Rajalta rajalle Suomi-Neidon lantiota hyväillen. Koitajoki

Rajavyöhyke Koitajoen pohjois-osassa ei näytä kovin sotaisalta.

Suomi-Neidon lantio on alkanut kiinnostaa Hevossaaren hamppareita. Halusimme viettää kuuman heinäkuun viikon retkeillen kevyesti mutta vaihtelevasti. Halusimme viettää heinäkuisen viikon meloen, vaeltaen ja riippumatossa taivaita katselleen. Halusimme jonnekin, missä emme ole aiemmin olleet.
 
”Mennään niin itään kuin voidaan”
 
Hattuvaaran kylän Virmajärven rannassa on manner EU:n itäisin piste. Sieltä ei pääse jokia pitkin mihinkään, mutta voisimme meloa Koitajokea pohjoiselta rajavyöhykkeeltä eteläiselle. Meloisimme Venäjän rajalta Venäjän rajalle. Pitkään ihmettelin, miksi kartassa näkyy kaksi Koitajokea, yksi rajan pinnassa ja toinen lännempänä. Joki alkaa Venäjältä, koukkaa Suomeen, mutta virtaa uudelleen rajan yli ja palaa takaisin Möhkön kohdalla. 

Molemmat Koitajoet ovat samaa jokea.
 
Se Koitajoki, jonka olemme nähneet elokuvissa on tuo läntisempi osuus. Etukäteen meitä varoitettiin, että itäinen Koitajoki on kivinen ja vähävetinen. Joesta ei ole virtaamatietoja, mutta Möhkön kohdalla on mittapiste. Heinäkuun virtaama oli siinä 15 kuutiota sekunnissa.
 
Hattuvaaran kylän seudulla käytiin kovia taisteluita sodan loppuvaiheessa kesällä -44.  Suomalaiset selvisivät noissa maastoissa hyvän paikallistuntemuksen ja erähenkisen kenraalimajuri  Raappanan johdolla. Torjuntavoitto oli ratkaiseva rauhanneuvottelujen kannalta. Seudulla majaili ja teki pahaa myös suuri joukko desantteja.
 
Ei noin historiallista seutua voinut olla melomatta.

Meloja tietää omat rajansa, tämän pidemmälle ei mennä.

Tässä maailmantilanteessa on rauhoittavaa nähdä, mikä riittää rajavyöhykeeksi.

Koitajoen eteläpää. Lappu tolpannokassa ja pidemmälle ei mennä.

Rajavyöhykemerkkien väliin jää upea erämaajoki.
Täydellinen keli kruunasi reissun.

Alkukesän sateet ja heinäkuun trooppiset olot loivat jokivarteen kaikki vihreän sävyt.
On hieno lipua maisemassa kiirettä.

Ja niin monta kertaa, kun olemme tuskailleet sateessa vastatuuleen. Nyt näin.

Melontamme ainoa koski-koski, Polvikoski.
Tähän pääsee autolla ja voi arvioida joen vesitilanteen. Tällä vedellä kiviä ei juurikaan ole.
Möhkön mittausasemalla virtaama n. 15 m3/s.

Kevättulvan tuoma rajatolppa naapurista.

Kyllä kelpaa pitää kesää.

Talviturkki lähtee. Tarkenee.

Tulemme siihen tulokseen, että jokea seuraileva vaelluspolku on talvikäytössä suosittu.
Hyvinvarustettuja kämppiä on joen varressa tiheään.

Pehmeitä rantoja.

Tupien pihapiirit ovat hyvässä kunnossa ja siistejä.

Kunnolla kunnon polttopuita.

Tupa vaikuttaa viihtyisältä. Kulkija on jättänyt pöydälle matkaradion.

Vaikea on näillä ohjeilla mennä harhaan.

No tässähän sitä.

Ei itikan itikkaa varpaiden kimpussa.

Kun on riipppumatto, on aina perillä.

Melkein hätävarjelun liioittelua tuo rankinen.

Kodassa on hauska katsella varjokuvaleffoja.

Aamiainen minun makuuni.

Mihin kiire valmiissa maailmassa?
Kahville.

Retken finaali 14-kiloinen Keewaydin-hölkkä...

... ja vähän painavampi retkikassi.

Pitkospuita pitkin pääsee rullaamaan kanoottikärryillä täydessä lastissa.

Laavulta on pari kilometriä autolle. Helppo nakki.

Retken logistiikka on autoilua, kävelyä ja melontaa. 

Olemme sen verran kaukana kaikesta, ettei viitsitä tilata taksia siirtokuljetuksiin.

 Päivän ajelu Helsingistä osoitteeseen Koidanvaarantie 88, Ilomantsi. 550 km.
Ilomantsissa poikettiin kaupassa.

Suomi-Neidon lantionluu.

Koitajoen keskellä on Polvikosken parkkipaikka ja silta.
Siihen on hyvä jättää auto. Helppo hakea jokivarren polkua pitkin.

Autolla pääsee melkein perille. Verkkopudaksen autiotuvalle menee kunnon polku.
Matkaa metsäautotien kääntöpaikalta pari sataa metriä.

Autoilua, patikointia ja melontaa.
Vastavirtaan mennessä on yksi hankalampi koski. Minä meloin, Tuomas sauvoi ja Jyrki veti pätkän maitse.
Joen yli kulkee kapulalossi. Polku on reilu ja hyvin merkitty.

Joen alaosa sujuu kevyesti myötävirtaan meloen ja rannoilla poiketen.
Vastavirta on lähinnnä seisovaa vettä. Matkaakaan on jokunen sata metriä.

Tuomas ja Jyrki kävelevät jokivartta takaisin autolle. Runsas kymmenen kilometriä.
Minä kannan silläaikaa tavaroita parkkipaikalle. Helppo maasto.

Koitajokea voin suositella helppona, kiireettömän melonnan kohteena.
Matkaa ei ole paljon ja leiripaikat hyviä, joten on aikaa nautiskella.

Kylmää ja pimeää viikolla 42

Kutsu syysretkelle Jongunjoelle
15.10. – 19.10

Jongunjoki talven kynnyksellä.

Retkisuunnitelma. 

Keskiviikkona 15.10 ajo Lieksan Nurmijärvelle Erästelyn koulutukikohtaan, jossa yövymme ja saamme halutessamme saunan, iltapalan ja aamiaisen.
 
Torstaina aamusta Jonkeriin tai Teljoon vähän sääolojen mukaan. Illaksi pitää ehtiä Otroskosken kämpälle saunaa lämmittämään. Jonkerista, 21 km,  melontaa tulee 3-4 tuntia plus tauot. Teljosta, 5 km, runsas tunti. Matkalla useita pieniä koskia ja pari kakkosta. Kaikki laskettavissa inkkarilla.
 
Perjantaina joko Valamajoen kämpälle, 17km, tai vähän pidemmälle Pälvekosken kotukselle, 25 km. Matkalla useita helppoja koskia ja yksi kakkonen, Aittokoski.
 
Lauantaina joki loppuun Viitakoskelle, 17-25 km. Illalla Erästelyllä sauna ja iltapala.
 
Sunnuntaina aamiainen ja lähtö kotiin.
 
Kaluston otamme Erästelystä, oletettavasti inkkarikaksikoita. Yleensä
olemme tehneet yhteisen ilta-aterian. Muuten omin eväin. Kuivapukua suosittelen. Olot voivat olla talviset. Otamme varoiksi muutaman teltan mukaan. Retken aikana on mahdollisuus suorittaa EPP 2 Avokanootti.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Jaakko Mäkikylä, 050 3456 935

Laita Googlen kuvahakuun Jongunjoki, niin näet, minkälaista siellä on.


Kuvalinkki: Jongunjoki meni jäähän.
Kuvalinkki: Jongunjoki lokakuussa 2010

Jongunjoen jokiseloste löytyy täältä. Erästelyn PDF

Tribute to Late Season Paddling Trip to Jongunjoki River
from Jaakko Makikyla on Vimeo.

 Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Hevossaaren hamppareiden eka kerta

Wågenin porukka osaa yllättää.

Hamppareiden voitokkain Gullö Runt. Voitimme itsemme, voitimme vastatuulen ja teimme omat hitausennätykset.

Wågen osaa järjestää,
oli keli mikä tahansa.
Hevossaaren hampparit kiittävät.

Gullö on tavallaan kolmiomelonta. Tällä kertaa navakka itätuuli auttoi ensimmäisellä kolmion sivulla. Puuskat ja aallokko kiusasivat silti parhaimman vauhdin pois menosta.

Kolmion toinen sivu on itä-länsi suuntainen pitkä salmi, Pettersonin bulevardi. Salmi voimistaa tuulen ja ohjaa sen  salmen suuntaiseksi.

Pettersonin bulevardi oli puuskaista vastatuulta 10-15 m/s. Välillä ei voinut puhua melonnasta. Väänsin melalla vettä ja oletin, että kanootti etenee. Vaakasuora sade vei näkyvyyden. Gepsiä ei nähnyt lukea. Puolivälissä pidimme Hamppari Jyrkin kanssa pikaisen maatauon. Oli pakko mennä rantaan ja kaataa kanootit tyhjiksi. Elämäni pisin viisikilometrinen.

Jomalvikin kanava, viimeinen, kolmas kolmion sivu, oli hieno finaali. Tuuli takaa, kapea salmi oli sileä ja kanavassa virta vei tällä kertaa kohti maalia. Sade hellitti tihkuksi. Pettersonin vastatuuli poltti kaikki energian, eväsbanaani tuli tarpeeseen.

Maalissa vaihdoimme kuivaa vaatetta päälle. Lohisoppa teltassa, suojassa sateelta ja tuulelta lämmitti. Anne Rikalan ja Ilkka Pitkäsen vetämä palkintojen ja diplomien jako oli tutun lämminhenkinen sekin.

Gullö Runt on lajinsa huippu. Tavallisesti keli on ollut kesäinen ja ennätyksiä on mennyt rikki. Tällä kertaa Wågen oli järjestänyt tuuli- ja sadehaasteen, jollaista en ole kokenut kertaakaan kahdeksan vuoden aikana. Hieno kontrasti. Ja ne, jotka olivat nyt ensimmmäistä kertaa, tulevat varmasti toistekin. Nyt jos jaksoi perille, jaksaa ensivuonnakin.

Kiitokset myös Wågenin turvaveneille. Viimeisellä selällä meinasi tulla ongelmia ison moottoriveneen kanssa. Tilanne selvisi, kun tarkkanäköinen turvaveneen kuljettaja huomasi tilanteen ja ajoi punainen lippu liehuen suojaamaan minua. Moottorivene huomasi tilanteen ajoissa, pudotti nopeutta ja väisti takaa.
   

www.hampparit.fi

Hevossaaren hampparien ensimmäinen virallinen melonta päättyi Hemen porukan kanssa yhteiseen saunaan Hotelli Sea Frontissa ja tukevaan ateriaan ravintola Santa Fe:ssä.

Reissun opit: sateella voi meloa. Vastatuulta voi väistellä rantoja nuollen ja matka ei juurikaan pitene. Sauna oli hyvä lisä muutenkin hienoon tapahtumaan.

Hamppareiden kalusto: Jyrki Uotila, David Yostin Bell Merlin II ja minulla David Yostin Swift Keewaydin. Keewaydinin säätöpenkki oli tarpeen. Merlin oli karvan verran nopeampi vai pitääkö sanoa, että Jyrki meloi karvan verran nopeammin. Meillä molemmilla oli turvallinen olo kelistä huolimatta. Olimme liikkeellä huippukanooteilla.

Meloista: kovan tuulen vuoksi jätin kaventamani melan suosiolla rannalle. Alkumatkan meloin Kialoa Lololla ja vastatuuleen otin kevyen suoravartisen ZRE:n. Pohdinta lavan koosta jatkuu. Isoa lapaa tarvitsin puuskien hallintaan. Toinen meloista olisi hyvin voinut olla hieman pienilapaisempi.

Sahasin etukäteen melan lavasta pois pienet suikaleet. Tarkoitus oli kokeilla, kuinka pieni lapa toimii.

Kuusi kiloa kuivia melontavarusteita juomapulloineen. Päällä 510 grammainen Kialoa Lolo - tuplamutkamela.

Norjalaisten sääennuste ennen melontaa. Satoi ja tuuli huomattavasti enemmän.

Gullön reitti, 19,4 km. Melotaan vastapäivään.

Nopeuteni gps:n mukaan.
Alun hitauspiikit syntyivät joko puuskissa tai kun säädin liukupenkkiä saadakseni kanootin parempaan trimmiin. Keskellä näkyy vastatuulen vaikutus ja pitkä piikki alas, kun kävimme rannassa tyhjentämässä kanootit sadevedestä. Tässä linkki Garminin tiedostoon: http://connect.garmin.com/activity/531135884http://connect.garmin.com/activity/531135884

Kaisa Rahikka ja Heikki Nyman MaMe, meloivat Winkkarikaksikolla ja aika robusteilla alumiinivartisilla perusmeloilla. Loistosuoritus.

Kilpasarjan kärkeä ei tuuli tuntunut haittaavan.

Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.