Tule takaisin melomalla, älä helikopterilla

Melo kuuden portin takana.

Foto Janne Janhunen

Kokeneet melojat ovat joutuneet pulaan aivan liian usein tänä kesänä. Vanhaa koiraa on turha opettaa, mutta joku nuori rakki voi saada tästä jutusta pidennystä melojan uraansa.

Vankilan ja Amerikan oppeja 
Katselin televisiosta dokumenttia amerikkalaisesta huipputurvallisesta vankilasta [Maximun Security Correctional Facility]. Vankilan suunnittelussa lähtökohtana on, että vanki on koko ajan kuuden esteen päässä vapaasta maailmasta. Esteet ovat panssariovia, paksuja laseja, teräsaitaa, betonia, piikkilankaa sekä erilaisia liiketunnistimia. Miten tämä liittyy melojaan?

Melojalla on hyvä olla moniportainen henkilökohtainen turvajärjestelmä. Turvallinen paluu melontaretkeltä alkaa ennen lähtöä jo kotona. Mieti, minkälainen melonta on tulossa ja pakkaa rauhassa juuri tähän melontaan tarvittavat varusteet mukaan. Mitä tarvitsen iltamelonnalla? Mitä tarvitsen kahden viikon retkelle? Pitkille retkille on hyvä tehdä lista, niin tärkeät varusteet tulevat mukaan eivätkä jää keittiön pöydälle. Ja muista akut, virtaa
pitää olla kännykässä ja gepsissä. Kylmässä akkujen ja paristojen teho heikkenee.


Mitä voin tehdä etukäteen, jotta retki olisi turvallinen?
Sään tarkkailusta pitää tehdä melojan toinen luonto. Ei riitä, että juuri ennen lähtöä katsot kännystä, paljonko tuulee, koska sataa tai mikä on joen virtaama. Opettele sen verran sään omakohtaista havainnointia, että tunnistat perussäätyypit ja tiedät kuinka ne voivat muuttua ja mihin suuntaan. Virtaamatietoja seuraamalla näet, onko vettä tulossa lisää vai onko se vähenemässä. Paikallistuntemus on myös avuksi. Pane muistiin tutun joen virtaamatietoja. Tiedät, minkälaista vettä on tiedossa, jos virtaama on 5 tai 50 kuutiota sekunnissa. Ja aikaisin keväällä tarkkaile jäätilannetta.

Kun olet vesillä, karkunaru estää melan karkailun, varamela otetaan, kun päämela pettää, kun melonta muuttuu pelastautumiseksi, apuun tulee eskimo, re-entry & roll tai kaveri reskuttaa. Jos nämä keinot pettävät, melontaliivit kelluttavat, kuivapuku pitää lämpöisenä ja hyvällä tuurilla ajelehditaan rantaan. Hätäraketti, merivartiosto tai muut merenkulkijat ovat jo raskaamman luokan keinoja, jotka on hyvä jättää omissa suunnitelmissa jokereiksi,
joita käytetään vasta kun kaikki muut keinot on käytetty.

Menen vielä hetkeksi vankilaan:
miksi niin viisas rosvo joutuu vankilaan, että hänen pakenemistaan pitää estää huimilla avaruusteknologian järjestelmillä? Miksi viisas meloja joutuu pulaan, jossa hän tarvitsee monipuolista turvajärjestelmää? Oikea vastaus lienee molemmille, että omaa harkinta petti. Ei rosvo joudu vankilaan siksi, että pakoautosta puheksi rengas ja poliisi sai kiinni. Rosvo joutuu vankilaan, koska hän toimi harkitsemattomasti, rikkoi lakia. Ei meloja joudu merivartioston helikopteriin siksi, että mela lipesi, aalto yllätti tai kartta näytti väärin. 

Melojalla on suuri riski joutua onnettomuuteen, kun oma harkinta pettää ja meloja hakeutuu väärään paikkaan väärään aikaan.

Kylmä vesi hukuttaa.
ACA:n [American Canoe Association] Paddler-lehdessä oli mythbusting-artikkeli hypotermiasta. Hypotermia ei tapa viidessä minuutissa. Hypotermian määritelmän mukaisesti kehon sisälämpötilan pitää laskea 35 asteeseen, ennen kuin kyseessä on hypotermia. Artikkelin mukaan 0-asteisessa vedessä voi selvitä hengissä jopa tunnin. Estonian onnettomuudessa viimeiset eloonjääneet löydettiin 10-asteisesta merestä 7,5 tuntia aluksen uppoamisen jälkeen.

Kylmässä meloessa kasvot ja kädet jäähtyvät. Kun jo kylmettynyt meloja joutuu veteen, käsien ja kasvojen lihakset jäykistyvät entisestään. Uiminen on hankalaa, kanoottiin kiipeäminen vaikeutuu, pelastavaan naruun tarttuminen kohmeisin käsin ei onnistu. Kasvojen lihakset eivät aina ehdi sulkea suuta ja vettä pääsee haittaamaan hengitystä. Tällaisissa oloissa ihminen hukkuu nopeammin kuin kuolee hypotermiaan.

Pidä nenä pinnalla.
Jos joudut veteen pitää sinulla olla liivit, jotka aallokossakin kelluttavat pään riittävän korkealla. CE-hyväksytyt 50 N liivit eivät estä hukkumasta kylmässä ja aallokon pärskeissä. CE-vaatimukset perustuvat tyynen veden kellutuskokeisiin. Heikoimillaan liivit kannattavat vedessä olijan pään painon. Kun nostaa kädet vedestä, painuu suu ja nenä veden alle. Kun valitset itsellesi liivit, ovat argumentteina käyttömukavuus, helppo puettavuus, paljon taskuja jne. Harva uskaltaa miettiä sen oleellisen, että liivin pitää estää hukkumasta. Perusliiveissä on eroja, 50 newtoniin hyväksytyt liivit kelluttavat eri tavalla. Liiveissä on voi pahimmillaan olla 45 newtonin noste. Samassa 50 N luokassa on liivejä, joiden noste on 70-100 newtonia. Lisäkellutus ei juurikaan tunnu meloessa, mutta kun joudut veteen huomaat eron.

 

Kuva: Antero Kajava

Minun kuusi porrastani

1
Tarkka tieto tulevasta reitistä, olosuhteista ja säästä. Suhtaudun melontaan ammattimaisesti: teen aina suunnitelman. Suunnitelman myötä tulen kirjanneeksi edes mielessäni, minne melon, koska lähden, koska palaan, millä kalustolla melon ja kenen kanssa liikun. Kun suunnitelman joku osa muuttuu, vaikuttaa se muihinkin osiin ja tehty suunnitelma pakottaa miettimään tilanteen uudelleen. Näin toimien saan riskikartoituksen kaupanpäälle.


Yksi arvaamaton muuttuja on sää. Olen aina seurannut säätä ja sen kehitystä tarkasti, kun melon merellä. Illalla leirisaarta etsiessä mietin, kuinka pääsen seuraavana aamuna jatkamaan matkaa. Kuinka pääsen jonnekin, ei ole niin tärkeä kysymys, vaan kuinka pääsen pois.

2
Varamela. Inkkarissa varamela on tärkeä. Navakassa tuulessa kanootin isoa tuulipintaa vastaan ei pärjää käsin melomalla, jos mela lipsahtaa käsistä. Sama juttu virrassa: kanootissa on paljon märkäpintaa ja siinä istutaan korkealla, käsin melonta on tehotonta ja kumara asento tekee kanootista kiikkerän. 

Työnsin kanoottia virtaan painamalla melalla pehmeään, saviseen joenrantaan. Kun kanoottini lähti liikkeelle, mela jäi saveen kiinni. Onneksi minulla oli varamela, jolla sain kiskottua itseni takaisin rantaan. Muussa tapauksessa seuraava suvanto olisi ollut runsaan kolmen kilometrin pituisen kosken päässä.

3
Melontaliivit, kantavuus 100 N, Hokka Special tai 110 N Jenkeistä ostetut NRS Extrasport Swiftwater Ranger –liivit. Jenkkiliiveillä ei ole CE-hyväksyntää, joten niitä ei saa toistaiseksi pitää kaupan EU-alueella, mutta tähän on toivottavasti tulossa muutos.

Sittemmin olen alkanut pitää vyölaukkumallista paukkuliiviä. Se on meloessa pois tieltä, kun tarvitsen kellutusta, paukautan liivin auki. Sopii kaikkialle muualle, paitsi koski- aallokko-oloihin, jossa kaatuminen on osa melontaa.

4
Kuivapuku (Ursuit välikuivapuku)
Välikuivapuvun kanssa on helpompi säädellä vaatteilla kropan lämpötilaa olosuhteiden muuttuessa. Oma goretex-takkini on sen verran reilun kokoinen, että saan tarvittaessa puettua sen melontaliivien päälle. Tällöin takin ja kropan väliin jää vielä paljon eristävää ilmaa.

5
Kännykkä kuivapussissa (Ortlieb)
Kännykkä kuivapusseineen on povitaskussa. Se pysyy siellä lämpöisenä ja on mukana, jos joudun veden varaan. Toisaalta saan sen helposti esiin yhdellä kädellä.

Kosketusnäyttöpuhelin ei toimi märkänä tai rukkaset kädessä.

6
Kellukkeet kanootissa. 
Ilmasäkkien tai retkikassien varassa saan keikautettua kaatuneen kanootin oikein päin ja riittävän tyhjäksi vedestä, jotta voin kiivetä takaisin kanoottiin ilman ulkopuolista apua. Takaisin kiipeäminen on inkkaristille eskimokäännöksen verrattava pelastautumistaito ja kutsummekin sitä Santa Fe -eskimoksi.

Sileällä vedellä, merellä ja järvillä ovat ongelmat pysähtyneet 2-vaiheeseen
Virtaavassa vedessä ja jokiretkillä on 4-vaihe ollut tarpeen.

Kaveria ei sitten jätetä.

Porukassa tyhmyys tiivistyy. Myös meloessa. Tämä on laaja aihe, mutta pakko sanoa jotain tässä yhteydessä. Porukassa kokenein meloja on usein samalla ryhmän johtohahmo. Usein tähän osaamiseen liittyy halua näyttää ja vaikeuksien vähättely.

Ryhmän pitää edetä heikoimman mukaan. Jos yksi porukasta haluaa maihin tauolle. Hyvä johtaja ehdottaa koko porukalle taukoa.

"Mee vaan, mä tuun kohta perässä." No ei näin. Kun ryhmä hajoaa, sen laumaturvallisuus heikkenee. Liian helposti tässä tilanteessa yksin jättäytynyt surffaaja muuttuu pelastettavaksi ja pahimmassa tapauksessa riskeeraa koko porukan turvallisuuden. Jos olette lähteneet porukassa, tulkaa porukassa takaisin. 

Tätä blogia lukevat melojat ovat melonnan konkareita. 
Yhä useampi off-road -meloja siirtyy tahtomattaan omien onnistuneiden kokemusten myötä hengenvaaralliseen konkariluokkaan. 

Luotat taitoihisi ja kanoottiisi ja alat lipsua turvallisuudesta. Se on yhtä vaarallista kuin aloittelijan osaamattomuus. Jos hyvin käy, joutuu vain iltapäivälehtiin, jos huonosti, se oli viimeinen melontasi.

P.S.
Lopeta, kun vielä voit.

Mieleeni ei tule yhtäkään huonosti päättynyttä retken keskeytystä. Muistan nimeltä useampia hukkuneita tai kadonneita  vesilläliikkujia, jotka eivät keskeyttäneet ajoissa. 

 Lue seuraavaksi erään täpärän tilanteen tarina >>> 

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Pientä melojaa suurempi Soutu

Kiinnitimme yhdistyksen lipun vaakaan keskelle kanoottia.
Perälippuna noin iso lakana on iso jarru.

Puran tähän alkuun Sulkavan Soudun järjestäjien synnyttämän pettymyksen tunteen. Kirjoitan sen pois, jotta pääsen tapahtuman iloisiin asioihin: melojiin ja melontaan sekä soutajiin. Kanootit ja melonta oli ensimmäistä kertaa virallisesti mukana Sulkavan Suursoudussa.

Näin sanoo virallinen proopuska: 

"Pienveneet, erikoisveneet, kanooti ja kajakit
(lauantai: parisoutu klo 8.30, yksinsoutu klo 8.45, vuorosoutu, erikoisveneet sekä kanootit ja kajakit klo 9.00)
Kaikissa pienvenesarjoissa soudetaan lauantaina n. 60 km Partalansaari kiertäen reittiä Hakovirta – Kietävälä – Sulkavan kirkonkylä (soutustadion). Kaikille osanottajille otetaan aika ja kaikissa sarjoissa (ei erikoisveneissä) parhaat palkitaan sijoituspalkinnoin."

Ensivaikutelman voi antaa vain kerran.

Ensimmäinen kerta, kun melojat voivat osallistua virallisesti Sulkavan Suursoutuihin.  

Neljä Avokanoottiyhdistyksen melojaa otti haasteen vastaan ja kokeili, kuinka 60 kilometriä Partalan saaren ympäri sujuu melomalla. Kanootteja ja kajakkeja ilmoittautui yhteensä kahdeksan joukkuetta, joten laskeskelimme etukäteen, että soutujen palkitsemiskaavan mukaan joukkueita on riittävästi, joten kolme ensimmäistä saa tikkarin tai mikä se huomionosoitus onkaan.

Majoituksen aamiainen, puuro loppui kesken ja
sunnuntaiaamuna oli aamiaisaika vaihtunut yön aikana.
Olisimme mielellämme halunneet tiedon illalla,
niin olisimme voineet nukkua pidempään ennen
ajomatkaa Helsinkiin. Paikassa kelpasi vain käteinen,
kuittia ei tarjottu.

Panin keväällä viestin Suursoutujen toimitusjohtajalle, Piäsoutaja Erkki Kauppiselle, että melojat jaotellaan yleensä C (kanootit) ja K (kajakit) -luokkiin. Sain vastauksen "Laitetaan korvan taakse." Vaikka meidät pantiin korvan taa, se ei meitä avokanotisteja haitannut, mutta ihmetytti kokeneen järjestäjän haluttomuus paneutua uuteen tilanteeseen, varsinkin nyt  kun olemme saman kansallisen liiton jäseniä, soutajat ja melojat. 

Järjestäjien asiantuntemus riittää paloittelemaan soutajat jopa penkin liikkuvuuden mukaan, mutta yksi- ja kaksilapaisella melalla melojat pannaan samaan nippuun korvan taa.

Saimme silti omien kanaviemme kautta selville, että mukana melomassa olisi kaksi kajakkikaksikkoa. Emme uskoneet pärjäävämme noin pitkällä matkalla kajakkikaksikolla meloville, joten pronssisija olisi jommalle kummalle avokanootille mahdollinen tulos.

Lähdimme tavoittelemaan pronssia.

Saavuttuamme Sulkavan maaliin olimme hämmästyneitä, mitä sitten tapahtui. Tulimme maaliin toisena luokassamme. Menimme kisatoimistoon ja kysyimme, että mihin aikaan ja missä on palkintojen jako. Vastaus oli, että ei teitä melojia palkita, "katotaan sitten ensi vuonna ". Tyrmistys. Oloani ei helpottanut kunniakirja, jossa minut nimettiin MestariSoutajaksi. 

Ihan niityn alareunassa oli sen verran tasaista,
että saatiin teltat vaakasuoraan.

Järjestäjille ei olisi paljoa maksanut, jos meidät Sulkavan soudun ensimmäiset melojat olisi edes kutsuttu palkintojen jaossa podiumille ja toivotettu uusi laji mukaan. Olimme huomoin ansainneet.

Jäimme kaikesta huolimatta odottamaan virallisia tuloksia kilpataululle. Tapanani on ottaa kuva tuloslistasta ja panna se nettiin: Otsikon Kanootit ja kajakit alle ei ilmestynyt mitään. Viereen ilmestyi Erikoisveneiden alle osa porukastamme, mutta meidän kakkossijalaisten tulokset puuttuivat. Menin taas kilpailutoimistoon ja kerroin uuden huolemme. "No, jos olette saaneet kunniakirjat, niin asia on kunnossa" oli vastaus. Oikea vastaus olisi ollut "nyt on sattunut lipsahdus, korjamme asian mahdollisimman pian" ja pahoittelut päälle.

Olimme mukana tekemässä melonnan ja soudun yhteistä historiaa, osallistumistamme vähäteltiin ja lopuksi jouduimme jonnekin hukuksiin.
 
Sulkavan Soutujen osallistujamäärä on laskenut vuosi vuodelta. Kun huomio kohdistuu vain tapahtuman konkareihin, ja uudet tulokkaat eivät tunne olevansa tervetulleita, Sokea Reettakin näkee, että alamäki jatkuu.
 
Tuli paska fiilis, pitäkää tunkkinne!
 
Tulokset ilmestyivät aikanaan nettiin, ei se enää paljoa lämmitä.
http://www.suursoudut.fi/kaikkitulokset/tulos13/ss13451.htm

Soutajan peräpeili - kirjaimellisesti.

Ja sitten iloisempiin fiiliksiin, mitä me teimme.

Tässä tulee nyt aika paljon numeroita ja kanoottiasiaa, mutta haluan kirjata myös tämän teknisen puolen mahdollisimman tarkasti. Lukuja ei tarvitse opetella ulkoa.

Meillä oli kovat kanootit.

Meloimme Avokanoottiyhdistyksen nimissä, Janne Janhunen, Jyrki Uotila, Marko Pikkarainen ja minä.
 
Kalustona meillä oli kaksi kaksikkoa, Helsingin Melojien 16,6-jalkainen (~5 m) WeNoNah Escapade TuffWeave ja kanoottikauppias Welhonpesän yhdistykselle lainaama 17,6-jalkainen (~5,3 m) Swift Winisk Gold Fusion.

Viimeisenpäälle viritetty soutuvene.

 
Kanootit ovat aika samoissa mitoissa ja muistuttavat toisiaan. Ne eivät ole liian suuria, eivätkä liian pieniä. Molemmat kanootit ovat kevytkulkuisia ja niillä voi pitää yllä reipasta nopeutta pitkään. Molemmissa kanooteissa on pituussuuntaan säädettävä keulapenkki, jolla kanootin trimmiä voi säätää nopeuden optimoimiseksi. Molemmat kanootit ovat keveitä, jäykkärunkoisia kuitukanootteja, joissa melan teho ei mene kanootin rungon notkutteluun.

Meillä oli kovat melat.

Meloina meillä oli Kialoan ja ZRE:n taittolapaiset melat. Jokaisella meistä oli hieman erilainen mela, omaan tyyliin ja makuun sopiva. Melan on oltava kevyt ja lavan on purtava hyvin vettä. Pitkällä matkalla lapa ei ainakaan saa olla liian iso. Melan varsi ei saa olla liian pitkä eikä liian lyhyt. Pitkäkestoisessa melonnassa äärimmäisyydet syövät tehoja.

Me ollaan kovia jätkiä.

Kolme meistä aloitti kautensa huhtikuussa melomalla Virossa Vöhandu maratonin, 100 kilometriä kevättulvaista jokea yhdessä päivässä. Vöhandun meloimme yksiköillä. 

Kesäkuussa Janne ja minä herkistelimme kaksikkotaitojamme ja meloimme Porkkalasta Tallinnaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun Suomenlahden yli melottiin avokanootilla. Suomenlahden ylitys on matkana vähän Sulkavaa pidempi. 

Kanoottimme rantapusikossa
valmiina lähtöön vesille.

Meloimme Suomenlahden hyvässä kelissä rannasta rantaan 12,5 tunnissa. Liikkeelläolon keskinopeus oli 6,1 km/t. Ylitimme Suomenlahden suomalaisen Lauri Salaman suunittelemalla ja valmistamalla isojen vesien ja kiverien mutkajokien Nahani-kanootilla. 

Kokemusta pitkistä matkoista oli ainakin sen verran, että tiesimme pääsevämme perille. Mihin aikaan, jää nähtäväksi.

Sulkava on kova kisa

Sulkavan soudussa meillä oli tavoitteena meloa 60 kilometrin (58 km kartalta mitattuna) lenkki Partalan saaren ympäri yhdeksässä tunnissa taukoineen. Keli oli hieno ja kanootit kulkivat paremmin kuin osasimme odottaa. Joukkue Winiskin loppuaika oli 7:53:17 ja joukkue Escapaden 8:51:53. Vastaavat keskinopeudet 60 kilometrin melontamatkan mukaan olivat 7,6 km/t ja 6,8 km/t. Moni soutava kanssakilpailija hämmästeli nopeuttamme. 

Pitkällä matkalla kanootti tuntuu olevan melojalle armeliaampi kuin kajakki. Kanootissa voi vaihtaa melonta-asentoa ja näin saada uutta puhtia matkantekoon. Kropan venyttelyyn ei juurikaan taukoja tarvita. Maatauot, lähinnä pissatauot, sujuvat nekin kanootilla nopeammin, kun ei tarvitse viritellä aukopeittoa ja voi valita rantautumispaikan aika vapaasti.

Miten valmistauduin?

Nämä yksityiskohdat kerron omalta osaltani. Jokainen meista valmistautui ja varustautui tavallaan. En ole tankkaamisen tai etukäteen treenaamisen hifistelijä, vaan osallistun ja etenen lähinnä maalaisjärkeä käyttäen. 

Tulimme kisapaikalle hyvissä ajoin perjantaina ja saimme telttapaikat läheltä rantaa. Lauantain starttipaikalle oli matkaa parisataa metriä. Saisimme kanootit vesille suoraan leiripaikan rannasta emmekä joutuisi hässäköimään sadan muun vesillelaskijan kanssa. 

Majapaikka oli Jannen ajatus. Hän on ollut Sulkavalla aiemmin kahdesti soutaen. Homma toimi hyvin, unta vähän häiritsi naapuriteltoista kuuluva kuorsaus ja kukonlaulun aikaan alkanut kilpakumppaneiden varustautumisen äänet. Majoittuminen startin lähelle kannattaa. Majapaikassa ei voinut maksaa korteilla, vain käteinen kelpasi, kuittia emme saaneet.

Miten tankkasin etukäteen?

En juurikaan. Ajomatkalla Helsingistä rasvailin käsiäni ja polviani. Uskoin pehmeän ihon suojaavan rakoilta. Rakkoja ei tullut. Meloin alkumatkan paljain käsin. Kun oikean yläkäden kämmentä alkoi kuumottaa, panin hanskat käteen. 

Perjantai-iltana tein koko porukalle
pasta carbonaran. Söimme
tukevasti pastaa ja pekonia.
Päälle joimme pari olutta ja
menimme hyvissä ajoin nukkumaan.

Teloin talvella oikean olkapääni ja varmaan se aiheutti jonkinmoisen asentovirheen, joka hiersi kämmenpohjaa, koska vasen käsi toimi normaalisti. Hanskojen pukeminen oli myös psyykkausta: saisin tiukemman otteen melasta loppumatkan ajaksi.

Mitä juotiin?

Pidimme juoma/napostelutauon joka puoles tunti. Toinen jatkoi melomista, kun toinen tankkasi. Juotavana minulla oli vettä, kaupan mustikkamehua ja termospullossa laihaa lihalientä. Aloitin vesihuikalla ja sitten mustikkamehua päälle. Nesteen kulutus matkan aikana oli 1,5 litraa vettä, litra kaupan mustikkamehua vai sopaksiko sitä pitäisi sanoa? Lisäksi kupillinen lihalientä. Perämeloja Jannen nesteen kulutus oli viitisen litraa, joten nesteen tarve on hyvin yksilöllistä.

Mitä syotiin?

Joka täysi tunti meidän piti syödä jotain. Alkumatkasta söimme tunnin välein tomaatin. Siitä sai energiaa ja nestettä. Ruuan tehokkaan sulamisen kannalta otin ensin vesihuikan, sitten suullisen mustikkamehua ja kolmanneksi tomaatin. 36 kilometrin kohdalla pidimme maatauon. Kävimme pissalla ja ehdin ottaa termoksesta mukillisen lämmintä lihalientä. Molemmat toimet helpottivat oloa ja antoivat uutta puhtia.
 
Ihan loppumatkasta tuntui, että kohta mahastani putoaa pohja pois. Tein lennossa ruisleivän, jonka päälle levitin sentin paksun kerroksen homejuustoa, silkkaa rasvaa. Otin melontapuolta vaihtaessa leivästä haukun ja mutustelin sen huolella ennen seuraavaa haukkua. Söin kaksi leipää ja olo tukevoitui.

Mikä tahti?

Olin unohtanut GPS:n kotiin ja Winisk oli vieras kanootti. Valitsin Winiskin Welhonpesän suosituksen pohjalta ”tää on nopee”. Otin auton navigaattorin ja kokeilimme Winiskin kulkua ennen starttia. Saimme helposti nopeuden päälle kahdeksan kilometriä tunnissa. Navigaattorin akku ei olisi riittänyt koko matkan ajaksi, joten panin se kokonaan pois. 

Hakoviran silllan alla oli tilaa
hakea hyvä starttipaikka.

Nyt kun tiesin suurinpiirtein kanootin nopeuspotentiaalin, luotin melontatahtiin vauhdin säätäjänä. Lisäksi mittasin kellolla viiden kilometrin poijujen välisiä aikoja.
Lähdön jälkeen innostuin kisaamaan samassa lähdössä etenevien vuorosoutajien kanssa. Pysyimme hyvin heidän vauhdissaan. Vähän lujaa mentiin edessäoleva pitkä matka huomioiden, mutta meno tuntui hyvältä. Tahti oli 44 vetoa minuutissa. 

Alun viisikilometriset taittuivat yllättävän kovaa, 37 minuutin molemmin puolin (8-8,5 km/t). Kevyessä myötätuulessa pudotin tahtia 40-38 vetoon minuutissa. Silti vielä 30 kilometrin kohdalla laskin alkumatkan keskinopeutemme olevan 8,11 km/t.

Pidimme maatauon ja neljänkympin jälkeen hartiat alkoivat tuntua jäykiltä. Annoin tahdin laskea suosiolla, matkaa oli vielä edessä ihan riittävästi ja toisaalta olimme menossa reilusti alle etukäteen ajattelemani yhdeksän tuntia. Viimeisellä kympillä tahti putosi vielä pari pykälää. Jälkeenpäin väliaikoja tutkiessani huomasin, että nopeutemme ei juurikaan pudonnut tahdin hidastuessa.

Hassu tunne, kun muut katselivat meitä ja
me näimme vain eteemme.
Lähtö sujui rauhallisesti.

Kilpailu

Jyrkin ja Markon venekunta otti alusta asti rauhallisemmin kuin me. Emme nähneet heitä lähdön jälkeen. Kisasimme melojien kakkossijasta kajakkikaksikon kanssa, jota meloivat Mervi Auvinen ja Aili Laukkanen Parikkalan latupiioista ja pojista. Emme saavuttaneet heitä suorassa nopeudessa, mutta eivät hekään päässet meitä karkuun. 

Tyttöjen maataukojen aikana pääsimme heistä ohi. Omalla tauollamme tytöt menivät ohi ja menojaan. 42 kilomerin paikkeillla näimme tyttöjen menevän rantaan ja kun tulimme heidän kohdalle, he olivat uimassa. Laskimme, että nyt meillä oli mahdollisuus kakksosijaan, joten se antoi lisäpuhtia menoomme. Vielä, kun ohitimme yhden vuorosoutuveneen, aloimme saada henkistä voimaa loppukiriin.

Meillä oli mahdollisuus päästä maaliin alle kahdeksan tunnin. Vedimme pitkän spurtin ennen 55 kilometrin poijua. Poijun kohdalla näytti jo varmalta, että pääsemme maaliin alle kahdeksan tunnin. Tulimme maaliin ajassa 7:53:17. Olimme tyytyväisiä sekä kakkossijaan että kahdeksan tunnin alitukseen. 

Etukäteen mietimme maataukojen määrää ja
kestoja. Maatauko pudottaa keskinopeutta
enemmän kuin antaa lisäpuhtia, on kantani
tällä kokemuksella. Yksi tauko riittää, sen olisi voinut
pitää neljänkympin kohdalla tai jopa vähän yli.

Voi mennä pitkään, ennenkuin joku meloo avokanootilla Partalansaaren ympäri alle seitsemän tunnin. Mervi ja Auli meloivat uimatauon virkistäminä hurjan loppukirin ja tulivat maaliin vain kaksi minuuttia meidän jälkeemme.

Kannustus

Reitin varrella oli katsojia ja silloin tällöin saimme kannustushuutoja rannasta. ”hyvä kanootti!”. Keksimme Jannen kanssa vastavedon hiljaisille katsojille. Kun tulimme lähelle katsojia, laskimme 3-2-1 ja sitten nostimme melat pystyyn ja tervehdimme kovalla Hei –huuudolla. Katsojat heräsivät ja saimme aplodeja.

Maalissa: ei me ihan puhkimeloneilta näytetä.

Vierellä meloneiden yksin- ja vuorosoutajien kanssa tuli myös vaihdettua kuulumisia. Monesko kerta? Mistä tulette? Miten menee? Moni soutaja hämmästeli kanoottimme vauhtia. Oli syytäkin, lopulta jopa yksi tuntia ennen meitä lähtenyt kirkkovene jäi taaksemme, pienemmistä veneistä ohitimme useita.

Miten palautuminen?

Lukuunottamatta hartialihasten jäykkyyttä, olo oli majapaikkamme saunan ja muutaman oluen jälkeen normaali. Panin seuraavina päivinä merkille, että söin ja join tavallista enemmän. Uni maittoi varsinkin suunnuntaina, kun olin ajanut Sulkavalta kotiin.

Tulostiedotusta ála Sulkava.
Porukkamme löytyi Erikoisveneiden alta, toi
Kanootit ja Kajakit oli vaan hämäystä.
Omat tietomme jäivät tästä listasta pois.

Mites uudelleen?

Tietenkin pitkä matka on aina kiinnostava ja mietin, mitä voisin tehdä paremmin ja mitä voisin kehittää omassa melonnassani. Oletettavasti seuraava koitos on meloa pitkä sileä matka solokanootilla. Tahdin merkitystä ei voi jaksamisessa aliarvioida. Omalla kohdallani uskon tasaiseen menoon. Olen pieni diesel. 

Koko melontaporukkamme puolesta sanon, että kun meloo 60 kilometriä inkkarikaksikolla yli 6,5 km/t keskinopeudella, voi kutsua itseään Melojaksi. Molemmat venekutamme olivat ylpeitä suorituksistaan. Tämä oli vaativa melonta jo hyvällä säällä saati sitten kovalla tuulella.

Mitä eroa on ensimmäisillä ja viimeisillä melanvedoilla?

Tahti oli alussa kova. Vedot alkoivat mahdollisimman edestä ja hain melan lavalle voimaa syvältä vedestä. Matkan jatkossa mela alkoi kavitoida, kurlata. Puolimatkan jälkeen vetoni oli edelleen voimakas, mutta en aina painanut melaa tarpeeksi syvälle veteen. Nopea palautus, jota vasta opettelen, alkoi sekin unohtua.

Perämeloja Janne Janhunen.

Melon polviasennossa, joten jalat ovat reisistä alaspäin aika liikkumattomat. Välillä lisäsin jalkojen verenkiertoa kipristämällä varpaita vetojen tahtiin. En saanut kramppeja eikä tullut suonenvetoa.

40 kilometrin jälkeen piti tietoisesti tarkkailla tekniikkaa ja keskittyä jokaiseen vetoon huolella. Voimaa piti jakaa mahdollisimman monelle lihakselle, selkään, reisiin ja käsiin. Iskin melan veteen kaksin käsin, selkäkin tuli mukaan siinä eteenpäin kurkottaessa. Viimeisellä kympillä en jaksanut juurikaan kiristää tahtia ja vauhtia hakiessa veto pakostakin piteni edestäpäin.

Keulameloja Jaakko Mäkikylä.

Tänään tuli Sulkava -lehti.

Löydyimme tuloksista, mutta Suursoutujen reittiennätyksiin meitä melojia ei ole kirjattu, pantakoon nyt sitten tähän niinkuin meloja toivoo ne kirjattavan:

Sulkavan Suursoudun reittiennätykset:

K2 - Matti Kalliomäki & Hannu Teronen, Mallasveden Melojat 7:04:53
kajakki Star 630, melat Bracsa FW ja Bracsa IV
C2 - Janne Janhunen & Jaakko Mäkikylä, Avokanoottiyhdistys 7:53:17
kanootti Swift Winiski Coldfusion, melat ZRE taittolapa ja ZRE/Kialoa tuplamutkahybridi

Kanssakilpailijat ja katsojat olivat hyvällä fiiliksellä mukana ja kaikki tsemppasivat tosissaan. Järjestelyjä en voi kehua, samalla rahalla on muitakin hauskoja ja paremmin hoidettuja tapahtumia sekä Suomessa että varsinkin Virossa.

Maailmankaikkeuden ensimmäiset Sulkavan meloneet avokanoottimelojat:
vasemmalta: Jaakko Mäkikylä, Janne Janhunen, Marko Pikkarainen ja Jyrki Uotila.
Kuva: Jarna Vuori.

Suursoutujen www-sivut

Olenko ensi vuonna mukana? Tuskin. Suosittelenko Sulkavaa melojille? Tuskin.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Tuft Gullö Runt för riktiga Off-Road Paddlare

Vielä päivällä luvattiin Gullö Runtiin kaatosadetta sunnuntaiksi, mutta nyt näyttää jo paremmalta, ainakin norjalaisin silmin. Linkki sääennusteeseen.

Eivät kaikki Gullöön palkitut melojat ole rumia äijiä.

Testasin tänään kanoottia Gullön 19,1 kilometrin lenkille. Meloin Soutustadionilta Mustasaareen lounaalle Esquif Breezellä ja takaisin meloin ystäväni Tuomas T:n Bell Merlin II:lla. 2,5 kilomerin täysvauhtisen melonnan keskinopeus Breezellä 6,2 km/t ja Merlinillä 7,4 km/t. Tarkemmat gps-analyysit näistä linkeistä: Breeze | Esquif.

Esquif Breeze, keskinopeus 6,2 km/t, matka 2,5 km

Bell Merlin II, keskinopeus 7,4 km/t, matka 2,5 km

Gullö menisi kymmenen minuuttia nopeammin Merlinillä kuin Breezellä. Toisaalta, mun ennätys solona on viime kesältä, 7,08 km/t, joten huippunopeudet eivät ole samat 20 kilometrillä kuin 2,5 kilometrillä. Sää vaikuttaa tuloksiin paljon.

Mielenkiintoinen havainto oli, kun hyppäsin miltei lennosta Breezestä Merliniin, niin vaikka jälkimmäinen oli nopea ja kevytkulkuinen, niin kaipasin Breezen kapeutta. Breezeä on hauska meloa, se on todellinen kuntokanootti, jos alkaa hakea huippunopeuksia. Marssivauhti tuntuu sujuvan hyvin.
 

Tässä syntyy Tuomas Tuomen ja minun melomana Gullon inkkarikaksikkoennätys. 2:09:35 vuodelta 2009. Keskinopeus 8,8 km/t, ennätys on edelleen voimassa.

No - sunnuntaina nähdään, kuinka Breeze toimii. Lähde sinäkin mukaan. Gullö on hieno tapahtuma. Wågenin porukka osaa järjestää. 

Ne osaa ihan hyvää suomea.
Linkki Wågenin sivuille

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Yli meni

Suomenlahtea ei ole aikaisemmin ylitetty avokanootilla - no nyt on.

Get Garmin data from here

Vaikka kaikkea on tullut tehtyä,
niin tätä ylitystä pitää vähän sulatella.

Suomenlahden yli olisi voinut meloa avokanootilla jo vuosia sitten.

En usko, että Janne Janhunen ja minä, Jaakko Mäkikylä (Hevossaaren hampparit) olisimme ensimmäiset riittävän hullut tällaiseen kokeiluun. Ylitys avokanootilla ei ole tullut kenenkään mieleen, sitäkin vähän epäilen.
On tästä puhuttu silloin tällöin, kun Viron itsenäistyttyä rutiininomaiset ylitykset kajakeilla alkoivat.

Helsingistä Tallinnaan on melottu kajakeilla
melkein joka kesä vuodesta 1988 lähtien.
Onni on ollut näiden melojien matkassa ja toistaiseksi
vain kerran sää on yllättänyt melojat niin,
että melonta-aika kasvoi oletetusta vuorokauteen.

Todennäköisin syy lienee ennakkoluulot inkkaria ja sen suomia mahdollisuuksia kohtaan.
Kanoottien synnyinmaassa Kanadassa on järviä, jossa selät on isompia kuin Suomenlahti ja niiden yli on varmasti melottu. Suomessa melomme inkkarillla koskissa, joiden aallot vastaavat Suomenlahden aallokkoa kovalla tuulella. On tietysti henkisesti raskaampaa meloa aallokossa, kun rantaa ei näy. Koskien aallokko ei jatku tuntikausia.

Virosta on tultu Suomeen Neuvostoliiton aikana milloin milläkin kelluvalla joko päätyen Sipoon saaristoon tai parhaassa tapauksessa Siperiaan.

Varusteet ovat parantuneet, mutta oleellisin muutos on tapahtunut sääennusteissa. Dataa kerätään tehokkaammin kuin ennen ja sitä voidaan käsitellä tehokkailla tietokoneilla paremmin kuin ennen.
Vuonna 1993, kun oma melonturani alkoi, maksoi neljän megan muistikortti 15 000 markkaa, tämän päivän rahassa 3400 euroa. Nyt saa neljä megaa neljällä sentillä!

Meille oli oleellista tietää luotettavasti tuuliennuste ylityspäivälle. Itseasiassa varmistimme vielä aamulla, että ennuste päti. Meille riitti tieto seuraavsta 12 tunnista. Sen perusteella teimme lopullisen lähtöpäätöksen.

Sitten piti vaan meloa.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Lauantaipäivän puhde, 30 000 melanvetoa.

Vöhandumaraton,
100 km yhdessä päivässä ekaa kertaa.

Joukkueita on ilmoitttautunut runsaat 500. Oma luokkani C1 Men on pieni luokka, yhdeksän melojaa on ilmoittautunut. Jo nyt tiedän, että yksi ei lähde. Tuomas oli meidän porukan neljäs sooloilija, mutta joutui toiselle reissulle tälläkertaa. Silti C2 Men on tapahtuman isoin luokka, 120 joukkuetta, kaikkiaan C2-joukkueita on 159. Vastaavat osallistujamäärät kajakeissa on K1 114 joukkuetta ja K2 165 joukkuetta, kun lasketaan yhteen naisten, miesten ja mixed -melojat. Näin isoa melontatapahtumaa ei ole Suomessa.

Alkuun vähän melontamatikkaa

Kanootti etenee joka melanvedolla runsaat kaksi metriä. Neljäkymmentä vetoa minuutissa -tahdilla etenen kilometrin kymmenessä minuutissa. 6 km/t ei ole ylivoimainen vauhti. Suomimeloossa marssivauhti on 6-6,5 km/t. Suomen rannikon meloin 5,6-5,8 km/t keskinopeudella. Silloin alla oli retkilastattu kanootti ja piti jaksaa meloa viisi viikkoa putkeen. Virran auttamana 30 000 vetoa pitäisi riittää perille. 40 vedon tahdilla aikaa kuluu 12,5 tuntia. Melonta-aikaa lauantaille on 18 tuntia, taukoihin ja voimalaitosten ohittamisiin jää reilusti aikaa.

Yhden lauantaipäivän aikana melon sata kilometriä. Osallistun Esquif Echolla Vöhandumaratooniin Tietysti keväinen virta auttaa, mutta silti saan istua pitkän päivän kanootissa.

En ole yksin

Avokanoottiyhdistyksestä lähtevät Janne Janhunen ja Jyrki Uotila. Molemmat melovat hiilikuituisilla Bell Merlineillä. Minun Echo on vähän rauhallisempi kulussaa, mutta mutkaisella joella Echon ketteryydestä tuskin on haitaa. Lisäksi C2-luokassa matkaan lähtevät aidot maratoonarit Heikki Hinhala ja Jaakko Soivio ruotsalaisella Acronilla. Heille tapahtuma on tuttu ja tavoitteena mahdollismman hyvä sijoitus.

Meidän sooloporukan tavoite on olla perillä lauantain aikana

Joessa on kolme kantaen ohitettavaa voimalaitosta. Lisäksi on kymmenkunta vanhahojen myllyjen pohjapatoja, joista osan voi laskea, osa on ohitettava maitse. Joki meanderoi (mutkailee) voimakkaasti, koskia ei juurikaan ole. Myöhäisen kevään vuoksi joki on juuri kevättulvassa.

Otan Kanadan reissulla käyttämäni Spot-paikantimen mukaan. Etenemistäni voi lauantaina seurata reaaliajassa netissä. Spot päivittää sijaintini kymmenen minuutin välein.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Älä joudu vaikeuksiin

Minulta ei kanootti karkaa toista kertaa.

Perämerellä matalassa kivikkorannassa en saanut vedettyä raskaasti kuormattua kanoottia kovin pitkälle maihin. Leirin teko ja iltapuuhat väsyneenä veivät huomioni, enkä kiskonut thjentynyttä kanoottia pidemmälle rantaan saati sitonut sitä mihinkään kiinni. Yöllä rannikolle saapunut matalapaine nosti vedenkorkeutta ja aamulla tuuli painoi kanoottini selälle. Huomasin tilanteen kun kanootti oli jo liian kaukana. Soitin merivartiostolle ja he tulivat apuun. Kiitos Virpiniemen meripelastajille.

Aliarvioi kykysi

Olen melonut kohta 25 vuotta, olen käynyt melontakursseja ja pitänyt niitä. Silti pidän itseäni melko tavallisena keskivertomelojana. Joku voi pitää minua eksperttinä ja tietysti se imartelee minua, mutta silti omasta mielestäni olen keskiverto. En ole liikunnallinen lahjakkuus, minulla on enemmän intoa kuin motorista lahjakkuutta. Luontoa vastaan olen oppipoika.

Hidasta ja pysy elossa

Yleensä ongelmat alkavat ja onnettomuudet sattuvat, kun takana on pitkä päivä, yrittää vähän liikaa saadakseen aikataulun kiinni tai on muuten jo nälkä ja väsy. Ratkaisu: rantaudu ajoissa, syö välipalaa ja pidä usein juomataukoja. Olen melonut pitkiä päiviä, loppumatkasta todella väsyneenä ja nälkäisenä, mutta se oli ennen nykyisiä viestintävälineitä, kun piti ehtiä perille, ettei huolestuttaisi perhettä. Nykytekniikalla perheen saa rauhoitettua napin painalluksella.

Ajoita, tee aikatauluja etukäteen. Mitoita päivämatkoja ja mieti mahdollisia aikataulun sudenkuoppia. Suunnittelu ja retken eläminen etukäteen on hyödyllistä ja se on myös kivaa. Kun lädet, aikataulu ei ole tavoite, johon pyrit. Aikatauluun voit verrata, miten matka etenee. Jos alkaa tulla kiire, näet sen ajoissa ja voit miettiä muita vaihtoehtoja. On helpompi meloa viikon jokaisena päivänä tunti pidempään kuin yrittää kahdessa päivässä tai päivässä meloa seitsemän tuntia lisää. Ja retken riskipaikat pitää osata ulkoa.   

Noudata sääntöjä

Esimerkki 1: varustelista. Minulla on varustelista, josta ruksaan mitä otan mukaan kulloisellekin retkelle. Aina on mukana polvipehmusteet, keula- ja peränarut, kaksi melaa, sieni tai äyskäri, vettä, jotain pientä purtavaa ja kännykkä.

Kun melonta on retki, siis enemmän kuin lenkki kotivesillä, on minulla mukana pieni ensiapulaukku. Tein sen aikoinaan partiolais-ystäväni ohjeiden mukaan: se on niin pieni, että sen ottaa aina mukaan. Siinä on kaikki tarvittava ihmisen ja kanootin väliaikaiseen leiriytymiseen ja paikkaamiseen. Kun tuo pussi on mukanani, tiedän, että matkassa on mm. tulitikkuja, vaijerisaha, sakset, ensisiteitä, laastaria ja muutama metri teippiä kanootin korjaamiseen. Huomion herättämiseen on valkoisia ja punaisia kynäraketin panoksia.

Esimerkki 2: liikkeelle yhtäaikaa. Minut saa pilllastumaan, jos joku porukasta hätäilee vesille ennen muita. Mitä isompi porukka, sen kauemmin kestää vesille meno. Jos nopeimmat tai malttamattomimmat päästävät irti rannasta, alkaa virta tai tuuli viedä kanoottia ja porukka hajoaa. Huonolla tuurilla viimeiseksi rannalle jäänyt kompastuu ja teloo koipensa tai häneltä lipsahtaa kanootti karkuun, kun hän yrittää hosata itsensä muiden perään.

Hyvä tapa on, että kukaan ei mene vesille, ennenkuin kaikkien kanootit ovat valmiit vesillelähtöön. Kun kanootti ovat rannassa, hitainkin pakkajaa toimii rauhassa ja huolella, koska mikään ei kerro hänen olevan myöhässä. Kaiken lisäksi ne, joiden kanootti on valmis, voivat auttaa muita.

Aloita jokainen melontapäivä harjoituksella

Kertaan aina vesille mennessä melonnan perustekniikat. Keulaperäsin, sivuttainmelonta, taaksepäinmelonta suoraan. Etu- ja takalossi. Käännökset akanvirtaan ja akanvirrasta pois. Nämä aamuiset sulkeiset kuormatulla retkikanootilla parantavat taitoja ja antavat itseluottamusta selvitä koskista tai isosta aallokosta kunnialla.

Ennakkokatsele kosket

Edessä on tuntematon koski. Jokainen rantautuu, sitoo kanootin kiinni ja lähtee katsomaan kosken. Jokainen tekee reittisuunitelman. Noudatamme sovittua laskujärjestystä. Minä tai joku kokeneempi menee edeltä ja näyttää reitin. 

Kanootit tulevat sen verran lähellä toisiaan, että jokainen pystyy seuraamaan edessämelovan liikkeitä ja reittivalintoja. Silti välimatkaa on sen verran, että tarvittaessa on tilaa väistää. Turvavarusteet ovat viimeisessä kanootissa. Sen on helpointa päästä auttamaan pulaan joutunutta. Jokainen osaa joella käytettävät käsimerkit: Stop, Oikealle, Vasemmalle, Suoraan, Apua, Jatketaan matkaa. Merkeillä ohjataan turvalliselle reitille.

Kehitä luotettava perälossitaito

Perälossilla on helppo pitää kanootti jyrkissä kaarteissa sisäkurvan puolella ja pois isoista aalloista. Tekniikalla pääsee akanvirtoihin niin päin, että voi rauhassa tarkastella edessä olevaa virtaa.

Koskipuljaajat tyytyvät yleensä kääntämään kanootin keulan vastavirtaan ja lossaavat keula ylävirtaan. Tee tämä käännös tiukassa paikassa 17-jalkaisella täyteenlastatulla retkikanootilla ja tasavarmasti uit.

Älä pilkkaa uimasilleen joutuneita

Kaatuneet näyttävät ulospäin reipasta naamaa, mutta sisäänpäin he ovat hämmentyneitä ja hiljaisia loppupäivän. Kaatuneen pitää vaihtaa kuivat vaatteet saman tien, vaikka olisi lämmin päivä. Kuivat vaatteet saavat mielen virkistymään ja ikävä tapaus jää helpommin taakse. Illalla leirissä tapaus voidaan vielä käsitellä ja ottaa siitä opiksi. Sen jälkeen se uohdetaan ja siihen ei enää palata.

Hyvää säätä kannattaa odottaa

Jos keli on huono, en lähde matkaan. Jään keräämään voimia ja odotan parempaa säätä. Kun keli paranee voi levänneenä tehdä pari vähän pidempää päivää ja saa kesän pitkän valoisan aikana aikataulua kiinni.

Ota mukaan koko porukan majoittava hyttyssuoja ja sadepressu

Ilman hyttyssuojaa tai pressua porukka vetäytyy nopeasti suojaan telttoihinsa. Porukan fiilis ja yhtenäisyyys kärsii eristyneisyydestä. Samoin yhteiset ateriat lisäävät yhteenkuuluvuutta. Neljä on sopiva ruokakunnan koko. Ryhmien koostumuksia on hyvä vaihdella.

Pidä mukana kalusto, jolla saat raivattua kulkuväylän

Taittuva oksasaha tai vesuri on hyvä olla matkassa kantopolun raivaamiseen. Jos joki on niin kapea, että kaatunut puu ylettää rannasta rantaan, on hyvä ottaa mukaan kunnon pokasaha kaatuneiden runkojen raivaamiseen. Tällainen kapea joki voi sotkea aikataulun täydellisesti.

Tuntematon kantotaival on hyvä ensin kartoittaa ja merkitä. Kanna ensin varusteet ja jätä viimeiseksi kanootti ja melat. Jos haluat viedä kaksi varustesäkkiä kerralla, rikaa ne silti selkäpuolelle. Jos et nää, mihin astut, sinulle käy huonosti. Kanootti ja melat ovat viimeisenä, koska voi olla, että tavaroita kantaessa oletkin huomannut rosvoväylän, jota pitkin voit tulla alas tyhjällä kanootilla.

Tee leiri pahan paikan alapuolelle

Jos on mahdollista, lasken illan viimeisen kosken ja leiriydyn sen jälkeen. Tai jos edessä on järvenselkä, melon sen yli illan tyynessä ja teen sitten leirin – aamulla voi olla kova vastatuuli. Näin nukun rauhallisemmin, aloitan aamun turvallisesti ja anna kropalle aikaa lämmetä päivän koitoksiin.

Lähteenä omien kokemusten lisäksi artikkelit Paddler.com -verkkosivulla

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.