Melonta - Vöhandu maraton 2013, 2014, 2015, 2016

Katso ensin tämä video,
tässä on se hieno Vöhandu-fiilis.




























Tunne, kun odottaa lähtöpaukkua tuhannen muun melojan kanssa. Ollaan tutkittu vesitilannetta, mietitty syötäviä, hankittu majoitus, ostettu laivaliput, matkattu Etelä-Viroon Vörun kaupunkiin, herätty ennen kuutta, kannettu kanootit rantaan, pakattu. Kaikki tehtävä on tehty, kun paukku tulee, aletaan meloa.

Vöhandu on sata kilometriä pitkä joki Viron kaakkoiskulmalla. Meloin joen kolmepäiväisenä retkenä vuonna 2010 ja ihastuin. Sen jälkeen olen melonut joen maratonina kolmena vuonna peräkkäin ja tänä vuonna menen uudelleen. Melon avokanootilla solona. Koitan nyt tässä kertoa, mitä Vöhandumaraton on.



Vöhandumaraton reittiselostus.

 

Jos alkoi kiinnostaa, niin täällä voit ilmoitautua:
http://www.vohandumaraton.ee/


Nyt näyttää, että kevät tulee etuajassa, joten jäitä tuskin on ja vettäkin voi olla kohtuudella. Melonta jakautuu viiteen osuuteen, joiden välissä on ohitus maitse.

Toissavuonna eräs meistä sai paikallisesta ruuasta myrkytyksen ja kisa meni ripuloinniksi, ja muutama työpäiväkin. Harmillinen takaisku. Opin sen, että ennen melontaa syön omia eväitä. Viimeksi minulla oli tuhti annos karjalanpaistia. Vesillä juomapullon lisäksi minulla on termospullossa lämmikkeeksi laihaa lihalientä.

Vöru  - Paidra 31 km

Lähtöön ajoissa, 6:45 viimeistään vesille. Lähdön jälkeen kierretään Vöru-järvi 5 kilometrin lenkkinä myötäpäivään. Porukka muodostuu jonoksi, joka mahtuu paremmin joelle.

Lähde eturivistä, niin, ettei ympärilläsi ole silmämääräisesti yhtä nopeita kilpakumppaneita. Jos on, niin silloin tulee helposti turhia kiihdytyksiä heti alkuun. Lähtö kannattaa ottaa rauhallisesti, mutta silti vauhdilla. Kolareita voi tulla, kannattaa vaan olla valppaana ja hermostumatta.

Melon tavallisesti järven keskustan puolella reittiä. Kääntöpoijujen kohdalla valitsen linjan läheltä poijua. Aloita kääntyminen ennen poijua, niin pääset nopeammin jatkamaan matkaa sisäkurvan puolelta.

Kun järvi olet kiertänyt järven, nautiskele kannustuksista, kun alitat sillan joelle. Sillan jälkeen joki on matala, melo keskellä. Kun joki oikeasti alkaa, melo virran mukana. Kaarteissa vedä rauhassa ulkoreunaa ja ota hyöty virran liikkeestä.

10-15 kilometrin kohdalla olet aika hyvin asettunut jonossa omalle paikallesi. Nopeammat melojat ovat menneet menojaan. Joitain hitaimpia pääset tässä jo ohittelemaan. Ohituksissa ei kannata riuhtoa turhia. Peesaa hetki ohitettavan takana ja sitten sopivassa kohdassa ohi. Ohitettavat kiristävät harvemmin vauhtia, voivat jopa väistää.

Paidra – Leevi 10 km

Rantaudu Paidraan joen vasemmalle rannalle. Vedä vauhdilla kanootti ylös pois muiden tulijoiden tieltä. Saman tien voit kantaa kanootin joen törmälle sopivan laskupaikan kohdalle. Ihan ekoista paikoista ei kannata yrittää, niissä on ruuhkaa ja ne on poljettu pehmeiksi ja liukkaiksi. Kantomatka on n. 50 metriä. Kanootissa on hyvä olla peränaru, jolla voi jarrutella, kun lasket kanoottia penkkaa alas.

Rannassa virtaa, se pitää ottaa huomioon, mutta hankala se ei ole. Joki jatkuu rauhallisesti virtaavana metsäisenä jaksona Leeviin.

Leevi – Leevaku 35 km

Leevissä on voimalaitos ja autotie menee joen yli. Rantaudu taas vasemmalle. Ranta on nurmikenttä. Taas vauhdilla sivuun ja jos sinulla on kantoapua, niin saman tien kanootista kiinni ja rauhallisesti rinnettä ylös. Sääntöjen mukaan melojan on oltava yksi kantajista.

Mäen päällä on soppatykki, jossa yleensä on kohtalainen jono. En ole pysähtynyt soppajonoon. Kannan kanoottini lähelle seuraavaa laskupaikkaa ja syön siinä omia eväitä. Kannattaa huokaista ihan rauhassa ja käydä pissalla. Edessä on retken pisin osuus. Kantomatka n. 250 metriä.

Alkumatkasta on pieniä koskia ja muistaakseni joku vanha rikkinäinen pato. Laskukohdat on nuolilapuilla merkitty hyvin. Matkan varrella on yksi reipas myllypato, jonka laskukohta näkyy kaukaa. Patoköngäs on mennyt minuilta joka kerta ongelmitta. Könkään alla virta tekee jyrkän mutkan oikealle. Hetken näyttää, että ajat päin vastapäistä laituria, mutta virta kyllä kääntää.  Jos kanoottiin on tullut vettä, niin oikealle rannalle voit mennä tyhjentämään.

Joki jatkaa alkuun virtaavana, mutta levenee pikkuhiljaa ja alkaa mutkitella. Tälle osuudelle pääsee tuuli joko jarruttamaan tai työntämään. Kaarteissa virta antaa vauhtia, jos ajat sopivasti sisäkaarteen puolelle. Välillä mutkat on aika tiukkoja ja suuntavakaalla kanootilla vauhti hidastuu. Jos vesi on korkealla, tällä osuudella voit yrittää oikoa, kunhan muistat, että sääntöjen mukaan et saa vetää kanoottia maitse.

L
eevakuun tullessa joki muistuttaa seisovaa, kapeaa järveä. Rantautuminen perille ihan vasemmalle, kantomatka n. 80 metriä, tai vähän aikaisemmin padon keskikohdalla olevalle särkälle, kantomatka vajaat 150 metriä. Täällä kannattaa ottaa keittoa ja vähän lämmitellä teltassa, jos on vilu. Lähtö vesille on helppo.

Leevaku – Räpina 15 km

Joki on sileä ja ainakin alkuun virta auttaa. Nulgan sillan jälkeen joki levenee ja hidastuu. Kannattaa pysyä virran oikealla reunalla. Viimeisen niemen jälkeen alkaa kuulua diskon jytke.

Rantautuminen voimalaitospadon keskellä olevalle saarekkeelle Ranta on kivipenkere, tavallisesti joku rannasta tulee auttamaan. Kantomatka vajaat 100 metriä. Alaosan molemmat rannat ovat kivilouhikkoa, kannattaa vähän katsella, mistä pääsee hyvin vesille. Virta on kohtalainen.

Räpina – Vööpsu 9 km

Joki virtaa muutaman kilometrin asuttua seutua ja virta auttaa. Jos on pimeää, tässä vaiheessa kannattaa kaivaa otsalamppu. Mieti valo niin, että se ei vie sinulta pimeänäkökykyä. Otsa ei ole paras mahdollinen paikka. Kun virta levenee, on pimeässä suunnistaminen hankalaa.

Yhdessä kohtaa joki haarautuu, pysy vasemmalla. Maali on Vööpsun sillan alla. Saat mitalin kaulaasi saman tien. teltoissa on ruokaa ja saunakin oli viime vuonna lämmin.

Maalialueen kenttä voi olla mutainen ja luikas. Jos olet tuonut auton tänne etukäteen, niin toivottavatsi olet pysäköinyt sen lähelle ulosmenoteitä.

Vöhandulla fiilis on uskomaton. Kaikilla on hirvee tsemppi ja kannustus. Pidä itsesi lämpöisenä ja tankkaa riittävästi. Ensimmäisellä kerralla tavoitteeksi riittää päästä perille.

76 Jyrki, 66 Janne ja 64 Jaakko

Vöhandumaraton 2013

Ensimmäisellä maratonilla olemme liikkeellä kolmisin, Jyrki Uotila, Janne Janhunen ja minä. Olemme kaikki meloneet paljon ja kohtalaisen hyväkuntoisia. Emme ole kilpamelojia. Olemme retkeilijöitä.


Ja retkenä lähdemme Vöhanduun. Meillä on keittovehkeet matkassa ja kisajärjestäjän tarjoamien aterioiden lisäksi poikkeamme joen loppupuolella rantaan ja teemme kunnon ruuat. Päälle kahvit ja pullat sekä ruokanokoset. Siten taas jaksaa meloa.

Kevät oli myöhässä ja ennen Räpinää jouduimme vetämään kanoottejamme jäätä pitkin.

Tavoitteemme on olla perillä ennen puoltayötä. Janne tulee maaliin varttia yli yksitoista illalla ja me Jyrkin kanssa puolisen tuntia  myöhemmin.

Joen vesi on korkealla, joten osalla matkaa pystyimme oikomaan voimakkaasti meanderoivaa jokea. Runsas vesi kirittää menoamme, vaikea sanoa, paljonko joen virtaus auttaa matkantekoa, veikkaan 1-2 km/t.

Vaikka vettä on paljon, eivät koskipaikat olleet ongelma. Samoin selviämme helposti muutamasta myllypadosta. Toisaalta joidenkin siltojen alitus menee tarkaksi korkean veden vuoksi. Viimeisen osuuden Räpinästä maaliin melomme pilkkopimeässä. Otsavalo auttaa, ettemme osu rantoihin.

MItalikolmikko. Pidimme mitalit kaulassa koko kotimatkan.


Urakan jälkeen pitää aina rentoutua. Kroppa palautuu nopeasti, mutta mielen pitää myös antaa tasaantua.

Saunaposeeraus Jannen kanssa Tallinnan vanhimmassa yleisessä saunassa Kalmasaunissa.

Ja sen jälkeen illallinen virolaisen ystävämme Mar Aasin kanssa Tallinnan taitelijaklubilla.

Virolainen vieraanvaraisuus ja järjestäjien sekä osallistujien innostuneisuus tarttuu.

Jo tässä vaiheessa tiedän, että tämä ei ole viimeinen kerta Vöhandussa.

Konkarin toinen kerta 2014.

 

Perhoset vatsassa ovat nekin konkareita, lepattavat ja kahisevat. Kymmenen minuuttia lähtöön. Ensin kierretään Tamula-järvi. Viiden kilometrin melonnan jälkeen muodostuu melojista jono, joka mahtuu sujuvasti Vöhandujoelle.

Olen oppinut, että on lähdettävä eturivistä ja jätettävä mahdollisimman monta hitaampaa taakse. Joella kuluu turhaan energiaa, kun pitää keplotella hitaimmista ohi. Pitää valita linjalta sellainen kohta, ettei joudu heti alkuun kisaamaan oman luokan melojan kanssa. Turha revitellä ja ottaa riskejä lähdössä.


Olen aamu-uninen ja kaiken lisäksi herättyä ei juuri maistu mikään. Tänään pitää olla energiaa heti aamusta. Aamu on kylmä, ehkä viisi astetta, tavaroita kantaessa lämpenen.

Olemme yöpyneet isomman suomalaisporukan kanssa Tamula-järven rannalla olevassa majatalossa. Matkaa lähtöpaikalle on sen verran, että siirrämme kanootit rantaan autoilla.

Tällä kertaa Janne on houkutellut mukaan
kaverinsa Martti Mara Ala-Rantalan huolto- ja kameramieheksi.

Huolto saa auttaa kantamaan kanoottia, kun ohitetaan patoja maitse. Melojan pitää silti itsekin olla kanootissa kiinni. Kisajoukkueilla huolto tuo maatauoille juomat ja syötävät seuraavalle osuudelle. Se on aitoa grammanfiilausta.




Porukka alkaa muodostua jonoksi, joka mahtuu joelle.
Vaikka näin kuvasta näyttää, että vesillä on ahdasta, niin hyvin siellä mahtuu melomaan.
Tietysti voi tulla kolhuja, sillä suurin osa porukoista on todella vähän meloneita.
Intoa on enemmän kuin taitoa, mutta kanoottipusut kuuluu asiaan. Foto: Mara Ala-Rantala
Foto: Mara Ala-Rantala

Vöhandu on avoin moninaisille vesikulkuneuvoille. Hurjin näky ovat poljettavat, pontooneihin kiinnitetyt polkupyörät. Kovia polkijoita, toinen kahdesta osallistujasta jaksoi kunnialla maaliin ja vielä hurjassa, runsaan 12 tunnin ajassa.

Foto: Mara Ala-Rantala
Vöhandussa melotaan viisi osuutta, joiden välissä on pisimmillään runsaan sadan metrin kantotaival. Pisin etappi joella on 35 kilometriä ja lyhin on viimeinen osuus Räpinästä maaliin Vööpsuun, yhdeksän kilometriä.

Kumivenejoukkueissa on Virolaisia varusmiehiä. Pitää houkutella suomalaisia varusmiehiä haastamaan. Kumiveneetkin painelevat ihan kunnon aikoja, ei niille retkimeloja pärjää.

Foto: Mara Ala-Rantala
Tällä kertaa melomme Jannen kanssa tosissamme. Molemmat yrittivät saada mahdollisimman hyvän ajan.

Edellisvuoden ajat paranevat meillä molemmilla tunnin, vaikka matka on melkein kymmenen kilometriä pidempi.

Foto: Mara Ala-Rantala
Yrtittäminen oli omalla kohdallani liikaa. Jostain syystä en saanut tankattua matkalla riittävästi energiaa saati nestettä. Loppumatkan avoimilla osuuksilla minua kiusaa voimakas ja kylmä vastatuuli. Minun on pakko pitää ylimääräinen maatauko. Kiskaisen kanootin rantaan ja rojahdan pitkälleni heinikkoon.

Kun tulen toiseksi viimeiselle voimalaitokselle, kerron Martille, että taidan keskeyttää. Olen hiestä märkä, palelen ja on väsy.

Martti hakee minulle virolaista keittoa, jota on kilpailijoille tarjolla. Silläaikaa kaivan itselleni kuivat alusvaatteet päälle. Lämmin keitto ja kuivat vaatteet saavat moraalin kohoamaan ja työnnan kanootin vesille. Tulen perille puoli tuntia Jannen jälkeen.

 Janne on perillä auroingon laskun aikaan, minulla meni pimeän puolelle.
Melontarukkasista nakyy, että kylmä on.
Foto: Mara Ala-Rantala
Huoltoa ei palkita, vaikka hyvin voisi. Mara oli kannustava ja luotettava apu koko kisan ajan. Kaiken lisäksi hän ehti ottaa hyviä kuvia.

Räpinän voimalaitoksen kohdalla on Red Bullin disko. Tunne on aikamoinen, kun tulee pimeältä joelta ja kanootti kannetaan jytäävän diskon läpi.



Mitä! Ovatko melojat vähän riutuneen näköisiä?

Taas on se tunne, että ei me ihan marjanpoimijoita olla. Hieno olo, vaikka ei saatu taaskaan mitään sen kummempaa valmiiksi kuin vähän vatkattua virolaista jokivettä.

Mulla tauti kävi pahaksi, tiedän jo tätä kuvaa otettaessa, että lähden ensi vuonna uudelleen. Foto: Mara Ala-Rantala

Tämä taitaa olla tässä 2015.

 
Vielä kerran laitan hakaneulat melontaliivistä läpi ja otan numeron rintaan. Tällä kertaa olen ainoa C1-meloja Suomesta ja koko kisassakin on vain kaksi muuta melojaa luokassani, joten pronssi tulee, kunhan jaksaa vääntää.

Lähdin, koska halusan kokeilla mielenkiintoista suomalaista uutuuskanoottia Ari Holmin suunnittelemaa ja Welhonpesän tuottamaa Kolibria. Se on ensimmäinen suomalainen sarjavalmisteinen C1-kanootti. Kolibrin suunnittelussa tavoitteena on ollut helppokulkuinen, monipuolinen retkikanootti. Nyt se nähtäisiin, täyttääkö Kolibri toiveet.


Vöhandumarartonin lähtö 2015 from Jaakko Makikyla on Vimeo.

Kuvasin kypäräkameralla Vöhandun lähdön. Kamera katselee taaksepäin.
En ota kovia paineita loppuajan suhteen tällä kertaa. Kun on yksin liikkeellä, on paras ottaa rauhallisesti. Matkassa on muutama tuttu, mutta he ovat liikkeellä kumikanoottikaksikolla ja kilpakajakkikaksikolla, joten nopeutemme on sen verran erilaisia, että ei ole mitään ideaa matkata yhdessä.

Äkkäsin itseni virolaiselta videolta.
Kuvattu viiden kilometrin kohdalla
Taluma-järvellä.
Kolibri Paidrassa. Juduin patojen ohituksissa
kulkemaan reitin aina kahdesti.
Ensin vein tavarat ja sitten hain kanootin.
Aikaa kului hieman enemmän, mutta toisaalta
vaihteleva liikunta ehkä lisäsi melonnan tehoa
.
Logistiikka pitää nyt miettiä huolella. Siirrän autoni jo illalla maalialueelle Vööpsuun odottamaan, sain paluukyydin Vöruun kyydin ystävälliseltä virolaiselta melojalta. Yöpymistarvikkeet ja tavarat, jota en ota kanoottiin, lupasi Hihnala et Soivion huolto heittää Tamula-hotelliin, jossa yövyn melonnan jälkeen.

Aamulla kävelen rantaan, heitän eväskassin kanoottiin ja lähden melomaan.

On muutakin: ruokamyrkytys. Vuosi sitten yksi meistä suomalaisista sai Vörussa ruokamyrkytyksen ennenkuin melonta oli edes päässyt alkuun. Tästä viisastuneena, minulla on Suomessa valmiiksitehtyä karjalanpaistia, jonka vain lämmitän majapaikassamme. Ennen melontaa, en syö muuta kuin Suomesta mukana tuomiani eväitä.

Yli seitsemänsataa joukkuetta ja silti melon yksin
maisemassa. Kuvakaappaus videolta.
Melonta Kolibrilla sujui hyvin. Teen uuden oman ennätyksen. Meloin puoli tuntia nopeammin kuin vuosi sitten.

Viimeisillä kilometrillä ajattelen, että kolmas kerta. Eiköhän tämä ollut sitten tässä.

Hyvin nukutun yön jälkeen hotellin aamiaisella tulee mieleen, että mikä olisi ensivuoden kanootti. Niin se mieli muuttuu, kun tauti käy pahana.

No nyt on uusi kanootti ja vedet alkaa aueta, että pääsee treenaamaan.

Kymmenvuotismitali kaulassa.
Tänä vuonna lähden Vöhanduun Welhonpesän uutuudella, Northwind Sololla. On kevyt, tehdaspaino 13,7 kg.

Miksi et lähtisitkö mukaan?

 Jos olet melonut sileällä vedellä
yhtämittaisesti 30 kilometriä noin viidessä tunnissa, olet riittävän hyväkuntoinen ja osaava meloja selvitäksesi Vöhandusta. Yleisin kulkuneuvo Vöhandussa on kaksikko, joko kajakki tai kanootti.

Tästä pääset katsomaan minun viimevuoden suoritusta:



Vöhandu 2016. Neljäs ja viimeinen kerta.

Olen kainaloita myöden mudassa ja kanootti on ylösalaisin päälläni. Kylmä oli alkanut hiipiä kroppaan ja tarkoitukseni oli mennä rantaan lisäämään vaatetusta. Penkka oli soisen pehmeä ja solahdin jokeen.

Raahaan itseni penkalle. Maassa on kuivaa heinää, joka takertuu märkään kuivapukuun ja pukua riisuessa heinäsilppu leviää kaikkialle.

Saan tumpuloitua kuivapuvun ja märät alusvaatteet pois. Vaihdan kuivaa päälle ja pujottaudun oljenpätkillä täyttyneeseen kuivapukuun. Kömpelyyteni harmittaa. On silti turha aloittaa riitaa itsensä kanssa. Ohi melovat kilpakumppanit katselevat huolestuneena ähellystäni: ”Onko kaikki hyvin?” Hymyilen takaisin ja huiskautuan kädellä: ”Kaikki päin peetä!”

Olen syönyt liian vähän, en jaksa tuottaa riittävästi lämpöä torjumaan rännän ja tuulen kylmyyttä. Yläkropan vaatetus kuivapuvun alla on energiahukasta huolimatta hikimärkä. Palelen.

Istun heinikkoon, otan kuumaa lihalientä ja banaanin. Lopuksi kaapaisen ruisleivän palalla homejuustonokareen suuhun. ”Syö, sitä, mikä maittaa” oli ultrajuoksijaystäväni neuvo energia tankkaukseen.

Lämpenen ja mieli lauhtuu. Kiipeän kanoottiin ja jatkan matkaa. Vielä on kolmisenkymmentä kilometriä perille. Vajaat viisi tuntia.

Minun piti olla tämän retken C1-konkari.


Olen ainoa meloja C1-luokassa, joka on melonut Vöhandumaratonin viimeisenä neljänä vuotena peräkkäin. Kokemuksia on minulle kertynyt. Tiedän aika hyvin, kuinka tällaiseen maratoniin valmistaudutaan ja kuinka jaksan meloa perille ja vielä autoilla takaisin majapaikkaan.

Tällä kertaa mikään ei mennyt niin kuin piti.

En ollut saanut houkuteltua mukaani huoltoa. Matkassa oli pari tuttua C2-luokassa. Heille matka oli koemelonta seuraavan vuoden koitoksia silmälläpitäen. Olin auttanut heitä kanootin valinnassa. Vaikka heillä oli hyväkulkuinen kanootti, uskoin, että heistä voisi olla apua kantotaipaleilla. Kymmenen minuuttia lähdön jälkeen he hujahtivat minusta ohi, ja seuraavan kerran näin heidät maalissa. Tai toisen heistä.

Vöhandumaratonissa on neljä kantopaikkaa.

Kilpasarjalaisilla on kantajat, jotka siirtävät juosten kanootin takaisin veden ääreen. Sääntöjen mukaan melojien pitää kuitenkin pitää kanootista kiinni.

Retkisarjalaiset pysähtyvät soppajonoon, syövät, käyvät pissalla ja jatkavat matkaa.

Tauko kävellen virkistää, toisaalta kanootin ja varusteiden kantamisessa yksin kuluu aikaa. ”Tavarat repussa selkään ja kanootti hartioille.” Käytännössä en ole saanut tiivistettyä varusteita yhteen säkkiin. Ilman huoltojoukkoja pitää mm. vesi koko matkalle olla mukana. Samoin välipalat pitää kaikki olla matkassa. Niiden kaivaminen kuivasäkistä on hidasta, joten niille on erillinen muovirasia. Lisäksi on vielä termospullo, polvipehmikkeet, nilkkatuet ja tietysti pari melaa. Vuosi sitten kannoin ensin kanoottia vähän matkaa. Palasin takaisin ja toin tavarat kanootin luo. Ja sama uudestaan.

Kokeilen uutta taktiikkaa.


Kun tulen rantaan, etsin katseellani joukosta riuskan näköisen nuoren miehen ja vinkkaan hänet ottamaan kanootin keulasta kiinni. Tämä toimii hyvin kantopätkän puolimatkaan. Kun olemme päässeet mäen päälle, annan armon kantajalle ja kiitän, että tämä riittää. ”Äetah” Kiitos.

Istun kanoottiin ja pidän evästauon.


Vöhandumaratonin logistiikka on mennyt kohdallani kutakuinkin näin: joku vie perjantaina maalipaikalle Vööpsuun paluuauton. Kun tuhat melojaa tulee tasaiseen tahtiin maaliin, ei kylän ainoa taksi ehdi kyyditä kaikkia takaisin majapaikkaan Vöruun.

Vööpsusta ei juurikaan löydy majoitusta. Löysin puoli vuotta ennen melontaa yhden majatalon Räpinästä ja varasin sieltä alustavasti nukkupaikkoja. En kuitenkaan kuullut majapaikan pitäjästä sen koommin, joten unohdin koko asian.

Ongelma on lauantain vastainen yö Vörussa, jossa tuhatkunta melojaa haluaa yösijan. Olemme löytäneet kävelymatkan päästä majapaikan, Kuningatalu Holiday Home, jossa olemme saaneet hyvät unet ennen starttia. Tällä kertaa talo oli täynnä, mutta yövyimme pihalla ystäväni teltassa. Käytössä on keittiö, vessa ja sauna.

Jätämme perjantaina kanootin lähtöpaikan hiekkarannalle. Minun autoni viedään Vööpsuun maalipaikalle. Auto kannattaa pysäköidä ihan ulosajotien viereen.
Maalialueen kenttä on mutaa, johon auto jää helposti kiinni. Lähtöpaikalle jätämme toisen auton. Ja samoin jätän aamulla Kunigataluun makuupussin ja muut varusteet, joita en tarvitse melonnan aikana.

Yksinkertainen logistiikka


Kun tulen maaliin, otan kaverini kyytiin, ajamme Kuningataluun, otan sieltä omat tavarani ja kaveri lähtee takaisin maalialueelle omalla autollaan. Ajokeikkaan kuluu vajaat kaksi tuntia. Ja pääsemme aamulla lähtemään jouheasti kohti Tallinnaa ja kotia.

Liian yksinkertainen logistiikka.


Ystäväni ovat tulleet maaliin melkein kaksi tuntia ennen minua ja heillä on kova palo saada auto ja tavarat, mm teltta Vörusta. Kuski saa liftin Vöruun ja lähtee hakemaan autoaan. Hän vaan ei tiedä, että pitää hakea muutakin kuin hänen autonsa.
Minun makuupussini ja muut varusteet ovat Kunigatalun terassilla.

Kun tulen maaliin ja kuulen, että kyyti on jo lähtenyt, saan juuri sellaisen raivarin kuin väsynyt ja kylmissään oleva ihminen vain voi saada. Yritämme tavoittaa kuskia kännykällä, mutta turhaan. Hän on siinä vaiheessa jo paluumatkalla ja eikä kuulemma vastaa puhelimeensa ajon aikana. Pah.

Sidon raivosta puhisten kanoottini auton katolle ja lähedn yksin ajamaan takaisin Vöruun. Matkalla soitan Tamula-hotelliin ja saan sieltä huoneen. En jaksa enää kiertää Talumajärveä, vaan päätän hakea kuistille jääneet tavarani vasta aamulla.
Olen yhdentoista maissa hotellihuoneessa ja lämmin suihku odottaa.

Puhelimeni soi. Siellä on erittäin äkäinen majatalonpitäjä Räpinästä. Se syksyinen varaukseni on kuulemma ollut voimassa ja omistaja ihmettelee, kun kukaan ei tule. Paskat! Pahoittelen tilannetta ja pyydän häntä lähettämään minulle sähköpostilla laskun.

Ripustan märät kamppeeni kuivumaan, lämmin suihku rentouttaa ja uni tulee heti. Aamulla huomaan, että varusteeni eivät ole lattialämmityksestä huolimatta kuivaneet kylpyhuoneessa.

Minulla on pussukassa kuivat pitkät kalsarit ja pitkähihainen aluspaita. Kenkiä ei ole, vaan märät neopren-tossut. Menen aamiaiselle pitkissä kalsareissa ja paljain jaloin.

Ajelen samassa asussa Kuningataluun. Vaihdan kuistilla matkavaatteet päälle ja lähden ajelemaan Tallinnaa kohti.

Ajellessa on aikaa ajatella.


Tavallaan kaikki meni pieleen. Koko retki oli pakkopullaa. Kaiken lisäksi esiin nousee vanha mörkö, virolainen C1-meloja Mart Hommik. Hän on osallistunut luokkaamme kajakilla, jota hän meloo sääntöjen edellyttämällä C1-melalla. Tämä on ollut syy, miksi on vaikea saada houkuteltua muita C1-melojia mukaan Suomesta. He eivät halua kisata ylivoimaista sääntöjenviilaajaa vastaan.

Olemme aikaisempina vuosina valittaneet kilpailun järjestäjille tästä mielestämme epäreilusta tilanteesta, mutta ilman mitään vaikutusta. Helsingissä nukuin vielä yhden yön, mutta sitten teen suomalaisten C1-melojien yhdessä hyväksymän protestin kilpailun järjestäjille.

En saanut protestiin vastausta. No, tavallaan virhe on minun, kun ylipäätään änkesin Vöhanduun. En tee samaa virhettä enää uudelleen.


Tässä vähän lukuja, tuo Mart Hommik on varmasti kovan luokan meloja, mutta jos aikaero seuraaviin melojiin yli tunnin saa hän kajakista kohtuutonta etua.

Muistaakseni 2015 Ivars Simans oli myös liikkeellä kajakilla. Tavallaan oli n C1-luokan nopein luomumeloja.

2014 Janne veti tosissaan ja ilman muuta oli harmissaan, kun putosi kolmannelta sijalta kajakkimelojan takia.

Tietysti yritetään meloa kovaa, kun on numero rinnassa, mutta silti pitää olla joku tolkku.

Jos oltais tosikovia melojia, niin ajaotto tapahtuisi Olympialaisissa.

Tää on leikkiä ja leikkinä pysyy. Sitä suuremmalla syyllä ihmetyttää Hommikin kaltaiset säännönfiilaajat. Vöhandumaraton on minulle ja varmaan liki tuhannelle muulle melojalla kilpaily omaa itseä vastaan. Maaliin tulo on silloin aina voitto, sijoituksesta viis. Kaikesta huolimatta istuminen puoli vuorokautta kanootissa on kokemisen arvoinen juttu. Sen voi kokea ainastaan istumalla itse. :)


Tässä vielä omat tulokseni. Loppuaika vaihtelee maataukojen mukaan. Kanooti, joilla meloin ovat: 2013 Bell Wildfire, Janne ja Jyrki meloivat Bell Merlin kakkosilla, 2014 minulla oli Swift Keewaydin 15 ja Jannella sama Bell Wildfire, jolla meloin vuotta aiemmin, 2015 kokeilin Welhonpesän Kolibria, se oli vielä 00-sarjaa, mutta toimi hyvin, 2016 minulla oli Northstar Solo. Tuloksista näkyyy, että minunlaiseni melojan, jolla ei ole ylimääräistä voimaa, on tavallaan turha hakea nopeutta kölipituudesta. Minulla kulkee parhaiten kanootti, jossa on pieni markäpinta ja silti sopiva marssivauhti.




Off-Road -elämän äänenkannattaja.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Vastaan, kunhan huomaan kommentin. Jos on kiire, laita email suoraan tai vaikka Facebookin kautta mulle.