Nakukanoottikuvat vuonna 2008

    

2008 / 1

Kuvassa käsi, joka pitelee kanootin keulanarua. Alempana rannassa kaksi kanoottia ja kaksi melojaa. Myöhäinen syksy, kuuraa maassa.


Koottavat maailman valloittajat. Kuvassa on kolme koottavaa kanoottia, jotka kulkevat pakettina lentokoneessa ja voit mennä minne tahansa maapallolla melomaan omalla kanootilla. 
 
Joen rannassa on Janne Pyykön ilmatäytteinen Grabner-kanootti yli kymmenen vuotta ennen Pac-Raft -kanootteja. Jannen kaukaisin kohde taisi olla Uusi Seelanti.

Oma kaukaisin kohteeni Pakboatilla on Brasilia.

Jutunjakaja - muistilehtiöstä irti revitty paperisuikale. Sama kuvio esiintyy Nakukanoottikuvan vasemmassa reunassa.

2008 / 2

Afrikkalaistaustainen pikkupoika istuu rantamuurilla ja katselee kahta meressä kelluvien kanoottien keulaa.

Menimme alkuillasta Ruoholahden kanavaan. Halusin esittää Taiteiden yön Nahannit Tanssi -kanoottiesityksen alkuillasta, että nuoretkin näkisivät esityksen.
 
Töölönlahti, joka oli varsinainen esiintymispaikka, oli sen verran känniläisten kansoittama, että sinne oli turha tehdä lasten juhlaa. Ruoholahti toimi hyvin. 

Töölönlahden esitykset loppuivat, kun yhtenä vuonna rannassa tapahtui puukotus ja sen seurauksena Helsinki kielsi kaiken toiminnan Töölönlahden ympäristössä.

Nahannit Tanssii esiintyi kuutena vuotena taiteiden yössä. 

Jutunjakaja - muistilehtiöstä irti revitty paperisuikale.

2008 / 3

Parittain olevista kanooteista koottu kuusikerroksinen rakennelma vedessä. Ylimpänä seisoo lippua heiluttava poika. Taustalla tillisiä teollisuusrakennuksia ja koski sekä pato.

Tätä ennätystä ei ole rikottu. Oli hienoa aikaa Avokanoottiyhdistyksessä. 
 
Kun tuli joku ajatus mieleen, niin se tehtiin. Löytyi melojia ja löytyi Welhonpesä, josta saimme riittävästi kanootteja.

Jutunjakaja - muistilehtiöstä irti revitty paperisuikale.

2008 / 4

Laiturilla kaksi talkoolaista ovat kontillaan ja asentavat laiturin rweunaan muovipehmikettä. Heidän takanaan tarkkailee toimintaa neljä muuta talkoolaista.

Talkoot on mystinen sosiaalinen kuvio. Olen aina halunnut ihmiset talkoilemaan. Toisaalta mielestäni on hyväksyttävää kieltäytyä talkoista. 
 
No hard feelings. No questions asked. 

Jutunjakaja - muistilehtiöstä irti revitty paperisuikale.

2008 / 5

Kosken iso kuohu. Kuvan yläreunassa koskimeloja keltaisessa kajakissa. Etualalla sillan kaiteeseen nojaa pikkupoika mustassa päähineessä, jossa on punaiset korvat.

Lapset. Niitä harvoin näkee melomassa. Tavallinen melonta pitkästyttää, kastuu, tulee nälkä ja vilu.

Mutta ihan varmasti joku kuvaa palaa sieluun. 
 
Jutunjakaja - muistilehtiöstä irti revitty paperisuikale.

Linkki vuoden 2009 Nakukanoottikuviin

Linkki vuoden 2007 Nakukanoottikuviin


Kuvalinkki blogin etusivulle: lihaksikas käsi nyrkki pystyssä ja nyrkissä yksilapainen kanoottimela.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.