2020/11/25

Lähde Elisaareen itsenäisyyspäivän
viikonloppuna pe-su, 4.-6.12. 2020



Talven kynnys meren saaristossa. Hiljaista, pehmeää hämärää tai parhaimmillaan näkyvyyden peittävä vaakasuora räntä pistelee melojaa kasvoihin. 

Itsenäisyyspäivän retki Inkoon Elisaareen. 
Perjantai 4.12 - sunnuntai 6.12.  
 


Menen sinne itse perjantaina päivänvalolla. Perjantaina illallakin voi tulla. Melonta parkkipaikalta tulipaikan edessä olevalle laiturille on 250 metriä. 

Ohjelma on lauantaina melontaa päivänvalolla n. klo 10-16, sen jälkeen tulee jo pimeä. 

Sunnuntaina voidaan tehdä lyhyempi melonta niin, että puretaan leiri ja viedään ensin tavarat autoille.

Reitit valitaan kelin mukaan. Liikutaan mahdollisuuksien mukaan tuulen suojassa. Jos tulee jäätä, niin ensimmäisenä jäätyy se salmi, joka on Elisaaren ja autojen välissä. 

Tavallisesti joku mökkiläinen tai kalastaja ajaa salmen auki, että kyllä sieltä on pois päästy.

Olot on vaativat, voi olla pakkasta, voi tulla lunta ja tuulta. Tulipaikka on suojainen, samoin telttapaikat. On siellä puita riippumatoillekin.

En ole vielä tavoittanut saaren isäntää, alue on Helsingin kaupungin, mutta kerron heti, kun kuulen hänestä. Virallinen aika on jo ohi, mutta olemme saaneet aian olla siellä. Polttopuita on yleensä ollut, tarvittaessa voin tuoda omat puut. Muutama klapisäkki huoltoasemalta. Vettä saaressa ei ole. Koitan varmistaa, onko kauppa auki.

 


Leiri on Elisaaressa oheisen kartan Tulipaikka 2:n ja sen itäpuolisen saunan maastossa. Tulipaikka 2:n saa suojattua tuulelta isolla pressulla.

Teltoille löytyy kohtalaisen hyviä paikkoja ihan tulipaikan läheisyydestä. Teltat on jätetty paikoilleen päiväretkien ajaksi. Sauna ei enää ole toiminnassa näin myöhään, sillä saunoissa on vain kesävesi.

Jäätilanne Tämä on tietysti kysymysmerkki ihan viime hetkiin saakka. Tällä hetkellä tilanne on viimevuotista lämpöisempi.



Elisaaren ja Orslandetin välinen salmi voi mennä jäähän, mutta aina olemme päässet saaresta pois. 

Yleensä olemme kiertäneet lähisaaria ja lenkit ovat olleet 13-16 km. Melonnat lähtevät leiristä n. klo 10:00 ja takaisin tullaan klo 16-17 maissa. Matkalla maatauko tai parikin. Aurinko nousee 9:02 ja laskee 15:26 ja hämärän kesto on 56 minuuttia.

Kuivapuvut on normivaruste. Ilmankin voi tietysti kokenut meloja lähteä, kunhan me muut tiedämme tilanteen. Mukana on kaksi hypotermiahaalaria, joiden suojissa on lämmin vaihtaa kuivat vaatteet ylle.

Pimeys kun tulee, niin suunnistaminen sokkeloisessa saaristossa on hankalaa. Ei riitä, että on toimiva gps mukana, siihen pitää olla kylmästä johtuen ainakin kahdet varapatterit. Porukan pysyminen koossa on ehdottoman tärkeää kaikkien turvallisuuden vuoksi. Jos et malta meloa hitaimman kanootin tahtiin, tämä ei ole sinun retkesi.


Kuvia edellisiltä reissuilta.


Barösundin lossi, jonka jälkeen on runsas kilometri rantaan.




Rannasta on vähän rinnettä tulipaikka kakoselle.



Tulipaikassa on pöytä ja penkki. Hyvällä tuurilla puita on ihan vieressä ja lamppu palaa.
Latausmahdollisuutta ei muistaakseni ole.



Telttapaikkoja löytyy. Joskus on tullut lunta paljonkin.



Isojen selkien ylityksiä ei ole. Lähinnä kierrellään suojaisia saarireittejä.




Olot voivat muuttua vaativiksi, siksi on tärkeää, että porukka pysyy yhdessä.

Jäikö jotain kertomatta?
Jos, niin kysy.


Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

2020/11/23

Road Trip Jäämerelle – ensimmäinen tarina

”Lappi on liian lähellä”


Melontaretket napapiirin pohjoispuolelle kiehtovat minua, mutta kävin Lapissa viimeksi vuonna 1995. Osallistuin silloin Artic Canoe Race – tapahtumaan, jossa melotaan Tornionjoki päästä päähän viikossa.

Kanada, Ural ja Siperia ovat mielestäni todellista napapiirin yläpuolista melontaa. Minulta on usein kysytty, miksi et mene Lappiin?

Lappi on liian lähellä, olen yleensä vastannut.


Timo, kovan luokan kajakkimeloja ja kokenut Lapin vaeltaja soitti minulle syyskuun alussa ja kysyi, lähdenkö hänen kanssaan melomaan Tenojoen Angelista Jäämerelle?

Hän on melonut Tenojoen pari vuotta sitten kajakilla, nyt lähdetään kaksikollani Northstar Polariksella.

”Teno on helppo joki, siellä ei ole kuin Yläköngäs ja sen perään hankalampi Alaköngäs, mutta nekin normi-inkkarilla melottavia.” oli monen tutun melojan kommentti Tenojoesta.

Timo muisteli samaa. Hänen muistinsa mukaan ainoa hankaluus on löytää Angelissa leiripaikka ja pääsy joelle poroaitojen ohi.

 

 

Angelissa tietä kysyessämme saamme vinkin leirintäalueelle. Siellä alueen isäntä, Jouko Nuorgam tarjoaa meille vapaan mökin ja bonuksena iltasaunan. Joki on lähellä ja poroaidassa portti.

Jouko Nuorgam kertoo, että on heillä ollut joskus enemmänkin porukkaa. Jokavuotisen moottoripyörätapahtuman, Kontiorallin porukka yöpyi Angelissa 1985. Täällä oli silloin 1063 moottoripyörää.

 

Aamulla Timo lähtee viemään autoa Utsjoelle, retkemme etappiin Suomen puolelle. Minä jään siirtelemään tavaroita ja kalustoa rantaan.



Timo ajaa autollaan Utsjoelle, 180 km, sieltä lähtee linja-auto Inariin klo 10 ja Inarista pääsee taksilla takaisin Angeliin. Pohjolan kierros, runsas 350 kilometriä. Pitkiä matkoja ja reipas taksikyyti, kunnon Lappimeininkiä.

Jokea pitkin tulee autolle Utsjoelle matkaa 180 kilometriä, rauhallinen viikon melonta.

Jututan isäntäämme ja saan varoituksen Matinkönkäästä.

”Siinä on pari helppoa koskea ennen, mutta Matinköngäs on paha.”

Selaan kännykällä karttaa ja zoomaan Matinköngästä. Teen karttaan merkin ennen koskien alkua. Tässä rantaudumme ja käymme katsomassa sen Matinkönkään. Lähempänä Matinköngästä voi olla joku akanvirta, mutta tuo on hyvä paikka rantatua, kun toimimme varman päälle.




Matinkönkäälle on matkaa Angelista vajaa 20 kilometriä, Timon muistikuva tästä koskiosuudesta on hatara, hän ei kuulemma edes huomannut, että siinä olisi ollut jotain huomioitavaa.

Päivä alkaa jo hämärtää, kun tulemme ennakolta merkitsemääni rantautumiskohtaan. Hermoilija minussa haluaa ohittaa tämän kohdan ja yöpyä sen jälkeen. En halua jäädä yöksi ennen jotain hankalaa paikkaa, se miettiminen pilaa yöunet.

Näkyy pätkä helpon oloista, oikealle kaartuvaa nivaa, päätän, että emme rantaudu, vaan jatketaan matkaa. Timo on jo sen verran omaksunut keulamelojan roolin, että uskon meidän pääsevän koukkaamaan helposti sopivaan akanvirtaan ennen pahaa Marttia.

Ensimmäiset kuohu ohitamme helposti. Seuraava kuoha on jo edessä, kun Timon mela napsahtaa poikki. Näen, kuinka lapa lentää korkeassa kaaressa koskeen ja Timolla ei ole kuin melan varsi kädessä.

En ehdi kääntää kanoottia ennen isoa lehmänselkää, vaan menemme sen yli. Polaris rysähtää alempana olevaan kiveen. Rytinä kuullostaa siltä, että kohta jalat kastuu. Huudan Timolle, että ota varamela.

Hän saa sen saman tien veteen ja alamme meloa virtaa oikealle. Nyt jo vähän hämärtää ja huomaan pintakiven vasta, kun se on kohdallani ja virta ajaa kanootin päin teräväkärkistä kiveä.

Virta painaa kanootin kiveen ja kanootti alkaa kääntyä juuri väärin päin, pohja alavirran suuntaan. Jos parras menee veden alle ja kanootti pääsee haukkaamaan vettä, on mahdollista, että kanootti kiertyy kiven ympärille ja tuhoutuu.

Ponnistan penkiltä ja heittäydyn halaamaan kiveä. Samanaikaisesti väännän jaloilla kanootin penkistä tukien parrasta ylös virrasta, että saan kanootin pohjan kääntymään ylävirran suuntaan.

Olen kuin sammakko kiven päällä kahareisin ja saan käännettyä kanootin kiven alapuolelle akanvirtaan.

Timo on pudonnut kanootista, mutta pitää kanootista kiinni ja seisoo tukevasti virrassa. Kanootti on haukannut reilusti vettä. Kaivan hänelle pumpun.

Timo pumppaa ja pumppaa, mutta virta törmää Timoon ja nostaa lisää vettä kanoottiin. Hän pääsee siirtymään kanootin akanvirran puolelle ja kanootti alkaa tyhjentyä.



Tilanne tuntuu olevan hallinnassa. Kanootti pysyy käsissäni ja minä pysyn kivellä. Kaivan kännykän esiin ja otan pumppaavasta Timosta kuvan.

Ajatus on, että kun kanootti on tyhjä, kiipeämme akanvirran suojassa Polarikseen ja jatkamme koskea alaspäin johonkin sopivaan akanvirtaan ennen Matinköngästä.

Melkein onnistui. Pääsen kiipeämään kanoottiin, mutta saman tien kanootin perä haukkaa virtaan ja kanootti alkaa kääntyä poikittain.

Timo on vielä koskessa, virtaan nähden kanootin alapuolella. Alan meloa kanoottia sivuvirrassa eteenpäin, nojaan reilusti alavirtaan ja käännän kanootin pohjaa virtaan, ettei kanootti vaan haukkaa uudelleen vettä.

Timo pitää kanootista kiinni ja kahlaa kohti rantakiviä. Ranta ei ole kaukana, ehkä reilu kanootin mitta ja olemme akanvirrassa.

Timo kiskoo kanootin rantaan. Huh, olihan operaatio.




Mitä teimme väärin ja
mitä teimme oikein?




No ilman muuta suurin, ja oikeastaan ainoa virhe oli poiketa alkuperäisestä suunnitelmastani rantautua hyvissä ajoin ja katsella koski ennakkoon.

Jos olisimme tämän tehneet ja nähneet virran kivet ja kuohat, olisimme ilman muuta siirtäneet laskemisen seuraavaksi päiväksi.

Olisi ollut myös aivan mahdollista, että nähtyämme hankaluudet päivänvalolla, olisimme ohittaneet koskiryppään kantamalla. Koskien ohi meni helppo polku ja ohituksen pituus olisi ollut vajaa 500 metriä.




Voisin vielä laskea virheeksi käyttää tuntemattomissa olosuhteissa puumeloja. Minulla olisi ollut myös alumiinivartiset koskimelat. En vaan ottanut niitä matkallemme mukaan.

Näin pitkällä retkellä tuntemattomalle joelle pitää olla mukana melat ja varamelat, jotka kestävät.

Virhe oli lähteä virtaan, kun alkoi jo hämärtää. Virranluku on yllättävän hankalaa. Kaikki on yhtä ja samaa harmaata, kivet, virta ja ranta.

Jos Polaris olisi ollut alkuperäisessä muodossa, se olisi ollut riittävän ketterä minun ohjata pelkästään takaa. Nyt olin muokannut kanootin runkoa niin, että köli oli aivan suora. Normaalisti Polariksessa on riittävän kaareva kölilinja jokiretkeilyyn.

Meillä oli tietysti kypärät matkassa, mutta niitä emme käyttäneet, edessä piti olla vain helppo niva.


Tämän olisi myös pitänyt varoittaa meitä: jos korkeuskäyrät katkeavat kosken kohdalla, on siellä tasavarmasti könkäitä ja sellainen paikka on aina katsottava ennakkoon.

 

Mitä sitten teimme oikein? 

Meillä oli varamela helposti käsillä. Keulamelojan melan kahva oli ihan Timon lantion vieressä ja mela oli helposti vedettävissä kuormahihnojen alta.

”Halaa kiveä” tämän opin olin sisäistänyt kantapään kautta. Ihan aloittelijana kaadoin kanootin, kun ajauduin päin kiveä, onneksi virta oli kevyt ja kanootti ei tuhoutunut.

Toisella kertaa osasin toimia ja sain liu`utettua kanootin kiven ohi oikeaoppisesti pohja ylävirran puolella.

Tällä kertaa refleksi toimi ja pelasti kanootin.

Kovakuntoinen Timo puolestaan hallitsi itsensä, eikä joutunut virran vietäväksi. Sen lisäksi Timo jaksoi pumpata kanootin tyhjäksi, vaikka alussa energiaa kului turhaan, kun kanoottiin uutta vettä pumpatun tilalle.

En muista, mistä olen pumpun aikoinaan ostanut, mutta sen teho on liki litra vettä joka vedolla, noin 30 litraa minuutissa, siihen ei äyskärillä pääse.

Se, että pääsimme rantaan sen jälkeen, kun virta nappasi uudelleen kanoottiin, se oli silkkaa tuuria. Nousimme kanoottiin väärässä järjestyksessä. Timon olisi pitänyt nousta kanoottiin ensin. Nyt minun oli kanootissa istuessani vaikea pitää perä kiven takana kapeassa akanvirrassa

Meillä molemmilla oli kuivapuvut. Timolla kajakkimelontaan päällikuivapuku, minulla Ursuitin MPS välikuivapuku. Jokiveden lämpötila oli lähellä neljää astetta ja olimme virrassa puolisen tuntia.

Emme kylmettyneet, vaan jaksoimme vielä siirtää varusteet ja tehdä leirin liki 20 –metrisen rinteen päälle.

 

 

Varusteet olimme sitoneet kanoottiin huolellisesti. Virta nappasi mukaan Timolta lainaamani juomapullon . Keulassa ja perässä oli pelastusköydet. Keulan köydellä saimme kanootin varmistettua rantaan.

Ortliebin kasseissa Varusteet pysyivät kuivina. Muutamaan päästä rullattaan kuivapussiin tuli vettä. Pussit olivat joko liian täynnä tai olimme rullanneet ne kiinni huolimattomasti.

Rysähdys kiveen ei rikkonut kanoottia. Siis Polaris on Innegralla ja Aramidikuidulla vahvistettu kuitukanootti. Retkemme jälkeen näin keulassa, sisäpuolella kaksi pitkittäistä murtumaa. Kuituja ei ole poikki, mutta väristä näkyy, että materiaali on saanut kovan iskun ja taipunut. Laminoin kohtiin keväällä kaistaleet kevlaria. Ulkopuolen topcoatissa ei näy jälkiä.




Seuraavana päivänä näimme, että takertuminen kiveen ja pelastautuminen siitä kohtaa virtaa rantaan oli onni onnettomuudessa.

Kosken lopussa oleva Matinköngäs on tällä vedellä rosoisen kallion vieressä kuohaava useamman metrin pituinen vaakakierre. Olisimme tasavarmasti ajautuneet tuohon pesukoneeseen, jos olisimme päässet illalla jatkamaan matkaa.

Ilman kypäriä tuossa paikassa olisi voinut käydä todella vakavasti. Myös kanootti olisi voinut juuttua teräväreunaisiin kiviin ja tuhoutua.




Hinaamme kanootin rannasta leiriimme. Kannamme sen ja varusteemme suosiolla koko harmittavan Matinkönkään ohi.



Pidämme huoltopäivän. Kuivatamme varusteita ja käymme läpi Matinkosken tapahtumia.

Arvioitivirheeni harmittaa vietävästi. Se oli tyypillinen kokeneen melojan virhe. Jos olisin ollut aloittelija, en olisi missään tapauksessa uskaltanut lähteä sokkona mutkan takana olevaan virtaan.

Kun on tehnyt toimivan ja järkevän suunnitelman, niin viimeinen hetki muuttaa sitä on väsyneenä iltahämärissä. Minä typerys.

Paikallisiin neuvoihin ei niihinkään kannata luottaa. Ne kannattaa pitää osastossa hyvä tietää.

Olen ylenkatsonut Lappia melontakohteena, nyt minulta otettiin luulot pois heti alkuun. Hyvä niin.

Kävelemme lähimetsässä ja ihailemme ruskaa.



Timo ihmettelee, että kun hän laski tästä toissakesänä, hän tuskin huomasi virtaa. Nyt koski oli kivinen ja edellytti reittimuutoksia, nyt kosken luokka on II.

Meillä oli tiedossa, että vettä on vähän. Emme vaan ajatelleet, että se voisi synnyttää noin pahoja paikkoja.

Virtaama Alakönkäällä, siis 120 kilometriä Matinkönkäästä alavirtaan, on nyt 140 kuutiota sekunnissa.

Normaali kesävirtaama on viidensadan ja kolmensadan välillä. Ja yleensä korkea vesi tekee koskista sileitä. Aallot tietysti kasvavat.

Kun vettä on vähän, Matinköngäs on hankala.




Illalla Timon haalari on jo kuiva ja mielet ovat rauhoittuneet. Timo lukee Tuomas Anhavan runoja – runot eivät kastuneet. Ja minä tuijottelen nuotioon.

Pieni SoloStove Titan on yllättävän tehokas, kun hieman virittelee siihen nuotiopuita.




Matinköngäs on ohitettu ja varusteet kannettu uuteen lähtöön. Yöpakkasten aikaan pitää olla sekä kesä- että talvivarusteet. Kolme puumelaa on vielä käytettävissä. Niistä kaksi on huomattavasti järeämpiä kuin se katkennut.




Sen verran jäi melan katkeaminen hiertämään mieltä, että palattuamme Road Tripiltä menin Welhonpesään. Ari ja Esa kaivoivat minulle Wernerin Nantahala koskimelan. Nyt kestää.

Näin jälkiviisaana ihmettelen, että olen lähtenyt viikkojen melontareissuille koskisiin erämaajokiin, enkä ole edes ajatellut melan rikkoutumisen mahdollisuutta. Tietysti minulla on aina mukana kaksi melaa per meloja. Tähän saakka on menty hyvällä tuurilla.

Lappi opetti mestaria.



Road Trip -tarina jatkuu epätavallisissa tunnelmissa. 
 
Tulomatkalla Helsingistä poikkesimme Rovaniemellä Korundissa kokemassa Marcus Copperin teoksen Kursk. 
 
Siitä ja kävelystä pitkin Tenojokea seuraavassa tarinassa. 
 
Tilaa blogi, niin pysyt kyydissä.

Linkki Road Trip Jäämerelle osa 2 

 

Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!


2020/11/03

Avoin kutsu Jongunjoelle
ja mitä sitten tapahtui


”Taitaa olla tarpeellista vähän selittää.
Kun minä, meinaan, olen ennen ollut.
Ei siinä oikeastansa muuta ole,
mutta rauhallisesti on otettava.”

Koskela, Tuntematon sotilas

En ole aiemmin kirjoittanut Jongunjoesta, vaikka olisi pitänyt. Siksi tähän tarinaan kertyi paljon tavaraa. Alkuun voit loikkia kuvia pitkin ja lukea kuvien alta.

Koitan tässä kertoa, miksi Jongunjoki on niin erikoinen. Vähättelemättä se on minusta jokien peruna, sen makuun ei kyllästy koskaan ja sen voi tarjoilla niin monella tapaa.


Jongunjoki on Helsingistä katsoen lähin erämaajoki: Ajomatkaa tulee 570 kilometriä ja ajoaika on ilman taukoja kuusi ja puoli tuntia. Mikkelin jälkeen on juuri valmistumassa pätkä moottoritietä, joka keventää ajoa. 

Minulle on muotoutunut
kaksi retken pituutta,
kolmen päivän retki ja viiden päivän retki.

Keväällä, kun olen osallistunut toukokuussa tulvan aikaan pidettävään Jongun Hujaukseen, olen ajanut perjantaina Nurmijärvelle, melonut lauantaina Hujauksen ja ajanut kotiin sunnuntaina.

Hujaukseen kuuluu oleellisena osana sauna ja pitkä ilta nuotion ääressä jutustellen. Retken aikataulu on tiukka, mutta valoisa kevät keventää pitkiä ajomatkoja. Hujaus on ajamisen väärti.

Syksyllä taas olen tehnyt pidemmän retken. Ajopäivä keskiviikko, joella torstaista lauantaihin ja sunnuntaina ajo takaisin.

Näin toimien saan autoiltua ja melottua päivänvalossa. Yöpymispaikkoina minulla oli vuosia Erästelyn tukikohta Nurmijärven kylällä. Nyt paikka on myyty, mutta siinä on ihan lähellä viihtyisä Jongunjoen matkailun lomapirtti(Linkki), jossa olen sielläkin saunonut ja yöpynyt useasti.

Jongunjoelta, Viitakoskelta pääsee kanootilla meloen lomapirtin pihaan. Matkaa kertyy noin kahdeksan kilometriä.

Olen myös majoittunut teltassa. Silti joelta pois lähtiessä haluan päästä saunaan ja nukkua kunnolla viimeisen yön, että jaksaa ajella kotiin.

Autojen siirtoa ja vuokrakanootteja voi kysellä lomapirtistä. Kun olen ollut liikkeellä yhdellä autolla, olen saanut kyydin joelle lähtöpaikkaan. Sen jälkeen autoni on jäänyt kyytimiehen huostaan. Jos joki on mennyt jäähän, niin kuin on muutaman kerran tapahtunut, on helppo soittaa kyyti sinne, missä melonta keskeytyy.

Elämyksiä ensimmäisestä melonnasta lähtien


Näin ensimmäisellä retkelläni Jongunjoella hirven kumartuneena juomaan vettä joesta hiekkarantaisessa suvannossa. Tunsin, että nyt olen erämaassa. Melonta Jongunjoella oli minun ensimmäinen jokiretkeni.

Olen melonut Jongunjokea runsaat tuhatviisisataa kilometriä reilun kahdenkymmenen vuoden aikana. Olen melonut kevättulvissa, kesän helteillä ja syystalven pakkasissa. Virtaamat ovat vaihdelleet kahdeksan ja sadanneljänkymmenen kuution välillä sekunnissa.


Päivi Putkonen

Jongunjoki on
opettanut minut
retkeilemään meloen

Joki on joka kerta erilainen. Koskia ja nivoja on niin monta, etten ole vieläkään oppinut niitä kaikkia ulkoa. Korkealla vedellä nivoja yhdistyy ja matalalla vedellä niitä syntyy lisää. Katselen joka kerta ennen laskua Hiidenportin, Pälvekosken, Aittokosken, Alemman Kaksinkantajan ja Viitakosken.

Mitä hitaammin Jongunjoen matkaa, sitä runsaammin aarnimetsa ympärillä tarjoaa elämyksiään. Näin ensimmäisen karhuni toissakeväänä Kuhmon tien varressa. Tilhien helinä, majavien läiskäykset, sivupuron lorina ja tuore karhun tassun hipaisu rantahiekassa ovat jääneet mieleen.

Talvisotakin on lähellä. Täällä käytiin ankaria taisteluja joulun alla 1939. Matkalla joelle Kuhmon tie katkaisee useamman kerran kivistä kootun panssariesteen.

Olen näillä retkillä tutustunut mitä erilaisimpiin tarinoihin kulkijoihin ja melojiin. Useampikin tuttavuus on johtanut uusiin, huimiin seikkailuihin niin Venäjällä kuin Kanadassa.


Avoin kutsu ja
mitä sitten tapahtui

Olen useana syksynä laittanut blogiini avoimen kutsun lähteä kanssani talven kynnyksellä Jongujoelle. Tällä kertaa matkaan lähti useampi uusi tuttavuus.

Mari on ollut aiemminkin, nyt hänen mukaansa lähti kumppani Jyrki, jonka käsialaa ovat useat tämän kertomuksen kuvista. Kiitos siitä Jyrkille. Mari ja Jyrki ovat paikallisia, kokeneita retkeilijöitä ja melojia.

GaujaXXL –melonnasta minulle tutut Virva ja Timo lähtevät mukaan kajakeilla. Virva tuee vasta torstai-illaksi.

Ja täysin puskista ilmoittautuivat Sami ja Emppu. Olin nähnyt heidän kesäisen videon Ivalon joelta.>>> Taas mennään.


Jongunjoella on monta lähtöpaikkaa ja melonnan voi lopettaa moneen kohtaan.

Autolla pääsee ihan joen viereen Jonkerissa, Teljossa, Aittokoskella ja Viitakoskella. Laavujen ja autiotupien lähellä kulkee metsäautoteitä. Teitä on itse asiassa aika paljon, joten ei kannata lähteä niille seikkailemaan, ellei ole pakko. Voi bensa loppua.

Jonkeri. Jos on aikaa ja osaat meloa koskissa, lähde Jonkerista. Jos Viitakosken virtaama on alle 8 m3/s, ovat yläosan kosket kivisiä. Jos virtaama on yli 80 m3/s, on hyvin todennäköistä, että kanootilla tulee uimareissu joko Kangaskoskessa tai Hiidenportissa. Kangaskoski on niin pitkä ja isoaaltoinen, että kanootti vaan täyttyy vedellä. Hiidenportissa kiivas virta voi tehdä tepposet.

Teljo. Teljon jälkeen kosket ovat helppoja ja ensimmäinen etappi, Otroskosken laavu ja sauna, ovat noin tunnin melonnan päässä.

Aittokoski. Aittokosken voit laskea aloituksena, mutta voit lähteä myös sen alapuolelta. Runsas tunti melontaa sileää virtaa ja saavut Valaman kämpälle, jonka maastossa on reilusti tilaa majoittua myös teltoissa.

Viitakoskelle on Aittokoskelta 30 km. Virta ei juurikaan auta etenemistä ja toisaalta Pälvekoski ja Kaksinkantajan kosket kannattaa ennakkokatsella. Talven jäät muokkaavat koskien lopussa olevien kivien paikkoja ja muuttavat aaltojen paikkaa.

Monen palvelun kyläkahvila. A-oikeudet ja viisi tähteä. Kun poikkeat, sano minulta terveisiä.

Ulkokuva Jyrki Suikkanen

Legenda ja pelastus,
Kahvila Annukka

Pöydässä kohdallani on juhlava valkoinen kortti jossa lukee: kiitokset rouva presidentti Jenni Haukiolta.

Annukan kahviosta sain hyviä vinkkejä joelle, kun ensimmäistä kertaa Jongujoelle tulin.

Tällä kertaa tilasin meille etukäteen aamiaisen Annukasta. Kahvila on matkamme varrella ja valmis aamiainen nopeutti lähtöpuuhiamme joelle.

Annukka on harvinaisuus koko Suomessa. Kylä, jossa on viimeisen laskelman mukaan 110 asukasta, ei hevillä elätä kyläbaaria, mutta Kahvila Annukka se vaan keikkuu. Kyläläisiä, talkoolaisia, sienetäjiä, metsästäjiä ja melojia, heitä kohtaa Annukassa. Annukka on Facebookissa, käy tykkäämässä (Linkki).


Ja vielä yksi hieno asia Annukasta. Kahvilan edessä on tiekamera, joka antaa osviittaa säästä (Linkki). Tätä kuvaa kävin monesti katsomassa ennen retkeämme.

 

Kuvat Jyrki Suikkanen

Reilusti lunta
ja kesärenkaat

Torstain vastaisena yönä satoi reilusti lunta ja osalla meistä oli kesärenkaat. Piti vähän säätää suunnitelmia.

Lumi hidasti logistiikkaa joelle menossa, päätiet olivat sulia, mutta kesärenkailla ei päässyt metsäautoteille, joten meidän piti siirtää kalustoa niillä autoilla, joissa oli talvirenkaat.

Aikataulu viivästyi sen verran, että laskimme lähtölavaa ja siirsimme lähtöpaikan Teljosta Aittokoskelle. Tavoite oli päästä päivänvalolla Valmajoen autiotuvalle.

Teljon ja Aittokosken välillä on useita ykkösen koskia, jotka eivät kesäkelillä olisi olleet meidän porukalle ongelma, mutta nyt, kun päivänvaloa on vähän, niin mahdolliset kaatumiset koskessa voisivat hidastaa menoamme liikaa ja päivänvalo loppua kesken matkan.

Retkestä vastuullisena toimin joella varman päälle. Nyt ensimmäinen melontapäivä olisi rauhallista sileää virtamelontaa, jossa porukat voisivat totutella vesilläoloon.

Innokkaat Virva ja Timo sopivat vielä keskenään, että he ovat Aittokoskella yötä ja ajavat aikaisin aamulla kajakit Virvan auton katolla Teljoon ja melovat sieltä aamupäivän aikana meidän luo Valamalle. Virva on innokas koskimeloja ja hän halusi kokea sekä Aittokosken että sen yläpuoliset kosket.

Jongunjoen joustavuus tuli esiin tässä. Lähteä voi monesta kohtaa jokea.

Jyrki Suikkanen

Talven kynnyksellä Jongujoella
pitää tietää, mitä tekee

Toivotin porukan tervetulleeksi lumisateeseen, räntäsateeseen, vauhdikkaisiin koskiin ja lokakuun hämärään.

Jongunjoen melonta talven kynnyksellä on vaativaa retkeilyä. Pitää kehua ryhmämme omien taitojen ja kykyjen tuntemusta. Jokainen ilmoittautunut tuntui tietävän, mihin ovat lähdössä.

Mutta kyllä minä myös hermoilin. Osa porukasta oli ennestään tuttuja ja tiesin heidän kykynsä selvitä pimeässä ja kylmässä. Eniten olin huolissani Samista ja Empusta.

Sami ja Emppu

Jyrki Suikkanen

Sami ja Emppu olivat meihin muihin verrattuna aloittelevia melojia. He eivät edes olleet ostaneet itselleen kanoottia, vaan olivat saaneet sen liki vahingossa erään avioeron jälkipeleissä, kun oli lusikat ja kanootit oli pantu jakoon.

Olin heistä hieman huolissani, mutta plussaa oli, että he hankkivat ennen retkeä Welhonpesästä kuivapuvut. Pariskunta osoittautui kunnon retkeilijöiksi ja matkatessamme he saivat lisää oppia ja varmuutta melontaansa.

Siitä harvinainen pariskunta, etteivät kertaakaan korottaneet ääntään, vaikka meloivat samassa kanootissa. Jos perheessä on neljä lasta ja koira, niin kyllä siinä saa olla pitkä pinna. Samin ja Empun seikkailuita voit seurata Youtubessa Taas mennään –kanavalla (Linkki).

Samin ja Empun kanootti on Venture Ranger

Mari ja Jyrki

Mari on tuttu jo vuosien takaa. Olemme tutustuneet Jongun Hujauksessa. Marille tämä oli jo kolmas vetämäni syysretki Jongunjoella. Jyrki oli ensimmäistä kertaa.

Jyrkiä on kiittäminen tämänkin tarinan monista hienoista kuvista. Hän oli matkassa melonnan lisäksi kuvaajan ominaisuudessa. Hieno suoritus tässä valasituksessa, kun taivaalta tuli joko lunta tai vettä.

Pahoittelen, että kuva heistä on yksi ruutu kuvaamastani kännykkävideosta, kun he laskivat Alemman Kaksinkantajan. Meistä muista taas on hienoja Jyrkin ottamia kuvia. Kiitos niistä.

Marin ja Jyrkin kanootti on suomalainen Welhonpesän Winkkari

Timo

Jyrki Suikkanen

Kun kajakistilla on takana parin vuoden melontoja liki 5000 kilometriä, niin koskenlasku sujuu tyynesti.

Tutustuin Timoon toissa vuonna GaujaXXL-kisassa, jossa hän voitti oman luokkansa K1Men 310 km. Ja hänen luokassaan oli sentään muitakin melojia, Sampon ja minun luokassa oltiin ainoat maaliin tulleet.

Koetin houkutella Timosta inkkarimelojaa, mutta toistaiseksi hän arvostaa todellista vauhdin hurmaa kilpakajakilla. Timo osoitti hienoa asennetta, kun hän jäi torstai-illaksi Aittokoskelle odottamaan Virvaa ja meloi Virvan kanssa perjantaina Teljosta Valamalle. Talvisissa olosuhteissa ei ole hyvä olla yksin ensimmäistä kertaa erämaajoella.

Timon kajakki on Old Town Nantucket

Virva

Jyrki Suikkanen

Virva on ekakertalainen Jongunjoella. Tunnemme toisemme lähinnä Viron ja Latvian maratonmelonnoista. Virva huoltaa tytärtään koskimelonnassa ja puljaa itsekin paljon, siksi hän halusi Jongunjoelta niin paljon koskia kuin vaan päivänvalolla ehtii.

Ja paljon hän ehtikin, Teljosta Laklaniemen laavulle yhtä soittoa. Taisi olla ekana meistä nukkumassa eikä herännyt kohtalaisen pitkän illan nuotioturinoihin.

Virvan Kajakki on Dag Tiwok

Jaakko ja Sampo

Jyrki Suikkanen

Sain Polaris-kanoottini keulaan solisluuleikkauksesta toipuvan Sampon. Tutustuin häneen täällä Jongunjoella Jongun Hujauksessa. Sampo on ollut minun luottomelojani keulassa, kun olemme meloneet eri pituisia maratonmelontoja lähinnä Baltiassa ja Tampereella.

Toissavuonna voitimme GaujaXXL-melonnan luokan C2Men. Timo voitti samassa kisassa luokan K1Men. GaujaXXL on Latvian Gauja-joella keväisin järjestettävä ultramaraton, jossa melotaan 310 kilometriä yhden viikonlopun aikana.

Kanoottimme, Northstar Polaris on ollut meidän luottohevonen pitkillä matkoilla. Se on kevytkulkuinen retkikanootti. Olemme meloneet Polariksella runsaat tuhat kilometriä erilaisia kivisiä jokia ja tuo kevlar-epoksi kanootti on todiste nykykuitujen kestävyydestä. Naarmuja tulee, mutta vesi pysyy ulkopuolella.

Jyrki Suikkanen

Melonta on hyvä syy
olla matkalla

”Mihin sinä käytät sen sekunnin kymmenyksen, jonka olit nopeampi kuin naapuriradan juoksija?" Klassinen kysymys, kun haetaan järkisyitä tekemisiin.

Mitä järkeä on ajaa autolla tuhat kaksisataa kilometriä ja meloa kolmekymmentä kilometriä? Melontaan kuluu kolme päivää, kun autolla ajaen tulisi Aittokoskelta Viitakoskelle kolmessa vartissa.

Vanha intialainen viisaus erottelee intialaisen matkaajan länsimaisesta kulkijasta näin:

- Kun länsimainen ihminen istuu, hän jo kävelee ja kun hän kävelee, hän jo istuu.

- Kun intialainen ihminen istuu, niinhän istuu ja kun hän kävelee, hän kävelee.

Kun olen matkalla, se on mielentila jota en voi mitata kilometreissä tai sekunneissa.

Olen osallistunut maraton melontoihin ja tulen osallistumaan. Siinäkin olen matkalla, mutta melonta on vain muutama melan loiskahdus koko retkestä. Samalla tavalla melonta Jongunjoella on paljon muuta kuin jokea pitkin Aittokoskelta Viitakoskelle.

Matka alkaa viikkoja ennen kotona. Ensimmäinen palkitseva hetki on, kun ajan pakatun autoni porttikäytävästä kadulle. Sen jälkeen etappi etapilta matka täydentyy, kunnes lopulta ajan porttikäytävästä takaisin kotipihalle.

Tuon mukanani sarjan kokemuksia, joita kukaan ei voi ottaa minulta pois. Palaan mukanani hetkiä, joita en unohda.


Nukuimme kaksisataa vuotiaassa
Jannelan pirtissä

Tarkoituksemme oli yöpyä Lomapirtissä, mutta yllättäen paikka oli viikonloppuna varattu. Hieno asia heille, harmi meille.

Mari tarjosi meille majapaikaksi Pielisen rannalla olevan sukutilansa päärakennusta ja Marin kotia. Näin korona-aikaan meille kaikille löytyi oma soppi nukkua ja hyvin nukuimmekin.

Toivoin, että olisin nähnyt jotain hienon pirtin innoittamaa unta, mutta rauha ja hiljaisuus vaivutti minut niin sikeään uneen, ettei unia näkynyt. Aamulla kyllä näkyi talvinen piha. Yöllä oli satanut reilun vaaksan verran lunta.

Alempi Kaksinkantaja ja sen loppu.
Männyn oksan kohdalla on aukko, josta pääsee läpi saamatta vettä kanoottiin.


"Mitä kauemmin katselet koskea,
sitä varmemmin sen uit"

Ei se nyt ihan noin mennyt tällä kertaa. katseltiin ennakkoon Pälvekoski ja Alempi Kaksinkantaja. Ennakkokatselussa jokaista kiveä ei kannata opetella muistamaan. Jongunjoki on vanha uittojoki, joten pääuoma on edelleen aika selvä kaikissa koskissa. Näissä joen alapuolen koskissa riittää, kun panee muistiin, mistä pitää lähteä, missä mennään puolivälissä ja mihin kohtaan tähdätään kosken lopussa.

Useammankin kosken ihan lopussa on muutama hankala aalto, tai oikeastaan kivi, jonka jäät ovat työntäneet suvannon reunalle. Veden korkeus vaikuttaa aika vähän reitin valintaan. Korkealla vedellä kosket ovat sileitä, mutta kiivaita. Vähällä vedellä kivisiä. Nyt virtaama oli 30 m3/s, mikä on tähän aikaan syksyä paljon. Sade vaikuttaa virtaamaan nopeasti, mutta tavallaan aaltomaisesti. Ensin vesi on korkealla joen yläosassa ja myöhemmin siellä vesi jo laskee, kun se alempana nousee.


Jyrki Suikkanen

Miksi lähdit? Mitä opit?
Miksi lähtisit uudelleen?

Tein jokaiselle meistä nuo kolme kysymystä, tässä vastaukset kuvien myötä.

Emppu

Jyrki Suikkanen

Halusin päästä laskemaan koskia ja tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin. Ja toki laatuaika ilman lapsia on mukavaa.

Opin valtavasti melonnasta. Tekniikoita, akanvirrasta, joen lukemisesta, virtauksista, varusteista yms. Ja sain monta ideaa minne mennä ja millaisia varusteita vois itse tehdä.

Lähtisin tutustumaan uusiin ihmisiin ja saamaan uusia vinkkejä, koskia ja melontaa unohtamatta.


Virva

Jyrki Suikkanen

Lähdin mukaan koska olen jo pitkään halunnut meloa Jongunjoen. Virtaavaan veteen on kiva lähteä ihmisten kanssa, jotka siellä ovat aiemmin meloneet ja tietävät virtapaikkojen "pahat" kohdat.

Retkillä tapaa myös uusia kivoja kanssamelojija ja heidän kanssaan on mukava turista melontaa. Kuulla retkistä ja varusteista ja poimia niistä vinkkejä korvan taakse.

Uudelleen lähden varmasti tutustumaan Jongunjoen yläosaan, koska väli Teljo - Aittokoski antoi jo esimakua yläosasta.


Mari ja Jyrki

Miksi lähdit?

Mari: Aina lähtövalmiina Jongulle! Vaikka hiihtäen.

Jyrki: Halusin oppia melontaa kokeneempien avustuksella. Varsinkin koskissa.

Mitä opit?

Mari: Kalliimpi kanootti liukuu paremmin.

Jyrki: Hyvässä seurassa melominen on kivaa.

Lähtisitkö uudelleen?

Mari: Aina. Jongunjoki on minun sielunvirta. Olen käynyt siellä vaihtelevasti 40 vuotta. Ensilumen aikaan se on kauneimmillaan.

Jyrki: Ehdottomasti!


Timo

Jyrki Suikkanen

Timon maskotti,
tyttären Mini Pupu
Miksi?
Melonnassa minua viehättää monipuolisuus. Melontaa voi harrastaa merellä, järvillä ja joilla. Kaikkina vuodenaikoina, vuorokaudenaikoina ja kaikilla säätyypeillä. Jongunjoen retkessä kiintoisinta oli itse joen lisäksi haastavahko ajankohta. Harraste on usein upeimmillaan veden jäätyessä kajakin alle. Tällä reissulla se ei realisoitunut, mutta ensilumi saatiin.


Mitä?
En ole eläessäni ollut retkellä näin suurella ryhmällä. Opin, että sekin on mahdollista.

Miksi?

Jongunjoki on jokena ja erämaisena ympäristönä upea. On kovin epätodennäköistä, että joelle ei tulisi palattua. Hujausta kohden!


Sami

Jyrki Suikkanen


Miksi lähdit?

Jongunjoki, Jaakko Mäkikylä ja syksy, kaikki nämä uusia kokemuksia. Ajattelin ettei tällaista tilaisuutta voi ohittaa.

Mitä opit?

Koskimelonnan perusteita. Sää ei ole este harrastaa melontaa kun valitsee oikeat varusteet.

Miksi lähtisit uudelleen?

Intohimo oppia avokanootin käsittelyä koskissa sekä halu tutustua uusiin ihmisiin ja melontakohteisiin.


Sami teki retkestämme Youtubeen videon (Linkki)

Jyrki Suikkanen

Lähdin vailla odotuksia nauttimaan melonnasta, luonnosta ja syksyn taittumisesta talveksi.

Opin muistamaan kuinka ihania ihmisiä on olemassa.

Lähtisin uudestaan, jotta voisin kokea kaiken uudestaan.

Sampo

Jaakko

Jyrki Suikkanen

Miksi lähdit?
Kun tulee mieleen, niin on mentävä. Oli ennakkoaavistus, että tämä retki olisi jotenkin erikoinen. Niin kuin olikin, mukava, osaava porukka.

Mitä opit?
Jostain syystä pakkaaminen on mennyt pieleen tänä vuonna jokaisella reissulla. Nyt ei ollut enää liikaa tavaraa, mutta logistiikka, missä mitäkin on, oli edelleen hukassa. Hirveetä penkomista.

Miksi lähtisit uudelleen?

Ensi syksynä voisin tehdä viikon retken. Vuorotellen päivä melontaa ja päivä metsäkävelyä. Joella tulisi oltua kuusi päivää.


Jyrki Suikkanen

Jyrki, Mari, Emppu, Sami. Sampo, Virva, Timo ja Jaakko.

"Aika velikultia." Tuntematon sotilas.

Lieksan Lehti
sai viimeisen sanan

Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!