Welhonpesän meloja (2014)

 

Welhonpesän meloja

Myymälästä tai Welhon nettisivuilta
löytyy ajankohtainen tieto.

Perkasin Welhonpesän melatarjonnan, valikoima on varmaan muuttunut, mutta tässä jutussa on apua ylipäätään melan valintaan. Ja kannattaa kaivella myymälästä löytöjä.

Kun halvin mela maksaa pari kymppiä ja yläpäässä pitää pulittaa satasia, niin tietysti herää kysymys, että saako lisärahalle vastinetta?

Jos melot muutaman kerran kesässä tai sinulla on mökillä kanootti, jolla teet pieniä lenkkejä tyynenä kesäpäivänä, voin suositella halvemman pään meloja. Alumiinivartisen, muovilapaisen melan voit jättää vaikka talveksi hankeen ja mela on seuraavana keväänä käyttökelpoinen.

Retkimeloja kaipaa melalta keveyttä ja kestävyyttä. Pitkillä retkillä vähän erityyppiset melat, joita voi vaihdella, kuormittavat eri tavalla, tuovat melontaan vaihtelua ja säästävät melojaa pitäkestoisissa suorituksissa.

Koskipuljaaja ja meloja, joka haluaa keskittyä kanootin tehokkaaseen käsittelyyn, tarvitsee melan, joka puree kunnolla vettä ja välittää tehokkaasti melojan voimat kanootin hallintaan.

Mela on aina halvempi kuin kanootti. Jos olet melontaseuran jäsen tai melot paljon vuokrakalustolla, kannattaa sinun hankkia omat melat. Hyvällä melalla on nautinto meloa, vaikka kanootti olisi vähän kolhompaa mallia.

Halvin Carlisle

Carlisle

Kahdenkympin mela. Muovipäällysteinen alumiinikeppi, jonka päähän on niitattu muovilapa ja toiseen kahva. En ole ostanut Carlislen meloja, mutta olen melonut niillä mm. yhden elämäni rankimmista seikkailuista Yukonin Snake Riverillä. 500 kilometriä erämaajokea, josta 280 kilometriä koskea. Kolme viikkoa erämaassa ainoana etenemisen turvana Carlislen mela.

Muovipäällysteinen varsi on alumiinia miellyttävämpi kädelle.

Osta Carlislen mela kun melan pitää kestää huonoakin huonompaa kohtelua, ja kun se katoaa, niin ei mene yöunet. Jos olisin kanoottivuokraaja tai melontaseuran puheenjohtaja, ostaisin tusinan Carlislen meloja.

Welhon omaa tuotantoa. Hyvä kahvan ja lavan muotoilu.

Welho

Welhonpesällä on muutama oma malli, jossa on muovilapa ja alumiinivarsi. Lapa on tukeva ja sen muotoilu on enemmän all-rounder kuin Carlisle: pyöreät lavan kulmat kestävät ja toimivat kivikossa paremmin. Terävä kulma nappaa pyöreäkulmaista melaa helpommin kivien väliin kiinni.

Welho Combi

Luovaa ajattelua! Melasta syntyy kaksi inkkarimelaa tai yksi kajakkimela. Tätä voi suositella kumikanotisteille. Kumikanoottia on kevyempi meloa soolona kajakkimelalla, kun taas kaksikkona meloessa sopivat yksilapaiset melat puhaan paremmin.

Supisuomalainen klassikko.

Lahnakoski

Lahnakoski on ollut olemassa niin kauan kuin minä olen melonut. Vene-messuilla minulla oli tapana käydä juttelemassa ja esittämässä kehitystoiveita Lahnan osastolla. Moni toive on toteutunut. Lahnat ovat kehittyneet vahvemmiksi ja mallistossa on nyt myös taittolapainen mela.

Pienellä askartelulla Lahnan taittolapamelasta saa pykälää kalliimman puumelan veroisen melan. Hiomalla varovasti melan lavan painepuolen kulman teräväksi, tulee melaan lisää pitoa ja paino putoaa. Lisää painoa saa pois, kun kaapii varresta ja kahvast a lakan pois ja öljyää varren. Tämä kannattaa tehdä, jos osaa meloa hankaamatta melan varta kanootin kylkeen. Lakka suojaa melan vartta hankautumisilta.

Kun valitset Lahnaa, etsi kevein oikean kokoinen yksilö. Sen jälkeen käy huolella läpi lavan lakkapinnan laatu. Etenkin lavan kärjen pitää olla kunnossa, muuten vesi luikertelee sieltä lapaan ja lapa halkeaa. Tämä koskee kaikkia lakattuja puumeloja.

Teal Beavertail

Yhdestä puusta veistetty mela on aina taideteos. Tekijän on ensin pitänyt löytää sopiva puu, josta melan voi veistää. Alun perin melat olivat yhdestä puusta, joten tällainen mela vie ajatukset kauas intiaanimelonnan historiaan. Saat tunnelmaa ja perinteitä pienellä rahalla. Mela on tehty joko saarnesta tai kirsikkapuusta. Kirsikkapuu tummenee hienosti vanhetessaan. Pitkällä retkellä, retkikuormalla meloessa tämä mela rauhoittaa menoa, tunnelmoi ja antaa aikaa maisemien katseluun.

Beavertail –mela antaa voimaa kanootin hallintaan. Se sopii hyvin melonan perinnetekniikoiden harjoitteluun ja hiomiseen.

Grey Owl Hammerhead on järeä mela kivisiin koskiin.

Grey Owl Paddles

Grey Owl Fleetwood - minun suosikkini.

Grey Owlin melatehdas on Welhonpesän ikäinen kanadalainen yritys, joka alkoi, kun pörssivälittäjä Brian Dorfman alkoi kaivata hyviä, käsintehtyjä meloja melontaharrastukseensa. Vaikka yritys on nyt kasvanut kohtalaisen suureksi ja toimittaa meloja maailmanlaajuisesti, näkyy meloissa edelleen rakkaus lajiin.

Keskihintaisina Grey Owlin melat ovat enemmän kuin hintansa väärti, kauniita esineitä, joilla on hyvä meloa. Ostin keväällä Grey Owl Fleetwoodin. Tarkoitus oli käyttää sitä soolomelatekniikoiden harjoitteluun. Tarvitsin kevyen melan, jota voin hallita yhdellä kädellä ja jonka lapa ui hyvin veden alla. Melasta tuli myös retkimelani. Olen nyt melonut sillä koko kesän niin koskissa kuin merellä aallokossa. Voi olla, että kalustooni tulee lisää Grey Owleja.

Mitchellin melat voisi ripustaa koristeeksi olohuoneen seinälle. Kauniita.

Mitchell

David Mitchell perusti melatehtaan ja nyt tuotantoa jatkaa hänen poikansa Peter Mitchell. Molemmilla ja vielä Peterin äidilläkin on kilpatausta, joten tässä perheessä teidetään, mitä mela vedessä tekee. Mitchelliin melat ovat pikkutarkasti viimeisteltyjä, tehokkaita meloja, joissa silmä lepää.

Bell

Ted Bell halusi valmistamilleen kanooteille meloja, jotka olisivat yhtä hyviä kuin Bellin kanootit. Nämä melat on tehty vauhti mielessä. Keveitä, nopean tahdin meloja, joilla pitkän päivän matkannut retkimeloja jaksaa vielä muutaman kilometriä lisää.

Brača

Kun valmistaja kutoo hiilikuitukankaita sen lisäksi, että tekee meloja, niin asiantuntemusta riittää. Bračan melat ovat olleet vuosikymmeniä olympiamelojien ja ennen kaikkea –mitalistien työkaluja. Lapoja on erilaisia, melan varren pituutta voi säätää ja tilaustuotteissa voit valita haluamasi joustavuuden melan varteen. Lavan pito vedessä on julma. Mela kestää vaikka melojalla olisi vähän enemmänkin voimaa.

Grey Owlin lasten mela.

Melojen huolto

Alumiinivartiset muovimelat eivät juuri huoltoa kaipaa. Jos muoviosien kiinnitys on kunnossa, on melakin kunnossa. Varren muovipäällyste voi alkaa rispaantua. Leikkaa rispaantunut osa pois.

Puumelat ja puuvartiset kannattaa talvella kuivattaa kunnolla, hioa lakkapinnan kolhut ja lakata kohdat uudelleen. Periaatteessa vanhaa lakkaa pitää hioa pois saman verran kuin tulee uutta lakkaa tilalle, muuten melan paino lisääntyy. Toinen vaihtoehto on öljyäminen esimerkiksi kiinanpuuöljyllä. Kun puu on imenyt itseensä öljyä, se ei enää ime vettä. Öljytyn melan varressa on parempi pito kuin lakkapintaisessa melassa.

Hiilikuitumelat. Lavan reunat saavat iskuja ja voivat rispaantua. Pienet korjaukset hoituvat kaksikomponenttisella epoksiliimalla. Isommat kolhut pitää laminoida. Yksi kerros hiilikuitumattoa riittää.

Hyvin pidettynä melat kestävät vuosia.

Jatkolukemista >>>

Mikä on hyvä mela sinulle? 

Off-Road -melonnan äänenkannattaja.

Koitajoki, kesäinen melontaretki

Rajavyöhyke Koitajoen pohjois-osassa ei näytä kovin sotaisalta.

Suomi-Neidon lantio on alkanut kiinnostaa Hevossaaren hamppareita. Halusimme viettää kuuman heinäkuun viikon retkeillen kevyesti mutta vaihtelevasti. Halusimme viettää heinäkuisen viikon meloen, vaeltaen ja riippumatossa taivaita katselleen. Halusimme jonnekin, missä emme ole aiemmin olleet.
 
”Mennään niin itään kuin voidaan”
 
Hattuvaaran kylän Virmajärven rannassa on manner EU:n itäisin piste. Sieltä ei pääse jokia pitkin mihinkään, mutta voisimme meloa Koitajokea pohjoiselta rajavyöhykkeeltä eteläiselle. Meloisimme Venäjän rajalta Venäjän rajalle. Pitkään ihmettelin, miksi kartassa näkyy kaksi Koitajokea, yksi rajan pinnassa ja toinen lännempänä. Joki alkaa Venäjältä, koukkaa Suomeen, mutta virtaa uudelleen rajan yli ja palaa takaisin Möhkön kohdalla. 

Molemmat Koitajoet ovat samaa jokea.
 
Se Koitajoki, jonka olemme nähneet elokuvissa on tuo läntisempi osuus. Etukäteen meitä varoitettiin, että itäinen Koitajoki on kivinen ja vähävetinen. Joesta ei ole virtaamatietoja, mutta Möhkön kohdalla on mittapiste. Heinäkuun virtaama oli siinä 15 kuutiota sekunnissa.
 
Hattuvaaran kylän seudulla käytiin kovia taisteluita sodan loppuvaiheessa kesällä -44.  Suomalaiset selvisivät noissa maastoissa hyvän paikallistuntemuksen ja erähenkisen kenraalimajuri  Raappanan johdolla. Torjuntavoitto oli ratkaiseva rauhanneuvottelujen kannalta. Seudulla majaili ja teki pahaa myös suuri joukko desantteja.
 
Ei noin historiallista seutua voinut olla melomatta.

Meloja tietää omat rajansa, tämän pidemmälle ei mennä.

Tässä maailmantilanteessa on rauhoittavaa nähdä, mikä riittää rajavyöhykeeksi.

Koitajoen eteläpää. Lappu tolpannokassa ja pidemmälle ei mennä.

Rajavyöhykemerkkien väliin jää upea erämaajoki.
Täydellinen keli kruunasi reissun.

Alkukesän sateet ja heinäkuun trooppiset olot loivat jokivarteen kaikki vihreän sävyt.
On hieno lipua maisemassa kiirettä.

Ja niin monta kertaa, kun olemme tuskailleet sateessa vastatuuleen. Nyt näin.

Melontamme ainoa koski-koski, Polvikoski.
Tähän pääsee autolla ja voi arvioida joen vesitilanteen. Tällä vedellä kiviä ei juurikaan ole.
Möhkön mittausasemalla virtaama n. 15 m3/s.

Kevättulvan tuoma rajatolppa naapurista.

Kyllä kelpaa pitää kesää.

Talviturkki lähtee. Tarkenee.

Tulemme siihen tulokseen, että jokea seuraileva vaelluspolku on talvikäytössä suosittu.
Hyvinvarustettuja kämppiä on joen varressa tiheään.

Pehmeitä rantoja.

Tupien pihapiirit ovat hyvässä kunnossa ja siistejä.

Kunnolla kunnon polttopuita.

Tupa vaikuttaa viihtyisältä. Kulkija on jättänyt pöydälle matkaradion.

Vaikea on näillä ohjeilla mennä harhaan.

No tässähän sitä.

Ei itikan itikkaa varpaiden kimpussa.

Kun on riipppumatto, on aina perillä.

Melkein hätävarjelun liioittelua tuo rankinen.

Kodassa on hauska katsella varjokuvaleffoja.

Aamiainen minun makuuni.

Mihin kiire valmiissa maailmassa?
Kahville.

Retken finaali 14-kiloinen Keewaydin-hölkkä...

... ja vähän painavampi retkikassi.

Pitkospuita pitkin pääsee rullaamaan kanoottikärryillä täydessä lastissa.

Laavulta on pari kilometriä autolle. Helppo nakki.

Retken logistiikka on autoilua, kävelyä ja melontaa. 

Olemme sen verran kaukana kaikesta, ettei viitsitä tilata taksia siirtokuljetuksiin.

 Päivän ajelu Helsingistä osoitteeseen Koidanvaarantie 88, Ilomantsi. 550 km.
Ilomantsissa poikettiin kaupassa.

Suomi-Neidon lantionluu.

Koitajoen keskellä on Polvikosken parkkipaikka ja silta.
Siihen on hyvä jättää auto. Helppo hakea jokivarren polkua pitkin.

Autolla pääsee melkein perille. Verkkopudaksen autiotuvalle menee kunnon polku.
Matkaa metsäautotien kääntöpaikalta pari sataa metriä.

Autoilua, patikointia ja melontaa.
Vastavirtaan mennessä on yksi hankalampi koski. Minä meloin, Tuomas sauvoi ja Jyrki veti pätkän maitse.
Joen yli kulkee kapulalossi. Polku on reilu ja hyvin merkitty.

Joen alaosa sujuu kevyesti myötävirtaan meloen ja rannoilla poiketen.
Vastavirta on lähinnnä seisovaa vettä. Matkaakaan on jokunen sata metriä.

Tuomas ja Jyrki kävelevät jokivartta takaisin autolle. Runsas kymmenen kilometriä.
Minä kannan silläaikaa tavaroita parkkipaikalle. Helppo maasto.

Koitajokea voin suositella helppona, kiireettömän melonnan kohteena.
Matkaa ei ole paljon ja leiripaikat hyviä, joten on aikaa nautiskella.