Koitajoki, kesäinen melontaretki 2014

Rajavyöhyke Koitajoen pohjois-osassa ei näytä kovin sotaisalta.
Suomi-Neidon lantio on alkanut kiinnostaa Hevossaaren hamppareita. Halusimme viettää kuuman heinäkuun viikon retkeillen kevyesti mutta vaihtelevasti. Halusimme viettää heinäkuisen viikon meloen, vaeltaen ja riippumatossa taivaita katselleen. Halusimme jonnekin, missä emme ole aiemmin olleet.
 

”Mennään niin itään kuin voidaan”
 

Hattuvaaran kylän Virmajärven rannassa on manner EU:n itäisin piste. Sieltä ei pääse jokia pitkin mihinkään, mutta voisimme meloa Koitajokea pohjoiselta rajavyöhykkeeltä eteläiselle. Meloisimme Venäjän rajalta Venäjän rajalle. Pitkään ihmettelin, miksi kartassa näkyy kaksi Koitajokea, yksi rajan pinnassa ja toinen lännempänä. Joki alkaa Venäjältä, koukkaa Suomeen, mutta virtaa uudelleen rajan yli ja palaa takaisin Möhkön kohdalla. 

Molemmat Koitajoet ovat samaa jokea.
 

Se Koitajoki, jonka olemme nähneet elokuvissa on tuo läntisempi osuus. Etukäteen meitä varoitettiin, että itäinen Koitajoki on kivinen ja vähävetinen. Joesta ei ole virtaamatietoja, mutta Möhkön kohdalla on mittapiste. Heinäkuun virtaama oli siinä 15 kuutiota sekunnissa.
 

Hattuvaaran kylän seudulla käytiin kovia taisteluita sodan loppuvaiheessa kesällä -44.  Suomalaiset selvisivät noissa maastoissa hyvän paikallistuntemuksen ja erähenkisen kenraalimajuri  Raappanan johdolla. Torjuntavoitto oli ratkaiseva rauhanneuvottelujen kannalta. Seudulla majaili ja teki pahaa myös suuri joukko desantteja.
 

Ei noin historiallista seutua voinut olla melomatta.

Meloja tietää omat rajansa, tämän pidemmälle ei mennä.
Tässä maailmantilanteessa on rauhoittavaa nähdä, mikä riittää rajavyöhykeeksi.
Koitajoen eteläpää. Lappu tolpannokassa ja pidemmälle ei mennä.
Rajavyöhykemerkkien väliin jää upea erämaajoki.
Täydellinen keli kruunasi reissun.
Alkukesän sateet ja heinäkuun trooppiset olot loivat jokivarteen kaikki vihreän sävyt.
On hieno lipua maisemassa kiirettä.
Ja niin monta kertaa, kun olemme tuskailleet sateessa vastatuuleen. Nyt näin.
Melontamme ainoa koski-koski, Polvikoski.
Tähän pääsee autolla ja voi arvioida joen vesitilanteen. Tällä vedellä kiviä ei juurikaan ole.
Möhkön mittausasemalla virtaama n. 15 m3/s.

Kevättulvan tuoma rajatolppa naapurista.
Kyllä kelpaa pitää kesää.
Talviturkki lähtee. Tarkenee.
Tulemme siihen tulokseen, että jokea seuraileva vaelluspolku on talvikäytössä suosittu.
Hyvinvarustettuja kämppiä on joen varressa tiheään.
Pehmeitä rantoja.
Tupien pihapiirit ovat hyvässä kunnossa ja siistejä.
Kunnolla kunnon polttopuita.
Tupa vaikuttaa viihtyisältä. Kulkija on jättänyt pöydälle matkaradion.
Vaikea on näillä ohjeilla mennä harhaan.
No tässähän sitä.
Ei itikan itikkaa varpaiden kimpussa.
Kun on riipppumatto, on aina perillä.
Melkein hätävarjelun liioittelua tuo rankinen.
Kodassa on hauska katsella varjokuvaleffoja.
Aamiainen minun makuuni.
Mihin kiire valmiissa maailmassa?
Kahville.

Retken finaali 14-kiloinen Keewaydin-hölkkä...
... ja vähän painavampi retkikassi.
Pitkospuita pitkin pääsee rullaamaan kanoottikärryillä täydessä lastissa.
Laavulta on pari kilometriä autolle. Helppo nakki.
Retken logistiikka on autoilua, kävelyä ja melontaa. 
Olemme sen verran kaukana kaikesta, ettei viitsitä tilata taksia siirtokuljetuksiin.
 Päivän ajelu Helsingistä osoitteeseen Koidanvaarantie 88, Ilomantsi. 550 km.
Ilomantsissa poikettiin kaupassa.
Suomi-Neidon lantionluu.
Koitajoen keskellä on Polvikosken parkkipaikka ja silta.
Siihen on hyvä jättää auto. Helppo hakea jokivarren polkua pitkin.

Autolla pääsee melkein perille. Verkkopudaksen autiotuvalle menee kunnon polku.
Matkaa metsäautotien kääntöpaikalta pari sataa metriä.

Autoilua, patikointia ja melontaa.
Vastavirtaan mennessä on yksi hankalampi koski. Minä meloin, Tuomas sauvoi ja Jyrki veti pätkän maitse.
Joen yli kulkee kapulalossi. Polku on reilu ja hyvin merkitty.
Joen alaosa sujuu kevyesti myötävirtaan meloen ja rannoilla poiketen.
Vastavirta on lähinnnä seisovaa vettä. Matkaakaan on jokunen sata metriä.
Tuomas ja Jyrki kävelevät jokivartta takaisin autolle. Runsas kymmenen kilometriä.
Minä kannan silläaikaa tavaroita parkkipaikalle. Helppo maasto.
Koitajokea voin suositella helppona, kiireettömän melonnan kohteena.
Matkaa ei ole paljon ja leiripaikat hyviä, joten on aikaa nautiskella.

 

Epilogi

Tämä osuus Koitajokea on helppo melottava tällä vedellä, tulipaikkoja on runsaasti. Autolla pääsee kohtuullisen lähelle aloitus- ja lopetuspaikkoja. Seutu on asumatonta erämaata. Joki on melottavissa myös vastavirtaan. Aikaa voi joella viettää 2-5 päivää. En kalasta, joten kaloista en tiedä.

  • Ajoitus - Vähän logistiikasta riippuen joelle riittää kolme yötä. Meillä oli kaksi kiireetöntä melontapäivää ja kolmas päivä meni vaelluksella autolle. Tavaroiden siirtoon kaksi kilometriä hyvää polkua auton luo.

    Meillä kävi sään suhteen tuuria: upeista upeimmat heinäkuun päivät ja lisäksi vettä kohtuudella. Lähin virtaamatieto on Koitajoen  Möhkönkoski, virtaama oli n. 15 m3/s. Linkki virtaamatietoihin.
  • GSM - Kännykkä toimi nihkeästi, mutta toimi. Tallensin alueen kartat Google-mapsista Ipadiin, kaikki tarvittavat tiet näkyivät ja Ipadin gps-toiminto näytti reitin, vaikka nettiyhteyttä ei ollut. Ilman navigaattoria metsäautoteiden kanssa voi tulla ongelmia.
  • Kalusto - Kolme soolokanoottia. Oma kuitukanoottini sopi hyvin Koitajoelle tällä vedellä
  • Logistiikka - Olimme liikkeellä Jyrkin autolla ja katolla kolme kanoottiamme. Alueella toimii eräyrittäjiä, joilta varmaan saa vuokrattua sekä kalustoa että kuljetukset. Pääosan eväistä ostimme Ilomantsista.
  • Majoitus - Laavuilla ja autiotuvissa pystyi nukkumaan, kun viritti rankisen. Yöllä oli aika kuuma, Tuomaksella tuli ongelmia liian tiheän rankisen kanssa ja hän viritti yöllä itselleen teltan. Minä nukuin teltassa.
  • Melonta - Meloimme vastavirtaan Verkkopudaksen autiotuvalta joen pohjoiselle rajavyöhykkeelle. Matkalla oli yksi vastainen niva, jossa sai hieman ponnistella, mutta pääsimme sen ylös melomalla. Ylempänä oli Pirhunkoski, pääsin sen ylös melomalla, Tuomas sauvoi ja Jyrki veti kanootin osin maitse.

    Kokonaisuudessa joki sopii kajakeille ja kanooteille. Aloittelijakin selviää virtapaikoista. Kuitukanootti voi vähän veden aikaan olla kovilla.

    Jos haluaa meloa seudulla enemmän, voi jatkaa Koitajokea Möhköstä. Joki on silloin huomattavasti isompi. Erämainen Koitere ja Patvinsuon luonnonsuojelualue ovat myös lähellä.
  • Muuta - Jokivarressa kulkee vaelluspolku, joka on hyvin merkitty ja helppokulkuinen. Pitkospuitakin on. Yläjuoksulla polku vaihtaa joen puolta, siinä on kapulalossi. Rajavyöhyke -merkkejä kannattaa ehdottomasti kunnioittaa.

  • Polttopuut - Puita oli autiotuvilla ja laavuilla kiitettävästi.
  • Ruoka - Kuuma keskikesä, söimme säilykepurkkiruokaa, retkimuonaa, johon lisätään vain vesi ja kerran teimme metwurstipastaa. Aamiaispekonit ja munat olivat matkassa. Emme juoneet jokivettä, varmaan olisi voinut.

Hevossaaren hamppari

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.