Tässä blogikirjoituksessa on kuvailutulkkaus — This blog post includes audio description

Yhden yön retki Kallahden selälle Pikku Leikosaareen saunomaan. Sumu tekee iltamelonnasta ainutkertaisen elämyksen ja hallitun seikkailun.

Keltatakkinen meloja punakantisessa kajakissa erottuu harmaasta maisemasta. Etualan punalaitaisessa avokanootissa on kirkkaan punainen, sininen ja keltainen varustekassi.

Aurinko on jo matalalla kun sumu alkaa kehittyä. Olosuhteet ovat sumulle täydelliset: meriveden lämpötila nollassa, ilma meren päällä muutaman asteen lämpöisempi, tyyntä. En vaan osannut tulkita.

Sääennusteen meteogrammi näyttää olosuhteet sumun synnylle, lämpötila ja kastepiste ovat lähellä toisiaan.

Tässä vaiheessa olisi varoituskellojen pitänyt jo soida. Vakioennustajani Windy olisi kertonut, mutta olen vasta opettelemassa kastepisteen lämpötilan merkitystä.

Kastepiste on se lämpötila, jossa ilman kosteus on 100 %. Tämän huomaa, kun kylmällä ilmalla avaa saunan ulko-oven. Sumua siinä syntyy, kun kostea ja kuuma saunan ilma jäähtyy kohdatessaan kylmän ulkoilman.

Kanootti etenee hiljaa, keula osoittaa suoraan kohti näkymätöntä. Vesi on täysin sileä, liike näkyy vain hennossa vanassa. Etualalla kanootissa sinisen ja keltaisen varustekassin päällä on mustavartinen mela, jossa on keltainen lapa. Varusteet on kiinnitetty kanoottiin ristikkäin kulkevilla punaisilla kuormahihnoilla.

Pikku Leikosaareen 1,4 km

Timolle reitti on tuttu. Hän pysyy saarten tuntumassa. Minä avaan kännykästä Maastokartat ja piirrän reittiviivan sijainnistani Pikku Leikosaareen.

Neliosaisessa kartassa kulkee suora sininen reittiviiva saariston halki. Viiva leikkaa saaria ja selkiä – keltainen navigointijälki kiermurtelee reittiviivan molemmin puolin.

Sininen reittiviiva, keltainen melontareitin nauhoitus.

Olen pitänyt kanoottiani Bell Magiciä jopa reilusti suuntavakaana. Kanootti karkailee heti omille teilleen, kun silmä välttää.

Retkikartta-appi näyttää kömpelösti reaaliaikaisen etenemiseni suunnan, ja alkuun en voi uskoa, miten alan harhailla. Kaivan vielä marssikompassin ja suunistan sen mukaan.

Kuun kajastaa sumun läpi. Kanootti halkoo vettä kompassina toimiva taivaankappale apunaan.

Huomaan kuun edessä. Sumukerros on aika ohut, koska kuu näkyy hyvin. Se helpottaa suunnassa pysymistä.

Kanootti liukuu äänettömästi kohti sumun peittämää saarta. Edessä häämöttää tumma, epätarkka siluetti, joka paljastuu vasta viime hetkellä.

Foto: Timo Kivelä

Välillä emme näe toisiamme, ja tässä tupsahdan Timon editse ihan omalta reitiltäni.

Toinen meloja ilmestyy sumusta – ensin vain hahmona, sitten ihmisenä. Etäisyydet vääristyvät, ja maailma tuntuu kutistuvan muutamaan kymmeneen metriin.

Pikku Leikosaareen on matkaa n. 200 metriä.

Kuusta huolimatta harhailen. Timo on melonut koko ajan oikealla puolellani, mutta tupsahtaa nyt näkyviin ihan väärältä puolelta. Kuun asennostakin sen huomaan. Pikku Leikosaari alkaa jo näkyä.

Sumu alkaa hieman hellittää. Saari erottuu jo selvemmin, mutta maisema on edelleen pehmeäreunainen ja vaimea.

Kuvassa näkyy hatarasti mun marssikompassi, joka on aina matkassa. Se on vakio Suunnon marssikompassi peilillä. Nyt peilistä oli apua. Kompassin kehä olisi hohtanut pimeässä, mutta unohdin tuon ominaisuuden, enkä tullut valaisseeksi kehää hohtamaan.

Peilikompassin alkuperäinen ajatus oli, että yksin retkeillessä on hyvä olla peili, jos saa roskan silmään. Tuo suunnistusapu on vaan hyödyllinen bonus.

Ja sumu opetti

Mela pärskäyttää vettä kun meloja rantautuu kivikkoon. Veden pinnassa näkyy vielä ohut jääkalvo – kevään ja talven rajakohta.

Foto: Timo Kivelä

Ensimmäinen yllätys oli tasapainon harhailu. Ilman kiintopistettä maisemassa en ollut varma kanootin asennosta – ei sivusuunnassa eikä pystysuunnassakaan. Saman olen kokenut purjeveneessä yöllä merellä kovassa aallokossa, jolloin vene tuntui välillä olevan keulapystyssä. Nyt tuntui kuin kanootti olisi noussut ylämäkeen. Piti harkitusti etsiä keula-aallosta kiintopiste, johon tukeutua.

Tätä ei oikein voi harjoitella etukäteen, ja tunne on jokaiselle erilainen – mutta kun tasapaino katoaa, on välittömästi kohdistettava katse johonkin kiinteään.

Toinen uutuus oli kanootin harhailu. Heti kun lakkasin seuraamasta kompassia, kanootti kääntyi voimakkaasti ja huomaamatta. Kun kuu lopulta tuli näkyviin, se auttoi pitämään kurssin.

Timo katosi. Kanootini kurvatessa en osannut kohdistaa katsetta oikeaan suuntaan, ja Timo hävisi näkyvistä yllättävän nopeasti. Ehkä sumu oli veden pinnalla tiheämpää ja söi näkyvyyden lyhyeksi. Jossain vaiheessa yritin huutaa, mutta ääni ei kantanut – sen huomasi heti. Pilli oli toki mukana, mutta koska hätää ei ollut, jätin sen kokeilematta. Uskon, että se olisi kuulunut – mutta mistä suunnasta, se olisi jäänyt arvauksen varaan.

Ja kompassi kannattaa virittää niin, että se pysyy tukevasti paikoillaan ja on samalla helposti näkökentässä.

Onneksi oli tyyntä illan valon kajoa ja kännykän kartta. Tiesin koko ajan, että Pikku Leikosaari löytyy, siinä mielessä ei ollut hätää. Oli hieno kokemus.

Iltayö rantautumisen jälkeen. Pohjoisella vastarannalla näkyy hajanaisia valoja, jotka heijastuvat mustaan veteen. Taivas on pilvinen, kuu piilossa, sumu on hjälvennyt.

Tulimme rantaan yhdeksän maissa ja näkyvyys parani aika pian.

PIKKU LEIKOSAARI

Ja pitäähän esitellä itse kohde.

Kuvapari. Vasemmassa kuvassa mustapunaisessa lumber Jack -paidassa mieshenkilö seisoo nuotion äärellä pimeässä. Tuli valaisee kasvot lämpimän oranssina, muu ympäristö jää lähes täysin mustaksi. Oikeassa kuvassa: mieshenkilö vihreässä merinovillaisessa pusakassa valmistaa ruokaa pöydän ääressä otsalampun valossa. Pieni retkikeitin tai tulipesä palaa vieressä. Pöydällä on juomia, pulloja ja retkivarusteita.

Hauska tulipaikka ja sen vieressä ruokapöytä. Tietysti on aikainen ajankohta ja koko saari on meille kahdestaan.

Kuvapari. Vasen kuva: lähikuva pienestä retkikeittimestä, johon on aseteltu sytykepuita. Liekit ovat vasta syttymässä, ja puut risteävät siistinä tapulina. Oikea kuva: pöytä, jolla on retkivarusteita: juomatölkkejä, pulloja, ruokatarvikkeita ja astioita. Valo tulee yhdestä suunnasta, luoden vahvan kontrastin pimeään ympäristöön.

Minulla on pieni Solostove-risukeitin, jota vanerialustan päällä voi käyttää pöydällä.

Neljä kuvaa myötäpäivään: 1 lähikuvassa pieni puinen halkovaja, jossa on kasa pilkottuja puita. Lattia on ritilää ja valo tulee avoimesta ovesta. 2 Sama vaja kauempaa kallioisella rannalla. Mäntyjen välistä näkyy tyyni meri ja kauempana saaria. Tunnelma on kirkas ja rauhallinen. 3 Pieni puinen saunarakennnus tai mökki metsäisessä maastossa. Edessä on pöytä ja penkit. Aurinko paistaa puiden lomasta ja maa on kivikkoinen. 4 Saunan lauteet ja puukiuas. Lattialla on ämpäri ja vettä varten astioita. Puut ovat valmiina kiukaan vieressä.

Hyvälaatuisia puita oli reilusti ja sauna lämpeni nopeasti. Tietysti jäin kaipaamaan mahdollisuutta lämmittää pesuvettä. Tähän aikaan vuodesta se kelpaisi.