2015/06/18

Kolibrin synty

Minulla on ollut hyvä onni olla mukana uuden kanootin synnyssä. Eikä mikä tahansa kanootti. Kanootti on ensimmäinen suomalainen sarjavalmistukseen suunniteltu yksin melottava avokanootti, lyhyesti C1. Kanootin isä on Ari Holmi Welhonpesästä. Welhonpesä on tuottanut useita hyviä kajakkeja ja jokusen suositun perus- avokanoottimallin.

Olen avokanottimeloja ja lisäksi olen ammatiltani graafinen muotoilija. Sen lisäksi, että olin yksi prototyypin koemeloja ja kommentoija, pääsin mukaan ideoimaan uutukaiselle nimeä ja ilmettä.

Katsellaan vähän kuvia:

Ensi kokeilut prototyypillä.
Kanoottia on helppo meloa, se vaikutti nopealta pieneen kokoonsa nähden,
kulki suoraan ja tarvittaessa kääntyi liki paikoillaan.
Suoraan sanoen kanootti vaikutti liian hyvältä ollakseen totta.
Onneksi talvi oli myöhässä, meille jäi reilusti aikaa kokeilla kanoottia myös merellä.
Säätöpenkki oli tarpeeton, sivupartaaseen kaipasimme viitisen senttiä lisää korkeutta. Muuten Proto vaikutti hyvin valmiilta. Testiryhmä piti jopa kanootin karkeasta ulkoasusta, johon sopi harmaa väritys. Kanootti näytti armeijan kulkuneuvolta.
Kanootti numero 1 ehti Vene-messujen altaalle esittelyyn.
Ennen esittelymelontaa messujen altaalla ryntäsin Stockmannille ja ostin pussillisen Suomenlipputarroja. Tarrat erottuvat juuri ja juuri kanootin keulassa. Made in Finland!
Messujen jälkeen pääsimme kokeilemaan Protoa virrassa.
Tavoite suunittelussa oli, että kanootti toimisi ainakin ykkösen ja kakkosen koskissa.
Vähälumisen talven vuoksi vettä oli joessa niukasti.
Tuli koettua, kuinka hyvin kanootti sieti kiviin kolistelua.
Hyvin kesti. Laminoinnissa käytetty joustava epoksi toimi kuin Royalex,
kanootti liukui pehmeästi myötäillen kivien yli.
Seuraavaksi toin kanootin kotiin ja aloin miettiä sille nimeä.
Nimi syntyi aika helposti: kanootti kulkee vaivattomasti, sen on tarkasti hallittavissa ja menee helposti sinne, minne meloja haluaa sen menevän. Se on kevyt ja eläväinen.
Siitä tuli tietysti Kolibri.
Testing designs on the real thing.
Seuraavaksi lähdin Kolibrilla Vöhandu Maratoniin.
Maraton taitaa olla suurin melontatapahtuma manner-Euroopassa. Tänä vuonna osallistujia oli yli 700.
Vöhandulla melotaan 100 km jokea. Aikaa on 24 tuntia.
Pro-melojat lähtee Vöhanduun kapeilla kilpureilla. Minä lähdin kokeilemaan, kuinka Kolibri toimii pitkäkestoisessa suorituksessa. Sitä retkimelonta on. Kolibri tuntui etukäteen sopivalta Vöhanduun. Kanootilla oli helppo pitää yllä hyvää marssivauhtia ja se oli kevyt kantaa voimalaitosten ohi.
Ei kun matkaan!
Joen virtaama tietysti auttaa melojaa, mutta matkassa on useita maaylityksiä ja jokunen pohjapato lisäämässä haastetta. Lisäksi joella oli paljon muitakin melojia, joita piti väistellä, peesata ja ohitella.
Puolimatkassa olin taittanut ekat 50 km keskinopeudella 7,7 km/t!
Aika hyvin kanootilta, jonka pituus on 13' 6" (412 cm).
Tämä oli kolmas kertani Vöhandulla. Paransin aikaani edellisvuodesta miltei tunnin.
Aika oli 14:32:28,1 ja sijoitus koko porukassa 284. maaliin tulleista 472 joukkueesta.
Suurimmat luokat ovat kajakki ja kanoottikaksikoita, lisäksi on paljon yksikkökajakkeja ja kumiveneitä sekä SUP-lautoja. Kolibri selvisi tästä koitoksesta liput liehuen! Melonnastani voit lukea täältä: (Linkki)
 
Vöhandun jälkeen Kolibria kokeilivat useat melojat eri puolilla Suomea.
Se sai pelkkiä kehuja. Kaiken huippu oli, että kun menin Kolibrilla Jongun Hujaukseen, se ostettiin minulta pois saman tien. Palasin reissulta tyhjällä autolla.
Ari Holmi on suunnitellut useita kajakkeja ja tuntuu tietävän, kuinka syntyy helppokulkuinen inkkari. 
 
Kolibria valmistetaan melojan toivomusten mukaan useista materiaaleista ja jopa ulkoasuun voi vaikuttaa.
Perusmalli on Kuitu/Diolen/Basalt hybridi ja huippuna erilaiset hardcore ja hiilikuitumateriaalit.
Toistaiseksi suunnittelemaani Kolibri –väritys odotti toteutumista.




Lopulta tuttu meloja tilasi Kolibrin design värityksellä.
Hän oli tyytyväinen sekä ulkoasuun että kanoottin.
Kiitos Jukka, kun valitsin pinkin ja panit minulle kuvia.
 
Ajatukseni Kolibrin värityksessä on, että jokainen Kolibri on yksilöllinen, niinkuin on luonnossa.
Voit valita värin, ja silti Kolibrin tunnistaa Kolibriksi ja sinä tunnistat omasi.


Tämän kirjoituksen rehellinen tarkoitus on tarjota hyvä kanootti kaupan. Kohtuuhintaisen ja kestävän perusmallin Kolibreja seurat voisivat ostaa pareittain. Soolomelonta kaksin samanlaisella kalustolla on sekä hauskaa että kehittävää. Kolibri on helppo kanootti aloittelijalle, ja siinä riittää ominaisuuksia osaajallekin.
Pituus: 412cm 13'6 - Leveys: 76cm / 30in
Paino: Kuitu/Diolen/Basalt hybridi, n. 17kg
Myös hardcore runkomateriaaleja löytyy kukkaron mukaan.

Tilaa oma: Welhonpesästä tai kysy Ari Holmilta (welhonpesä at gmail.com). Voit sanoa terveisiä minulta. Kiitos Ari Holmi ja Welhonpesä, on ollut hienoa saada olla mukana tässä hankkeessa. :)


Off-Road -melonnan äänenkannattaja.