Tule mukaan! Syysretki Jongunjoelle

Lähde melomaan Jongunjoelle
21.-25.10.2020

Porukka tuli jo täyteen.
Joelle mahtuisi, mutta ei majoituksiin.
It Is Corona Time. 

Aikataulutus on Hki - Hki, muualtakin saa tulla.

 

Lähtö keskiviikkona 21.10 ja paluu sunnuntaina 25.10.

 

Majoitukset Jongunjoen matkailu, kanootin vuokra, sauna ja kuljetukset joelle varmistuu, kun tiedetään porukan koko. 

 

Mun kyytiin mahtuu tiukasti pakaten 3-4 h + 2 kanoottia (Hyndai Elantra), autokulu bensan mukaan.

Helsingistä Lieksan Nurmijärvelle on matkaa vajaa 600 km.
Kun lähtee ajelemaan 10 maissa aamupäivällä, niin ehtii päivänvalolla perille.
Aurinko laskee Lieksassa 17:22 
Tavallisesti ollaan ostettu eväät jostain matkan varrelta.
Yleensä olemme tehneet retkellä yhteiset ilta-ateriat. Aamiainen ja muut ruokailut omin neuvoin. 

Kuivapukua suosittelen. Olot voivat olla talviset. Ota varoiksi teltta mukaan. Tuvissa voi olla metsästäjiä tai muita kulkijoita. Retken aikana on mahdollisuus suorittaa EPP 2/3 Avokanootti -taitokoe.

Vettä on sopivasti. Virtaama Jongunjoen Viitakoski

 

Alustava aikataulu

Keskiviikkona 21.10 ajo Lieksan Nurmijärvelle Jongujoen lomapirttiin, jossa yövymme ja saamme halutessamme saunan. Iltapala ja aamiainen varmistetaan porukan koon mukaan.

Torstaina aamusta autolla Teljoon. Illaksi Otroskosken kämpälle saunaa lämmittämään.
Teljosta melontaa tulee vaivaiset 5 km, runsas tunnin melonta. Matkalla pieniä koskia.

Perjantaina melotaan joko Valamajoen kämpälle, 17 km, tai vähän pidemmälle Pälvekosken kotukselle, 25 km. Matkalla useita helppoja koskia ja yksi kakkonen, Aittokoski (Tämän voi myös ohittaa maitse). Melonta-aika 4-5 t.

Lauantaina melonta loppuu Saarivirran alapuoliselle kohtaamispaikalle tai jos intoa riittää, Viitakoskelle, 17-25 km.
Illalla Lomapirtissä sauna. Melonta-aika 4-5 t.
Sunnuntaina aamupala ja lähtö kotiin.

Jos kiinnostaa, kysy lisää Jaakko.makikyla(at)gmail.com

 Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!

Miellyttäviä kohtaamisia Uivan venenäyttelyn laitureilla.

Puuveneiden juhlaa Uivassa. Näytillä oli hienoa käsityötä ja kiinnostavia rakennussarjoja. Tietysti keskityin kanootteihin, vaikka yksi hieno kajakkikin oli rakennussarjana.

Martin Jasko oli tuonut näytille kanootin rakennussarjan. Kanoottisarjan hinta, 850 €, sai minut hidastamaan ja jäin juttelemaan. 

Näytillä oli kanoottikaksikko ja hieno grönlantilaiskajakki. Kajakin rakennussarja on saatavana myöhemmin syksyllä.

Kanootti näyttää hienolta. Rakentaja oppii myös punomaan tuon penkin. Osaava kaveri kokoaa kanootin viikossa, mutta projekti on juuri sopiva talven aikan syntyväksi puhteeksi.

Jos joku porukka innostuu, niin Martin Jasko tulee tarvittaessa pitämään rakennuskurssin Suomeen.

Tämä olisi kohtuuhintainen hanke jollekin ammattikoululle.

Täällä nettisivut. Toistaiseksi viron kielellä, mutta Martin puhuu suomea tai englantia. https://jrcraftyard.ee/  

Porvoolaisen Nordic Craftin kanootti oli hienoa puuutyötä. Kolmentoista kilon keveys ja kohtuu hinta  käsityölle on saavutus sekin.

Jos tämänlainen rakentaminen innostaa ostajia, niin kohta meillä voi olla sekä hienoja pienveneitä.

Sieluni silmin näen tuolla pieteetillä tehdyn soutuveneen vaikka Sulkavalla tai Tampereella Pirkan Soudussa.

Ja Pinkin Kolibri-kanootin omistajana silmiin osui miehekkään värinen Marino Mustang ja perämoottori sävy-sävyyn.

Ja kehitysidea Uivaan: kertokaa portin porukoille peruspaikkojen sijainnit.

Nyt jouduin vähän seikkailemaan edes takaisin, kun portilta neuvottiin Toimistoon, sieltä taas neuvottiin Infoon, josta sain pressilapun, mutta jouduin palaamaan toimistoon hakemaan Finnboat -ripustushihnan. Viuh-vauh näinä koronaisina aikoina ei innosta.

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Tässä kirjoituksessa esitellyillä tuotteilla tai niiden valmistajilla ei ole sidoksia Off-road-Paddleriin.

Kanoottikesä yksin tai kaksin meloen.

Ota kaveri mukaan
pitkille matkoille, neuvoo 

August Ramsay.
Linkki kirjaan

Tällä reissulla minulla oli viisi päivää kaveri mukana lähtöpaikastamme Puumalasta Savonlinnan ohi Rantasalmelle. Hän meloi omalla valkoisella Kolibri-kanootilla ja minä omalla Pinkilläni.

Nyt, kun matkani jatkuu yksin, mietin matkanteon eri puolia. Kaksin vai yksin?

Kaveri on hyvä turva yllättävissä tilanteissa. Jos sattuu kaatumaan tai pitää rantaa pitkin ohittaa hankala joen kohta. Ylipäätään kaveri on tarpeen, jos kaipaa kolmatta kättä avuksi. 

Kaveri on vallan mainio vahtikoira kun on poikettava vilkkaalla paikalla rannassa hoitamassa asioita. Hän jää silloin kama- ja kanoottivahdiksi.

Tekniikkaa voi myös kehittää katselemalla edessä melovan liikkeitä.

Hidastava vai 

kirittävä kaveri?

Melonnan etenemisessä ei välttämättä ole parempi kaksin. Yksin meloessa moni asia sujuu luontevasti, kun voi edetä ihan omien tuntemustensa mukaan. Jo kahden hengen porukassa pitää neuvotella, on otettava toinen huomioon ja tehdä päätökset yhdessä.

Meloimme samanlaisilla, suomalaisilla Kolibri-kanooteilla ja käytännössä etenimme samaa vauhtia. Vai oliko se niin? Joutuiko toinen jarruttelemaan tai kirimään nopeamman matkaajan vauhdissa?

Tunsimme toistemme tavat. Etenen aina hieman taaempana. Muutaman tunnin melonnan jälkeen tulen taukopaikalle minuutin pari myöhemmin – minussa on aina ollut myöhästelijän vikaa. Matkassa ero on kuitenkin vain pari sataa metriä, vaikka välimatka vesillä näyttää paljon pidemmältä.

Innostuessani huomaan kiriväni välimatkaamme kiinni ja sitten ajatukseni liihottaa omille teilleen ja jään taas jälkeen. Kiriminen syö turhaan energiaa ilman sen kummempaa tulosta.

Välimatkamme oli tällä melonnalla sen verran suuri, että alkumatkan kovatuulisina päivinä emme saaneet toisiimme kontaktia huutamalla.
Tietysti pidimme huolta, että näimme toisemme, mutta mahdollisista nopeista reittivaihtoehdoista emme voineet keskustella. Takana melovana jouduin seuraamaan etumelojan reittiratkaisuja. Niissä ei ollut valittamista, hän osasi homman. 

Toiveiden keskiarvo

Vasta jälkeenpäin kuulin, että jotkut puuskaiset ylitykset olivat hermostuttaneet kaveriani ja hän oli varma, että kohta uidaan. No, emme onneksi uineet. 

Neuvottelimme kyllä etukäteen mitä jokaisen hankalan ylityksen kohdalla tehdään. Jos emme olleet yksimielisiä, vaihdoimme pidemmälle, mutta suojaisemmalle reitille.
Ei ole oikein painostaa toinen myöntymään ja lähtemään omasta mielestään hankalaan paikkaan, se on myös turvallisuusasia. Epävarmana sattuu helpommin kaikenlaista.

Juoma- ja lepotauot vaihtelevissa oloissa muodostuvat helposti molempien melojien toiveiden keskiarvoksi.

Leiripaikan etsiminen yhdessä vie myös aikaa, mutta mihinkäs tässä on kiire. 
Toiselle kelpaa hankala kivikko, kun taas toinen etsii pehmeää kaislikkoa rantautumiseen.

Reittimme varrelle osui hyviä leiripaikkoja ylipäätään huonosti. Kahdelle teltalle on vaikeampi löytää paikka, kuin yhdelle. Usein toinen meistä rantautui tutkimaan löytyykö molemmille teltoille tasaiset kohdat. Tässä iässä minä olen kuin vanha prinssi herneen päällä. Sileää ja pehmeää sammalta pitää olla. 

Lähtörauha on 

päivän tärkein hetki 

Kaikki tietävät minkälaista on, kun reissussa toinen on aamuvirkku madon nappaaja ja toinen torkkuisi puoleen päivään. Minä olen se jälkimmäinen, tykkään herätä ja syödä aamiaista rauhassa, katsella maisemia ja miettiä alkanutta päivää. 

Leirikin puretaan ja pakataan kanoottiin oman luonteen mukaan. Toinen voi joutua odottelemaan hitaampaa ja se ei aina ole mukavaa. Vesiltä tuijottava kaveri hermostuttaa ja alat hosua, kompastut, unohdat jotain, puet melontaliivin väärin ja vaikka mitä.

Olen tiukkana, että porukkamelonnoissa kukaan ei mene vesille, ennen kuin jokainen on valmistautunut ja pakannut kanoottinsa rauhassa. Hosumalla rantaan helposti unohtuu varusteita. Sitten joudutaan odottelemaan, kun porukan tohelo palaa takaisin etsimään leiriin jääneitä tavaroitaan. 
Me noudatimme lähtörauhaa. 

Aamuisin sovimme suurpiirteisesti, kuinka pitkälle haluamme päivän aikana edetä. Rytmitimme melonnan kahden tunnin tai runsaan kymmenen kilometrin pätkiin, jonka jälkeen pidimme rannassa tauon.
Päivämatkat muodostuivat kolmesta tai neljästä tällaisesta osuudesta. Kun päivän tavoite oli saavutettu, etenimme etsien leiripaikkaa reitin varrelta.

Melonta ei kaipaa armeijameininkiä

Isommalla porukalla sekä kurinalaisuus että kompromissit lisääntyvät. Pahimmassa tapauksessa retkeillään tavalla, joka ei ole kenellekään luontainen. Lähestytään armeijatyyppistä toimintaa.

Porukassa melominen sopii tietysti heille, joille porukka antaa turvaa ja jotka kaipaavat samanhenkistä juttuseuraa. Pitää vain sopeutua ryhmäretkeilyn edellyttämään järjestykseen.

Yksinmelominen sopii heille, jotka viihtyvät omien ajatustensa parissa. Yksinmeloessa tutustuu myös helpommin ihmisiin, monenlaiset ihmiset tulevat juttusille ja olen reissuillani törmänyt yllättävään vieraanvaraisuuteen ja luottavaisuuteen. On pyydetty saunaan ja tarjottu yösijaa. Yksi teltta harvoin häiritsee maanomistajaa, porukka on jo toinen juttu.

Tietysti pitää olla kokenut meloja ja retkeilijä, koska kaveri ei ole ojentamassa auttavaa kättä. Alottelijan ei ole syytä lähteä yksinään. Ja kuten tohtori Ramsay sanoo:

“Kanoottimiehen 

pitää osata uida”

Tänä päivänä yksinäisillä retkillä on pysyteltävä puhelimen kantomatkan päässä ja akku ladattuna. Ja sen puhelimen on paras olla vedenkestävässä pussissa. 

Nyt jatkan matkaa yksin. 

Katsotaan kuinka tässä käy herra Ramsay, ehkä melontareissulle ei aina tarvita kumppania. 

Uskon kohtaavani matkani varrella paikallista ystävällisyyttä.

Ja kuinka minun sitten kävi?

Tarina jatkuu täällä>>>

Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!

Melontareitti Saimaalta Päijänteelle sadankolmenkymmenen vuoden takaa

Isosetäni Hanneksen matka-arkku.

Johannes Benjamin
Mäkkylä

Isoisäni veljeä, tohtori Johannes Benjamin Mäkkylää kutsuttiin sukumme kotikylässä Ylöjärvellä intiaanilääkäriksi. Hän matkusti 1900-luvun alussa kahdesti Yhdysvaltoihin ja toimi siellä useamman vuoden lääkärinä Montanan ja Michiganin osavaltioissa. Lähinnä hän paikkasi suomalaisia mainareita ja neuloi umpeen kapakkatappelussa kaivosmiehiin ammuttuja reikiä. Häntä kutsuttiin intiaanilääkäriksi, koska hän auttoi myös heitä.

Innoittava kirja ja kanoottini Kolibri

.

Uskon perineeni Hannekselta seikkailijan geenini. Johannes, ystäville hän oli Hannes, ei melonut. Vettä hän katseli Atlantilla Lusitanian kannella. Joku ehkä muistaa, että Lusitania oli Titanicin sisaralus. Hanneksella oli kipinä veteen ja ehkä melontaan. Hannes oli ostanut Tohtori August Ramsayn kirjan Kesämatkoilla kanootissa.

Kirja on ensimmäinen osa Matkailu ja vireys –kirjasarjaa, joka julkaistiin vuonna 1890 edistämään terveitä elämäntapoja ja kotimaan matkailua. Kirjasta on pdf-näköispainos sekä suomeksi että alkukielellä ruotsiksi. Linkki kirjaan.

Löysin Hanneksen kirjan sattumalta viime talvena penkoessani sukuni kirjoja. Hannes on merkinnyt mustekynällä kirjan kanteen Tri Mäkkylä 28/IV 97 ja kirjan hinnan 2 Smk.

Oliko Ylöjärvellä silloin aikainen kevät ja 33-vuotias Hannes ehkä haikaili seikkailuun? Amerikan seikkailut olivat vielä edessä.

Ahmin Ramsayn kirjan siltä istumalta. Retkikuvaus Puumalasta Savonlinnan ja Varkauden kautta Päijänteelle ja sieltä Kymijokea pitikin Kotkaan muodostaa Suomi neidon leveimmältä kohdalta, lantiolta, vähän jo reidellekin ulottuvan kysymysmerkin muotoisen melontareitin. Minua kiinnostaa Puumala – Jyväskylä –osuus, jota en ole aiemmin melonut.

Hanneksen ostaman kirjan lisäksi tuli mieleeni toinenkin kirja: Steinbeckin Matka Charlien kanssa. Siinä Steinbeck kiertää matkailuautolla Yhdysvaltoja ja etsii, mitä kotimaa hänelle merkitsee. Kirjan lopussa Steinbeck eksyy.

Olen käynyt Kalifornian Salinasissa Steinbeck –museossa ja nähnyt Stenbeckin käyttämän matkailuauton, vuoden 1960 GMC (General Motors Truck Company) lavafarmarin. Steinbeckilla oli pullo Courvoisier –konjakkia ja kirjoituskone matkailuauton ahtaan kopin pöydällä.

Steinbeck nimesi camperinsa Rosinanteksi Don Quijoten hevosen mukaan.

Puumalasta alkavalla melonnallani on jo nyt pitkät ja jännittävät perinteet.

Hyviä melan vetoja itse kullekin säädylle!