

Kokeilin pukua myös pamauttamalla jäästä läpi. Kokeessa minulla ei ollut melontaliivejä, pelkkä puku, neopreeni päähine, kypärä ja Geminon huppu vielä päällimmäisenä. Vaikka jää oli ohutta, niin kypärä oli tarpeen. En ollut juurikaan päästänyt puvusta liikoja ilmoja pois, joten se kellutti ihan kohtuudella ja pääsin helposti uimalla nousemaan takaisin jäälle ja laiturille.

Kuivapuku on melko hintava investointi, silti se on ehdottomasti hintansa väärti. Kun lähden vesille puku palkitsee joka kerta mielenrauhana. Retkimelonnan turvaksi avokanoottimelojalle riittää välikuivapuku. Melontaurani alussa minulla oli erikseen kuivasäkki, jossa oli pukeutumisjärjestyksessä koko vaihtovaatekerta. Kun avasin säkin, ensimmäisenä oli tietysti froteepyyhe. Silti pidän kuivat vaatteet mieluummin päälläni kuin repussa.

Kuivapuvun pelastavat ominaisuudet
on kokeiltu avannossa kovalla pakkasella

Olen testannut erilaisia Ursuitin kuivapukuja Tuusulanjärvellä avannossa.
Pakkasta oli -20 astetta. Parhaimmillaan tarkenimme puljata vedessä tunnin.

 Mukana oli muutama retkiluistelija, jotka puvun ansiosta pystyivät
harjoittelemaan jäälle kiipeämistä useampaan kertaan. Lopulta he tulivat jäälle
kuin hylkeet ikään. Leike Keski-Uusimaa -lehdestä.

En voi sanoa olevani turvavälinefriikki. Mutta jos on olemassa väline, joka tekee minusta turvallisemman vesillä liikkujan, hankin sen varmasti. Sekä kuivapuku että välikuivapuku ovat helppo pukea päälle ja mukavat käyttää.

Ursuit-poseeraus Tallinnan Kalmasaunan vilvoitusaltaassa.

Teimme suomalaisen melonnan historiaa:
ensimmäinen kerta, kun avokanootilla on melottu Suomenlahden poikki.

Saunan vahtimestari kurkisti ovesta juuri kun poseerasimme kuvaan.
Hänen ilmeensä oli paljon kertova, hän luuli jo kaiken nähneensä.
Janne Janhunen (iso mies) ja Jaakko Mäkikylä.

Suosittelen vilpittömästi, olit sitten
meloja, kalastaja, pilkkijä tai retkiluistelija,
hanki itsellesi kuivapuku.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.