Tuhat kilometriä Võhandumaratonia.

Kymmenen sanaa, jotka ovat juhlamelontaviikonloppuni teemat.

 

Juhlamatka Viroon on Võhandumaratonin luonteen mukaisesti virtaa, sileää, kiviä, kantamista ja äyskäröintiä ja vähän huutamistakin. Tällä kertaa on ehkä tavallista enemmän hikeä kuin jäätä.

Vuoden 2013 Võhandu-mitalistit Tallinnassa
Kalmasaun yksityispuolen altaassa. 
Kuvan ekakertalaisista otti Jyrki Uotila.

Olen aina tehnyt Baltian melonnoissa muutakin kuin melonut. Olen tutustunut sekä Viroon että virolaisiin. Paljon olen oppinut Virosta, ystävistäni ja eri puolia meloja-Jaakostakin. 

 

Kun Janne on mukana, niin sauna on oleellinen osa melontaa.

Vuonna 2013 olemme varmaan ensimmäiset suomalaiset osallistujat luokassa C1MEN. Vasemmalta Jyrki Uotila, Janne Janhunen ja minä. Kanootit, kaksi Bell Merlin II ja Esquif Echo. 

Kolmekymmentäneljätuhatta melanvetoa.

Ja miten laskien? Joen pituus on sata kilometriä, virta ja maakannakset huomioiden melottavaa jää 85 000 metriä. Yhdellä vedolla kanoottini etenee noin kaksi ja puoli metriä (85000/2,5=34 000) melanvetoa. 

 

Ja toinen laskelma: tahtini on 42 vetoa minuutissa, 34 tuhatta vetoa vie aikaa 13,5 tuntia. Normaalisti olen melonut matkan taukoineen 15 tunnissa.  

 

Selässämme olevat kilpanumerot kertovat, monesko olemme olleet ilmoittautumisessa. Ilmoittautuminen aukeaa uutena vuotena yöllä heti vuoden vaihduttua. Nopeasorminen ilmoittautuja saa pienen numeron. Ennätykseni taitaa olla 7. Toi 60-70 kertoo, että olemme ilmoittautuneet ensimmäisten sekuntien aikana.

Foto Egert Kamenik Võhandumaraton

Kun kaikkensa yrittää ja sitten onnistuu, niin siihen pitää tyytyä. Virossa ollaan sitä mieltä, että jos ei ole kerran melonut Võhandua, niin ei voi sanoa olevansa meloja. On se hieno tunne.

Vöhandumaraton on alusta asti ripustanut maaliin meloneille kaulaan upeita mitaleita. Mitali on aito ja vilpitön palkinto. Otan sen joka kerta ylpeänä vastaan.  

 

Maalissa minulla on yleensä tunne, että tämä melonta oli tässä. Seuraavana aamuna hotellin aamiaisella mieli jo harhailee, että millä kanootilla lähtisin ensi vuonna.  

 

Omjakonin seikkailu-urheilijat Heikki Hihnala & Jaakko Soivio kertoivat minulle jossain vaiheessa meloneensa Vöhandua tuhat kilometriä. Siitä tuli minullekin tavoite.

Olen melonut kahdeksan kertaa C1MEN-luokassa ja kahdesti C2MEN -luokassa.
Sampo Harju ja Janne Janhunen ovat olleet pareinani kaksikoissa.  

Melontojeni sijoituksia en ole kirjannut, mutta yllätys on suuri, kun vuoden 2023 melonnan maalissa kovaäänisestä kuulutetaan, että "maaliin tulee luokan C1MEN voittaja Jaakko Mäkikylä, Welhonpesän Hampparit". Kanoottina on toista kertaa Northstar Trillium, kevytkulkuinen retkikanootti.

Vesitornitalo, 126 reipasta porrasta ilman hissiä. Tämä on toinen kerta, kun yövyn täällä. Tämän Airbnb -huoneiston olen saanut jo kahdesti varattua aika viime hetkellä. Pitää vaan muistaa illalla ottaa kerralla kaikki tavarat mukaan. Portaita ei viitsi montaa kertaa kipittää.  

 

Auton saa pysäköidä pihalle ja eikä ranta ole kaukana. Aamulla ei tuhraannu aikaa siirtymisiin. Korkealla on hiljaista ja saan hyvät unet.

 

Voit hyvin kuvitella, että Ilmajoen kokoisen, 12 000 asukkaan Võrun majoitukset varataan kaikki, kun tulossa on yli kolmetuhatta melojaa huoltojoukkoineen. 

 

Paras - ja kallein - paikka on Georgi Hotelli. Olen sielläkin muutaman kerran majoittunut. Nykyään se pitää kuulemma varata jo vuotta aikaisemmin. Hyvä palvelu, runsas aamiainen, hienot huoneet, auton saa pihalle.  

 

Toinen hyvä majapaikka on ihan rannassa oleva Tamula hotelli . Se on vähän vanhanaikainen ja kylmä. Vähän niukka aamiainen minun makuuni.  

"Room with a view."

Olen huono syömään aamiaista. Tankkaan illalla ennen nukkumaan menoa. Yhdestä ruokamyrkytyksestä oppineena teen iltaruuan Suomessa. Tavallisesti jauhelihapastaa. 

 

Nyt löytyi tuurilla uusi aamiaispaikka Ränduri Pubi ihan keskustassa sekin ja auton saa pihalle. Heillä on runsas ja monipuolinen aamiainen. Huomasin, että yläkerrassa on majoitushuoneita. Voi tietysti olla aika meluisa nukkua, koska alakerta on Võrun suosituin pubi. 

 

Kukkulan kuningas -selfie lähtörannassa.

Viemme kanootin rantaan jo illalla. Kaikki mahdollinen varustelu tehdään etukäteen, ettei aamulla tule kiire tai unohduksia. Meloja emme silti jätä yöksi kanoottiin. Pakollisia varusteita on kirjattu sääntöihin, mutta mitään katsastusta ei ole. 

 

Minulla on vyöpaukkuliivi, sitä joella yksi kilpakumppani ei huomannut ja tuli meidän viereen ja sanoi ystävällisesti, että liivit ovat pakolliset ja ne pitää olla puettuna päälle, muuten melonta hylätään. Näytin vyöliiviäni ja sanoin sen olevan CE-hyväksytty. Erosimme ystävinä.

Tällä kertaa kaksikkona on Arctic Watersportin   

Ari Holmin rotomold-tekniikalla paistama Upper Canada. Ei mikään kilpuri, varsinkaan meidän runsaan 200 kilon miehistöpainolla. 

 

Tänä vuonna vettä oli harvinaisen vähän, pohjapadot kivisiä ja virtapaikoissa kiviä on paljon. Siihen kolisteluun tämä on oiva kulkuneuvo. Kanootti kesti kivien murjontaa sen verran hienosti, että nimesin sen Hengissä-Perille-Kanootiksi. Foto Pasi Nuutinen 

Vesillä on hyvä olla ajoissa. Näkee hienon auringon nousun.
Foto Janne Janhunen

Foto Sven Zacek Ekstreempark private collection.

Foto Sven Zacek Ekstreempark private collection.

Aloituksesssa järven kierto on aikamoista tönimistä. Joukossa on paljon melojia, jotka eivät hallitse ohjaamista saati jarruttamista. Kannattaa pysyä ruuhkan järven puolella ja katsoa tarkkaan, koska on hyvä hetki luikahtaa kiertopoijujen ohi. 

Ensimmäinen taukopaikka, Paidra. Kuvassa näkyy hyvin huoltoporukoiden ja heidän autojensa määrä.

 

Tuli laiskanläksyä kanootin virittäjälle. Olen tapani mukaan siirtänyt kanootin penkkejä keskemmälle ja samalla vähän ylemmäs. Koska peräpenkki siirtyy keskemmälle kanoottia, niin sen takimmainen aisa jää vähän lyhyeksi. Jätän sen nojaamaan alumiini- kannakkeeseen ilman ruuvia. 

 

Tukevahko perämelojani nojaa rantautuessa taaksepäin ja tietysti penkin piena rusahtaa alumiinikorvakkeesta läpi. 

 

Kaivelen ensiapulaukkuani, jossa on myös varusteita kanootin korjaamiseen. Onneksi olen lisännyt sinne juuri keväällä muutaman nippusiteen. Ne tulevat nyt hyötykäyttöön. Kevlarnaru on jo vanhempi varuste. 

Kaikesta huolimatta korjaamisen improvisoinnissa ja sitten tekemisessä kuluu aikaa. Muistan, että säännöissä on aikatarkastusasemille takarajat saapumiselle. Suvahavvan myllypadolle ei ole kuin kahdeksan kilometriä, mutta aikaa on nyt vajaa kaksi tuntia. Matkan varrelle ei saa tulla viivästyksiä, muuten meidän juhlamelonta on tässä. 

Ja tietysti Võhandujoki virittää yllättävän jarrun. Yhdessä kohtaa kaikki melojat komennetaan maihin. Ohitamme maitse niemen raahaamalla kanoottia heinikkoa  pitkin. Mutkan takana on kuulemma vaarallisesti kallellaan oleva iso puu, joka voi koska tahansa kaatua jokeen. 

 

Ihan turha viivytys tähän väliin ja kaiken lisäksi aivan turha lisäkuormitus väsyneelle kropalle. Kaikki energia pitäisi suunnata melontaan maastojuoksun sijaan 

 

Ja vielä tulee yksi kokkare lisää: Kanootti ei kaadu pohjapadossa, mutta haukkaa melkein parrasta myöden vettä. Pumppaamme pitkään, ennen kuin saamme kevennettyä kannoottia niin, että saamme kiskottua sen ylös rannalle lopputyhjennykseen. Janne kaipaa kunnon äyskäriä, joka on ensi kerralla mukana. 

 

Leevakun voimalaitoksen kohdalla on minulla usein ollut maratonin kuoleman paikka. 

 

Energiat alkavat olla vähissä, pitäisi jaksaa meloa ja vielä ylläpitää hiestä märässä kropassa lämpöä. 

 

Nyt on ollut jopa helteinen päivä, mutta kroppa alkaa silti olla loppu. Kysyn Jannelta, että saanko ottaa Leevakussa 20 minuutin nokoset Pasin Opelissa? Janne ei ole kovin innostunut aiheesta "kunhan sitten heräät ja jatkat melontaa". Vakuutan, että olen mikrounien mestari.  

 

Vaihdan itselleni kuivan aluspaidan ja kävelen Pasin kanssa autolle. Ukkonen jyrähtelee ja näyttää tulevan sade. Annan Pasille ohjeen, että herättää minut 20 minuutin kuluttua, mutta jos alkaa sataa kaatamalla, niin odotetaan, että ukkonen menee ohi.  Saan nukkua Pasin Tintun kainalossa. Kun herään, olen kuin uusi mies. Pieni uni on yllättävän tehokas. 

Pasi ja Janne ovat saamassa hermarin. Säätäjä-Jaakko pääsee vauhtiin. Edessä on viisitoista kilometriä meanderoivaa, pusikkoista jokea. En lähde sinne seikkailemaan pilkkopimeässä. 

 

Viritän kännykästä Sport Trackerin niin, että saan siihen valot läpinäkyvää kuivapussia näpäyttämällä. Ja jotta virta riittää, niin laitan pussiin akun lataamaan kännykkää. Varalla on vielä Garminin gepsi. En ole sitä yleensä käyttänyt navigointiin, vaan lähinnä nopeus- ja matkamittarina. 

 

Lisäksi varmistan, että kahdessa otsalampussa on tuoreet akut ja että ne toimivat. 

 

Alku on jännää, otsalamppu on hankala. Kun melakäsi vaihtaa puolta, niin valokiila heijastuu kädestä silmiin ja häikäisee hetkeksi. Pitää meloa mela alhaalla ja ikään kuin soutaa. Janne joutuu takana tekemään lisää vastaohjausvetoja. Navigointi toimii ja pian himmennän otsavaloa ja kuikuilen sillä vain rantoja ja mahdollisia pidempiä vinoja runkoja, jotka ylettyvät joen päälle. 

 

"Where does the river go?" "That is wrong way!" Ohitamme muutamia melojia, jotka tuntuvat olevan eksyksissä. Teemme yhden lyhyen harhan, mutta muuten etenemme hyvin. Kroppa toimii kuin olisin vasta melonnan alkumetreillä. Uni Opelissa on ihmelääke. 

 

Räpinässä saamme kantoapua, juon Batteryn ja sitten vesille. Tämän pätkän olen monasti melonut pimenevässä illassa. Joki on jo leveä ja rannat selkeitä. Onnistumisen tunne siivittää meitä molempia. 

Meloin maaliin omatekemällä majavanhäntämelalla,
jonka olen maalannut Ukrainan väreihin.

 

On pitkä rupeama takana. Loppuaikamme 19 tuntia 25 minuuttia ja 41 sekuntia. Olemme niin häntäpäässä, että mitalit ovat jo loppuneet. Saamme rintamerkit ja lupauksen, että isot mitalit tulevat postissa. Maratonin suosio yllätti järjestäjät ja siksi mitaleita ei ollut varattu riittävästi. 

 

Maalialue on jo aika hiljainen kun sidomme Pasin kanssa kanoottia katolle. On aikainen sunnuntaiaamu. Mieli on sekava. Ajelemme kohti Jannen varaamaa mökkiä ja sen saunaa.

Katamme mökin pöydälle rantautumisjuoman. Olen varannut mukaan sisareltani Johannalta perimäni Armagnac -pullon sisareni syntymävuodelta 1942.  

 

Hän oli saanut sen 60-vuotis-lahjaksi, mutta ei koskaan malttanut avata sitä. Avasin pullon vuosi sitten syntymäpäivänäni. Kun lähdin tähän Vöh-1000 -melontaan, ajattelin, että tätä tapahtumaa voisin juhlistaa ystävieni kanssa tuolla hienon ruskealla juomalla.

Nedsajan metsätalo ja sauna oli hieno Jannen saunavalinta. Hyvät löylyt ja makoisat unet. Olimme sen verran sekaisin melonnasta ja pitkästä valvomisesta, ettei kukaan meistä muistanut ottaa majoituksesta kuvia. Nuo kuvat ovat Nedsajan Airbnb-sivuilta. 

Iiron paikallisen mestarin tekemä saunapiru. Eestiläisillä on saunavaim. Naispuolinen saunasuojelija, jonkakanssa tulee olla varovainen ja käyttäytyä saunassa kunnolla. Häntä ei kannata suututtaa.

Suomalais-Virolaista äijämeininkiä. Jannen lukiokaverilla, Iirolla on pitkään ollut mökki Virossa. Nyt tontille, Võhandujoen rantaan, tulvarajan yläpuolelle on noussut vanhoista hirsistä savusauna, jonka löylyistä pääsemme nauttimaan. Kuistilla juttelemme Iiron ja hänen naapureidensa kanssa nauttien virolaisesta vieraanvaraisuudesta.

Kun katselen Võhandujoelle, on vaikea ajatella, missä mielentilassa olen edellisenä päivänä melonut tuosta ohi. Iiiro oli uimassa, kun menimme tuosta ohi.

Huolto-Pasi ja huoltoauto saavat levätä hekin. Huolto on ihan oma maailmansa. Paimentaa hymyssä suin epämukavuusalueella toimivia miehiä, joiden katse on vain seuraavassa joen mutkassa. 

 

Kiitos Iirolle löylyistä ja yösijasta. Ja kiitos naapureille savukalasta ja hiillosperunoista. 

Aurinko tulee esiin ja levittelen varusteitamme kuivumaan. North-West Importin kuivasäkit suojaavat, mutta kun kanootti on liki partaita täynnä vettä, niin paljon myös kastuu. Hikon neopreeni saappat kastuvat, kun vesi tulee varresta sisään. Minulla on Ursuitin välikuivapuku, joka suojaa hyvin, mutta varpaat puoli vuorokautta märissä saappaissa kyllä kostuvat. 

Tartossa kunnon melojan on poikettava Wernerin kahvilassa leivoksilla. Maanantaina Viron kansallismuseo on kiinni, olen siellä kerran käynyt, mutta se kestää toisenkin katselun. 

Kolme katsetta maailmaan Fotografiskassa: Feng Li hämmästyttää oudon arjen surrealistisilla silmänräpäyksillä, Elliott Erwitt hurmaa mustavalkoisella huumorilla ja humanismilla, ja Lembit Peegel dokumentoi Viron lähihistoriaa herkästi ja tarkasti. Kolme näyttelyä, kolme hyvin erilaista tapaa katsoa ihmisyyttä. 

 

Oma tunneskaala tuntuu edelleen olevan Võhandun jälkimainingeissa. Yleensä, kun olen tullut ulos Fotografiskasta, tunnen olevani monta elämystä rikkaampi. Nyt ei napannut. 

Mutta aina voi palautua tapaamalla vanhan ystävän oluen äärellä. Ystäväni Mart, joka on ollut myös huoltomiehenäni, tuli tapaamaan meitä Balti Jaaman torille. Lämpökamerakuvasta näkee, että olut oli kylmää.

"Olen meloja, en mikään marjanpoimija" on ystävälläni tapana rehvastella. Balti Jaamin hallissa kannattaa olla marjanpoimija. Tarjonnan määrä ja raikkaat tuoksut tekevät vaikutuksen. Ostan kotiin hedelmäisiä tuliaisia. Innostun niin, että soitan Riitalle videopuhelun ja hän saa valita hedelmiä etänä. Loistava palvelu.  

”Olette varustautuneet hyvin, mutta valmistautuminen näyttää jääneen vaiheeseen.” Huolto-Pasin hyvä kommentti. 

 

Varustautuminen ja valmistautuminen eivät korvaa toisiaan, molemmat pitää tehdä kunnolla.

Valmistautuminen kostautuu. Võhandun suola on aikainen ja arvaamaton pohjolan kevät. Monasti olen päässyt melomaan muutaman sata kilometriä ennen Võhandua. Olen myös osallistunut kuntoille viikkoa aikaisemmin olevaan Turi-Tori -melontaan. Nyt talvi vaan jatkui ja jatkui. 

 

Käytiin Jannen kanssa kerran Pyhtäällä melomassa jäiden keskellä. Saadaan kokeiltua, että penkkien korkeus on ok ja kanootti kulkee tasapainossa kun Janne on takana ja minä edessä. Janne on kuntoillut pitkin talvea sekä salilla että uiden. Minä en ole tehnyt muutamaa pientä melontalenkkiä lukuunottamatta mitään. 

 

Bonuksena tulen päivää aikaisemmin hankalalla yölennolla kahden viikon lomareissulta Espanjasta. Huono kunto ja päälle univelkaa. Valmistautuminen on ala-arvoista ja se näkyy marssivauhdissa. 

 

Olemme varustautuneet vanhalla rutiinilla. Penkin rikkoutuminen on minun moka. Kyllä veneet pitää viritellä niin, että ne kestävät vettä. Tehokas äyskäri pumpun lisäksi on ilmiselvä puute. Pumppaaminen on hapokasta treeniä äyskäröinnin rinnalla. 

 

Kaikesta huolimatta todella hankalan melonnan lopuksi olemme kaikki kolme sitä mieltä, että ensi vuonna uudelleen. Ei ole mitään hyötyä oppia, jos ei sovella oppeja käytäntöön. 

 

Kiitos huolto-Pasille V-sanoista.

 

Jäämme Võhandulla kiinni kaikesta  

missä olemme fuskanneet. 

Luonto on armoton.

Võhandumaraton — Võhandumaraton Googlemapsissa 
Georgi Hotelli — Tamula Hotelli — Ränduri Pubi 
Nedsajan metsämaja — Omjakon 
Wernerin kahvila, Tarto — Eesti Rahva Muuseum  

Arctic watersport — Upper Canada

Welhonpesä — Ortlieb – North West Import

Ursuit MPS — Hiko

Kokemus ja raaka voima — 2

Old Hand & Brute Force — 2

This spring we had only one task, to paddle the Gauja XXL 310 km ultramarathon.

Our first task, Turi-Tori 78 km went fine.

We tested and learned balancing energy, keeping constant and good speed and got more practice getting nicely through shallow, stone gardens. We had one week to rest and be back in shape and now we paddle my old Estonian friend Vohandumaraton 100 km in class C2MEN.

This is the second part of three stories.

Olemme Sampon kanssa meloneet ja kantaneet kanoottiamme puoli vuorokautta yhteen menoon. Viimeisellä yhdeksän kilometrin osuudella Räpinän sillalta Sampo huomaa, että takaa lähestyy toinen meidän C2MEN-luokan kanootti. Kiristämme tahtia, mutta emme saa karistettua kanoottia.

Antaa noiden mennä ohi, kun noin kovasti haluavat, ehdotan Sampolle. Sampo on sitä mieltä, että toistaiseksi yksikään kanoottikaksikko ei ole mennyt meistä ohi melomalla eikä mene. Kiristämme tahtia. Jos takaa-ajaja pääsee peesiin, niin he voivat ratsastaa meidän peräaallolla kevyesti meloen, kunnes levänneinä vähän ennen maalia koukkaavat ohitsemme.

Sun just went down as we arrived to the Vohandumaraton finish.
I like to paddle these events using normal canoes, which anybody would use when goin to wilderness trips.
This way my experience is more useful to normal canoeists. 

If I can do it, you can do it. Our finishing time was 14:51:18
We came almost 5 hour after the first C2MEN, tha last in our class came about 8 hours after us.
Of the 189 finishers in our class, we were 88. Our normal placeing about half way.

Aurinko on jo laskenut, enkä enää näe GPS:n näyttöä. En tiedä tarkkaa loppumatkan pituutta enkä nopeuttamme. Pistelemme menemään kovaa tahtia hyvässä rytmissä. Maaliin on enää runsas sata metriä, kun Sampo vilkaisee taakse: ”Vauhtia, ne on ihan meidän takana”. Puristamme kanoottimme täyteen vauhtiin Vööpsun sillan ali ja maalilippujen väliin.

Virolainen kaksikko ilmestyy saman tien viereemme. Kättelemme toisiamme ja kiitämme hienosta kannustuksesta tunnin kestäneeseen loppukiriin. Hyvä ettemme halaa toisiamme. Olemme molemmat tyytyväisiä. Me molemmat voitimme. Olimme näyttäneet itsellemme, että vielä 90 kilometrin melonnan jälkeen jaksamme paahtaa täysillä viimeiset yhdeksän kilometriä.

Evening before. Hard to believe, that in the morning there will be over 2000 paddlers going to the start on the Lake Tamula: Canoes, Kayaks, SUPs, Rubberboats, Biycle pontoons, Rowboats. You name it and they are   here.  

Näissä pitkän matkan melonnoissa on hyväntuulinen luonne. Varmaan kärjessä käydään veristäkin kamppailua, mutta me keskisarjalaiset, meillä on voitettavana vain oma itsemme. Moni kysyy, mikä teidän aika oli, mutta tuskin kukaan kysyy, monesko olitte.

Kanootin voi jättää illalla huoletta rantaan odottamaan aikaista lähtöä aamulla. Aamulla rannalla on aika vilske ja pitää päästä hyvissä ajoin vesille.

Olen nyt melonut Vöhandumaratonin seitsemän kertaa. 700 kilometriä. Kolmannen kerran jälkeen olin sitä mieltä, että tämä oli tässä. Mutta jo seuraavana aamuna hotellin aamiaishuoneessa aloin miettiä, millä kalustolla tulisin ensi vuonna.

Olen joka kerta melonut Vöhandun eri kanootilla. En hae alleni kilpuria, vaan nimenomaan haluan meloa oman valintani mukaan hyväkulkuisella retkikanootilla, jota sitten voin suositella muillekin retkimelojille. Suurin osa virolaisista melojista osallistuu Vöhanduun tavallisilla, raskailla vuokrakanooteilla.

Kun tulimme Helsinkiin ja nostimme kanoottimme Hevossaaren hampparien telineeseen, ajattelin, että nyt tämä oli viimeinen kerta.

Start is quite a chaos. Thousand boats at the start line.
To even up the flotilla paddlers go first around the Tamula Lake. It is about five kilometrs and the paddlers start to line up, so that there is room enough to enter the Vohandu River.

Sitten luin Facebookista C2MEN -sarjamme voittajien Heikki Hihnalan ja Jaakko Soivion kommentin, että he ovat nyt meloneet Vöhandua tuhat kilometriä. Heillä tämä melonta oli kymmenes kerta. Vähän eri joukkueilla, mutta ainakin toinen heistä on ollut mukana. Heikki ja Jaakko ovat yläkuvan vasemmassa reunassa melojien kärjessä.

Siinä se sitten on, vielä kolme kertaa on nyt minunkin tavoitteeni.

Paluumatkalle laivalla olen varannut perushytin, tässä vaiheessa uni maittaa.

Service person and a car is essential.
You don't have to have all the gear, water etc with you.
Service also helps to carry the canoe, when we pass powerplants.
Our service, Jouni Piiroinen filling up.

Ajatuksia

Huolto

Ilman huoltoa on kurjaa, olen kerran sen kokeillut. Jos ei muuta, niin maaliin tulon jälkeen on todella puhki ja on hyvä, että on kuljettaja, joka ajaa meidät takaisin lähtöpaikan hotelliin Vöruun. Räpinässäkin on joitain majoituksia, mutta niistä on huonoja kokemuksia.

Majoitus

Olen varannut jo tammikuussa huoneen Vörun hienoimmasta hotellista Georgi. Se on keskustassa, muutaman minuutin automatkan päässä järveltä. Halvempiakin majoituksia on, mutta Georgi on rauhallisin ja siellä saa hyvät unet majataloihin tai koulumajoitukseen verrattuna.

Ihan Tamula-järven rannalla on Tamula-hotelli. Olen sielläkin yöpynyt, mutta on vähän neukkumeininki minun makuuni. Itsepalveluna voin suositella Kuningatalu Holiday Home –paikkaa, josta on muutama sata metriä Tamulajärvelle. Siellä on hyvin varustettu itsepalvelukeittiö ja kohtuu sauna. Mutta paikka on täynnä kilpailijoita ja sen vuoksi vähän rauhaton. Kimppavessa ja kaikki ovat aamulla samaan aikaan tekemässä aamiaista. Ei ole minun makuuni.

Georgin aamiainen on hyvä ja keittiö on ollut meille muutenkin avulias. Meillä on yleensä ennen Vöhandua omat ruuat, lähinnä jauhelihapastaa ja kanarisottoa, jotka hotellin keittiö on lämmittänyt meille. Tämä on vähän harhainen varotoimi. Kerran yksi meistä sai todella äkäisen vatsataudin paikallisesta ravintolasta ja joutui perumaan osallistumisensa. Pitää vaan muistaa, että Georgin keittiö menee aikaisin kiinni. Naapurissa on ravintola, josta rohkeat saavat myöhempään ruokaa.

When we drive to the Vohandu River, we go and check some critical places to see the waterlevel.
There are several bottom dams which may be quite tricky.

Lähtövalmistelut

Tulomatkalla minulla on tapana ajaa Suvahavvan myllypadon ja pisteen Läänisten kautta, niin saan vähän käsitystä vesitilanteesta. Linkki Googlemapsiin

My front paddler, Sampo Harju makes
energy drinks for him. Our rythm is
a drink every half hour and something to eat
every one hour. Air temperature is less
than 10 degrees Celsius, so we are not
sweating too much.

Melontarupeama on sen verran pitkä, että kannattaa juoda muutakin kuin vettä. Yleensä joka toiseen pulloon liuotamme kivennäisiä.

Vesillä on hyvä olla 6:30. Ehtii rauhassa meloa lähtöön, mahdollisimman eteen. Yleensä kärki ajautuu lähtöviivan yli ja sitten yhtäkkiä kaikki vaan alkavat painaa täysillä. Tamulajärvi kierretään rantoja pitkin poijuja kiertäen. Poijujen kohdalla kannatta katsoa, että ei joudu ruuhkaan.

Joskus pääsee ihan poijun vierestä, mutta tänä vuonna katsoimme paremmaksi kiertää poijujen kääntöruuhkat ulompaa. Järvellä kannattaa pitää hyvää tahtia, jotta ajautuu mahdollisimman hyvin omaan vauhtiporukkaan. Muuten joella joutuu tuhlaamaan voimia hitaimpien ohitteluun. Alkumatkasta tuntuu, että joukko etenee joella ruuhkaisesti ja hitaasti, mutta GPS:n mukaan virta auttaa ja keskinopeus on hyvä. Tilanne rauhoittuu ensimmäisen maatauon jälkeen.

Maatauot

Rantaudu vauhdilla ja kanna kanootti pois takaa tulijoiden tieltä. Kilpakärki ohittaa maapaikat juosten, mutta me yleensä pidämme pienen tauon ja säädämme varusteita. Huolto tuo lisää juotavaa jos on tarvis. Ruokapausseilla huolto käy jonottamassa soppaa. Maatauoilta lähtö on alkumatkasta ruuhkainen, mutta pitää vaan päättäväisesti mennä ja pitää puolensa. Rannat ovat mutaisia, kivisiä ja liukkaita.

Land crossings are a bit crouded, but people are nice to each other.
Vohandumaraton is split in five sections. Paddling times are about 4:30, 1:30, 5:00, 2:30 and 1:30.
Five hour stretch needs a break somewhere in the middle to strech legs and have a pee.
We take land crossings quite relaxed. Our stop times total about two hours.

Rytmi 31 – 10 – 35 – 15 – 9 kilometriä tai
ajassa 4:30 – 1:30 – 5:00 – 2:00 – 1:30 tuntia

Service people pull you to the muddy shore.

Ensimmäinen maatauko on Paidra. Siinä on vanha myllypato, jota ennen rantaudutaan joen vasemmalle puolelle. Ranta on matala ja mutainen. Tähän mennessä on melottu 31 km. Noin neljä tuntia.

Tämä on Vöhandumaratonin toiseksi pisin osuus ja yleensä se menee yhdellä istumalla. Paidran kantotaival on noin 150 metriä tasaista, pellon reunassa olevaa polkua. Rinne jokeen on jyrkkä ja mutainen. Laskeutumista vesille helpottaa jos huolto jarruttaa kanoottia perälenkkiin sidotulla hihnalla. Virta on tässä kohtaa aika rauhallinen.

Toinen kantopaikka, on Leevi. Melontaosuus on 10 km, runsas tunti. Leevi on vanha voimalaitos, rantautuminen joen vasemmalle rannalle. Ranta on vähän syvempi kuin Paidrassa. Kannattaa tulla vauhdilla ja huolto kiskaisee kanootin ylös. Tässä kiivetään mäen päälle, nousu noin viisi metriä. Matkaa tulee kaikkineen 250 metriä. Alussa on useampi bajamaja, mutta taipaleen lopussa on sopivasti metsää käydä pissalla. Puolessa välissä kantotaivalta on ruokateltta, josta saa yleensä jonkun keiton, juotavaa ja leipää. Paluu joelle on ruuhkainen ja jyrkkä. Joki virtaa reippaasti ihan rannassa. Joen puoli on kivinen.

It is early spring, no leaves on the trees.
Othervise nice scenery.

Tästä alkaa Vöhandun virtaavin osuus. Pieniä koskia ja vanhoja myllypatoja, joissa laskukohta on hyvin merkitty. Näissä sattuu kaatumisia, joten kannattaa olla huolellinen.

Tässä vaiheessa matkassa on myös kumiveneitä. Ne jäävät helposti kiinni kynnyksiin ja tukkivat vapaan reitin. Tällaiseen jumiin syntyy helposti isompi suma, kun takaa tulevat melojat eivät pääse kumpparin ohi. Moni meloja ei osaa tai ymmärrä jarrutella ajoissa. Varmista, että ennen köngästä tai myllypatoa sinulla on esteetön kulku edessä ja takana. Noita kynnyksiä kannattaa lähestyä jarrutellen. Varmista, että sinulla on reilusti tilaa takana, ettei takaa tulija aja vauhdilla päälle.

Suvahavvan pato ei ole taukopaikka, mutta sen jälkeen heti virran oikealla puolella on hyvä paikka nostaa kanootti ylös ja tyhjentää se vedestä. Tämän jälkeen joki jatkuu sileänä maaliin saakka. Suvahavva on aika tarkkaan koko matkan puolessa välissä.

Sometimes you paddle just on your own.
It is not crowded all the time.

Tästä on seuraavalle kantopaikalle Leevakun voimalaitokselle 27 kilometriä, noin neljä tuntia. Jos ei ole tarvetta pysähtyä tässä, niin Leevi – Leevaku –välillä kannattaa pitää yksi rauhallinen pissatauko ja juoda jotain lämmintä. Tämän pisimmän osuuden loppupuolella alkaa energiat olla vähissä ja virta ei juuri auta. Lisäksi jokilaakso levenee ja tuulet osuvat joelle paremmin. Tämän osuuden loppupuolella tulee helposti kylmä, kun kaikki energia tuntuu kuluvan eteenpäin melomiseen.

Leevakun maihinnousu on ahdas. Rannasta pitää päästä saman tien pois. Väsyneitä melojia tulee takaa ja jos et ehdi pois alta, niin tulevat vauhdilla päälle. Leevakussa on bajamajat, ruokaa ja teltta, jossa on lämpöpuhallin. Jos siltä tuntuu, niin kannattaa syödä ja lämmitellä kaikessa rauhassa. Tässä melonnan vaiheessa kuiva aluspaita nostaa taistelumoraalia kummasti. Kantopaikka on lyhyt, vajaa sata metriä. Mutaranta ja vesille meno on vähän hankala. Tässä on hyvä muistaa, että kolme neljännestä on jo takana ja maaliin on vaivaiset 25 kilometriä.

This gyu is tough. Respect.

Räpinän kantopaikalle on runsas kahden tunnin melonta. Joki on avoin, virta ei auta ja joki on tuulille altis. Räpinän rantautuminen on hankala, jyrkkä, mutainen ja kapea niemi. Täällä on kyllä auttajia ja joskus tässä on diskoteltta, jonka läpi kanootit kannetaan. Tarjolla on tölkki energiajuomaa. Kantomatka on kohtuullinen sata metriä. Vesillelaskupaikka on jyrkkä ja kivinen rinne. Taas auttaa, jos kanootin perässä on naru ja jarrumies. Joki antaa hauskan alkuvauhdin Räpinän kaupungin läpi, kunnes joki sitten tylsistyy peltojen väliseksi matavaksi uomaksi. Maaliin on 9 kilometriä. Runsas tunti.

Vööpsun silta ei ole maali, vaan kello pysähtyy sillan jälkeen vasemmalla olevan ajanottoportin kohdalla.

The happy momoment!
We always want to have service in the picture, too. I hope some day they will be given a medal too.

Vene rannalle, tässä vaiheessa saat mitalin kaulaan ja sitten kanootin kanssa jonossa maalivaatteen eteen valokuvaan. Meillä on ollut tapana ottaa huolto mukaan kuvaan. Heillä on ollut oleellinen osa tukea, kantaa ja huoltaa.

Here you have to have service person to drive tha car with canoe and paddlers pack to the Vöru.

Viisas huoltaja on pysäköinyt auton lähelle päätielle menevää tietä parkkialueen reunalle. Tuhannen joukkueen huoltoautot mylläävät paikat pehmeiksi. Jos auto on vielä katulampun kohdalla, niin kymppisuoritus.

Georgi Hotel, we have always a nice, roomy suite, tough breakfast and sauna.

Maalissa on tarjolla ruokaa ja sauna, mutta yleensä olemme lähteneet saman tien ajelemaan kohti Vörua ja Hotelli Georgia. Olemme sopineet hotellin henkilökunnan kanssa, että he jättävät meille saunan lämpöiseksi. Hotellilla saunomme, melomme ja huollamme Vöhandun vielä kerran. On todella hieno fiilis.

Kiitos kanootilleni, Northstar Polaris, kiitos tuplamutkamelalleni, ZJ-Paddle. Kiitos keulamelojani Sampo ja kiitos huoltomiehemme Jouni.

Ja tämä Vöhandumaraton oli vasta harjoitus. Kahden viikon päästä alkaa tosi koitos Latviassa. GaujaXXL –melonta, 310 kilometriä yhden viikonlopun aikana.

When you start getting tired, start
concentrating to the technique.
Sampo Harju, the bow paddler.

Kun voimat alkaa loppua
on pakko keskittyä tekniikkaan

Alkulämmittely on tärkeää ennen urheilusuoritusta. Tämä tuli taas huomattua Võhandumaratonissa, jossa parhaan melontatekniikan ja suorituskyvyn löytyminen vaati pohjille 91 kilometrin melonnan.

Toisaalta viime vuonna Gaujalla tähän meni yli 100 kilometriä. Edistystä? Osittain tämä yli yhdeksänkymmennen kilometrin lämmittelyn toimivuus johtuu siitä, että kun voimat alkaa loppua on pakko alkaa keskittyä tekniikkaan, vaikka tämä keskittyminen tulee tahtomatta. Osittain viimeisen yhdeksän kilometrin loppukiri selittyy virolaisen kanoottikaksikon kovasta vastustuksesta.

Toivottavasti reilun viikon päästä melontarentous löytyy hiukan aikaisemmin. Ja loppusanoiksi vielä: melonta on joukkueurheilua (kuten myös formula-ajot), joten suurkiitos tallikaverilleni Jaakolle ja varikkomies Jounille. Tästä on hyvä suunnata eteenpäin.

Sampo Harju, keulameloja
 

Our steel-nerv service.
Jouni Piiroinen.

Ilmeisesti huolto pelasi, kun ei tarvinnut kävellä kotiin.

Lähtisitkö Vöhandu maratonille huoltajaksi? Kysymys vaati muutaman sekunnin sulattelun ennen myöntävää vastausta ja kun vielä vapaa järjestyi niin tottakai! En oikein osannut odottaa mitään,en ole meloja(pari kertaa kokeillut), enkä oikein tiennyt mitä minulta odotetaan, mutta tiesin asioiden selviävän.

Startissa lauantai aamuna rupesi avautumaan tapahtuman koko...olihan ilmottautuneita joukkueita yli tuhat. Kun Jaska ja Sampo meloivat rannasta lähtöpaikalle, kadotin heidät noin minuutissa kirjavaan osallistujamereen. Jaska oli vuokrannut gps -paikantimen, mutta se toimi jonkin aikaa lähdön jälkeen ja myöhemmin reitin lopussa, joten loppujen lopuksi melko turha. Signaalia piti seurata nettilinkin kautta ja heikon verkon ja suuren katsojamäärän takia se ei toiminut.Iso apu oli ennakkoon tehty keskituntivauhtiin perustuva taulukko, josta sai riittävän hyvän aika-arvion, missä kulloinkin herrat meloivat.

Reitin varrella oli neljä patoa, joiden yli autoin kantamaan kanootin. Samalla sain toiveet, mitä seuraavalle kantopaikalle tarvitsee tuoda, ruokaa juomaa ym. Ylityspaikoilla oli paljon katsojia, mutta auton parkkeeraminen ei ollut ongelma, sen sai aina maks. sadan metrin päähän, kun vaan härskisti ajoi paikalle ja käytti parkkimetodia ”eteläeurooppa”. Myös parkkialueita oli järjestetty pelloille, jotka kuivalla ilmalla kantoivat, mutta sateella voisin suositella nelivetoista...

Suurin osa päivästä kului odotellessa. Välillä istuskelin joen rannassa ja pitkät ajat kantopaikoilla. Aikaa olisi ollut vaikka käydä jossain lähikaupungissa syömässä, mutta koin luonnossa ja maaseudulla kiertelemisen paremmaksi vaihtoehdoksi. Jos sää olisi ollut kylmä, olisin luultavasti lukenut kirjaa autossa tai sitten todellakin käynyt retkellä jossain pidemmällä. Eväinä minulla oli juustoa, lihaa, hedelmiä ja vettä, lisäksi reitin ruokapaikoilta sai keittoa.

Seuraavan kerran otan mukaan repun. Vaikka isoja määriä ei autolta tarvitse tuoda, silti muovikassi ei ole ihan paras...lisäksi kunnollinen roskapussi, oikeastaan ainoa miinus järjestäjille oli liian harvassa olevat roskikset.

Loistava reissu! Ilmeisesti huolto pelasi, kun ei tarvinnut kävellä kotiin. Kiitos herrat!

Jouni Piiroinen    

Varmista, että saat seuraavat tarinat tuoreena, tilaa tästä feedi:

To get the next parts of this story, get a feed from here:

 Tekstit

 Kaikki kommentit

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.