Avoin kutsu itsenäisyyspäivän melontaan Elisaaressa 6.12.

Elisaaressa on avokanoottiperinteiden mukaisesti satsattu kasviksiin lihapalojen tilkkeenä.

Avoin kutsu Itsenäisyyspäivän retkelle Inkoon Elisaareen.

Lähden torstaina. Jos kiinostaa päivämelonta, niin anna kuulua, perjantaina melotaan.
 
Jos teet viimehetken pätöksen, ilmoita tulostasi tekstarilla Jaakolle 050-3456935. Tekstarilla siksi, että kännny ei ole päällä kuin satunnaisesti (aamulla ja illalla).



Leiri on Elisaaressa oheisen kartan Tulipaikka 2:n ja sen itäpuolisen saunan maastossa. Tulipaikka 2:n saa suojattua tuulelta isolla pressulla. 

Teltoille löytyy kohtalaisen hyviä paikkoja ihan tulipaikan läheisyydestä. Teltat on jätetty paikoilleen päiväretkien ajaksi. Sauna ei enää ole toiminnassa näin myöhään, sillä saunoissa on vain kesävesi.

Jäätilanne Tämä on tietysti kysymysmerkki ihan viime hetkiin saakka. Tällä hetkellä tilanne on karvan verran viimevuotista lämpöisempi. 

Elisaaren ja Orslandetin välinen salmi voi mennä jäähän, mutta yleensä olemme päässet saaretsa pois.

Perjantaina  melotaan valoisan aikaan ja illaksi palataan leiriin. Reitti suunniteellaan yhdessä kelin mukaan. Yleensä olemme kiertäneet lähisaaria ja lenkit ovat olleet 13-16 km. Melonnat lähtevät leiristä n. klo 11:00 ja takaisin tullaan klo 16-17 maissa. Matkalla maatauko tai parikin. Aurinko nousee 9:02 ja laskee 15:26 ja hämärän kesto on 56 minuuttia.

Kuivapuvut on normivaruste. Ilmankin voi tietysti kokenut meloja lähteä, kunhan me muut tiedämme tilanteen. Mukana on kaksi hypotermiahaalaria, joiden suojissa on lämmin vaihtaa kuivat vaatteet ylle.

Pimeys kun tulee, niin suunnistaminen sokkeloisessa saaristossa on hankalaa. Ei riitä, että on toimiva gps mukana, siihen pitää olla kylmästä johtuen ainakin kahdet varapatterit. Porukan pysyminen koossa on ehdottoman tärkeää kaikkien turvallisuuden vuoksi. Jos et malta meloa hitaimman kanootin tahtiin, tämä ei ole sinun retkesi.

Jos kiinnostuit, anna kuulua!

Kuvia edellisiltä reissuilta

Elisaari 2009

Elisaari 2008 

Elisaari 2004-07

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Kanoottien sprinttitesti.

Oppi-isäni Pekka Tyllilän kanssa tuli aiemmin syksyllä puheeksi kanoottien ominaisuuksien vertailu niin, että tuloksia voisi verrata keskenään.

Pekan resepti pelkistettynä on, että tehkää tekniikat täysvauhtisesti kelloa vastaan. Vertauskohteena 200 metrin juoksu: se vedetään täysillä, pidempää ei jaksa. 20 sekunnin suoritus kelloa vastaan joka välineellä, tietysti huilaten sprinttien välissä. No, tätä kokeiltiin!

Haimme Welhonpesästä joukon hyvin erityyppisiä ja -hintaisia kanootteja, joita halusimme vertailla keskenään. Kaksikoita ja yksiköitä pitkin hintahaitaria. Halusin mukaan sormituntumalta eri käyttöön sopivia kanootteja ja kohta näkisimme, tukeeko testi mutu-tuntua valinnoistamme.
Jaoin kanootit mielessäni mökkikanootteihin, seura- ja vuokrakalustoon sekä huippukanootteihin, joita voisin haluta itsekin omistaa. Testimelojina oli viisi kokenutta melojaa. Mielestäni kaikkien melojien ei tarvitsisi olla konkareita. Tätä vaihtoehtoa pitää kokeilla toiste. Tällä porukalla syntyi selkeitä eroja kanoottien välille. Jälkipuinnissa mielipiteet kanooteista olivat aika yhtenäisiä.

Koepaikka oli Valkjärven uimaranta Klaukkalassa. Paikka on suojainen lahti. Uimaranta on rajattu poijuilla, joita käytimme ratamerkkeinä. Tuuli oli kevyttä ja poijurivin suuntaista, joten se ei haitannut suorituksia. Sprintit meloimme vastatuuleen.

Sprint

Mittasimme Winkkarilla, jonka oletimme porukan hitaimmaksi, 20 sekunnin spurttia vastaavan matkan. Lähtöpaikka oli poijurivin pää ja maali 45 metrin päässä laiturin kohdalla, jossa ajanottaja/kirjaaja seisoi. Lähetys tapahtui puhaltamalla pilliin kun meloja oli valmis lähtöön ja ilmoitti siitä nostamalla melan pystyyn.

Tämä testi tehtiin sekä kaksikoilla että yksiköillä. Molemmissa ryhmissä erot kanoottien välillä olivat selvät, mutta paljon pienemmät, kuin olin etukäteen ajatellut niiden olevan. Ihan ei päästy Formula ykkösten 3 % säännön sisään, mutta aikaerot olivat suurimmillaankin 10 prosentin luokkaa. Sprintin keskinopeuksien erot pysyivät yhden kilometrin sisässä. Yllätys

Kahdeksikko

Kahdeksikon testasimme vain kaksikoilla. Yksiköt olivat jokaiselle meistä sen verran vieraita, että täys-vauhtisessa suorituksessa kaatumisen riski oli todennäköinen. Olot olivat kylmät, joten jätimme tahattomat uimisen mahdollisuudet pois suosiolla.

Yksikköihin otimme tuntumaa vapaasti meloen. Saimme näin muodostettua aika hyvät mielipiteet koemelottavista yksiköistä.

Testi ei ollut täydellinen

Meloimme kanootteja tyhjinä ja matka oli lyhyt. Tarkoitus oli saada aikaan valintaa helpottavia eroja kanoottien välille. Testiolot vastaavat normaalia seuran rannasta tapahtuvaa melontalenkkiä tyhjällä kalustolla. Olosuhteista jäi puuttumaan monta osiota. Miten kanootit käyttäytyvät kuormattuna? Minkälaiset ovat aallokko- ja tuuliominaisuudet?

Testin opit

Mitä paremmin melojilla oli eri tekniikat hallussa, sitä paremmin kanootit kulkivat. 

Kaksikoissa täysvauhtista menoa haittasi oleellisesti yhteistoiminnan kömpelyys. Sprintti suoraan tai poijujen ympäri kaksikolla on hyvää harjoitusta yhteistyöhön. Yksiköillä syntyi oleellisesti parempia sprinttiaikoja kuin kaksikoilla. Käytännössä jokainen testin kaksikoista on hyvällä yhteistyöllä nopeampi kuin yksiköt. Testi kertoi siis myös meistä melojista jotain. Kaksikoissa yhteinen tahti on kaiken a ja o.

Yksiköillä parhaimmat nopeudet tulivat hit ’n switch -tekniikalla. Suomeksi: muutama veto puoleltaan ja nopea puolen vaihto, ei mitään ohjailevia vetoja. Montako vetoa puolelta, riippuu olosuhteista ja kalustosta.

Vaikka olemme meloneet yhdessä ennenkin, niin kaksikoissa huomasimme, että täysivauhtinen melonta niin suoraan kuin kahdeksikkoa edellyttää hioutunutta yhteistyötä. Rajallisen testiajan puitteissa mentiin tuurilla, välillä paremmin onnistuen ja välillä työnjaosta väitellen. Koetimme vakioida suoritukset niin, että meloimme kaikki kaksikot samalla työnjaolla ja yksiköt aina samalla melalla, jokainen meistä tietysti omalla melallaan. Kovasti väännettiin ja hauskaa oli.

Kun yhdistimme sprintin ja kahdeksikon aikojen keskinopeudet, niin erot jäivät tässäkin yllättävän pieniksi.

Löytyikö paras kanootti?

Mitä oikeasti löytyi? Testi vahvisti käsityksiämme eri kanoottien rooleista. Mikä sopii mökille, mikä vuokraamoon tai melontaseuraan ja minkä haluaisi omakseen.

Testiin valitut kanootit käyttäytyivät aika hyvin ennakkokäsitystemme mukaisesti. Joitain yllätyksiä tuli, mutta järjestäin ne olivat positiiviseen suuntaan: kanootit käyttäytyivät ennakkokäsityksiä paremmin.

Kaksikoissa erot jäivät pieniksi, sprintti oli yllättävän hankala, kun kaksi gurua istui kanootissa. No, ongelma oli kaikilla pareilla sama. Jos jotain opin tuleviin koitoksiin, niin keulaan osaavampi meloja. Jos keulamies spurttaa kanootin vinon, niin perämiehen on pakko ohjata kanoottia mela jarruna. 

Kuvaajan sormi näkyy, sen avulla kanoottien
numerointi kirjanpidossa yhdistyi kuviin.

Winkkaria on ylenkatsottu krouvin ulkoasun ja suuren painon vuoksi. Silti ryhmän mielestä se sopii hyvin ensimmäiseksi, edulliseksi mökkikanootiksi. Kun kanootti pysyy samassa rannassa, paino ei haittaa. Winkkari kulkee kaksikkona hyvin ja tottelee melojia. Raadin suositus: kolmen tähden kanootti mökkirantaan ja vuokraamoille. Seurakäyttöön se on lähinnä painon vuoksi vähän krouvi.

Robson Brooks

Robson Brooks 16' oli porukan ketterin. Se oli tyhjänä ehkä liiankin ketterä, sprintissä se ei oikein tahtonut pysyä suoraan melottaessa testaajien hallinnassa.


Robson on kevyt käsitellä myös maissa, sen puolesta raati suosittelee sitä seurakäyttöön, koulutukseen, iltalenkeille ja jokiretkille. Keulapenkki oli tässä yksilössä ehkä vähän liian keulassa. Isot miehet eivät olleet mahtua keulaan polviasennossa.

Ventura Canoes, Prospector

Ventura Prospector oli kaksikoista porukan yllättäjä. Kulki hyvin sekä suoraan että kahdeksikon.

Tätä voi suositella luotettavaksi retkikanootiksi niin yksityiskäyttöön kuin vuokraamoille ja melontaseuroille.

Perinteisiin Prospectoreihin verratuna Ventura on yllättävän suuntavakaa. Kahdeksikossa terävät keula ja perä veivät kääntymistehoa, mutta ei kanotti silti mahdoton käännettävä ollut.

 

Swift Winisk

Swift Winisk eroaa testin muusta porukasta. Winiski on kovarunkoinen, kevyt ja huippulaatua. Penkit ja pienat ovat hienoa puutyötä.

Winiski on retkimelojan oma kanootti tai retkikanootti sellaiseen seuraan, jossa osataan käsitellä kuitukanootteja niiden vaatimalla huolella.

Northstar Canoes, Northwind Solo.
Bell-kanoottien entisen omistajan uutta tuotantoa.

Northwind Solo tämä kanootti yllätti positiivisesti. Se näytti maalla kevyeltä suoraanmenijältä. Vesillä sen nopeus kiihtyi ja kiihtyi ikäänkuin mikään ei sitä jarruttaisi. Silti se kääntyi ja tuntui muutenkin vakaalta.


Kanootin valmistaja Ted Bell on tässä tehnyt Bell Merlin II:n parannetun version. Moni testiryhmäläinen olisi halunnut tuon saman tien omakseen. Suositeltava retkikanootti yksityiskäyttöön ja todella sivistyneeseen seuraan. Seurakäytössä kanootteja pitää olla kaksi, niin ylivoimainen se on muihin sooloihin verratuna.

Swift Pac 13,6 mielenkiintoinen pikkukanootti. Hyväkäytöksinen ja kevytkulkuinen kanootti, jota jaksaa maissa nostella vasemmalla kädellä.


Testiryhmän suositus joko omaan käyttöön tai seuraan playboatiksi. Swiftin normaali istuin on kanootin pohjalla, joten sitä voi meloa kaksilapaisellakin melalla.

Welho Solo, testin mielenkiintoisin uutuus on Ari Holmin kehittelemä kuitu-solo. Saimme prototyypin kokeiltavaksi. Kanootti vaikuttaa melonnallisesti aika valmiilta. Testiryhmä oli yksimielinen, että tästä kanootista voi tulla sekä seuroihin että yksittäisille melojille hyvä ja kohtuuhintainen kulkupeli. Kanootin pitäisi olla kevällä myynnissä.

Tässä vielä linkki testin dataan Googlen Exelissä. 

 Jaakko Mäkikylä, Hevossaaren hamppari

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Kylmää ja pimeää viikolla 42

Kutsu syysretkelle Jongunjoelle
15.10. – 19.10

Jongunjoki talven kynnyksellä.

Retkisuunnitelma. 

Keskiviikkona 15.10 ajo Lieksan Nurmijärvelle Erästelyn koulutukikohtaan, jossa yövymme ja saamme halutessamme saunan, iltapalan ja aamiaisen.
 
Torstaina aamusta Jonkeriin tai Teljoon vähän sääolojen mukaan. Illaksi pitää ehtiä Otroskosken kämpälle saunaa lämmittämään. Jonkerista, 21 km,  melontaa tulee 3-4 tuntia plus tauot. Teljosta, 5 km, runsas tunti. Matkalla useita pieniä koskia ja pari kakkosta. Kaikki laskettavissa inkkarilla.
 
Perjantaina joko Valamajoen kämpälle, 17km, tai vähän pidemmälle Pälvekosken kotukselle, 25 km. Matkalla useita helppoja koskia ja yksi kakkonen, Aittokoski.
 
Lauantaina joki loppuun Viitakoskelle, 17-25 km. Illalla Erästelyllä sauna ja iltapala.
 
Sunnuntaina aamiainen ja lähtö kotiin.
 
Kaluston otamme Erästelystä, oletettavasti inkkarikaksikoita. Yleensä
olemme tehneet yhteisen ilta-aterian. Muuten omin eväin. Kuivapukua suosittelen. Olot voivat olla talviset. Otamme varoiksi muutaman teltan mukaan. Retken aikana on mahdollisuus suorittaa EPP 2 Avokanootti.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Jaakko Mäkikylä, 050 3456 935

Laita Googlen kuvahakuun Jongunjoki, niin näet, minkälaista siellä on.


Kuvalinkki: Jongunjoki meni jäähän.
Kuvalinkki: Jongunjoki lokakuussa 2010

Jongunjoen jokiseloste löytyy täältä. Erästelyn PDF

Tribute to Late Season Paddling Trip to Jongunjoki River
from Jaakko Makikyla on Vimeo.

 Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Hevossaaren hamppareiden eka kerta

Wågenin porukka osaa yllättää.

Hamppareiden voitokkain Gullö Runt. Voitimme itsemme, voitimme vastatuulen ja teimme omat hitausennätykset.

Wågen osaa järjestää,
oli keli mikä tahansa.
Hevossaaren hampparit kiittävät.

Gullö on tavallaan kolmiomelonta. Tällä kertaa navakka itätuuli auttoi ensimmäisellä kolmion sivulla. Puuskat ja aallokko kiusasivat silti parhaimman vauhdin pois menosta.

Kolmion toinen sivu on itä-länsi suuntainen pitkä salmi, Pettersonin bulevardi. Salmi voimistaa tuulen ja ohjaa sen  salmen suuntaiseksi.

Pettersonin bulevardi oli puuskaista vastatuulta 10-15 m/s. Välillä ei voinut puhua melonnasta. Väänsin melalla vettä ja oletin, että kanootti etenee. Vaakasuora sade vei näkyvyyden. Gepsiä ei nähnyt lukea. Puolivälissä pidimme Hamppari Jyrkin kanssa pikaisen maatauon. Oli pakko mennä rantaan ja kaataa kanootit tyhjiksi. Elämäni pisin viisikilometrinen.

Jomalvikin kanava, viimeinen, kolmas kolmion sivu, oli hieno finaali. Tuuli takaa, kapea salmi oli sileä ja kanavassa virta vei tällä kertaa kohti maalia. Sade hellitti tihkuksi. Pettersonin vastatuuli poltti kaikki energian, eväsbanaani tuli tarpeeseen.

Maalissa vaihdoimme kuivaa vaatetta päälle. Lohisoppa teltassa, suojassa sateelta ja tuulelta lämmitti. Anne Rikalan ja Ilkka Pitkäsen vetämä palkintojen ja diplomien jako oli tutun lämminhenkinen sekin.

Gullö Runt on lajinsa huippu. Tavallisesti keli on ollut kesäinen ja ennätyksiä on mennyt rikki. Tällä kertaa Wågen oli järjestänyt tuuli- ja sadehaasteen, jollaista en ole kokenut kertaakaan kahdeksan vuoden aikana. Hieno kontrasti. Ja ne, jotka olivat nyt ensimmmäistä kertaa, tulevat varmasti toistekin. Nyt jos jaksoi perille, jaksaa ensivuonnakin.

Kiitokset myös Wågenin turvaveneille. Viimeisellä selällä meinasi tulla ongelmia ison moottoriveneen kanssa. Tilanne selvisi, kun tarkkanäköinen turvaveneen kuljettaja huomasi tilanteen ja ajoi punainen lippu liehuen suojaamaan minua. Moottorivene huomasi tilanteen ajoissa, pudotti nopeutta ja väisti takaa.
   

www.hampparit.fi

Hevossaaren hampparien ensimmäinen virallinen melonta päättyi Hemen porukan kanssa yhteiseen saunaan Hotelli Sea Frontissa ja tukevaan ateriaan ravintola Santa Fe:ssä.

Reissun opit: sateella voi meloa. Vastatuulta voi väistellä rantoja nuollen ja matka ei juurikaan pitene. Sauna oli hyvä lisä muutenkin hienoon tapahtumaan.

Hamppareiden kalusto: Jyrki Uotila, David Yostin Bell Merlin II ja minulla David Yostin Swift Keewaydin. Keewaydinin säätöpenkki oli tarpeen. Merlin oli karvan verran nopeampi vai pitääkö sanoa, että Jyrki meloi karvan verran nopeammin. Meillä molemmilla oli turvallinen olo kelistä huolimatta. Olimme liikkeellä huippukanooteilla.

Meloista: kovan tuulen vuoksi jätin kaventamani melan suosiolla rannalle. Alkumatkan meloin Kialoa Lololla ja vastatuuleen otin kevyen suoravartisen ZRE:n. Pohdinta lavan koosta jatkuu. Isoa lapaa tarvitsin puuskien hallintaan. Toinen meloista olisi hyvin voinut olla hieman pienilapaisempi.

Sahasin etukäteen melan lavasta pois pienet suikaleet. Tarkoitus oli kokeilla, kuinka pieni lapa toimii.

Kuusi kiloa kuivia melontavarusteita juomapulloineen. Päällä 510 grammainen Kialoa Lolo - tuplamutkamela.

Norjalaisten sääennuste ennen melontaa. Satoi ja tuuli huomattavasti enemmän.

Gullön reitti, 19,4 km. Melotaan vastapäivään.

Nopeuteni gps:n mukaan.
Alun hitauspiikit syntyivät joko puuskissa tai kun säädin liukupenkkiä saadakseni kanootin parempaan trimmiin. Keskellä näkyy vastatuulen vaikutus ja pitkä piikki alas, kun kävimme rannassa tyhjentämässä kanootit sadevedestä. Tässä linkki Garminin tiedostoon: http://connect.garmin.com/activity/531135884http://connect.garmin.com/activity/531135884

Kaisa Rahikka ja Heikki Nyman MaMe, meloivat Winkkarikaksikolla ja aika robusteilla alumiinivartisilla perusmeloilla. Loistosuoritus.

Kilpasarjan kärkeä ei tuuli tuntunut haittaavan.

 

XLVII Gullö Runt >>>

Tuft Gullö Runt >>>

"Yksi melanveto yksi elämä."

Mela muuntaa melonnan unelmat todeksi.

Photo Timo Ripatti, www.leuku.fiwww.leuku.fi

Ensimmäinen ja viimeinen kerta

Ekakertalainen lähtee pohjalta. Hänelle puetaan homeiset melontaliivit, hänet ohjataan Titanicin kokoiseen muoviruuheen ja istutetaan kakkosnelosesta veistetylle penkille. Käteen lyödään lumilapion kokoinen alumiinivartinen mela. Tunnin parin päästä harrastaja tietää varmasti: "tämä ei ole minun lajini".

Alkupelottelu on tehokasta ja siksi ehkä tuhannesta noviisimelojasta pari jatkaa melontaa yksilapaisella melalla ja avokanootilla.
 
Noviisin voi melottaa tämän vaiheen yli - siihen riittää kevyen kulmamelan ojentaminen tunnin lumilapiomelonnan jälkeen.

Retkimeloja selviää vuosia kahdella hyvällä melalla. Kun matkalle osuu isoja järvenselkiä ja kivisiä koskia, niin alkaa halu tehokkaampien ja kestävämpien melojen suuntaan. Melapussiin ilmestyy alumiinia ja mahdollisesti hiilikuitua.
 
Oman kanootin myötä melan, kanootin ja vesialueen suhde selkenee ja tässä vaiheessa pidemmälle edennyt harrastelija alkaa kokeilla, mitä erilaiset melat vedessä tekevät.

Alkaa loputon melntatekniikan opettelu kohti hiilikuitukuitutekniikkaa tai kohti käsin tehtyjä perinnemeloja. Melapussiin ilmestyy saukonhäntämela, majavanhäntämela ja musta hiilikuituinen ZRE, ja tuplamutka Kialoa Pono. Jokaisella melalla on oma luonteensa. Ollaan melonnassa alueella jota voisi verrata mallasviskien maisteluun.

Onko koolla väliä?

Mielikuva isompi - tehokkaampi, on vahvasti melojan mielessä ja hän ostaa yhä isolapaisempia ja yhä pidempivartisia meloja. Ensimmäiset vedot isolapaisella tuntuvat kiskaisevan kanootin lentoon. Iltapäivällä alkaa laskukiito ja suuruuden havittelu muuttuu tekniikan hiomiseksi ja oikeankokoisen melan metsästykseksi. Tässä vaiheessa on paljon isoja, vähän käytettyjä meloja kaupan. Koolla on väliä - kunhan se ei ole liian iso.

Zen ja melan valinta

Mela on oikean kokoinen ja mallinen, kun se on kaunis katsella ja tuntuu hyvältä käteen. Jos mela tuntuu liian pitkältä, se on liian pitkä. Mela tuntuu harvemmin liian lyhyeltä. Maratonmelojat tikuttavat sata iskua minuutissa, siihen tahtiin ei heinäseipäällä kerkiä. 

Melan valinnassa helpointa on valita varren oikea pituus. Lavan koko ja muoto määräytyy vesialueen, kanootin ja melojan voimien mukaan.
 

Valitse melan pituus näin: pane melan kahva aataminomenan kohdalle, ojenna käsi vaakasuoraan sivulle ja ota melan varresta kiinni. Melan kaulan pitäisi osua peukalonhangan kohdalle. 

Suoran melan varsi voi koskimelonnassa olla kämmenenleveyden verran pidempi. Jos kanootti on iso, niin lisää molempiin meloihin kämmenenleveys varren pituuteen. Melan pituus tulee melojan ominaisuuksista, eikä esimerkiki siitä, istuuko hän kaksikon keulassa vai perässä. Varren pituus on ratkaiseva, oli mela minkä muotoinen tahansa, lapa on veden alla eikä se vaikuta melan pituuteen.

Lavan muoto

Veden syvyys ja haluttu tahti määräävät lavan pituuden. Perinnemeloissa pitkä lapa, saukonhäntä, on varmaan osittain johtunut myös siitä, että se on helpompi veistää. Yhdestä puusta veistettynä kapea lapa kestää paremmin kolhuja. Liimojen ja lakkojen kehittyessä alkoivat melojen lavat levetä. Majavanhäntämela on edelleen pyöreämuotoinen, mutta leveämpi ja matalampi kuin saukonhäntämela. 

Matalassa joessa majavanhäntämelan leveä lapa haukkaa kunnolla vettä. Ja pyöristetyt kulman kestävät kivien iskuja. Sileän veden tehomeloissa pinta-alaa on kasvatettu ja lavan alaosan kulmat ovat terävät.
 

Lavan tehokkuuteen vaikuttaa, kuinka melan varsi on istutettu lapaan. Mitä pienempi on varren lapaan aiheuttama paksunnos, kara, sitä parempi. Painepuolella (se puoli melasta, joka katselee taaksepän) melan olisi oltava sileä ja varpaista hieman kiprallaan. Näin melan tehopuoli menee kaarevasti veteen ja kohtaa koko ajan tukevaa, sileää, liikkumatonta vettä. Painepuolella lavan reunan on hyvä olla terävä. Terävä kantti leikkaa vettä ja estää vettä virtaamasta melan sivulle.
 

Joskus voi hurmaantua melan ulkonäköön niin, että tulee ostettua mela, jota ei edes tarvitse. Sen voi ripustaa kotona seinälle. Joka kerta, kun melaa katsoo, niin lähtee melontaretkelle. Silloin tietää olevansa matkalla kohti tosimelojaa.

Esittely mela melalta.
Aloitan viimeisimmästä uutuudestani.

Olen melonut tällä melalla jo muutaman kesän,
ja kerännyt siitä sopivasti kokemusta.

Pitkillä matkoilla yläkäteni sormet eivät oikein tahdo mukautua suoraan melanvarteen.
Taittolapa lisää tehoa, sormille pitää olla mutka melan varressa.

Amerikkalainen Kialoa valmisti tuplamutkia hawaijilaisveneiden melojille.
Ehkä menekki oli pientä, koska he lopettivat.
Hakusanalla double bend paddle, löysin kiinalaisen ZJ-Sport -firman, joka valmistaa kanootti-, kajakki- ja SUP-melojen lisäksi kilpa-airoja. Heiltä löysin Tuplamutkan.

Meloessa alakäden ote on kohtisuorassa melan varteen nähden.
Tuplamutkan toinen etu on, että pitkään meloessa alakäsi pysy tehokkaan vedon kannalta oikeassa paikassa.
Jos käsi meinaa nousta liian ylös, tulee varren mutka vastaan.

Mela on hienoa työtä. Lapa on ohut ja teräväreunainen.
Reuna on silti kestävä. Olen kolhinut melaa kiviin eikä se juurikaan näy.

Lavan muotoilu kaikkineen on laatutyötä.
Mela puree veteen hyvin ja myös irtoaa vedestä helposti vedon lopussa.

Mela tulee varsi kohtalaisen pitkänä ja T-kahva on irrallaan.
Melan sahataan oikeaan mittaan ja kahva liimataan paikoilleen mukana tulevalla tummalla kuumaliimalla.
Liimaamiseen riittää hiustenkuivaaja työkaluksi.
Tässä on hyvä muistaa, että ei heti lyhennä melaa liikaa, vaan ottaa ensin vähän pois ja kokeilee.
Kuvassa oleva kommentti rakosta, selitys on seuraavan kuvan kuvatekstissä.

Tämän melan myötä kehittyi yläkäden tekniikkani hieman.
En tue melan kahvaa kämmenpohjaan, vaan siirsin tukipistettä
lähemmäs sormia, kämmenen päkiöiden kohdalle.
Päkiöiden kohdalla nahka on paksumpaa eikä rakkoja synny niin helposti.
Jos siis olet taipuvainen saamaan niitä käsiisi meloessa, suosittelen pientä säätöä yläkäden tekniikkaan.
Samalla syntyy hieman lisää vipuvartta yläkäteen, sekään ei ole haitaksi.
Tuohon asennon vaihtoon pitää tietoisesti opetella, sei ei tule ihan luonnostaan.

Tässä on paraati muita melojani,
jotka ovat edelleen käytössä.

Sawyer Paddles Rogue Whitewater ( Koskiveijari).
[Majavanhäntä – Beavertail]

Ostin tämän melan koottavan kanootin koskimelaksi. Tukeva t-kahva, vahva lapa, joka pyöreämuotoisena ei tartu kiviin. Melan saa kahteen kappaleeseen varressa olevan teräshelan kohdalta. Näin mela mahtuu samaan säkkiin kanootin kanssa.

Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja saarni. Lavan reunat vahvistettu epoksilla. Melan jatkoksen Sawyer Paddles teki minulle tilauksesta. Mela on vähän tavallista pidempi, isojen jokien retkimela. Sillä on hyvä ohjata kuormattua kanoottia isossa virrassa.

Sawyer Paddles Single Bend  [Majavanhäntä – Beavertail]

Koottavan kanoottini sileän veden taittolapainen mela. Kahvan muoto on epäsymmetrinen ja pehmeämpi kuin koskimelassa. Lapa on kohtuukokoinen. Hieman käpristetty lavan muoto puree matkamelonnassa hyvin veteen. Melan varsi on koskimelaa keveämpä ja hauraampaa puuta, siksi Sawyerin pojat joituivat vahvistamaan vartta saarnikiiloin jakohelan kohdalta.

Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja setri. Epoksivahvistetut lavan reunat.

Sawyer Paddles Dual Bend  [Majavanhäntä – Beavertail]

Kevyt pitkän matkan mela ajalta ennen hiilikuitumeloja. Tuplamutka varsi antaa alakädelle paremman asennon ja veto osuu tasaisesti alakäden kaikkiin sormiin. Kaareva lapa puree hyvin vettä.
 

Lännenkeltamänty, douglaskuusi, jalopähkinäpuu ja setri. Tuplamutkat varresssa ja koverrettu, kaksikuoppainen lapa sekä tukeva kahva tekevät melasta voimakkaan ja tehokkaan. Veden alla lapa pysyy hyvin poikittain. Lavan pinta-ala ei ole kovin suuri, joten melontatiheyden pitää olla kohtainen.

MadRiverin teettämä ohutlapainen mutkamela. Lapa jäykistetty ohuella lasikuitumatolla. Ensimmäinen laatumelani. Meloin tällä melalla mm. ACR:n (1995) sileät osuudet. Kevyt, jäykkä, oikean mittainen ja minulle sopivan kokoinen lapa. Melalla on takanaan tuhansia kilometrejä.

Voyager tuplamutkamela [Majavanhäntä – Beavertail]

Kevyt tuplamutka puuvarsi ja kovera hiilikuitulapa. Hiilikuitu tekee tuloaan. Kun on kuormaa, kova vastatuuli tai väännetään kelloa vastaan melontatapahtumassa, niin tämä mela on silloin vedessä. Hioin varresta lakan pois ja öljysin melan kiinanpuuöljyllä. Öljy on kevyempää kuin lakka, mutta silloin pitää osata meloa niin, ettei mela hankaa kanootin partaaseen.

Black Bart -hiilikuitumela, 340 grammaa. [Majavanhäntä – Beavertail]

Pitkän päivän viimeinen mela, kun ei enää jaksa mitään muuta heiluttaa. Tämä meloo miltei itsekseen. Varressa näkyy paksunnos, kun jatkoin kerrankin lyheltä tuntuvaa melaa hiilikuituputkella. Painoa tuli roimat 20 grammaa lisää. Tänä päivänä haluaisin, että mela olisi alkuperäisessä mitassaan. Melan keveys hämäsi.

Old Town Beavertail [Majavanhäntä - Beavertail]

Old Townin perus-majavanhäntämela, lakattua mäntyä, kärjessä nailonvahvike. Perusmela, jolla on hauska pyörittää kanoottia tyynessä illassa. Äänetön, hyvin liukuva mela.


Lauri Hovin tekemä teho-beavertail. Mic-Mac intiaanien käyttämä koskimela on ollut tässä esikuvana. Kiinanpuuöljyllä käsitelty kirsikkapuu. Tämä mela on todellinen työjuhta niin koskessa kuin merellä aallokossa. Lapa joustaa, silti melalla voi vääntää ja tukea rajusti, se kestää.

Kettlewell Quill [Saukonhäntä - Ottertail]

Melan lavan muoto on venytetty saukonhäntä. Hyvä aallokkomela. Vaikka kanootti vähän hyppisi, niin aina on melan kärki vedessä. Tällä melalla tahti on rauhallinen, mutta matka taittuu. Tällä riittää kolme vetoa siinä kuin tavallisella melalla neljä. Kanadalaisen Ray Kettlewellin kirsikkapuusta käsin veistämä Newfoundland Beotuk -intiaanien arkimela. Lapaan on maalattu merimetso, Rayn tunnus.

Ray oli pitkään töissä kanadalaisella sahalla. Siellä hän oppi tuntemaan puut ja kuinka laudat käyttäytyvät. Niillä tiedoilla hän alkoi veistää meloja yhdestä puusta. Kun tilasin tämän melan häneltä ja ehdotin maksua luottokortilla, niin Ray vastasi, että “I´m an oldfashion man. I like money.” Ja niin lähti maksu postisiirtona Kanadaan.

Lapsen mittoihin tehty saukonhäntämela, suorasyistä, lakattua mäntyä. Lauri Hovi. Pienestä koostaan huolimatta täysipainoinen mela. Hauska mela aikuisellekin.

Tällä meloo suoraan kivikautiseen Suomeen. Krouvi käsityön jälki. Melaa katsellessa tulee mieleen, että kun on kirves mukana, niin matkamies veistää hetkessä itselleen melan katkenneen tilalle.

Kaisli Syrjäsen kuusesta veistämä, syväöljytty perinne-saukonhäntämela

Ajatuksia herättävä esine, tervan haju. Mela on kuin muinaishaudasta nostettu. Beavertail -perinnemela, tervattua mäntyä. Kaisli Syrjänen.

Pidennetty ottertail. Lauri Hovi. [Saukonhäntä - Ottertail]

Kevyt ja joustava matkamela. Tällä melalla on rouhittu jäälohkareiden joukossa kun alkutalvi yllätti. Alakäden vahvennus ja paksunnos lisää sekä tehoa että kontrollia. Mäntyä, vahvennukset tiikkiä.

Passamaquoddy -intiaanien rahtimela. [Saukonhäntä - Ottertail]

Tällä melotaan eri otteilla joko seisten, istuen tai polviasennossa. Isossa aallokossa loistava kaksikon perämelana. Melan varresta näkee, että sillä on väännetty kanootin laitaa vasten miesvoimin. Olen melonut tällä mellalla satoja kilometrejä, kun sain sen, moni kollega peloiteli, että menee ranteet rikki ja tulee jännetupin tulehduksia moisella hallola heilumisesta. Ei tullut, ei tällä, eikä millään muullakaan meloistani. Mielenkiintoisin melani.

Petsattua ja öljyttyä saarnea, lapa lakattu. Modifioitu ottertail. Lauri Hovin veistämä.

 Mutta, mutta. Mikä on melan teho? 

Mela nousee retkellä vedestä runsaat 30 kertaa minuutissa. Mela painaa vajaat puoli kiloa. Tunnissa meloja nostaa melaa 1 800 kertaa, kiloina pikkuauton painon verran, 900 kiloa! Ja matkaa on taittunut ehkä kuusi kilometriä. Ettei turhaan tarvitse nostella, kannattaa paneutua siihen, mitä mela vedessä tekee. Melan lapa joko säästää melojan voimia tai hukkaa niitä. 

Melan teho pitkällä matkalla. Ison lavan edut hiipuvat ekan tunnin aikana, siis näin minulle ovat kokeneemmat kertoneet. Aloin vähän laskea: jos lavan pinta-ala pienenee 10 % ja samalla tahti nousee 10 %, niin tekemäni kaavan mukaan teho pienenee vain prosentin.

Ja vielä: jos vedon pituus kasvaa 10 % ja mikään muu ei muutu, niin tehoa tulee lisää 10 %!

Mitä tästä opimme: melan lavan koolla on iso merkitys, mutta vielä isompi merkitys on hyvällä tekniikalla, mm. pidemmällä vedolla. (Kunhan vetoa pidennetään edestä)

Eikä tässä vielä kaikki: kun olen katsellut hentoja naisia pienissä kajakeissa heiluttamassa tuulimyllyn siipien kokoisia melan lapoja, on tullut mieleen, että jotain voisi sillekin asialle tehdä. Kaksilapaisessa luulisi lavan koolla olevan vieläkin suurempi merkitys.

Harva melanvalmistaja edes kertoo lavan kokoa.

Tätä kaavaa saa vapaasti kommentoida:
Lavan pinta-ala x vedon pituus vedessä x iskua minuutissa = saavutettu tehon vertailuluku.

Jaakko Mäkikylä,
Hevossaaren hamppari

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.