"Yksi melanveto yksi elämä."

Mela muuntaa melonnan unelmat todeksi.

Photo Timo Ripatti, www.leuku.fiwww.leuku.fi

Ensimmäinen ja viimeinen kerta

Ekakertalainen lähtee pohjalta. Hänelle puetaan homeiset melontaliivit, hänet ohjataan Titanicin kokoiseen muoviruuheen ja istutetaan kakkosnelosesta veistetylle penkille. Käteen lyödään lumilapion kokoinen alumiinivartinen mela. Tunnin parin päästä harrastaja tietää varmasti: "tämä ei ole minun lajini".

Alkupelottelu on tehokasta ja siksi ehkä tuhannesta noviisimelojasta pari jatkaa melontaa yksilapaisella melalla ja avokanootilla.
 
Noviisin voi melottaa tämän vaiheen yli - siihen riittää kevyen kulmamelan ojentaminen tunnin lumilapiomelonnan jälkeen.

Retkimeloja selviää vuosia kahdella hyvällä melalla. Kun matkalle osuu isoja järvenselkiä ja kivisiä koskia, niin alkaa halu tehokkaampien ja kestävämpien melojen suuntaan. Melapussiin ilmestyy alumiinia ja mahdollisesti hiilikuitua.
 
Oman kanootin myötä melan, kanootin ja vesialueen suhde selkenee ja tässä vaiheessa pidemmälle edennyt harrastelija alkaa kokeilla, mitä erilaiset melat vedessä tekevät.

Alkaa loputon melntatekniikan opettelu kohti hiilikuitukuitutekniikkaa tai kohti käsin tehtyjä perinnemeloja. Melapussiin ilmestyy saukonhäntämela, majavanhäntämela ja musta hiilikuituinen ZRE, ja tuplamutka Kialoa Pono. Jokaisella melalla on oma luonteensa. Ollaan melonnassa alueella jota voisi verrata mallasviskien maisteluun.

Onko koolla väliä?

Mielikuva isompi - tehokkaampi, on vahvasti melojan mielessä ja hän ostaa yhä isolapaisempia ja yhä pidempivartisia meloja. Ensimmäiset vedot isolapaisella tuntuvat kiskaisevan kanootin lentoon. Iltapäivällä alkaa laskukiito ja suuruuden havittelu muuttuu tekniikan hiomiseksi ja oikeankokoisen melan metsästykseksi. Tässä vaiheessa on paljon isoja, vähän käytettyjä meloja kaupan. Koolla on väliä - kunhan se ei ole liian iso.

Zen ja melan valinta

Mela on oikean kokoinen ja mallinen, kun se on kaunis katsella ja tuntuu hyvältä käteen. Jos mela tuntuu liian pitkältä, se on liian pitkä. Mela tuntuu harvemmin liian lyhyeltä. Maratonmelojat tikuttavat sata iskua minuutissa, siihen tahtiin ei heinäseipäällä kerkiä. 

Melan valinnassa helpointa on valita varren oikea pituus. Lavan koko ja muoto määräytyy vesialueen, kanootin ja melojan voimien mukaan.
 

Valitse melan pituus näin: pane melan kahva aataminomenan kohdalle, ojenna käsi vaakasuoraan sivulle ja ota melan varresta kiinni. Melan kaulan pitäisi osua peukalonhangan kohdalle. 

Suoran melan varsi voi koskimelonnassa olla kämmenenleveyden verran pidempi. Jos kanootti on iso, niin lisää molempiin meloihin kämmenenleveys varren pituuteen. Melan pituus tulee melojan ominaisuuksista, eikä esimerkiki siitä, istuuko hän kaksikon keulassa vai perässä. Varren pituus on ratkaiseva, oli mela minkä muotoinen tahansa, lapa on veden alla eikä se vaikuta melan pituuteen.

Lavan muoto

Veden syvyys ja haluttu tahti määräävät lavan pituuden. Perinnemeloissa pitkä lapa, saukonhäntä, on varmaan osittain johtunut myös siitä, että se on helpompi veistää. Yhdestä puusta veistettynä kapea lapa kestää paremmin kolhuja. Liimojen ja lakkojen kehittyessä alkoivat melojen lavat levetä. Majavanhäntämela on edelleen pyöreämuotoinen, mutta leveämpi ja matalampi kuin saukonhäntämela. 

Matalassa joessa majavanhäntämelan leveä lapa haukkaa kunnolla vettä. Ja pyöristetyt kulman kestävät kivien iskuja. Sileän veden tehomeloissa pinta-alaa on kasvatettu ja lavan alaosan kulmat ovat terävät.
 

Lavan tehokkuuteen vaikuttaa, kuinka melan varsi on istutettu lapaan. Mitä pienempi on varren lapaan aiheuttama paksunnos, kara, sitä parempi. Painepuolella (se puoli melasta, joka katselee taaksepän) melan olisi oltava sileä ja varpaista hieman kiprallaan. Näin melan tehopuoli menee kaarevasti veteen ja kohtaa koko ajan tukevaa, sileää, liikkumatonta vettä. Painepuolella lavan reunan on hyvä olla terävä. Terävä kantti leikkaa vettä ja estää vettä virtaamasta melan sivulle.
 

Joskus voi hurmaantua melan ulkonäköön niin, että tulee ostettua mela, jota ei edes tarvitse. Sen voi ripustaa kotona seinälle. Joka kerta, kun melaa katsoo, niin lähtee melontaretkelle. Silloin tietää olevansa matkalla kohti tosimelojaa.

Esittely mela melalta.
Aloitan viimeisimmästä uutuudestani.

Olen melonut tällä melalla jo muutaman kesän,
ja kerännyt siitä sopivasti kokemusta.

Pitkillä matkoilla yläkäteni sormet eivät oikein tahdo mukautua suoraan melanvarteen.
Taittolapa lisää tehoa, sormille pitää olla mutka melan varressa.

Amerikkalainen Kialoa valmisti tuplamutkia hawaijilaisveneiden melojille.
Ehkä menekki oli pientä, koska he lopettivat.
Hakusanalla double bend paddle, löysin kiinalaisen ZJ-Sport -firman, joka valmistaa kanootti-, kajakki- ja SUP-melojen lisäksi kilpa-airoja. Heiltä löysin Tuplamutkan.

Meloessa alakäden ote on kohtisuorassa melan varteen nähden.
Tuplamutkan toinen etu on, että pitkään meloessa alakäsi pysy tehokkaan vedon kannalta oikeassa paikassa.
Jos käsi meinaa nousta liian ylös, tulee varren mutka vastaan.

Mela on hienoa työtä. Lapa on ohut ja teräväreunainen.
Reuna on silti kestävä. Olen kolhinut melaa kiviin eikä se juurikaan näy.

Lavan muotoilu kaikkineen on laatutyötä.
Mela puree veteen hyvin ja myös irtoaa vedestä helposti vedon lopussa.

Mela tulee varsi kohtalaisen pitkänä ja T-kahva on irrallaan.
Melan sahataan oikeaan mittaan ja kahva liimataan paikoilleen mukana tulevalla tummalla kuumaliimalla.
Liimaamiseen riittää hiustenkuivaaja työkaluksi.
Tässä on hyvä muistaa, että ei heti lyhennä melaa liikaa, vaan ottaa ensin vähän pois ja kokeilee.
Kuvassa oleva kommentti rakosta, selitys on seuraavan kuvan kuvatekstissä.

Tämän melan myötä kehittyi yläkäden tekniikkani hieman.
En tue melan kahvaa kämmenpohjaan, vaan siirsin tukipistettä
lähemmäs sormia, kämmenen päkiöiden kohdalle.
Päkiöiden kohdalla nahka on paksumpaa eikä rakkoja synny niin helposti.
Jos siis olet taipuvainen saamaan niitä käsiisi meloessa, suosittelen pientä säätöä yläkäden tekniikkaan.
Samalla syntyy hieman lisää vipuvartta yläkäteen, sekään ei ole haitaksi.
Tuohon asennon vaihtoon pitää tietoisesti opetella, sei ei tule ihan luonnostaan.

Tässä on paraati muita melojani,
jotka ovat edelleen käytössä.

Sawyer Paddles Rogue Whitewater ( Koskiveijari).
[Majavanhäntä – Beavertail]

Ostin tämän melan koottavan kanootin koskimelaksi. Tukeva t-kahva, vahva lapa, joka pyöreämuotoisena ei tartu kiviin. Melan saa kahteen kappaleeseen varressa olevan teräshelan kohdalta. Näin mela mahtuu samaan säkkiin kanootin kanssa.

Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja saarni. Lavan reunat vahvistettu epoksilla. Melan jatkoksen Sawyer Paddles teki minulle tilauksesta. Mela on vähän tavallista pidempi, isojen jokien retkimela. Sillä on hyvä ohjata kuormattua kanoottia isossa virrassa.

Sawyer Paddles Single Bend  [Majavanhäntä – Beavertail]

Koottavan kanoottini sileän veden taittolapainen mela. Kahvan muoto on epäsymmetrinen ja pehmeämpi kuin koskimelassa. Lapa on kohtuukokoinen. Hieman käpristetty lavan muoto puree matkamelonnassa hyvin veteen. Melan varsi on koskimelaa keveämpä ja hauraampaa puuta, siksi Sawyerin pojat joituivat vahvistamaan vartta saarnikiiloin jakohelan kohdalta.

Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja setri. Epoksivahvistetut lavan reunat.

Sawyer Paddles Dual Bend  [Majavanhäntä – Beavertail]

Kevyt pitkän matkan mela ajalta ennen hiilikuitumeloja. Tuplamutka varsi antaa alakädelle paremman asennon ja veto osuu tasaisesti alakäden kaikkiin sormiin. Kaareva lapa puree hyvin vettä.
 

Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja setri. Tuplamutkat varresssa ja koverrettu, kaksikuoppainen lapa sekä tukeva kahva tekevät melasta voimakkaan ja tehokkaan. Veden alla lapa pysyy hyvin poikittain. Lavan pinta-ala ei ole kovin suuri, joten melontatiheyden pitää olla kohtainen.

MadRiverin teettämä ohutlapainen mutkamela. Lapa jäykistetty ohuella lasikuitumatolla. Ensimmäinen laatumelani. Meloin tällä melalla mm. ACR:n (1995) sileät osuudet. Kevyt, jäykkä, oikean mittainen ja minulle sopivan kokoinen lapa. Melalla on takanaan tuhansia kilometrejä.

Voyager tuplamutkamela [Majavanhäntä – Beavertail]

Kevyt tuplamutka puuvarsi ja kovera hiilikuitulapa. Hiilikuitu tekee tuloaan. Kun on kuormaa, kova vastatuuli tai väännetään kelloa vastaan melontatapahtumassa, niin tämä mela on silloin vedessä. Hioin varresta lakan pois ja öljysin melan kiinanpuuöljyllä. Öljy on kevyempää kuin lakka, mutta silloin pitää osata meloa niin, ettei mela hankaa kanootin partaaseen.

Black Bart -hiilikuitumela, 340 grammaa. [Majavanhäntä – Beavertail]

Pitkän päivän viimeinen mela, kun ei enää jaksa mitään muuta heiluttaa. Tämä meloo miltei itsekseen. Varressa näkyy paksunnos, kun jatkoin kerrankin lyheltä tuntuvaa melaa hiilikuituputkella. Painoa tuli roimat 20 grammaa lisää. Tänä päivänä haluaisin, että mela olisi alkuperäisessä mitassaan. Melan keveys hämäsi.

Old Town Beavertail [Majavanhäntä - Beavertail]

Old Townin perus-majavanhäntämela, lakattua mäntyä, kärjessä nailonvahvike. Perusmela, jolla on hauska pyörittää kanoottia tyynessä illassa. Äänetön, hyvin liukuva mela.


Lauri Hovin tekemä teho-beavertail. Mic-Mac intiaanien käyttämä koskimela on ollut tässä esikuvana. Kiinanpuuöljyllä käsitelty kirsikkapuu. Tämä mela on todellinen työjuhta niin koskessa kuin merellä aallokossa. Lapa joustaa, silti melalla voi vääntää ja tukea rajusti, se kestää.

Kettlewell Quill [Saukonhäntä - Ottertail]

Melan lavan muoto on venytetty saukonhäntä. Hyvä aallokkomela. Vaikka kanootti vähän hyppisi, niin aina on melan kärki vedessä. Tällä melalla tahti on rauhallinen, mutta matka taittuu. Tällä riittää kolme vetoa siinä kuin tavallisella melalla neljä. Kanadalaisen Ray Kettlewellin kirsikkapuusta käsin veistämä Newfoundland Beotuk -intiaanien arkimela. Lapaan on maalattu merimetso, Rayn tunnus.

Ray oli pitkään töissä kanadalaisella sahalla. Siellä hän oppi tuntemaan puut ja kuinka laudat käyttäytyvät. Niillä tiedoilla hän alkoi veistää meloja yhdestä puusta. Kun tilasin tämän melan häneltä ja ehdotin maksua luottokortilla, niin Ray vastasi, että “I´m an oldfashion man. I like money.” Ja niin lähti maksu postisiirtona Kanadaan.

Lapsen mittoihin tehty saukonhäntämela, suorasyistä, lakattua mäntyä. Lauri Hovi. Pienestä koostaan huolimatta täysipainoinen mela. Hauska mela aikuisellekin.

Tällä meloo suoraan kivikautiseen Suomeen. Krouvi käsityön jälki. Melaa katsellessa tulee mieleen, että kun on kirves mukana, niin matkamies veistää hetkessä itselleen melan katkenneen tilalle.

Kaisli Syrjäsen kuusesta veistämä, syväöljytty perinne-saukonhäntämela

Ajatuksia herättävä esine, tervan haju. Mela on kuin muinaishaudasta nostettu. Beavertail -perinnemela, tervattua mäntyä. Kaisli Syrjänen.

Pidennetty ottertail. Lauri Hovi. [Saukonhäntä - Ottertail]

Kevyt ja joustava matkamela. Tällä melalla on rouhittu jäälohkareiden joukossa kun alkutalvi yllätti. Alakäden vahvennus ja paksunnos lisää sekä tehoa että kontrollia. Mäntyä, vahvennukset tiikkiä.

Passamaquoddy -intiaanien rahtimela. [Saukonhäntä - Ottertail]

Tällä melotaan eri otteilla joko seisten, istuen tai polviasennossa. Isossa aallokossa loistava kaksikon perämelana. Melan varresta näkee, että sillä on väännetty kanootin laitaa vasten miesvoimin. Olen melonut tällä mellalla satoja kilometrejä, kun sain sen, moni kollega peloiteli, että menee ranteet rikki ja tulee jännetupin tulehduksia moisella hallola heilumisesta. Ei tullut, ei tällä, eikä millään muullakaan meloistani. Mielenkiintoisin melani.

Petsattua ja öljyttyä saarnea, lapa lakattu. Modifioitu ottertail. Lauri Hovin veistämä.

 Mutta, mutta. Mikä on melan teho? 

Mela nousee retkellä vedestä runsaat 30 kertaa minuutissa. Mela painaa vajaat puoli kiloa. Tunnissa meloja nostaa melaa 1 800 kertaa, kiloina pikkuauton painon verran, 900 kiloa! Ja matkaa on taittunut ehkä kuusi kilometriä. Ettei turhaan tarvitse nostella, kannattaa paneutua siihen, mitä mela vedessä tekee. Melan lapa joko säästää melojan voimia tai hukkaa niitä. 

Melan teho pitkällä matkalla. Ison lavan edut hiipuvat ekan tunnin aikana, siis näin minulle ovat kokeneemmat kertoneet. Aloin vähän laskea: jos lavan pinta-ala pienenee 10 % ja samalla tahti nousee 10 %, niin tekemäni kaavan mukaan teho pienenee vain prosentin.

Ja vielä: jos vedon pituus kasvaa 10 % ja mikään muu ei muutu, niin tehoa tulee lisää 10 %!

Mitä tästä opimme: melan lavan koolla on iso merkitys, mutta vielä isompi merkitys on hyvällä tekniikalla, mm. pidemmällä vedolla. (Kunhan vetoa pidennetään edestä)

Eikä tässä vielä kaikki: kun olen katsellut hentoja naisia pienissä kajakeissa heiluttamassa tuulimyllyn siipien kokoisia melan lapoja, on tullut mieleen, että jotain voisi sillekin asialle tehdä. Kaksilapaisessa luulisi lavan koolla olevan vieläkin suurempi merkitys.

Harva melanvalmistaja edes kertoo lavan kokoa.

Tätä kaavaa saa vapaasti kommentoida:
Lavan pinta-ala x vedon pituus vedessä x iskua minuutissa = saavutettu tehon vertailuluku.

Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Sata kilometriä pitkä musta aukko, Vöhandumaraton 2014

Tällaista menoa ei Suomessa näe: 560 joukkuetta kiersi ensin starttijärven,
5 kilometriä ja sitten jono jo venyi sopivasti joelle. Vantaanjokimaraton on hyvä alku!
Foto Martti Ala-Rantala

Vuosi sitten tästä pääsi vesille.
Foto Martti Ala-Rantala

 ”Tää oli tässä.”

Nopeuteni putoaa koko ajan. Vesi ei imeydy mahasta, vaatteet ovat hiestä märät. Vastatuuli saa palelemaan. Keskeytän.

Vielä on jäljellä yksi Gullö Runt ja yksi Sommarö runt. Viisi tuntia melontaa jo melotun kymmenen tunnin lisäksi. Tässä ei ole mitään järkeä. Mieli alkaa tosissaan rakentaa järkisyytä keskeyttämiselle.

Saavun Leevakun voimalaitospadolle. Huoltomiehemme Mara ottaa kanootin keulasta kiinni ja kiskaisee meidät molemmat maihin. Jalat on jäykät, nouseminen kanootista sattuu. Kannamme kanootin tien yli. ”Taidan keskeyttää” sanon Maralle. ”Ota nyt ensin vähän soppaa”, vastaa Mara.

Haen huoltopisteestä lihakeittoa, leipäpalan ja mehun. Lipittelen lämmintä keittoa ja nakerran hapanleipää. Tulee jo vähän lämmin. Muistan, että minulla on mukana kuiva fleece-paita. Riisun varusteet. Minulla on kaksi aluspaitaa päällekkäin, ne ovat läpimärät enkä meinaa saada niitä riisuttua. Naisten käyttämällä ristiotteella paitojen helmoista saan ne vihdoin pois päältä. Fleece tilalle ja melontavermeet päälle.

Kuiva olo ja lämmin keitto nostavat moraalia. Vielä kun Mara sanoo, että matkaa ei ole kuin 25 kilometriä arvioimani 35 sijaan, päätän jatkaa.

Vöhandussa on ihan oma meininki. Tuo 228:n hapsuhattu oli asiallisemmasta päästä.
Melottiin kaverin, Rene Berezin, kanssa tasatahtiin maaliin saakka, ohittelimme toisiamme useammankin kerran matkan aikana. Maalissa hän oli 7 minuuttia minua edellä.
Foto Martti Ala-Rantala

Jane pisteli menemään kunnon vauhdilla koko matkan.
Sai mut kiinni ekalla maatauolla ja sen koommin en miestä nähnyt..
Foto Martti Ala-Rantala

Loppumatkaa sujuu.

Keskityn tekniikkaan, kurotan melan mahdollisimman eteen pyöristämällä hartioita. Kiihdytän melaa vedessä niin, ettei se pidä ääntä. Jos lapa kurlaa, menee tehoja hukkaan. Räpinan voimalaitoksen ohitus menee helposti. Jaloittelu auttaa ja lähden hyvillä mielen viimeiselle 9 kilometrin osuudelle. Tulee jo pimeä. Peesaan pitkään ensin yhtä inkkarikaksikkoa ja sitten yhtä leveää, sit-on –top –tyyppistä kajakkia. Molemmat tekevät ison peräaallon, jossa pysyy hyvin.

Maalissa suomalaisen Omjakonin joukkueen huolto nostaa minut kanootista ja nappaa mukaansa. Pojat ovat juhlineet luokkavoittoa ja kokonaiskisan neljättä sijaa. Menemme käsikynkkää autolle ja minut pyydetään kuskiksi. Auto on lämmin ja otan tarjouksen ilomielin vastaan. Kontrasti mustalta joelta isoon Foordiin on aikamoinen. Kanootti jää kaikkineen rantaan meidän oman porukan huoleksi, koko asia ei tule edes mieleen.

Meloinko ollenkaan?

Tässä mennään eikä meinata! Omjakonin Heikki Hihnala takana ja Jaakko Soivio edessä.
Oltiin samassa majapaikassa. Oli hienoa kuulla, kuinka hommia hoidetaan viimeisen päälle.
Foto Martti Ala-Rantala

Suomalaiset inkkaristit näyttivät Vöhandumaratonissa närhen munat!

Heikki Hihnala ja Jaakko Soivio, Omjakonin joukkue, voitti jo toisen kerran C2MEN - luokan. Kokonaiskisassa he olivat neljänsiä.  Kärjen kovaa taistoa kuvaa, että pojat jäivät ykkösestä 20 minuuttia ja kolmossija meni sivu suun 0,2 sekunnilla. Kolmonen, K1- meloja ratsasti poikien peesissä loppuosuuden ja kiskaisi ohi maalilinjalla.

Onnittelut hienosta suorituksesta Heikille ja kaimalle ja onnea kesän kovaan koitokseen Yukon 1000-kisaan!

Vertailin Vöhandu-maratonin tuloksia viimevuotiseen.

Vuosi sitten oli tulva ja joki oli nopea, nyt vettä oli vähän ja se hidasti menoa. Lisäksi jäiden vuoksi vuodentakaisen reitin todellinen pituus oli 86 km, tänä vuonna harvakseltaan reittiä kirjannut gepsini pysähtyi lukuun 96 km. Todellinen matka oli nyt varmasti se ilmoitettu 100 km.

Oman luokkamme nopein kanootti tuli tänä vuonna 1h 51 min myöhemmin maaliin kuin vuosi sitten. Toiseksi tullut käytti matkaan 2 h 34 min kauemmin kuin vuosi sitten. Kolmonenkin meloi nyt 1 h 34 min pidempään. Siihen verrattuna Janne Janhusen aikaparannus, 1h 2 min ja jopa minun 53 minuutin aikaparannus on sikahyvä suoritus. Ero kärkeen kapeni sekin kahdella tunnilla.

Emme ole kovia melojia, mutta meillä oli loistokanootit: Jannella amerikkalaisen gurun, David Yostin piirtämä Bell Wildfire ja minulla saman miehen piirtämä Swift Keewaydin. Bellejä ei enää ole Suomessa kaupan, mutta Swiftejä saa Welhonpesästä.

Onnittelut Jannelle hienosta suorituksesta. Mulla ei ollut mitään jakoa Jannen vauhtiin.

Virolainen melojakollega Martin Martin Ilumets onnitteli meitä ja sanoi, että suomalaiset C-melojat alkavat olla legenda Vöhandussa. Dih!

Kuvaajamme ja huoltomiehemme Mara ilmestyy aamu-usvasta.

Tein pahoja virheitä jo ennen melontaa.

En suhtautunut vakavasti aikaiseen herätykseen. Herätys meillä oli viiden aikaan ja kisa lähti seitsemältä. Olen aamu-uninen, eikä noin aikaisin herätessä maistu juuri mikään. Lähdin liikkeelle liian tyhjällä vatsalla juomani vesi lakkasi hyvin nopeasti imeytymästä.

En miettinyt vaatetusta loppuun saakka. Aamulla oli jopa pikku pakkanen, päivällä 16 astetta lämmmintä ja illalla taas joen pinnassa ja vastatuulessa ilma oli viisiasteista. Hikiset vaatteet olisi pitänyt vaihtaa kuiviin ajoissa.
 

Pakkasin kanootin huolimattomasti.

Mulla oli liikaa painoa ja vähän väärässä paikassakin. Toinen, kuumavesitermos oli turha. Lihaliemitermos olisi riittänyt. Vesipulloja oli turhan monta ja niiden paikka olisi ollut tasapainon kannalta edempänä.

Jouduin kahdesti vaihtamaan gepsiin patterit. Olin huolimattomasti ottanut mukaan miltei tyhjiä vaihtoparistoja. Turhaa ajanhukkaa näprätä pattereita.

Saimme rauhassa askarella kanootit vesille. Loput 540 joukkuetta olivat starttipaikan kaupunginpuoleisella rannalla. Olimme täällä jo vuosi sitten. Voin suositella.

Töpeksin lisää meloessa.

Olisi kannattanut malttaa syödä jotain heti ensimmäisellä kantopaikalla. Tai viimeistään ensimmmäisen voimalaitoksen ohituksessa, jossa oli järjestäjän tarjoamaa keittoa. Viimevuonna keittoa sai jonottaa turhan kauan, nyt luulin säästäväni aikaa. Säästö kostautui.

Perille pääsin pahaa sisuani. Ei ollut mukava melonta tällä kertaa. Kanootti oli hyvä, loistava. Samoin retken muut osuudet saunomisineen. Oli hauska matkata hyvässä porukassa.

Kiitokset ja onnittelut kisakumppaneille ja superkiitos hienoille huoltojoukoille. Ilman Maraa olisin keskeyttänyt ja ilman häntä olisi moni hieno kuva jäänyt ottamatta.

Nää on opettavaisia melontoja. Ja kun aikaa kultaa muistot, oli tääkin hieno melonta.

"The Race was good but the car was bad" Jannelle syötetään mikrofonia 90 kilometrin kohdalla.
Foto Martti Ala-Rantala

Janne ehti maaliin päivänvalossa.
Foto Martti Ala-Rantala

Perillä.Foto Martti Ala-Rantala

Äijät laivalla. Ehkä me sittenkin ollaan kovia jätkiä. Ees vähän.Foto Martti Ala-Rantala

Vielä ehdit mukaan Vantaanjokimaratoniin!

Matka on 20 tai 40 km.

Meloja päättää vasta keväällä

Avokanoottiyhdistyksen syystapaamisessa oli niin monta makua kuin oli melojaa.

Mitä kanootteja tilaisi ensi kevääksi?

Kun kauppias tilaa kanootin jenkeistä, pitää dollarit olla valmistajan tilillä, ennenkuin tavara pannaan konttiin. Huh - jokainen hyllyssä näkemäni ihanuus on kauppiaan ostama.

Kumpi on helpompaa? Kauppiaan arvata, millä kanootilla haluat meloa ensi kesänä tai sinun päättää jo nyt, minkä kanootin haluat seuraavaksi? Minulla on ollut runsaan tusinan verran kanootteja, jokaisen olen ostanut koemelomatta. Lukuunottamatta yhtä C-koskaria, olen jokaisella kanootillani melonut yli 1000 kilometriä, parhaimmilla yli 3000 kilometriä.

Kokemus auttaa kanootin valinnassa mittojen, materiaalin, valokuvian ja muiden mahdollisten tietojen perusteella. Toisaalta, kun olen aina ostanus merkkikanootteja, on n eollut helppo myydä eteenpäin. Hyvin on hintakin niissä säilynyt.

Kirjoitan tämän blogikirjoituksen, että osaisimme arvostaa niitä yrittäjiä, jotka ottavat riskin meidän puolestamme. Hyvä lukija, jos olet ensi kesänä aikeissa hypätä uuteen kanoottiin tai kajakkiin, mene juttelemaan siitä kauppiaasi kanssa. Sinä saat, mitä haluat ja minkä värisenä haluat ja kauppias saa yhden tyytyväisen asiakkaan lisää.

Tässä jokunen suositeltava kanoottimerkki ja sen suomalainen maahantuoja. Aakkosjärjestyksessä, ettei tule itkua jonkun suosimisesta.

Bellejä ei enää tule maahan, mutta Welhonpesältä voit kysellä.

Eräkettu Nokialla ja Hiking kauppaa Esquifeitä.

Bear & Water Helsingin itäpuolella edustaa Mad Rivereitä.

Mohawkeja myy Welhonpesä Klaukkalassa.

North West Importin Klaus Espoossa myy näitä

North West Import myy koottavat Pakboatit

Kanadalaisia Swift-kanootteja myy Welhonpesä, edelleen Klaukkalassa.

WeNoNahit myy North West Importin Klaus edelleen Espoossa.

paddling.net on paikka, josta löydät arvioita useista rapakon takana valmistettavista kanooteista

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Herrojen eväät

Tomaatti on hyvä energiapatukka. Siitä saa nestettä ja energiaa.

Maatalon poikana olen tottunut syömään kotiruokaa. Myös retkellä. En omista retkikeitintä, omistan Turbostoven. Turbostove on polttopuilla toimiva, alun perin kehitysmaakäyttöön suunniteltu puupihi polttopönttö.

Kun herään, ei ruoka heti maita. Teen kaikessa rauhassa tulet, keitän kahvit, paistan pekonia - jo alkaa ruoka jo maittaa.

Päivällä pidän useita taukoja, jolloin syön pienen välipalan. Vatsa ei tule liian täyteen ja pystyy melomaan.

Illalla ateria on ohjelmanumero. Ruoka tehdään hartaasti ja sitä on paljon. Ja jälkiruuaksi kunnon kahvit. Jos ollaan isomalla porukalla, tehdään ja syödään ruoka yhdessä.

Minulla on matkassa yhden kuksan espressokeitin. Kokoteräksisenä sen voi panna suoraan tuleen. Ja tietysti matkassa pitää olla viskikuksa, jonka sisus on hopeaa, jotta voi ihastella juoman väriä.

Ihan en saa painoa pysymään. Pitkillä reissuilla painosta lähtee 5-10 kiloa. Normipaino minulla on 85 kg / 182 cm.

Olen retkeillessä dieseli. Jaksan pitkiäkin päivämatkoja, kunhan en mene liian lujaa. Melonta on tekniikkalaji. Miten etenen, se onkin jo toinen juttu.

Käytän tuoreita perusvihanneksia tai mitä nyt matkan varrelta vaan löytyy.

Kovassa muovikorissa ruuat ei mene lyttyyn ja kaikki on helposti käsillä.

En ole puurojen ystävä. Pekoniaamiainen on minulla retkivakio.

Illalla ylijääneet puikulat ryydittävät pekoniaamiaisen. kananmunat näyttävät olleen loppu.

Pienessä Opan retkipannussa valmistuu sopivasti yhden hengen ruoka.

Pekoni on loppu. Mutta metwurstia on vielä jäljellä.
Kehitysmaalieteni kuljetuspussi toimii ruokailualustana, ettei housut pala tai nokeennu.

Sillileipiä, paistettua sipulia ja keitettyjä puikuloita.

Termoskannussa on lämmintä lihalientä. Leipiä on hauska napostella pieninä palasina.
Jälkiruuaksi pala suklaata, kuksasta kahvi ja taas jaksan meloa.

Lounasrasiaan pakkaan välipalan, niin ei tarvitse nostaa kanootista koko keittiötä.

Espressokeitin istuu napakasti Turbostoven reunalle.

Desilitran pikkukuksan olen itse paivertanut koivunpahkasta.
Viskikuksa on Jongunjoen Nurmijävellä asuvan kuksamestarin pieni leppäkuksa,
johon teetin hopeisen sisuksen ystävälläni, kultaseppä Keijo Raitasella.

Die kleine bauner - espresso paksulla kermahatulla.

Lempilikööriäni, väkevää  ja sokerista Liivimaa balsamia. Juomalla ei ole mitään tekemistä Riga Balsamin kanssa. 

Yhden kattilan keittössä ruoka syntyy talkoilla. Julle pilputtaa.

Iso paellapannu on on talkookeittiön sydän.

Ruoka muhii avotulella Jongunjoen Valaman kämpän tulipaikalla.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Tule takaisin melomalla, älä helikopterilla

Melo kuuden portin takana.

Foto Janne Janhunen

Kokeneet melojat ovat joutuneet pulaan aivan liian usein tänä kesänä. Vanhaa koiraa on turha opettaa, mutta joku nuori rakki voi saada tästä jutusta pidennystä melojan uraansa.

Vankilan ja Amerikan oppeja 
Katselin televisiosta dokumenttia amerikkalaisesta huipputurvallisesta vankilasta [Maximun Security Correctional Facility]. Vankilan suunnittelussa lähtökohtana on, että vanki on koko ajan kuuden esteen päässä vapaasta maailmasta. Esteet ovat panssariovia, paksuja laseja, teräsaitaa, betonia, piikkilankaa sekä erilaisia liiketunnistimia. Miten tämä liittyy melojaan?

Melojalla on hyvä olla moniportainen henkilökohtainen turvajärjestelmä. Turvallinen paluu melontaretkeltä alkaa ennen lähtöä jo kotona. Mieti, minkälainen melonta on tulossa ja pakkaa rauhassa juuri tähän melontaan tarvittavat varusteet mukaan. Mitä tarvitsen iltamelonnalla? Mitä tarvitsen kahden viikon retkelle? Pitkille retkille on hyvä tehdä lista, niin tärkeät varusteet tulevat mukaan eivätkä jää keittiön pöydälle. Ja muista akut, virtaa
pitää olla kännykässä ja gepsissä. Kylmässä akkujen ja paristojen teho heikkenee.


Mitä voin tehdä etukäteen, jotta retki olisi turvallinen?
Sään tarkkailusta pitää tehdä melojan toinen luonto. Ei riitä, että juuri ennen lähtöä katsot kännystä, paljonko tuulee, koska sataa tai mikä on joen virtaama. Opettele sen verran sään omakohtaista havainnointia, että tunnistat perussäätyypit ja tiedät kuinka ne voivat muuttua ja mihin suuntaan. Virtaamatietoja seuraamalla näet, onko vettä tulossa lisää vai onko se vähenemässä. Paikallistuntemus on myös avuksi. Pane muistiin tutun joen virtaamatietoja. Tiedät, minkälaista vettä on tiedossa, jos virtaama on 5 tai 50 kuutiota sekunnissa. Ja aikaisin keväällä tarkkaile jäätilannetta.

Kun olet vesillä, karkunaru estää melan karkailun, varamela otetaan, kun päämela pettää, kun melonta muuttuu pelastautumiseksi, apuun tulee eskimo, re-entry & roll tai kaveri reskuttaa. Jos nämä keinot pettävät, melontaliivit kelluttavat, kuivapuku pitää lämpöisenä ja hyvällä tuurilla ajelehditaan rantaan. Hätäraketti, merivartiosto tai muut merenkulkijat ovat jo raskaamman luokan keinoja, jotka on hyvä jättää omissa suunnitelmissa jokereiksi,
joita käytetään vasta kun kaikki muut keinot on käytetty.

Menen vielä hetkeksi vankilaan:
miksi niin viisas rosvo joutuu vankilaan, että hänen pakenemistaan pitää estää huimilla avaruusteknologian järjestelmillä? Miksi viisas meloja joutuu pulaan, jossa hän tarvitsee monipuolista turvajärjestelmää? Oikea vastaus lienee molemmille, että omaa harkinta petti. Ei rosvo joudu vankilaan siksi, että pakoautosta puheksi rengas ja poliisi sai kiinni. Rosvo joutuu vankilaan, koska hän toimi harkitsemattomasti, rikkoi lakia. Ei meloja joudu merivartioston helikopteriin siksi, että mela lipesi, aalto yllätti tai kartta näytti väärin. 

Melojalla on suuri riski joutua onnettomuuteen, kun oma harkinta pettää ja meloja hakeutuu väärään paikkaan väärään aikaan.

Kylmä vesi hukuttaa.
ACA:n [American Canoe Association] Paddler-lehdessä oli mythbusting-artikkeli hypotermiasta. Hypotermia ei tapa viidessä minuutissa. Hypotermian määritelmän mukaisesti kehon sisälämpötilan pitää laskea 35 asteeseen, ennen kuin kyseessä on hypotermia. Artikkelin mukaan 0-asteisessa vedessä voi selvitä hengissä jopa tunnin. Estonian onnettomuudessa viimeiset eloonjääneet löydettiin 10-asteisesta merestä 7,5 tuntia aluksen uppoamisen jälkeen.

Kylmässä meloessa kasvot ja kädet jäähtyvät. Kun jo kylmettynyt meloja joutuu veteen, käsien ja kasvojen lihakset jäykistyvät entisestään. Uiminen on hankalaa, kanoottiin kiipeäminen vaikeutuu, pelastavaan naruun tarttuminen kohmeisin käsin ei onnistu. Kasvojen lihakset eivät aina ehdi sulkea suuta ja vettä pääsee haittaamaan hengitystä. Tällaisissa oloissa ihminen hukkuu nopeammin kuin kuolee hypotermiaan.

Pidä nenä pinnalla.
Jos joudut veteen pitää sinulla olla liivit, jotka aallokossakin kelluttavat pään riittävän korkealla. CE-hyväksytyt 50 N liivit eivät estä hukkumasta kylmässä ja aallokon pärskeissä. CE-vaatimukset perustuvat tyynen veden kellutuskokeisiin. Heikoimillaan liivit kannattavat vedessä olijan pään painon. Kun nostaa kädet vedestä, painuu suu ja nenä veden alle. Kun valitset itsellesi liivit, ovat argumentteina käyttömukavuus, helppo puettavuus, paljon taskuja jne. Harva uskaltaa miettiä sen oleellisen, että liivin pitää estää hukkumasta. Perusliiveissä on eroja, 50 newtoniin hyväksytyt liivit kelluttavat eri tavalla. Liiveissä on voi pahimmillaan olla 45 newtonin noste. Samassa 50 N luokassa on liivejä, joiden noste on 70-100 newtonia. Lisäkellutus ei juurikaan tunnu meloessa, mutta kun joudut veteen huomaat eron.

 

Kuva: Antero Kajava

Minun kuusi porrastani

1
Tarkka tieto tulevasta reitistä, olosuhteista ja säästä. Suhtaudun melontaan ammattimaisesti: teen aina suunnitelman. Suunnitelman myötä tulen kirjanneeksi edes mielessäni, minne melon, koska lähden, koska palaan, millä kalustolla melon ja kenen kanssa liikun. Kun suunnitelman joku osa muuttuu, vaikuttaa se muihinkin osiin ja tehty suunnitelma pakottaa miettimään tilanteen uudelleen. Näin toimien saan riskikartoituksen kaupanpäälle.


Yksi arvaamaton muuttuja on sää. Olen aina seurannut säätä ja sen kehitystä tarkasti, kun melon merellä. Illalla leirisaarta etsiessä mietin, kuinka pääsen seuraavana aamuna jatkamaan matkaa. Kuinka pääsen jonnekin, ei ole niin tärkeä kysymys, vaan kuinka pääsen pois.

2
Varamela. Inkkarissa varamela on tärkeä. Navakassa tuulessa kanootin isoa tuulipintaa vastaan ei pärjää käsin melomalla, jos mela lipsahtaa käsistä. Sama juttu virrassa: kanootissa on paljon märkäpintaa ja siinä istutaan korkealla, käsin melonta on tehotonta ja kumara asento tekee kanootista kiikkerän. 

Työnsin kanoottia virtaan painamalla melalla pehmeään, saviseen joenrantaan. Kun kanoottini lähti liikkeelle, mela jäi saveen kiinni. Onneksi minulla oli varamela, jolla sain kiskottua itseni takaisin rantaan. Muussa tapauksessa seuraava suvanto olisi ollut runsaan kolmen kilometrin pituisen kosken päässä.

3
Melontaliivit, kantavuus 100 N, Hokka Special tai 110 N Jenkeistä ostetut NRS Extrasport Swiftwater Ranger –liivit. Jenkkiliiveillä ei ole CE-hyväksyntää, joten niitä ei saa toistaiseksi pitää kaupan EU-alueella, mutta tähän on toivottavasti tulossa muutos.

Sittemmin olen alkanut pitää vyölaukkumallista paukkuliiviä. Se on meloessa pois tieltä, kun tarvitsen kellutusta, paukautan liivin auki. Sopii kaikkialle muualle, paitsi koski- aallokko-oloihin, jossa kaatuminen on osa melontaa.

4
Kuivapuku (Ursuit välikuivapuku)
Välikuivapuvun kanssa on helpompi säädellä vaatteilla kropan lämpötilaa olosuhteiden muuttuessa. Oma goretex-takkini on sen verran reilun kokoinen, että saan tarvittaessa puettua sen melontaliivien päälle. Tällöin takin ja kropan väliin jää vielä paljon eristävää ilmaa.

5
Kännykkä kuivapussissa (Ortlieb)
Kännykkä kuivapusseineen on povitaskussa. Se pysyy siellä lämpöisenä ja on mukana, jos joudun veden varaan. Toisaalta saan sen helposti esiin yhdellä kädellä.

Kosketusnäyttöpuhelin ei toimi märkänä tai rukkaset kädessä.

6
Kellukkeet kanootissa. 
Ilmasäkkien tai retkikassien varassa saan keikautettua kaatuneen kanootin oikein päin ja riittävän tyhjäksi vedestä, jotta voin kiivetä takaisin kanoottiin ilman ulkopuolista apua. Takaisin kiipeäminen on inkkaristille eskimokäännöksen verrattava pelastautumistaito ja kutsummekin sitä Santa Fe -eskimoksi.

Sileällä vedellä, merellä ja järvillä ovat ongelmat pysähtyneet 2-vaiheeseen
Virtaavassa vedessä ja jokiretkillä on 4-vaihe ollut tarpeen.

Kaveria ei sitten jätetä.

Porukassa tyhmyys tiivistyy. Myös meloessa. Tämä on laaja aihe, mutta pakko sanoa jotain tässä yhteydessä. Porukassa kokenein meloja on usein samalla ryhmän johtohahmo. Usein tähän osaamiseen liittyy halua näyttää ja vaikeuksien vähättely.

Ryhmän pitää edetä heikoimman mukaan. Jos yksi porukasta haluaa maihin tauolle. Hyvä johtaja ehdottaa koko porukalle taukoa.

"Mee vaan, mä tuun kohta perässä." No ei näin. Kun ryhmä hajoaa, sen laumaturvallisuus heikkenee. Liian helposti tässä tilanteessa yksin jättäytynyt surffaaja muuttuu pelastettavaksi ja pahimmassa tapauksessa riskeeraa koko porukan turvallisuuden. Jos olette lähteneet porukassa, tulkaa porukassa takaisin. 

Tätä blogia lukevat melojat ovat melonnan konkareita. 
Yhä useampi off-road -meloja siirtyy tahtomattaan omien onnistuneiden kokemusten myötä hengenvaaralliseen konkariluokkaan. 

Luotat taitoihisi ja kanoottiisi ja alat lipsua turvallisuudesta. Se on yhtä vaarallista kuin aloittelijan osaamattomuus. Jos hyvin käy, joutuu vain iltapäivälehtiin, jos huonosti, se oli viimeinen melontasi.

P.S.
Lopeta, kun vielä voit.

Mieleeni ei tule yhtäkään huonosti päättynyttä retken keskeytystä. Muistan nimeltä useampia hukkuneita tai kadonneita  vesilläliikkujia, jotka eivät keskeyttäneet ajoissa. 

 Lue seuraavaksi erään täpärän tilanteen tarina >>> 

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.