perjantai 2. elokuuta 2019

Meni kilpailuksi koko Pirkan soutu


"No great story starts with someone eating salad."

Pirkan Soutu melotaan Tampereella.
Ei tapahtumaan voi mennä startti-aamuna kanootti katolla ja varusteet sikin sokin auton takaluukussa.
Tampereelle mennään hämäläisittäin hitaasti ja rasvainen musta makkara johtotähtenä.
Perjantain energiatankkauksen alkupalat.
Keulameloja: kaksitoista etanaa pekonilla kuorrutettuna.
Perämeloja: kuusi etanaa pekonilla kuorrutettuna.


"I hate early mornings. Before paddling, I have breakfast
very late in the evening."

Vihaan aikaisia aamuja. Juuri mikään ei maistu aamulla.
Se on hyvä syy viettää pitkä ilta ja tankata reilusti.
Sampolla piffi, friteerattuja uusia perunoita,
kermainen Jaloviina-pippurikastike.
Jaakko himmailee, jättiravunpyrstöt tirisee
tulikuuman valurautapannun valkosipuli-öljy soosissa.

En juuri välitä, kuinka sijoitun muiden melojien joukossa. Mietin säätietojen ja käyttämäni kanootin perusteella tavoiteajan itselleni. Nyt ainoa mikä merkitsi, oli voittaa Pirken Soudun melojien C2-luokka.


Jos tavoite toteutuu, olen tyytyväinen.
Nyt tilanne on hieman toinen.

Meitä on C2-luokassa kaksi tasavertaista kanoottia ja tasavertaista retkimelojaa, Northstar Polaris 16,9 jalkaa ja WeNoNah Escapade 16,6. Meitä haastaa, että toistaiseksi kanoottiamme, Northstar Polarista ei ole kukaan ohittanut melomalla. Tähän tietysti kuuluu, että yleensä lähdössä meitä nopeammat kaksikot menevät heti menojaan. Niitä emme laske, vaan ne, jotka mahdollisesti saavuttaisivat meidät melonnan aikana.

"Like paddling, finish with style."

Tankataan kaikessa rauhassa
loppuun asti. Hämäläinen hitaus,
ei voi valittaa.


Kanoottiemme mittojen mukaan olemme tasaväkisiä.

Polaris on muutaman tuuman pidempi, mutta Escapade on puolestaan aavistuksen leveämpi vesilinjasta. Pituuden ja leveyden suhde vesilinjassa, prismatic coefficient, on molemmissa 6,5. Se on hyvän retkikanootin luku. Kilpakanooteissa luku alkaa seitsemästä ylöspäin. Kun kanootti kapenee, sen kiikkeryys lisääntyy, se on aallokossa märkä ja kääntyy huonosti.

Pohdimme Sampon kanssa erilaisia taktiikoita kilpakumppanimme pään menoksi. Polaris ei ole kilpuri, emme voi luottaa siihen, että ihan vaan luontaisesti olisimme nopeimpia, vaikka kanootissamme on vesilinjaa aavistuksen verran enemmän. Isketäänkö heti alussa ja toivotaan, että kilpakumppani luovuttaa saman tien? Otetaanko salaspurtteja? Mennään täysillä kun olemme paikassa, josta kilpakumppani ei meitä näe? Peesaammeko heitä ja luotamme loppukiriin?

Sääennuste lupaa parasta mahdollista keliä, tyyntä. Hieman liikaa lämpöä, mutta se kiusaa meitä molempia joukkueita. Kilpakumppanin kanootti kulkee sileällä ja tyynellä mahdollisesti meitä lujempaa. Polaris on kotonaan vaihtelevissa oloissa.

Matka on sen verran pitkä, että ihan täysillä emme voi meloa, pitää jaksaa olla liikkeellä joka tapauksessa yli kolme tuntia.

"Thank You Rouhea Ravintola."

Ihan tuurilla osuttiin tähän
Tammelan kulinarismin
mekkaan. Emme osanneet
arvata, että näin hieno
paikka löytyi.


Päätämme vaan meloa oman melontamme ja maalissa näemme, kuinka kävi.

Lähdemme kaikki kanootit ja kajakit yhtä aikaa ja lisäksi on soutajia. Aluksia on kaikkineen kymmeniä, joten ihan kärkeen emme lähdössä kiilaa. Väistämme porukkaa vasempaan laitaan ja syrjäsilmällä näemme, että Escapade etenee oikeassa reunassa. Kun lähtöhötäkän ristiaallokko laantuu, melonta tyynessä tuntuu hyvältä ja gps hälppii tasaiseen yli kahdeksan kilometriä tunnissa -lukemia.

Silmäkulmasta näen, että etenemme tasatahtia Esapaden kanssa. Näkyvää eroa ei synny. Tahtimme on kymmenen vetoa puoleltaan ja vaihto. Jostain syystä kanoottimme puoltaa vasemmalle, kun minä meloin oikealta. Onko kanootin viime säädöissä tullut minulle joku virhe? Vasemmalta meloessani etenemme suoraan. Olen vaihtanut Polarikseen kaikki poikkipienat ja penkit. Kanootti on nyt muutaman sentin leveämpi kuin ennen ja lisäksi olen siirtänyt penkkejä lähemmäs kanootin keskikohtaa. Nopeus tuntui jo aiemmin paremmalta, mutta onko kanootin painopisteen muutos tehnyt siitä liian ketterän?

"Hot day comeing. Sampo makes
magnesium cocktails for tommorrow."

Juomia huomiseen trooppiseen keliin.
LÄmpöä luvattu 32 astetta.
Majapaikkan valinnassa tuli yksi virhe,
ei kysytty, onko ilmastointia. Ei ollut.
Vähän tukala yö. Ensin hikoilua, kunnes revittiin
täkki pois ja jatkettiin pelkällä lakanalla.
Aamuyöstä heräsi sitten viluun.
Muuten paikka oli OK huoneistohotelli.


Puolto kiusaa meitä koko matkan, en keksi sille selitystä.

Puollon vuoksi joudun puolenvaihdon jälkeen kiskomaan muutaman ohjaavan vedon. Ohjaaminen tuhlaa energiaa, mutta pysymme silti kilpakumppaniimme nähden tasoissa.

Sitten huomaan, että puolenvaihdossa, joka kyllä sujuu meiltä nopeasti, vauhtimme putoaa hieman ja menee muutama veto, ennekuin saamme marssivauhdin takaisin. Ehdotan Sampolle, että kymmenes melanveto ennen puolenvaihtoa, sen pitää olla loppupainotteinen kiskaisu. Voimia ei kulu enemmän, mutta vauhti säilyy hyvänä puolenvaihdon jälkeen. Ja mikä parasta, näyttää siltä, että etenemme aavistuksen verran nopeammin. Kilpakumppanimme ei enää näy silmäkulmassa, vaan oli jäänyt hieman.

Minulla ei ole tapana vilkuilla taakseni, se vaan hidastaa melontaa. Kyllä sen huomaa, kun joku tulee ohi. Ensimmäisen käännöksen jälkeen panen merkille, että Escapaden miehistön puhe ei enää kuulu, olemme saaneet kohtuudella kaulaa heihin.

Puolimatkassa, 12 kilometrin kohdalla poijuja kiertäessä näen, että olemme kirineet kohtalaisen etumatkan. Ei paljoa, mutta uskon sen riittävän. Voimme hieman keventää menoa ja tarvittaessa kiristää nopeutta.

"Our Polaris had a good night's sleep at Tako Paddling stadium."

Kanootti oli yötä Takon soutajilla. Rauhallinen lähtöön valmistautuminen on puoli voittoa.

"Our competitor WeNoNah Escapade."

Pasi Peltonen, Jari Huurros ja WeNoNah Escapade.
Pelotttava kolmikko, jonka kanssa lähdimme
tosissaan kisaamaan.


Sampo vilkaisee silloin tällöin taakse ja varmistaa etumatkan säilyvän.

Vierellämme etenee muutama yksikkösoutaja ja kajakki. Vertaan nopeuttamme heihin. Pysymme samoissa. Luotan, että jos pysymme heidän vierellään nopeutemme riittää. Ainoa ongelma on edelleen jatkuva puoltaminen vasemmalle. Nopeutemme putoaa välilä selvästi, mutta ei niin, että Escapade saavuttaisi merkittävästi meitä.

Viimeinen neljännes matkasta etenee loppukirin sijaan rauhallisesti varmistellen. Yli kolmenkymmenen asteen kuumuus verottaa sekin kiri-intoa. Pienen loppukirin vetäisemme ja voitamme sarjamme. Escapade on takanamme, mutta kovin paljon.

"Was it worth to compete? Of course, we won!
When you give everything and then succeed. You just have to live with it."

"Siihen ne jää, Lahtinen ja konekivääri."
Kun kaikkensa yrittää ja sitten onnistuu, niin siihen pitää tyytyä.

Tapaamme kilpakumppanimme rannassa ja kiitämme hyvästä kirityksestä.

Kuulemme, että kilpakumppanimme tavoite oli pysyä meidän vauhdissa niin, ettemme ihan katoaisi horisonttiin. He ovat sitä mieltä, että olemme sen verran tehokkaampia melojia, että he suosiolla uskoivat meidän olevan nopeampia. Ero maalissa oli kolmisen sataa metriä, 2,5 minuuttia ja reitin keskinopeudessa eroa oli yksi kymmennys: 7,74 km/t ja 7,64 km/t.

Escapade teki oman ennätyksensä 3:08:33 ja me tehtiin uusi C2-ennätys 3:06:04. Kiitos Team Powerhouse, Jari Huurros ja Pasi peltonen. Heille tämä oli kahdeksas kerta, Jarilla yhdeksäs. Meillä eka kerta kaksikolla. Viime vuonna olin täällä yksin C1-luokassa. Ja jos aikaisemmin ei kukaan ole melonut Pirkkaa C1-kanootilla, niin minulla on senkin välineen rataennätys: 04:18:55. Tämä on helppo panna paremmaksi, vuosi sitten oli todella raskas ja kovatuulinen melonta. Jari ja Pasi meloivat vuosi sitten aikaan 4:12:39, tunnin kauemmin kuin tällä kertaa.


"Our route pulls out of the rhumbline. For unknown reason our Polaris veered to the left.
Sampo in the front had sore shoulder, so he was not so effective when paddling on the left side.
I had more power on the opposite side. Close to the end, I started to ease and we stayed on the rhumbline
This is just a theory."

Gps-jäljistä näkyy selvästi, että Polaris puolsi voimakkaasti vasemmalle.
Loppua kohden sorto rauhoittui ja viimeiset kolme kilometriä meloimme liki viivasuoraan maaliin.

Hmm, kannattiko meloa kilpa-kilpaa?
No tietysti kannatti, kun voitettiin.

Ja ilman muuta jälkipeli ja melonnan pohdinta sitä kautta laajeni. Edelleen olen silti välineiden kohdalla retkimelontakaluston kannalla. Voitontahtoni ei huumaantunut niin paljoa, että alkaisin hankkia kilpakanootteja.

Itsensä voittaminen on paras tunne.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Vastaan, kunhan huomaan kommentin. Jos on kiire, laita email suoraan tai vaikka Facebookin kautta mulle.